torstai 4. maaliskuuta 2010

Turuilla ja toreilla.

Tänä aamuna minulla oli tavallista aikaisempi herätys, koska olin lähdössä kaupungin varsinaiseen keskustaan. Olin laittanut puhelimen herättämään kello seitsemäksi. Amanda halusi säästää minut siltä kauheudelta ja herätti minut jo puoli seitsemältä. Ylös noustuamme havaitsimme yllä näkyvän aavelaivan menevän väylää pitkin. Muistelimme sitä Lentävä hollantilainen-juttua.

Aurinkokin näkyi nousevan nelikulmaisena. Annettiin sen nousta. Minkäpä yksi kissa ja famu noille luonnonilmiöille mahtaa.

Keskustassa oli maalismarkkinat. Näkyi olevan lentäviä mattoja kaupan. Jos bussilakko olisi vielä jatkunut, olisin hankkinut tuollaisen ilman muuta.

Ehkä sittenkin lentävä luuta olisi kätevämpi. Se mahtuisi pienempään tilaan säilytykseen. Koska kuitenkin olen tämän talven aikana lumisateen takia tarttunut laskujeni mukaan luutaan jo seitsemänäkymmenenäkahdeksana aamuna ja kunakin seitsemänäkymmenenäkahdeksana päivänä sen lisäksi vielä viisi kertaa kunakin päivänä, en tuntenut tarvetta luutaan tarttumiseen.

Tällaiset villapöksyt olisivat kyllä tarpeen luudalla lennettäessä tulevinakin talvina.

Lakritsia oli kaupan. Mainoksen mukaan suolatonta, rasvatonta ja säilöntäaineetonta. En pidä lakritsin mausta, enkä viitsinyt kysyä myyjältä olisiko hänellä ollut kaupan vielä lakritsitontakin lakritsia.

Viimein löysin jotakin kertakaikkiaan haluttavaa. Nämä mielettömän käytännölliset, luonnonläheiset ja tyylikkäät kärryt eivät olleet kaupan.

Siirryin sitten jalan kaupungin kirjastoon. Sinne oli näyttelytilan lattialle puhjennut suihkukaivo. On se. Siinä keskellä pulppuaa vesi.

Taidenäyttelyssä oli esillä yksi teos jossa näkyy saarikylän raittia. Se oli tietenkin myyty. Kotiin tulin tyhjin käsin. Amanda vähän ihmetteli miksen edes pienelle kissalle tuonut markkinatuliaisia. Olisinhan minä ostanut ne kärryt. Mutta, kun ei!

31 kommenttia:

  1. Kaikkea kivaa. Villahousukojun kauimmaisella reunalla näyttäisi olevan pöksyjä,jotka voisivat olla ihan passelin kokoiset myös Amandalle niitä luudallalentelyreissuja varten. Ilmavirta voi joskus olla hyytävä :)

    VastaaPoista
  2. Tuota sun maisemaa jaksan kyllä ihailla joka kerta kun laitat kuvan, se on ihana! Ja ihania tavaroita siellä oli myytävänä, mutta olitkin fiksu, et ostanut turhaa. Ja Amandalle Sohvi taas terveisiä heittää, sillä Sohvikin on ottanut asiakseen herättää emännän AINA ennen kellon soimista..

    VastaaPoista
  3. Sulla on kertakaikkiaan silmää löytää kuvattavat hetket ja tilanteet! Mäkin olisin halunnut ne kärryt! Herätyskellon ääni on kyllä kamalan lopullinen, mulla soittaa Chopinia, mutta kyllä sekin 7 jälkeen aamulla on lopunalun tunnelmaa.

    VastaaPoista
  4. Kissaherätyskello oliskin kiva. Mutta tiedä sitten sen luotettavuudesta. Jonain aamuna sitä ei ehkä huvittaisikaan tulla herättämään.

    Villapöksykauppialla on käynyt kauppa tänä talvena varmasti hyvin. Minäkin tuossa pahimpien pakkasten aikaan mietin, että lähtisiko torille villahousuostoksille, mutta jätin sitten väliin.

