Famu falsetissa

Vuosikampa 003

2012-01-28T19:03:00.001+02:00

On tullut aika haastatella Herra Kiveä näin tammikuun loppupuolella. Tein sen heti aamutuimaan seisoen yöpaitasillani takaterassilla aikamoisessa pakkasviimassa. Olotila vastasi aamu-uintia, mutta mitäpä sitä ei tekisi, kun haastateltava on paikallaan. Aivan ensiksi Herra Kivi kehotti minuakin ihailemaan vastapäisen saaren puiden takaa pilkistävää aamuaurinkoa. Eihä täälläpäin ole aurinkoa nähty viikkokaupalla.

Herra Kivi kertoi edellisen hänestä kertovan postauksen jälkeen meren jäätyneen ja sulanneen ja taas jäätyneen. Hän oli ilolinen siitä, että ennen varsinaista jäätymistä sattui 21.1 kaikkien myrskyjen väliin yksi tyynikin päivä, jolloin hän saattoi peilata kuvajaistaan veden pinnasta, ennenkuin veden peili katosi jääpeitteen alle.

Tuosta mainitusta päivästä lähtien lunta onkin tupruttanut suut ja silmät täyteen, hän totesi.

Ylläolevaa klikkaamalla löytyy mielenkiintoista vuosiseurantaa.

Vuosikampa 002

2012-01-20T18:08:00.001+02:00

Uusi haaste on nimeltään Vuoden kohde. Se on koko vuoden kestävä haaste. Tarkoitus on kuvata 2 viikon välein jotakin vakiokohdetta. Klikkaamalla sanaa "Vuoden kohde" löydät hienoja vuoden kohteita.

Valitsin kohteekseni yllänäkyvän kiven. Älkääkä yrittäkö rakkaat lukijani väittää, ettei kivellä ole elämää!
Tulette näkemään, että sillä on. Sen nimi on tietenkin Herra Kivi. Sitä ei voi kuvitella Neiti Kiveksi, koska se on niin suuri. Tuo pikkukivi alhaalla oikealla saattaa olla Neiti Kivi.
Herra Kiveä ei pidä sotkea toiseen herra Kiveen, joka on kirjailija. Tämä Herra Kivi on elänyt kauan ja nähnyt monenmoista. Erityisesti kadehdin sitä, koska se on nähnyt Ruotsinsalmen taistelun.
Haastattelin Herra Kiveä 18.1.2012, jolloin kuvasin sen ensi kertaa tätä haastetta varten.
Kysyin sen vointia näin tammikuun puolessavälissä. Se kertoi voivansa hyvin ja olevansa iloinen saatuaan yllensä lämpimän lumivaipan. Erityisesti sitä kiinnosti etualalla, rannassa, näkyvä jäänmuodostus ja se riittääkö pakkasia ja tyyntä niin kauan, että jää ulottuisi sen itsensä ympärille.

Tarina kulkee blogistaniassa

2012-01-18T13:10:00.001+02:00

Tarina on kulkenut blogistaniassa jo 4 päivä tammikuuta lähtien.

Usva on tämän mainion idean saanut ja tarinan aloittanut. Jatkoa ovat tähän mennessä kirjoittaneet Aina, Kiirepakolainen, Lastu ja lastun mies, Aimarii, Kaanon, Sirokko ja Simpukka, joka heitti tämän haastavan viestikapulan minulle

Tässä tarina alusta lähtien:

(Usva) Oven päällä oleva kello kilahti vaimeasti astuessani sisään; aivan kuin sekin olisi kangistunut käyttämättömänä. Miten se voi kuulua takahuoneeseen asti? - hämmentyneet aivoni muodostivat kysymyksen odottamatta vastausta. Se kuuluu hyvin, kun oppii kuuntelemaan, tulisin tulevaisuudessa huomaamaan, mutta nyt menneisyys antoi minulle riittävästi ajateltavaa ja ihmeteltävää.
Menneisyys tuoksui ja näkyi ympärilläni astuessani keskelle huonetta. Täällä aikakin oli pysähtynyt menneisyyteen; kaikki kellot torkkuivat hiljaa. Pöly oli laskeutunut varovasti hyllyille ja pöydille. Sekin oli tullut kuin luvatta. Minulla tosin oli virallisesti lupa, mutta silti tunsin itseni tunkeilijaksi, enkä ymmärtänyt, miksi Neiti oli testamentannut kaiken juuri minulle. Meillä ei ollut minkäänlaista sukulaisuussuhdetta. Kävin Neidin luona lapsena, mutta siitä oli kohta jo neljäkymmentä vuotta.
Pyyhin hansikkaallani varovasti tuolille kertyneen pölyn, istuin arastellen sen toiselle reunalle ja annoin silmieni kiertää huonetta, hakien sieltä muistoja lapsuuden käynneistäni Neidin luona.

(Aina) Muistamani käkikello vastakkaisella seinällä oli pysähtynyt viiden huiteisiin, juuri ennen käen kukuntaa.
Kahvipannu - sama, minkä muistin, oli edelleen hellanreunalla odottamassa käyttäjäänsä. Sen emaloitu- oranssin ja punaisen hehkuva pinta oli saanut mustuneen helman, vietettyään niin monet kerrat upotettuna vähän liianisoon hellan reikään. Tuli ja savu olivat nuolleet pohjan mustaksi pinttymäksi, mutta se ei alentanut pannun arvoa.
Ikkunaruudun nurkassa näin hämähäkinverkon asukkaaneen, se oli kuivunut verkon keskelle pyöreäksi möykyksi, muistuttaen ajasta, jolloin huoneessa oli elämää ja sen myötä sillekin ruokaa saatavilla.
Siirsin katseeni kamarin oveen: Sen peilit olivat kauniisti uurretut ja messinkisen ovenrivan kiiltäväksi kulunut pinta saanut himmeän hohteen käyttämättömyytensä johdosta.
Muistin, kuinka olin sivellyt haltioituneena kahvan koristeellisia kuvioita, silloin haaveilin joskus omistavani samanlaiset ovet ja kahvat, niiden arvokkaantuntuiset kaiverrukset ja tyylikkäät helat, mitkä koristivat avaimenpaikkaa.
Huoneessa oli asumattomuuden- vähän tunkkainen tuoksu ja koleankostea ilma sai vilunväreet kulkemaan ylitseni. Havahduin ajatuksistani tähän hetkeen ja kysymyksiä tunkeutui päähäni. Miksi minulle, omistinko todella nyt tämän kaiken, miten menettelen tästä eteenpäin, mitä tulevaisuus tämän kaiken kanssa minulle tulee merkitsemään…?

(Kiirepakolainen) Tik, tak, tik, tak.... höpöttelivät kellot tuttavallisesti. Niinkuin olivat tehneet jo monta vuotta. Vuosikausia ennen minua. Neidille. Ja nyt minulle. Neidin jäämistöstä, johon komeat kaappikellotkin kuuluivat, perustamassani Antiikkiliikkeessä.
Isossa kaupungissa, lyhyellä sivukadulla, suutariliikkeen vieressä oli rauhaisaa hoidella putiikkia. Liikkeeni ikkunapenkiltä paikkansa löytänyt Tupsu loikoili sijallaan tyytyväisenä hyristen. Se oli eräänä kesäpäivänä vain kävellyt avoimesta ovesta sisään, nälissään ja häntänsä menettäneenä. Hoivasin kissan kuntoon ja ajattelin, että siitä saa hyvän liikekumppanin, seuralaisen, joka ei vastaan pullikoinut. Olemattomasta hännän nysästä johtuen se sai nimekseen Tupsu. Melkein kuin hupsu. Vähän niinkuin uusi omistajansakin. Ajatus liikkeen uudellen nimeämisestä huvitti. Antiikkiliike Hupsu & Tupsu. No ei sentään, karistaisi pois ne viimeisetkin asiakkaat.
Oven päällä oleva vanha reen tiukukello kilisti. Paulihan sieltä tuli. Niinkuin joka päivä tähän aikaan. Hän oli niin täsmällinen, että kellojen ajan olisi saapumisensa perusteella voinut tarkistaa. Suutariliikkeen Paulin kanssa oli ystävystytty, naapureita kun oltiin ja liikkeenpitäjiä molemmat. Minä keitin kahvit ja Pauli toi baakkelsit. Pauli oli laittanut liikkeensä oveen ilmoituksen: ”Odota ole hyvä, palaan kohta”. Niin se aina teki. Tupsu havahtui tiukukellon kilahdukseen, venytteli makoisien unien jälkeen ja pyörähti takahuoneeseen. Se tiesi, että Paulilla oli sillekin tuliaisia.
- Kylläpäs onkin herkullisia leivoksia, sanoin.
- Ja niin hyvää kahvia olet keittänyt, kehaisi Pauli.
- Tupsu mouraisi tyytyväisyyden merkiksi ja sipaisi tassulla viiksiään.
Tämä ajatustenvaihto käytiin joka päivä. Samaan aikaan. Pauli katsasteli ympärilleen ja tiedusteli kaupankäyntiä. ”Rauhallista on ollut”, sanoin, ”oikein rauhallista”. ”Yhdet pohjat ja yhden punaisen korkokengän koron korjasin eilen”, sanoi Pauli, ja pyyhkäisi servetillä leivoksesta jääneen kermavaahdon suupielestään. Kiitti kahvista ja huikkasi ”Huomenna nähdään taas!”
Maailma oli pysähtynyt tällä Isonkaupungin sivukadulla. Pidin siitä. Antiikkiliikkeessäni Neidin jäämistö oli ja pysyi melkein koskemattomana. Tupsu otti jälleen paikkansa ikkunapenkillä ja tarkkaili satunnaisia kulkijoita, pörhistellen ja hyrräten. Minä otin kaapista puhtaan rievun ja aloitin pölyjen pyyhkimisen esineistöstä. Niinkuin tein joka päivä. Tuntui, ettei mikään voisi rauhaisaa elämäämme häiritä. Hyräilin olemaani tyytyväisenä.

(Lastu ja sen mies) Muistan runonpätkän, jota julistan niin itselleni kuin asiakkailleni: tärkeää ei ole tavara, vaan mieli altis, avara. Katselen jännittyneenä, kun vanhojen tavaroiden rakastaja viipyilee liikkeessä, hyväilee esineitä, melkein ostaa, muttei sittenkään ja poistuu hiippaillen kuin anteeksipyydellen kadulle eikä arvaakaan että olen oikeastaan huojentunut että jään rahan suhteen tyhjän pantiksi. Mutta tavaroista täydeksi, onnelliseksi.
Alan kiintyä esineisiin, enkä tahtoisi luopua niistä: mitä arvottomampi jokin tavara on, sitä arvokkaammaksi se minulle tulee. No, kyllä arvokas myös kiehtoo. Joihinkin Neidin esineisiin voisin ripustaa hintalapun joka hipoo kattoa.
Muistan että ahneus on kuolemansynti. Olenko kuolemanvaarassa koska en osaa tavaroista luopua? Ja juuri siksi etten ajattele rahaa, ajattelen sitä paljon, oikein mittailen miten onnellinen olen, kun olen rahaa vailla mutta omistan paljon. Ei, en saa nyt ajatuksiani loogiseen järjestykseen, mutta ei se haittaa, sillä ajattelu ei ole vahvimpia puoliani, tunnelmointi on.
Neidin kellot ovat vanhan ajan kelloja, joita kellosepät rassaavat kuntoon. Nykypäivän kelloihin vain vaihdellaan pattereita tai ehkä ei niitäkään: uusi kello ostetaan parin vuoden välein. Onko siinä järkeä?
Onpa sekin ihme nähty, että kelloliikkeessä patterin vaihtamista pyytävä saa perjantaina käteensä noutolapun: valmis keskiviikkona kello 13. Olisi patteri jonain pikahuoltona voitu vaihtaa odottaessakin, mutta noutolapun avulla vissiin piilotetaan se seikka, että homma on perin helppo. Rahastus onnistuu paremmin, kun asiakas ei näe, miten työ valmistuu puolessa minuutissa.
Pauli ei sentään pistä kengän korkolappua uusiksi kahdessa minuutissa. Ja näkeehän sen noista pikasuutareista, että taitoa siihen tarvitaan. Ja vehkeitä. Niin kuin Helsingin Mannerheimintien suutarin ikkunassa lukee vähätellen: ”Kenkään ei täältä saa paikkaa pysyvää."
Antiikkiliikkeessä ei kelloja patterien voimalla käyntiin viritetä. Ei! Vanhat hyvät konstit ovat arvossaan. Neidin seinäkello on avattavissa takaapäin helposti. Nostan vain kaksi hakasta. Kas niin! Onpas paksu pöly! Täytyy ottaa avuksi takan palkeet, jotta voi puhaltaa pölyt pois saamatta niitä suoraan nenilleen. Tsuh ja tsuh! "Savun hälvettyä vaihdamme kytkentää", lukee erään sähköverstaan kahvihuoneen seinällä. Kellon sisuspöly laskeutuu sukkelammin. Jo näkyy vieteri ja ratas poikineen. Tuohon voisi varmaan ripustaa heilurin, ja vetokettingin paikka on kellonselvä.
Mitä kellon uumenista nyt paljastuu? Opasvihko! Minkä vuoksi Neiti on piilottanut antiikkikellonsa sisuksiin korjausoppaan? Varovaisesti avaan näkösälle ensimmäisen sivun. Kirjaimet vilistävät.
Tuntuu kuin tirkistelisin. Suljen, lukematta sanaakaan, vihkon.
Seison antiikkiliikkeen hämäryydessä vihko kädessäni ja tunnen miten aika pysähtyy siitä huolimatta että kello raksuttaa ja mittaa aikaa tulevaa aikaa. Kunpa minullakin raksuttaisi ja paljastuisi miksi Neiti on minulle omaisuutensa testamentannut. Entä jos kellon sisällä, vihkon kansien välissä, on viesti minulle?
Itsehillintäni sammuu. Ylitsevuotava uteliaisuus syttyy. Avaan vihkon. Luen:

Riutunut lempi
odottavainen
armaan tullessa
elpyy heti.
Mikään kellon korjausopas tämä ei ole. Tai sitten on ja ei.