    VastaaPoista
  5. Mainiot kuvat ja teksti. Hauskoja oivalluksia, kuten nelikulmainen auringonnousu, lentävä matto ja luuta, lakritsaton lakritsi jne... Tulin hyvälle tuulelle, kiitos Famu.

    VastaaPoista
  6. Minä olen vissiin ruvennut nukkumaan aamulla pitempään, kun ei ole tuommoista kissaherättäjää.
    Ihastuttava kertomus päivästäsi.
    Itse en saanut aikaan muuta, kuin kertaalleen tehdä lumityöt.

    VastaaPoista
  7. Kyllä minäkin ihmettelen, miksi ei Amandalle oolut utliaisia. Kuitenkin jätit pienen kissan yksin kotiin, kun itse lähdit humputtelee. Myötätunnon silitys Amandalle.

    VastaaPoista
  8. Peikkokin huolisi lentävän maton :)

    VastaaPoista
  9. Mielenkiintoinen päiväsi alkoi komealla auringonnousulla.
    Luudalla en ole minäkään joutunut koskaan lentämään, sen sijaan käyttämään muuten vain sitä.

    VastaaPoista
  10. Luuta olisi kyllä hyvä valinta kulkuneuvoksi, kun pääsiäinenkin lähestyy....ja todella, nuo ihanaiset kärryt ottaisin minäkin heti...

    VastaaPoista
  11. Hyväntuulisesti soljui sun tarina. Aavelaivoja ja lentäviä mattoja, hih... onneksi mielikuvitus ei hyydy lumeen tai pakkaseen ^_^. Kärryt OLIS olleet huiput!!

    VastaaPoista
  12. Millan!
    Jospa hankin ensi talveksi Amandalle ja minulle samanlaiset villapöksyt. Niissä pitäisi olla pitsit punteissa.

    Elisa!
    Parempi kissaherätys, kuin kamala kännypiipitys, sanoo Amanda. Sohvi lienee samaa mieltä.

    Vilukissi!
    Sinulla on siis klassinen herätys;)

    Hullukaali!
    On sattunut, että olen herännyt klo 10, kun Amanda on vedellyt hirsiä olohuoneen sohvalla.

    Simpukka!
    Hullutellaan vähän arjen piristykseksi.

    Aimarii!
    Minulla lumityöt supistuivat tänään portaiden lakaisuun. Hämmästyttävän vähän oli lunta tullut viime yönä.

    Amalia!
    Amanda kiittää. Hrrrr. mjauu!

    Isopeikko!
    Matto olisi kiva. Lentääköhän se, jos siihen kääriytyy kylmällä ilmalla.

    Arleena!
    Sitä ei tiedä, jos me vaikka Amandan kanssa vähän lennellään luudalla. Pääsiäisenä. Kahvipannu otetaan mukaan.

    Kiirepakolainen.
    Ne kärryt olisivat mainiot pihalla.

    Tuuluska!
    Olisi pitänyt kysyä siltä myyjältä mistä sellaisia kärryjä saa.

    VastaaPoista
  13. Olisit tosiaan tuonut vaikka jonkun pikku herkun tuliaisena Amandalle. Hävytöntä kissan laiminlyöntiä moinen. :)

    Ihania mattoja kuvissa! Äh, oikein sormeni syyhyää..

    VastaaPoista
  14. Hauska päivämatka, että löysitkin osuvat kuvat.

    VastaaPoista
  15. Sinulla on ollut hieno ja tapahtumarikas päivä. Nuo kärryt minäkin olisin ostanut, ovat niin tyylikkäät. Luuta on kohta tarpeen, pääsiäinen lähestyy ;)
    Harmi kun Amanda jäi ilman tuliaisia.

    VastaaPoista
  16. Eivät sitten suoraan kehdanneet mainostaa myyvänsä mautonta lakritsia :).

    Ihana juttu!

    -mari

    P.S. Meidän kissa säästää minut herätyskellon kauheudelta herättämällä minut aamuisin puoli viisi. Pitäisiköhän siirtyä suosiolla varhaisaamuvuoroon töissä.