(Aimarii) Tuijotin ruutuvihossa olevaa tekstiä, alimmasta rivistä oli hieman hankalaa saada selvää. – elpyy heti -, niin siinä kuitenkin luki, vaikka kosmoskynän jälki on saanut hieman kosteutta ja levinnyt. Aivan kuin siihen olisi joskus pudonnut kyynel. Neidin kirjoittamaa joka tapauksessa, tunnistan ja muistan tuon hienostuneen käsialan testamentin allekirjoituksesta.
Muutamista riveistä tuli mieleen, että Neidillä on täytynyt olla sydänsuruja, mutta kenelle tämä rakkausruno on osoitettu? Kuka mahtoi olla Neidin rakastettu? Liittyisikö viesti jotenkin mutkien kautta minuun? Mielessä välähtää hataria mielikuvia päivästä, jolloin lähes neljäkymmentä vuotta sitten kävin isoisäni kanssa Neidin talossa.
Havahdun, kun liikkeeseen huomaamattani tullut asiakas kysyy samovaarin hintaa. Neiti on kuulemani mukaan saanut sen aikoinaan Venäjän tuliaisena. Hätäännyn, en halua myydä sitä, kuten en oikeastaan yhtään perimistäni tavaroista, vaikka olen asetellut ne esille ja myytäväksi Antiikkiliikkeen hyllyille. Tosin lähes kaikki ovat hintalappuja vaille. En millään kehdannut pistää niille pilviä hipovia hintoja, vaikka sitten olisin saanut olla rauhassa, kun kukaan ei semmoisia summia suostuisi maksamaan.
- Oi sentään, anteeksi. Valitettavasti tämä samovaari ei ole enää myytävänä. En vain ennättänyt kiinnittää varauslappua siihen. Olin niissä aikeissa, mutta Tupsu-kissa vaati päästä sisälle ja työ jäi kesken. Olen pahoillani, mutta löytyisikö kenties jotain muuta?
Valkoisia valheita ladellessani siirsin samalla samovaarin takahuoneen turviin. Kun palasin, asiakas oli lähtenyt.
- Hyvä Luoja, mikä minua vaivaa? Tällä menolla ei ole kohta rahaa, millä ostaa edes ruokaa. Enkä kehtaa Paulillekaan kehua myyntiäni. Hymähdin harmissani.
- Mikä hiivatin kauppias tämmöinen on, pihtaa vaan itselleen? Myymättä on yhä Neidiltä perinnöksi saatu talokin. Missä kunnossa lienee? Kesällä kävin siellä viimeksi, mutta nyt ollaan jo talvessa.
Tupsu kehnäsi jaloissa niin vaativasti, että koppasin sen syliin ja istahdin keinutuoliin. Oli suloinen hiljaisuus, vain kellojen raksutus ja Tupsun kehräys ajatusteni taustalla.
Kellon sisältä löytynyt vihko ja siihen kirjoitettu runo vain askarruttivat. Luin rivit toistamiseen vielä monta kertaa. Oliko Neiti jäänyt vaille vastarakkautta? Onko hänen vihkoon kirjoittamansa yksi ainoa lause kaikki, mitä hänen vai pitäisikö sanoa heidän, tarinastaan olisi jäljellä? Pohdittuani tovin uskon, että viestejä löytyisi lisää. Olin hyvilläni, että Pauli oli sen päiväisen visiittinsä tehnyt, sillä minulla oli niin mielenkiintoista ajateltavaa, etten malttaisikaan seurustella. Jostain syystä en ollut hänelle järin perusteellisesti koskaan kertonut Antikvarialiikkeeni useimpien tavaroiden alkuperää. Ehkä siksi, että minäkin rakastan salaisuuksia ja mieltä kiehtoo, kun niitä pikku hiljaa ilmestyy lisää.
Tupsu marahtaa ärhäkästi, kun patistan hänet sylistäni ja nousen tutkimaan loput perintökelloista ja kaikista kannellisista purnukoista, sekä kertaalleen vielä samovaarinkin. Viestejä ei löydy lisää. Olen pettynyt ja lysähdän aivastellen takaisin keinutuoliin. Pölyä pölähti sen verran sieraimiin. Huiskuni ei ilmeisesti onnistu tekemään perin pohjin työtään.
Ehkä salaisuus onkin itse talossa. Mikä estää, josko lähtisin vielä tänään etsimään. Talo on edelleen omistuksessani, vaikkakin rapistuessaan riesa. On se ollut kyllä myynnissä muutamaan otteeseen, mutta varteenotettavan ostajan ilmaannuttua, olen kiireesti vetänyt sen kiinteistökaupan listoilta pois.
Kello raksahtaa viisi, mutta käki ei kuku. Yrityksistä huolimatta käkikello on enää vain antiikkinen seinäkello ilman salaisuuksia mykän käkensä kanssa. Iltahämärä on jo ehtinyt hieman syvetä ulkonakin ja minulle tulee kiire sulkea liike. Riennän autolle ja varmistan puolijuoksussa takin taskusta, että juhlava avainnippu tuli varmasti mukaan. Isosta kaupungista on muutama kymmenen kilometriä Neidin, siis minun kiinteistölleni. Miten ihmeessä en vieläkään osaa kutsua sitä luontevasti omaksi talokseni? En vaan osaa.
Auto hurahtaa käyntiin. Napsautan tohkeissani myös autoradion auki, sillä ajellessa tykkään kuunnella radiota, muuten tuskin ollenkaan.
Tuttu biisi on meneillään jostain keskeltä… tanssii hullu Amalia kamalia tansseja tanssiiii….siellä se penkooo..kakkulapioita, kapioita kirstusta penkooo… Käteni rupeavat tärisemään. Puristan ne tiukemmin ohjauspyörän ympärille ja radiosta soi… hullu Amalia tanssiii…sodassa kaatunutta maatunutta majuria itkee, joka sieltä jostain… ei palannutkaaaan…
Pysäytän taloni pihaan ja sammutan auton. Tuijotan täristen taivasta vasten vanhan taitekattoisen talon silhuettia. Verhottomat ikkuna-aukot ammottavat mustina. Kammottaa vähän?
Laulusta tuli mieleen, että Neidin nimi oli Amalia.

(Kaanon) Autosta noustessani näen ensimmäiseksi kuun. Se vilkkuu puiden lomassa taitekattoisen talon takaa. Ympäröivän metsän tummuus muuttuu kuunvalon myötä epätodelliseksi. Epätodelta tuntuu myös oma elämäni tällä hetkellä. Tämä on minun, sanon ääneen, vakuuttuakseni liikkumiseni oikeellisuudesta. Kaivan avainnipun taskustani. Ovi aukeaa narahtaen. Kuunvalo valaisee huoneet unenomaiseksi. Värähdän vaistomaisesti. Tartun henkistä minääni niskasta kiinni ja ryhdyn toimeen. Sytytän tulen hellaan ja avaan ikkunan. Raikas ilma, tulen rätinän säestyksella saa minut vihdoin tuntemaan, olen tullut kotiin.
Taskulamppu kädessäni kuljen toiseen huoneeseen. Tämä on Amalia-neidin makuukamari. Haalistuneet ruusukuvioiset tapetit seinällä, johon kuun keltainen säde osuu luoden ympärilleen salaperäistä hohteen. Näkymä saa minut ääni värähdellen lausumaan:
"Riutunut lempi
odottavainen
armaan tullessa
elpyy heti."
Miten mahtoikaan viiltää odottava rakkaus ja riutunut lempi Amalia-neitiä? Näitä kysymyksiä pyöritellen kuljen kirjahyllyn eteen. Runokirjoja ja romaaneja. Ruskeita nahkaselkäisiä opuksia vieri vieresssä. Otan kirjan käteeni ja selaan, sitten toisen, kunnes huomaan haalistuneen paljon selatun valokuvakansion. Kansioon tarttuen istahdan sänkyyn..Amalia-neiti on ollut pedantti ihminen. Siitä kertoo siistissä järjestyksessä olevat valokuvat, ja kauniilla koukeroisella käsialalla allekirjoitetut tekstit. Kääntelen albumin lehtiä eteenpäin. Tuntemattomia kasvoja, taitavia atelier-poseerauskuvia ja kauniita maisemapostikortteja.
Käyn kohentamassa tulta uunissa ja palaan sängyn päälle jätetyn valokuvakansion pariin. Kuulen paperin rahisevan jaloissani. Mitä olenkaan pudottanut lattialle? Nostan valokuvan lattialta ja sitä katsoessani tunnen lämpimän ailahduksen sydämeni seudussa. Tämä on varmaan sitä lempeä, joka armaan saapuessa elpyy. Tyttö ja poika nojaavat toisiinsa suuren tammen alla. Tylöllä on valloittavan ilkikurinen hymy ja poika on komea kuin kreikkalainen jumala. Hän on kietonut kätensä tytön hoikalle uumalle ja katsoo tyttöä silmiin omistajan elkein. Sydämeni sulaa tämän näkymän edessä. Käännän valokuvan. Kuvan taakse on piirretty sydän ja sen keskelle kirjaimet A ja M. Amalia-neiti ja suuri rakkaus. Siitä ei ole epäilystäkään.
Heittäydyn vuoteelle unelmoimaan. Ennen kuin huomaankaan unelmani kiidättävät minut unten maille. Unohdan palavan tulen, unohdan Tupsu-kissani ja antiikkiliikkeen. Unohdan kaiken. Unessani Amalia tanssii villisti rakastettunsa kanssa. Sotilaspukuinen kavaljeeri pyörittää Amalia-neitiä ymäri tanssilattiaa. Kiiltävät saappaat lyövät iloisesti tahtia ja Amalia tanssii hiukset hulmuten.
Onnellinen uni tuudittaa minut unten maille. Niinpä en kuule enää askeleita jotka lähestyvät portaalla.

(Sirokko) Säpsähdän hereille. Puunoksa heilahtaa ikkunaa vasten ja saa aikaan raapaisevan äänen, joka kiirii lasista suoraan selkärankaani ilkeinä väristyksinä. Kapea auringonsäteiden kiila taittuu lehdettömien oksien lomasta suoraan tyynylleni. Tuijotan valossa tanssivia pölyhiukkasia ja niiden keskellä liehuvaa punaista mekonhelmaa, joka hitaasti hiipuu pois jättäen jälkeensä vain hämärässä huoneessa hohtavan valokiilan. Silmäni siirtyvät takaisin ikkunaan ja sen kulmassa kimmeltävään hämähäkinseittiin. Vasta sitten tajuan missä olen.
- Hyvänen aika! Onko nyt jo aamu!
Sanon sen ääneen ja ääneni rahisee onttona ympäri ruusutapettisia seiniä. Karistan Amalian tunkkaiselta tuoksuvan peitteen päältäni ja ponnahdan ylös. Huoneen viileys tunkeutuu hetkessä lävitseni. Tekee mieli hypätä takaisin vuoteen lämpöön, mutta pakotan itseni liikkeelle venytellen kankeita jäseniäni. Hellan tuli on sammunut aikoja sitten. Etsin silmilläni kelloa seinältä, mutta nehän ovatkin antiikkiliikkeessäni. Ja Tupsu! Olen unohtanut senkin.
Ryntäilen päättömänä edes takaisin, aivan kuin niin voisin kerätä hajalleen lentäneet ajatukseni uudelleen yhteen. Pitäisi saada kahvia. Katseeni pysähtyy hetkeksi hellan reunalla nököttävään nokiseen pannuun. Ei, liian monimutkaista. Löydän käsilaukkuni ja kaivan sieltä esiin kännykän. Vanha uskollinen mummomalli, jonka näyttö on yhtä tyhjä kuin mieleni. Niinpä tietenkin! Eikä laturia mukana. Olisi sittenkin pitänyt ostaa se uusi..
- Nyt rauhoitut, sanon ja pysähdyn niille sijoilleni samalla kun aivoihin saapuu uusi viesti. Seison vesilätäkössä, pienessä mutta kuitenkin, sisällä, keittiössäni.
Vaistomaisesti katson kattoa, vuotaako se, ei siltä näytä. Tassuttelen märin sukin ikkunaan. Kevyt lumikerros peittää maan, yöllä on satanut, mutta miten se olisi satanut keittiöön. Täytyy olla joku vuoto jossakin..
Välikohtaus on saanut ajatukseni järjestykseen, jokaisen omaan lokeroonsa vuoroaan odottamaan, jääköön miettiminen myöhemmäksi. Nyt on lähdettävä avaamaan liike, Pauli on varmaan jo ihmetellyt. Ja raukka Tupsukin, miten olen senkin voinut unohtaa! Mutta ensin pitää käydä asunnolla suihkussa, vaihtamassa vaatteita, haisen jo itsekin ummehtuneelle.
Kasaan nopeasti tavarani ja luon vielä kaipaavan silmäyksen valokuva-albumiin, Amalian pölyiseen kirjahyllyyn, pitsiliinan peittämään kirstuun. Niin kirstu, vanhoja sänkyvaatteita pullollaan, sekin pitäisi tutkia paremmin.. Kämmenissäni jo kihelmöi, mutta ei, nyt on pakko lähteä, tulisin ihan kohta takaisin. Paremmin varustautuneena. Kuiskaan sen Amalialle kuin lupauksena.
Messinkinen ovenkahva narahtaa kun avaan oven eteiseen. Jo ennen kuin astun kynnyksen yli silmäni juuttuvat lattian vesiläiskiin. Yksi on selvä jalanjälki. Kurainen. Iso. Ei niitä eilen siinä ollut! Jähmetyn paikalleni. Päässäni alkaa taas soida radiosta tulomatkalla kuulemani laulu ..tanssii hullu Amalia kamalia tansseja tanssii... tai sitten sillä on siellä mies...

(Simpukka) Vapisen paikoillani toimintakyvyttömänä. Tajuan, että joku on käynyt yöllä talossa. Tallustellut sisään isoilla kuraisilla kengillään, pysähtynyt keittiöön, ehkä nähnyt minut sikeässä unessa ja hiipinyt hiljaa pois.
Sydän pamppaillen palaan sisälle. Kurkistan varovasti sängyn alle, koska se on ainoa paikka mihin kukaan voisi piiloutua. Eihän siellä mitään ole, muutenkin kaikki näyttää olevan paikoillaan. Kohotan kirstun kantta, mutta jätän ummehtuneet sänkyvaatteet paikoilleen. Avaan albumin ja katson taas eilistä valokuvaa, kuvaa joka tuli yöllä uniini. Otan albumin kuvineen kainalooni. Mennessäni tutkin, näkyykö ulko-ovessa murtojälkiä. Ehjältä näyttää oven pieli. Oliko ovi yöllä edes lukossa, en muista lukitsinko sen illalla. Nyt käännän avainta lukossa ja varmistan lukituksen riuhtomalla vielä kahvasta.
Huoli Tupsusta saa minut ajamaan suoraan antiikkikaupalle. Jääkööt suihku ja vaatteidenvaihto. Tien varren lumiset maisemat rauhoittavat mielen ja palauttavat yöllisen unen onnellisen tunnelman. Kurkistan viereiselle istuimelle albumin päälle jättämääni valokuvaa. Mieleeni tulee hämärästi eräs toinen kuva.
Tupsu ottaa minut vastaan mieltään osoittaen, väistelemällä kaikki silittely-yritykseni. Hyppää mielipaikalleen ja tuijottaa sieltä syyttävästi minua. Soitan Paulille ja pyydän häntä tuomaan kahville tullessaan siivun lihahyytelöä, joka on Tupsun erikoisherkkua. Niin me sitten kahvittelemme hiljaisessa takahuoneessa kukin ajatuksiinsa vaipuneena. Tupsu nostelee ruokakupistaan lihahyytelön palasia ja menee syömään ne Paulin jalan viereen. Vilkaisee mennessään minua syyttävästi. Paulikaan ei ole juttutuulella ja minun ajatuksissani kummittelee yöllinen vieras ja muistin rajamailla häilyvä toinen valokuva. Pauli lähtee ”Huomenna nähdään”-toivotuksin. Tupsu hyppää ikkunapenkille pesemään turkkiaan. Siirrän tuolin sen viereen ja silittelen pehmeää turkkia. Anteeksiannon merkiksi se lipaisee kättäni karkealla kielellään ja käpertyy ruokalevolle. Tuntuu kuin kellojen tasainen raksutus voimistuisi. Katselen ihmetellen ympärilleni. Silloin huomaan sen. Valokuvan, jota yritin muistella. Kellotko sen minulle ilmoittivat. Kuva on seinällä kahden suuren kaappikellon välissä. Nostan kuvan valoon ikkunan viereen. Mustavalkoisessa kuvassa viisi hymyilevää sotilasta istuu penkillä kädet toistensa hartioilla. En tunne heidän asujaan, mutta suomalaisia sotilaita he eivät ole. Katson kuvan taakse, olisiko siellä heistä jotain tietoja. On vain Amalian käsialalla kirjoitettu teksti:
”Marcukselle, kellojen ruhtinaalle

”Takaa vuosien
näen hetket rakkauden.
Armaall’ onhan tulta silmissään.
Liekki raiskatkoon muistot sen,
unen, huomisen…
Kaiken tuhoo, polttaa julma sota”

(Famu falsetissa)
Istahdan ikkunan edessä olevalle tuolille ja tuijotan kuvaa, ikäänkuin se saisi kuvan kertomaan minulle tarinansa. "Kellojen ruhtinas"? "julma sota"? Onko salaperäisellä Marcuksella ollut tekemistä Amalian harvinaisen upean kellokokoelman kanssa? Onko Amalian rakastettu, Marcus, menehtynyt julmassa sodankäynnissä puolustaessaan maataan? Ja jos, niin mitä maata? Kysymykset risteilevät päässäni, sellaisella vauhdilla, etten kuule oven kellon kilahdusta. Havahdun mietteistäni, kun vierestäni kuuluu:
- Hyvää päivää!
Ponnahdan ylös tuolista ja melkein pudotan kädessäni olevan valokuvan.
Edessäni seisoo punaiseen takkiin pukeutunut melko iäkäs nainen. Päässään hänellä on tyylikäs hattu. Ajattelen hänen olevan niitä ihmisiä, joille näyttää hattu kuin hattu istuvan. Minun päässäni kaikki hatut näyttävät tyhmiltä, rumilta ja tyylittömiltä. Onneksi minut on siunattu tuuhealla tummalla hiuspehkolla, jolla tarkenee pienessä pakkasessakin. Mistähän sekin lienee peräisin. Molemmilla vanhemmillani, sekä isällä että äidillä, oli suomalaiselle tyypilliset maantienväriset hiukset.
Nainen kertoo minulle tulleensa vilkaisemaan, vieläkö Amalian antiikkiliike on paikallaan. Hän mainitsee asuvansa muualla, ja tulleensa pistäytymään Suomeen sukulaisia tapaamaan. Murheellisen uutisen Amalian poismenosta oli joku sukulainen hänelle, Amalian nuoruudenaikaiselle ystävälle, kertonut.
Hän sanoo muuttaneensa Italiaan jo vuosia sitten. Amalia oli vieraillut siellä hänen luonaan muutamana kesänä kauan sitten. Sen jäkeen oli yhteys Amaliaan jäänyt muutamaan kirjeeseen ja joulukorttiin.
Ojennan kädessäni olevan kuvan hänelle, ja kysyn onko joku kuvassa olevista hänelle tuttu. Hän katsoo kuvaa, kääntää sen ja lukee takana olevan Amalian kirjoittaman runon.
Hymyillen hän osoittaa toista miestä vasemmalta ja kertoo sen olevan Marcus.
- He olivat niin rakastuneita, hän sanoo.
- Ei Marcus kuitenkaan sodassa kuollut, kuten runosta saattaa päätellä, hän jatkaa.
- Ja sitten oli vielä se lapsi.
- Oliko Amalialla lapsi, kysyn hämmästyneenä.
- Ei Amalialla, hänen sisarellaan Adelella kylläkin. Eikä lapsen isästä ollut epäselvyyttä. Marcus se oli, hän selittää.
En tiedä, mitä kysyisin ensimmäiseksi, niin mielenkiintoiselta tämä alkaa kuulostaa, mutta juuri silloin ovikello kilahtaa, ja sisään astuu nuori mies.
- Tässä on veljenpoikani Mikko, hän vie minut nyt syömään, sanoo nainen, jonka nimeä en vieläkään tiedä.
- Osaatteko sanoa, mistä voisin löytää lisää tietoa Amalian tarinasta, kysyn kiireesti.
- Amalialla oli vanha puinen, punainen puulipas. Sen kanteen oli maalattu ruusu. Etsikää sitä. Siinä Amalia säilytti Marcolta saamiaan kirjeitä.
- Hyvästi nyt täällä kertaa, sanoo nainen ja poistuu veljenpoikansa saattelemana.