    VastaaPoista
  17. Lentävä matto olisi nyt mainio juttu, pakkaisin tavarani ja lentäisin lämpimään. Mutta nuo rattaat on just se, mikä minulta puuttuu. Eikä ollut kaupan, voi harmitus!
    Täälläpäin aurinko on pyöreähkö:o) Ihana kuva nelikulmaisesta!

    VastaaPoista
  18. Saisikin joskus heratyksen seitsemalta. Tai edes puoli seitsemalta! Voisin silloin tulla katselemaan kauniita maisemiasi, lentavia lautasiasi, ei vaan mattoja ja muita kulkuvalineita.
    Tanaan itse asiassa en noussut kuin kymmenta yli, mutta sekin on aika harvinaista.
    Eilen seitsemalta olin jo ajanut lahes 100 kilometria. Taidan olla hairiintynyt tehdakseeni sellaista vapaaehtoisesti.

    VastaaPoista
  19. Ninni!
    Amanda on samaa mieltä Hävytöntä on!

    Mk!
    Mukava päivä:)

    Zilga!
    Pääsiäiseen pitää ruveta varustautumaan;))

    Mari!
    En arvannut näyttää kommenttiasi Amandalle. Saattaisi tulla klo puoli viiden herätyksiä.

    Kaanon!
    Mitä? Onko aurinko siellä pyöreä!

    Hpy!
    Kannattaisikohan sinun hankkia lentävä matto. Ei tarvitse ajaa. Se kulkee itsestään.

    VastaaPoista
  20. Kyllä lentävän maton pitäisi kuulua joka naisen käsilaukkuun. Hups-vaan ja matolla liikenneruuhkien yli. Autoilija kateellisina toljottaisivat.

    VastaaPoista
  21. Tuija!
    Ai niin, semmoinen pieni. Mahtuuhan se käsilaukkuun. Hyvä ajatus.

    VastaaPoista
  22. voih, noilla kärryillä olisi voinut tehdä vaikka mitä!

    VastaaPoista
  23. Kylläpä täältä löytyi mukavia juttuja. Meilläkin katti toimii varhaisena herätyskellona. On muuten tosi tehokas. Olet osanut kameran kanssa tosi mielenkiintoisiin kohteisiin.

    VastaaPoista
  24. Upeat talvimaisemat ja mielenkiintoinen päivä!

    VastaaPoista
  25. Hih, lentäviä mattoja ja luutia. Onhan siinä kokemusta kerrakseen, ei niin tarvitse saada elämyksiä ostamalla.

    Olisihan se somaa, jos löytäisit Amandalle tuollaiset kärryt. Sopivan kokoiset, jotta niissä olisi mukava köllötellä.

    VastaaPoista
  26. Taru!
    Olisivat ne ihanat pihan koristeena.

    Tiuku!
    Kissaherätyskellossa ei ole moittimista.

    Arle!
    Päivä sujui rattoisasti.

    Anskukka!
    Ihan oli mukavaa, eikä maksanut mitään:)

    VastaaPoista
  27. Yksi puuttuu: kahvipannu. Eikös sitä pitäisi olla luudan ja kissan lisäksi kahvipannu? : D

    Kiitos ihanasta tarinatuokiosta!

    VastaaPoista
  28. Mayo!
    Onhan meillä nokinen kahvipannu. Sillä keitetään kesällä vieraille nokipannukahvia.

    VastaaPoista
  29. Minulla on tapana ennen kuin iltaisin suljen silmäni, tilata yön uniaiheet ja usein käy ihme kyllä niin, että toive toteutuu. Arvaapa mitä ensi yöksi tilaan? Oikein: tilaan lentomatkan matolla nelikulmaiseen aurinkoon ja takaisin. Eikä maksa mitään paitsi sulle ja Amandalle iso kiitos. Ja sen teen mieluusti.

    VastaaPoista
  30. Olisi siinä kisulla ollut ihmettelemistä jos kärryjä olisit perässäsi vetänyt ;-)

    VastaaPoista
  31. Lastu!
    Lähetämme täältä mielellämme ihania uniaiheita:)

    Tia!
    Olisihan amanda saattanut vähän hämmästyä:)

    VastaaPoista