Mitähän Mayo blogissa "Pieni ihminen, suuri elämä" tähän mahtaakaan tarinoida?

Uusi pytty loppiaiseksi.

2012-01-05T23:14:00.000+02:00

Ylläolevalla kuvalla ei ole milläänmuotoa tekemistä aiheen kanssa. Siis pytyn. Wessanpytyn. Onpahan vaan kuva, jonka nappasin muutama päivä sitten, kun hieman räntää huiski keittiön ikkunaan.

Tosiasiassa täälläpäin on edelleen tämän näköistä, vaikka tämä kuva on otettu jo monta viikkoa sitten. Pyttytarina taas alkoi jo marraskuussa, jolloin Wessanpytty alkoi käyttäytyä kovin touhukkaasti huuhdellen itseään silloinkin, kun siihen ei minkäännäköistä aihetta ollut. Kun eräänä aamuna huomasin sen ahkeroineen huuhtelun parissa koko yön, ja koska sitä oli jo erinäisiä kertoja korjattu, päätin päästää sen eläkkeelle ja hankkia uuden. Kyselin naapurin sedältä mistäpä moisen hankkisin, jotta se tulisi asianmukaisesti kotiini kannettua ja paikoilleen asennettua. Hän suositteli paikallista putkiliikettä, josta hänellä oli hyviä kokemuksia.
Ajettiin sitten sukulaistytön ja hänen autonkuljettajansa kanssa siihen liikkeeseen pyttyä valitsemaan. Liike oli suljettu ja ovessa oli lappu, jossa kerrottiin sen myydyn kauas toiseen kaupunkiin, jonne on pitkähkö matka.
Näinollen jouduin ensin tutkimaan sen liikkeen nettisivuilta pytynmalleja. Koska en kuitenkaan sieltä löytänyt mieleistäni, tartuin puhelimeen ja soitin sinne. Minusta ei ole mukavaa tilata Wessanpyttyä puhelimitse. Kyllä sitä pitäisi saada kokeilla ihan istuen, eihän nojatuoliakaan osteta kokeilematta. Valitsin sitten kuitenkin korkean mallin myyjän kuvailun perusteella ja tilasin sen kotiin tuotuna ja paikoilleen asennettuna.
Myyjä totesi, etteivät he ehdi sitä aivan tällä viikolla toimittamaan, mutta käykö seuraava viikko. Sanoin jotta, toki eihän sillä nyt niin kiire ole. Odottelin sitten seuraavan viikon ja sitä seuraavan ja sitä seuraavan.
Kotona oleva pytty touhuili omiaan siihen malliin, että minun oli joka kerran sitä käytettyäni väännettävä sen alla oleva hana kiinni ja taas avattava se tarpeen tullessa. Siinä tosin sain aivan mainiota jokapäiväistä WC-voimistelua, minkä seurauksena vyötäröni hoikistui ilahduttavasti.
Soitin taas liikkeeseen ja utelin milloinkahan he aikovat sen toimittaa vai aikovatko lainkaan. Siellä sanottiin ettei nyt juuri tällä viikolla ehdi, mutta ensi viikolla kyllä. Ei tullut ensi viikollakaan. Ei tullut koko viime vuonna.
Vaan tänä vuonna, toissapäivänä, sieltä soitettiin, että huomenna tulee.
Huomenna sieltä soitettiin, ettei voida tulla, koska pytty ei ollut vielä tullut varastoon, mutta huomenna tullaan. Sopiiko jo aamulla kello seitsemän.
Laitoin herätyksen itselleni jo kuudeksi, jotta ehdin peseytyä ennenkuin vesi joudutaan katkaisemaan. Kähersin tukankin hienoksi, olihan nyt SUURI WESSANPYTTYPÄIVÄ.
Asentaja tulikin jo ennen kahdeksaa ja asensi pytyn paikoilleen. Valitettavasti hän oli ajanut pyttyineen pakettiautonsa ylläolevassa maisemassa aivan kotioveni eteen. ERITTÄIN RUNSAISTA SATEISTA johtuen pihamaa on pehmennyt siihen mittaan, ettei auto päässytkään ylämäkeen pihasta pois, vaan vajosi aika syvälle nurmikkoon. Hän joutui kilauttamaan kaverilleen, jonka avustuksella sai autonsa ajotielle asti. Pihalle jäi koko matkalle 30 senttiä syvät uurteet. Ahkeroitiin sitten sukulaistytön kanssa kärräämällä uurteisiin neljä kuuppakärrillistä kompostimultaa. Sukulaistyttö kärräsi, minä talloin. Kuraa on kiva talloa! Lopuksi mentiin mereen huuhtelemaan saappaitamme. Juotiin kahvit uuden pytyn kunniaksi. Syötiin kaurakakkuja. Odotamme mielenkiinnolla, mitä nurmikossa ensi kesänä kasvaa, vai kasvaako kenties jo tänä talvena.
Onnellinen uuden Wessanpytyn omistaja ja hänen kissansa toivottavat kaikille Loistavaa Loppiaista!

Perinteisesti nimi lisää.

2012-01-02T11:13:00.000+02:00

Kuten meillä hyviin tapoihin kuuluu, pidettiin uudenvuodenaattona kissanristiäiset. Juotiin kahvia ja syötiin ynnämuuta. Nostettiin kuohujuomamaljoja sekä juhlakalulle Amandalle että vuoden vaihtumiselle.

Amanda juhli pääasiallisesti makuukamarissa sängyn alla. Välillä hän pistäytyi olohuoneessa ehdottamassa juhlaväelle siirtymistä pöydän alle suojaan. Saarikylän ilotulitus ylitti kaikki entiset ennätykset, joten varovaisuus oli Amandan mielestä enemmän kuin paikallaan. Juhlaväki tyytyi siksi vain polttamaan muutaman tähtisadetikun.

Koska juhlinnan kohteesta Amanda Beata Cecilia Dorothea Eufrosyne, Francesca GISELLASTA ei juhlahumussa valokuvaa saatu, saa ylläoleva kauhistuneen näköinen kissapysti edustaa häntä.
Onneksi tämä Amandan Beata Cecilia Dorothea Eufrosyne Francesca Gisellan kannalta pelottava juhla on taas ohitse. Jäämme miettimään seuraavaa H-alkuista nimeä. Onneksi on vuosi miettimisaikaa.
Toivotamme kaikille ystävillemme Kertakaikkisen Mainiota Kuluvaa Vuotta!

Luontoäidin tapaninrieha.

2011-12-27T18:53:00.000+02:00

Edellisiin puuhiinsa tyytyväinen Luontoäiti vietti jouluaaton ja joulupäivän melko rauhallista joulueloa, mutta seuraavana yönä se keksi ruveta suunnittelemaan Tapaninpäivän yllätystä kaikelle kansalle. Vietimme Amandan kanssa sangen rauhattoman yön kuunnellen myrskyn ulvontaa. Joka toinen tunti Amanda aikoi lähteä ulos tarkastelemaan tilannetta ja joka toinen tunti minä kurkistelin pimeään yöhön, jossa näin vaahtopääaaltojen lyövän valkoisenaan rantahiekalle. Aamun tullen saatoimme todeta Luontoäidin vieneen rannastamme tonnin verran rantahiekkaa, joskin tuuli oli kääntynyt niin paljon länteen, että oma rantamme oli jo rauhoittunut pienehköön yliloiskintaan.

Vesi oli noussut. Naapurin laituri sinnitteli juuri ja juuri veden pinnan yläpuolella.

Rannassa kasvava tervaleppä on kaiken kokenut ja suhtautui tilanteeseen tyynen rauhallisesti.

Kävelyretki saarikylän rantakujia pitkin osottautui kokemisen arvoiseksi. Pitkänpohjanpolulta oli pakko kääntyä takaisin. Pitkävartiset saappaat olivat jääneet eteisen nurkkaan.

Venevajoihin olisi päässyt vain veneellä. Otin pari kuvaa myös myrskyn puoleiselta rannalta. Ne menivät poistettujen joukkoon, koska en pysynyt kunnolla pystyssä siinä tuiverruksessa. Sitäpaitsi meteli oli senkaltainen etten kuullut mitä kuvasin.

Mattolaituri suunnitteli matkaa etelään. Luontoäiti tietää, että tämänkaltainen veden nousu aiheuttaa aina turismin nousun saarikylään noin 120 kertaiseksi normaaliin säähän verrattuna. Suoritinkin hänen ilokseen pienen turismilaskennan yhdessä saarikylän tienristeyksessä. Liikennetiheys siinä oli 120 autoa tunnissa. Normaali tiheys lienee korkeintaan 10 autoa tunnissa. Pienehkökin tietulli tuottaisi melkoisen summan saarikylän asukkaiden iloksi.

Toinen lähisaari vaikutti vajoavan Suomenlahteen.

Toisessa nousi vesi ovesta sisään. Lohdutukseksi Luontoäiti järjesti iltapäivällä auringonpaistetta

Lämmintä oli Luontoäiti järjestänyt peräti 7 astetta, joten oikea jouluruusu pääsi terassille kuuntelemaan loisketta. Tänään Luontoäiti yritti uudelleen, mutta vaikutti hieman väsähtäneen, vesi tosin nousi vielä parikymmentä senttiä edellistä korkeammalle. Jäämme odottelemaan Luontoäidin seuraavaa toimenpidettä. Toivottelemme Amanda ja minä iloista uuden vuoden odotusta kaikille blogiystävillemme!

Luontoäidin joulupuuhat.

2011-12-23T12:22:00.000+02:00

Luontoäiti on heittäytynyt leikkisäksi. Jo aikaa sitten olin innoissani, koska naapuri kaatoi suuren kuusen, ja sain siitä pari kuuppakärrillistä havuja ruusujen peitteeksi. Luontoäiti katseli minua huvittuneena. Hän on huolehtinut havujen kastelemisesta päivittäisillä ja öillisillä sadekuuroilla. Olen tyhjentänyt nuo kärrit vedestä jo niin monta kertaa, että olen mennyt laskuissa sekaisin. Vieläkään niitä en ole voinut ruusujen peitoksi laittaa, koska maan pinta ei ole jäätynyt.

Sitäpaitsi Luontoäiti on pitänyt tämän ruusun kukassa. Hän väittää tätä jouluruusuksi. Olkoon sitten niin. Mikä minä olen Luontoäidille vastaan väittämään.

Eilen hän sitten kietoi kompostikehikoiden ympärille jouluvalot. Eipä olisi minun päähäni pälkähtänyt.

Sitten hän repäisi! Teki auringosta joulutähden ja koristeli nuokin puut ja pensaat omilla jouluvaloillaan.

Iltasella hän päätti kuitenkin laitaa hieman joululunta laitureille ja katoille. Tänäaamuna näytti tältä. Kyllä Luontoäiti osaa!
Toivotamme, Amanda ja minä, kaikille blogiystävillemme OIKEIN IHANAA JA LEPPOISAA JOULUNAIKAA!

Joulumaassa.

2011-12-14T18:11:00.000+02:00

Kävin Tampereella. Matkalla sinne pääsin sopivasti joulun odotus-kampaan liittyvään paikkaan. Ylläolevaa klikkaamalla löytyy moninaista joulun odotusta.

Valtaisan suuri piparkakkumaa ei millään mahtunut yhteen kuvaan.

Tonttujen rock-orkesteri.

Joulukartano.

Muumien piparkakkutalo.

Kotoisa näkymä, kuin saarikylästä.

Tampereella tapasin nämä satumaiset henkilöt. Tapasin myös erittäin pirteän 90-vuotiaan päivänsankarin ja sukua hienoilla päivällisillä. Kyllä oli mukavaa!

Moision kartanossa.

2011-12-09T19:49:00.001+02:00

Mentiin eläkeläiskerhon kanssa Elimäelle Moision kartanoon puurojuhlaa viettämään. Eteisaulassa istui pari originaalia tonttua.

Aulan katossa komeili tämä lamppu. Kartanon historia ulottuu 1600-luvulle. Nykyisen empiretyylisen rakennuksen on suunnitellut Carl Engel ja se on valmistunut vuonna 1820.

Täytyy sanoa, että hurmaannuin täysin. Ylläoleva maalaus on yhden yläkerran huoneen entisöidyssä katossa.

Taidetta on esillä runsaasti, sekä patsaita että maalauksia. Unohdin painaa mieleeni tämän salskean nuoren miehen nimen. Lisäksi siellä on vaihtuvia taidenäyttelyitä.

Tämä on Ville Vallgrenin "Tanssijatar".

Tämä taas Väinö Aaltosen "Kahlaaja".

Näytteillä oli myös ihana juhlapuku.

Huonekalut siellä ovat upeita.

Tätä mallia oli vihreässä huoneessa kokonainen kalusto.

Sohvakalusto sinisessä huoneessa.

Ja tuoli. Oi, oi!

En ole koskaan aiemmin kuvannut itseäni näin upeasta peilistä näkyen.

Gramofooni! Olisi hauska kuulla sen ääntä.

Tästä taulusta tunnistaa kuninkaallisen. Kartano on upea. Ulkokuvaa ei tullut otettua. Oli pimeää ja satoi räntää. Kuvia löytää googlaamalla Moison kartano.
Tänään meillä on ollut Amandan kanssa erimielisyyttä siitä päästääkö kunnon ihminen pikku kissansa ulos, kun tuulenpuuskat yltävät 20 metriin sekunnissa. Amandan mielestä päästää. Minun mielestäni EI! Lunta ei täälläpäin vielä ole nähty, jokunen rännän ripale tänään. Ruoho on vielä vihreää niin omassa pihassa kuin aidankin takana. Amanda murjottaa nyt olohuoneen sohvalla. Siitä huolimatta toivotamme molemmat oikein rattoisaa viikonloppua kaikille ystävillemme!

Valehteleva potilas.

2011-11-22T22:16:00.001+02:00

Tuttavat ja kylänmiehet ovat jo ehtineet ihmetellä, miksei blogi päivity. Kaikenlaisia syitähän tässä voisin esittää, kuten syyskokoukset ja pöytäkirjat ja talousarviot. Ettei vaan tosiasiassa syynä olisi useammatkin hauskat illalliset. Kuvaa tarkasteleva ymmärtää ylläolevan liittyvän ilman muuta veneilyyn.

Enkö minä juuri edellisessä postauksessa puhunut syömisestä. Eräällä illallisella maistoin ensi kerran persimonia. Aika hyvää. Kaunis kattaus on vähintäänkin puolet nautinnosta,

Amanda oli päässyt mukaan, ja halusi osoittaa olevansa hyvin dekoratiivinen kissa.

Useamman mainion ja hauskan illallisen jälkeen saattaa maailma näyttää sumuiselta.

Kenties vielä sumuisemmalta.

Silloin on parasta lähteä reippaalle lenkille kumarruspuun alitse.

Ihailla ohimennessään esi-isien kätten töitä.

Hämmästellä sammaleen ja syksyn lehtien väri-iloa.

Miten tämä kaikki liittyy otsikkoon? No siten, että aivotoimintakin on välillä lievästi sanoen sumeata. Huomasin apteekin ohi mennessäni sen mainostavan ilmaista keuhkojen puhallustestiä. Kiinnostuin, koskapa keuhkojeni kapasiteettia on viimeksi mitattu työssä ollessani. Proviisori kiinnitti suukappaleeseen laitteen ja sanoi syöttävänsä siihen ikäni. Ilmoitin sen. Hän kysyi seuraavaksi pituuttani. Ilmoitin sen. Siinä vaiheessa minusta alkoi tuntua siltä että tässä on jotakin pielessä. Ymmärsin valehdelleeni ikäni KYMMENEN VUOTTA LIIAN PIENEKSI. Korjasin asian. Hämmästyttävää kyllä onnistuin hihitykseltäni puhaltamaan oikein hyvän tuloksen. Hauskaa ja nuorekasta marraskuun loppua teille kaikille!

Syyskampa # 012

2011-11-09T20:31:00.001+02:00

Marraskuun aurinko valaisee parsan. Tänä aamuna oli ensimmäisen kerran hieman huurretta pihanurmikolla, vaikkei lämpötila ollutkaan yöllä painunut alle nollan. Vielä eilen oli päivällä 9 astetta lämmintä. Onko tässä ryhdyttävä kaivamaan esiin talvivaatteita. Hui!

Ylläolevaa napauttamalla löytyy hienoja syyskuvia.

RuusuRouvan Ravintolassa.

2011-11-06T10:18:00.002+02:00

Päätettiin menä naapurikaupunkiin lounaalle. Naapurikaupungissa, Haminassa, silmä kiintyy heti vanhoihin silmäähivelevän kauniisiin rakennuksiin. Tässä tyylikäs sisäänkäynti.

Pitihän se taidevalokuvakin ottaa katukäytävällä kasvavasta puusta.

Käynnin kohde sijaitsee tässä aivan äskettäin remontoidussa jugendtyylisessä työväentalossa.

Se ei kuitenkaan ollut tämä pihalla seisova kenttäkeittiö, vaikka siitä olisi kenties jonakin toisena päivänä saanut mainiota hernekeittoa.

Oltiin menossa RuusuRouvan Ravintolaan. RuusuRouva itse oli pukeutunut ruusukuvioiseen esiliinaan.

Rakennuksen entisöintiin oli saatu EU-rahaa.

Kurkistin juhlasaliinkin, koskapa ovi sinne oli auki.

Ravintolasalissa kiintyi huomio tähän oveen

ja tähän hienonhienoon kaminaan. Se kelpaisi minulle mieluusti vaikka olohuoneeseen, on se niin kaunis.
Lounaaksi nautittiin possupaistia ja täytettyjä paprikoita. Jälkiruoaksi sai samaan hintaan täytekakkukahvit.

Tämäkin mahdollisuus houkuttelee. Taidan ehdottaa käyntiä vaikka Ädzeitin Gummille.

Kellariin johtavien portaiden seinään oli jätetty näkyviin alkuperäistä hirsiseinää. Hienoa!
Oikein mukavaa Ruotsalaisuuden päivää kaikille!

Kattihaaste # 4

2011-10-30T20:22:00.000+02:00

Kattihaasteen aiheena on SYKSY. Näin syksyllä auringon paistaessa vinosti alhaalta, Amanda on erityisen onnellinen huomatessaan olevansa ehdottomasti tämän tienoon SUURIN KATTI.
Lisää syksyisiä kattikuvia löydät napauttamalla allaolevaa nappia.

Vihdoin tyyntä.

2011-10-25T16:57:00.000+03:00

Vihdoinkin tyyni, sateeton, erittäin lauha, lämpötilaltaan 9-asteinen päivä. Aina, kun olen aikonut mennä haravoimaan on alkanut tuulla tai sataa. Tänään haravoin. Amanda osallistui tuijottamalla paheksuvasti kohtia, joihin oli lehtiä jäänyt.
Haravoin ja
haravoin ja
haravoin.

Minua ilahduttivat viimeiset kehäkukat ja kissanmintut.

Viimeiset ruusut.

Tämä laji jaksaa kukkia, vaikka se on pudottanut jo kaikki lehtensä.
Toivon hartaasti huomiseksikin näin ihanaa haravoimissäätä.

Haravoimista nimittäin vielä riittää
   ja riittää
       ja riittää
           ja riittää........

Kummat kuljetukset

2011-10-20T21:58:00.000+03:00

Hämmästelimme tänään Amandan kanssa tämän vuoden kumminta kuljetusta, Siinä oli harvinaisen monipuolinen valikoima tavaraa. Koska se kuitenkin ilmeisesti kuului Suomen puolustusvoimille, en edes kuvannut sitä. Tämän vuoden ensimmäisen kumman kuljetuksen kuvasin huhtikuussa. Se on ilmatyynyalus.

Toukokuussa merellä porhalsi tämännäköinen systeemi aikamoisessa vastatuulessa.

Kesäkuussa näimme lukemattomia lasteja puutavaraa matkalla paperitehtaalle.

Seuraavalla viikolla vietiin pikku lauttaa jostakin jonnekin.

Ja sitä seuraavana päivänä hinattiin taas lisää puuta paperitehtaalle.

Heinäkuussa ei ole tullut tallennettua yhtään kummaa kuljetusta, vietimme Amandan kanssa kesälomaa.
Elokuussa rupesimme taas tarkkailemaan ja bongasimme ylläolevat matkaajat.

Syyskuussa katselimme huonon näkyvyyden vallitessa veto-työntö-syysteemiä kulkemassa oikealta vasemmalle.

Ja eiköhän seuraavana päivänä vedetty ja työnnetty vasemmalta oikealle.
Valitan kuvien huonoa laatua. Kas, kun ensin havaitsee kumman kuljetuksen, sitten ryntäilee ympäri huushollia äännellen: "Missä se kamera nyt taas on!", " Minne ihmeen paikkaan sen viimeksi jätin?" ja sitten kiireesti takaterassille tähtäilemään milloin minkäkinlaisten aivan väärien kamera-asetusten vallitessa, peläten koko ajan koko kummallisuuden ehtivän liian kauas, ja sitten laukoo harkitsemattomasti, on lopputulos kuten kuvista näkyy.

Hälyttävää.

2011-10-17T22:15:00.000+03:00

Koska edellisessä postauksessa komeili kuunsilta, laitetaan tähän auringonnousu. Tässä se harkitsee nousisiko kenties.

Kuudenkymmenenyhden sekunnin kuluttua se oli tehnyt päätöksensä ja kurkisti esiin. Tämä tapahtui viime viikon keskiviikkona.
Nousi se aurinko viime viikon perjantainakin. Sinä päivänä seikkailin yhdessä marketissa. Asetuttuani siellä kassajonoon, huomasin jokaisen joka maksettuaan yritti poistua, aiheuttavan hälytyksen. Päätin viisaasti siirtyä toiseen jonoon, jossa ei mitään hälytyksiä kuulunut. Ei kuulunutkaan siihen asti, kunnes minä yritin poistua. Portti nosti heti kauhean metelin. Astuin takaisin ja katsoin kassarouvaa kysyvästi. Hän kehotti minua yrittämään uudelleen. Sama meteli. Astuin takaisin. Yritin taas poistua. Sama meteli. Astuin takaisin. Yritin poistua. Sama meteli. Siinä vaiheessa venäläisen mafiamiehen näköinen vartija ilmestyi paikalle. "Onko uusi vaate?" hän kysyi. Vastasin minulla ei olevan. Avasin kassini, hän kurkisti siihen. Näytin taskussani olevaa kännykkää. Hän kehotti minua astumaan takaisin. Astuin sisään, astuin ulos. Sama meteli. Toistin tätä kolme kertaa. Sama meteli joka kerralla. Mutta VIIDENNELLÄ KERRALLA se pahuksen portti oli aivan hiljaa. Sain mennä. Siinä vaiheessa kauppakaverini näytti minulle marketista ostamaansa hämmästyttävän halpaa kännykkää. Siinä oli joku marketin 40-vuotisjuhla-alennus. Totesin ehdottomasti tarvitsevani samanlaisen. Jätin ostokseni kauppakaverin hoteisiin ja palasin takaisin kauppaan. Hain kännykän, ja asetuin taas eri kassajonoon. Vähän jännitti. Pettymyksekseni EI MINKÄÄNLAISTA HÄLYTYSTÄ. Jos portti olisi hälyttänyt, olisin varmaankin päässyt sen venäläisen mafiamiehen näköisen vartijan kanssa jonnekin salaiseen paikkaan, ja minut nähneet olisivat voineet kertoa nähneensä naisen, joka kehtasi kähveltää samasta marketista saman päivän aikana kaksi kertaa peräkkäin. Sitäpaitsi, muistin jälkeenpäin vetäneeni aamulla jalkaani ihkauudet nilkkasukat. Valehtelinkin vielä.

Hopeaa.

2011-10-13T11:09:00.000+03:00

Teemaextran viikon aihe on metalli. Kuva on eilisillalta, jolloin kuu oli muuttanut merenpinnan hopeiseksi. Kuuta ei kuvassa näy, sehän ei ole metallia vaan juustoa.

Ylläolevaa näpäyttämällä löytyy todellisia metallikuvia.
Toivotan kaikille lukijoilleni oikein mainiota tänään vietettävää "Kansallista epäonnistumisen päivää".
Amanda toivottaa myös, joskin hän huomauttaa kuuluvansa niihin olioihin, jotka eivät milloinkaan epäonnistu.

Viikon kuva.

2011-10-11T12:24:00.002+03:00

Ylläolevaa napauttamalla löytyy hienoja viikon kuvia.

Viikon kuvani on nimeltään "Syysaamu piparjuuren lehden kannalta katsottuna".

Tosiasioita.

2011-10-04T20:16:00.000+03:00

Hei taas kaikki blogiystäväni! Famu sai jo aikaa sitten allaolevan tunnustuksen Sylviltä elämää luonnossa-blogista. Koska famu taas kerran väittää kertoneensa jo kaiken itsestään, käytän tilaisuutta hyväkseni ja mainitsen muutamia hänen omituisuuksiaan.

Tällä tunnustuksella on seuraavanlaiset säännöt:
- Kiitä tunnustuksen antajaa.
- Anna tunnustus eteenpäin kahdeksalle.
- Ilmoita asiasta heille.
- Kerro kahdeksan satunnaista asiaa itsestäsi. Tässä tapauksessa minä kerron ne asiat famusta.

1. Hän kyselee tämän tästä minulta mitä kummallisempia asioita. Eilen hän kysyi :"Miten ihmisellä voi olla kivi sisäkengän sisällä?" En kai minä tuollaiseen osaa vastata, eihän minulla edes ole kenkiä - ei sisä- eikä ulkosellaisia.

2. Minun lisäkseni hän puhuu muun muassa linnuille ja kukille. Viime viikolla hän tyhjensi multaa talouskompostorin alaluukusta. Kuulin seuraavanlaisen ns. keskustelun. Famu: " Oi, miten paljon matosia! Ja tässä on kokonainen matoperhe! Älkää yhtään säikähtäkö. Pääsette kukkapenkkiin ihan oikeaan multaan." Madot:"??????"

3. Tiistaisin, se tapahtuu taas tänään, hän katsoo televisiosta "Downton Abbey"-nimistä sarjaa. Sitä katsomaan ruvetessaan hän varustautuu lasillisella sherryä. Se luo hänen mielestään oikeanlaista tunnelmaa. Jos tämä tyyli jatkuu, pelkään pahoin hänen rupeavan lisäksi puketumaan iltapukuun ja käymään kampaajalla ennen katsomissessiotaan. Semmoinen tulee kalliiksi.

4. Keskiviikkoisin hän tuijottaa intensiivisesti SFT5:ltä sarjaa "Vallan linnake". Toivon, ettei hän rupea kuvittelemaan olevansa itsekin pääministeri. Hän on aina ollut kovin kiinnostunut politiikasta.

5. Eilen hänelle tuli polttopuita. Kaksi kilttiä mieshenkilöä toi niitä ison lavallisen. Kun he olivat peruuttaneet sen lavan kellarin oven eteen, hän pyysi heitä heittelemään ne klapit sinne kellariin ja arveli ettei hänestä siinä hommassa kai ole mitään hyötyä. Tuon tekniikan hän on kylläkin oppinut minulta.
.
6. Huomenna hän viettää "Postimerkin päivää". Hän menee lähikeskustaan ja ostelee uusia erikoispostimerkkejä, joita hän ei minun mielestäni lainkaan tarvitse.

7. Näin syksyllä, kun illat pimenevät, hän ei millään haluaisi sytyttää sähkövaloja, koska ne hänen mielestään merkitsevät kesän loppumista. Niin me sitten hiippailemme hämärässä ympäri huushollia.
Eihän se minua häiritse, minähän näen hämärässä oikein hyvin. Pelkään kuitenkin famun astuvan hännälleni.

8. Hän väittää jokaisen blogia kirjoittavan jo saaneen tämän tunnustuksen, eikä millään viitsi etsiä kahdeksaa blogiystävää, joille sen antaisi. Minä nimitän tuollaista käytöstä henkiseksi laiskuudeksi ja pesen käteni koko asiasta.

Ylimääräinen kesäpäivä.

2011-10-02T12:46:00.000+03:00

Toissapäivänä minut ja monet muut yllätettiin ylimääräisellä kesäpäivällä. Lämpötila nousi 21 asteeseen. Ylläoleva tähkäkimikki yllätti myös avaamalla ensimmäisen kukkaterttunsa. Se oli päättänyt ennen kukkien aukeamista kasvaa 190 senttiseksi ja yritti piilottaa kukkansa luumupuun lehtien lomaan. Nuppuja on vielä runsaasti. Saapa nähdä jaksavatko aueta.

Ritarinkannus on myös innostunut kasvattamaan muutaman uuden kukkavarren.

Dahliat jaksavat ilahduttaa pakkasiin asti.

Tämä neidonkurjenpolvi on vieläkin täynnä kukkia.

Vaikka päivä oli kesäisen lämmin, kulki aurinko jo niin alhaalla, että keskellä päivää puut ojensivat pitkät varjonsa yli pihamaan.

Illalla saatoin vielä istuskella ulkona ihailemassa illankajoa.

Hauska tunnustus ystäville.

2011-09-29T17:28:00.001+03:00

Tämän herttaisen blogipalkinnon sain Nenuselta Matalalentoa sanojen voimin-blogista.
Sen alla oli lause "Ystävyys on akku elämän arjessa". Sehän pitää paikkansa. Etsin kiivaasti blogiystävieni joukosta niitä, jotka tätä eivät vielä ole saaneet. Löysin:
Pian Pian kuvablogista.
Mayon Pieni ihminen, suuri elämä-blogista.
Inan Inan ikkuna-blogista.
Amanda puolestaan haluaa ilahduttaa Kolloa Kollo kertoilee kuulumisiaan- blogissa.

Kaikille muille blogiystävillemme lähetämme sydämelliset terveiset tämä pihalla kasvavan villiviini-sydämen mukana. Voikaatten hyvin!

Ruusuinen tunnustus.

2011-09-22T17:20:00.000+03:00

Sain Ritvalta tämän ruusuisen blogipalkinnon.
Se velvoittaa minut taas kertomaan tosiasioita itsestäni. Kysymykset ovat helppoja, mutta niihin vastaaminen osoittautuu yllättävän vaikeaksi.

1. Lempiruoka? Jos lempiruoka on se mitä useimmin syön, se on KAURAPUURO!!! Nyt hävettää!! Koska kuitenkin yritän olla totuudenmukainen, on myönnettävä näin olevan. Syön kaurapuuroa maantaiaamuna, tiistaiaamuna, keskiviikkoaamuna, torstaiaamuna ja perjantaiaamuna. Teoreettinen laskutoimitus antoi tulokseksi minun syöneen elämäni aikana kaurapuuroa enintään 18720 kertaa. Lauantaiaamuisin ja sunnuntaiaamuisin juhlin juomalla kahvia ja syömällä keitetyn munan voilla voidellun ruisleivän kera.

2. Lempimakeiset? Niitä on vain yksi. VAAHTOKARKIT!! Taas hävettää!! Niiden on mieluummin oltava aitoja englantilaisia. Niitä voi myös grillata. Jos kysytään mitä makeisia syön eniten, se on tumma suklaa. Mahdollisimman kaakaopitoinen, mahdollisimman tumma, mahdollisimman pahanmakuinen, Pistelen pari palaa joka päivä. Terveellistä mukamas.

3. Lempiluettava? Se vaihtelee. Yleensä menen iltaisin vuoteeseen kirjan kera. Viimeksi rakastuin Leif GW Perssonin DEKKAREIHIN!!! Enkä edes häpeä!! Luin kaikki hänen kirjoittamansa dekkarit peräkkäin uusinta lukuunottamatta. Rakastuin myös Leif GW Perssoniin. Onneksi hän ei tiedä. Kunhan saan käsiini sen vastikään ilmestyneen, aion taas käpertyä peittoni alle hänen seurassaan.

4. Mieluisin paikka tehdä käsitöitä? SITÄ EI OLE!!! Nyt vasta hävettääkin!! On minulla meneillään sukankudin. Se lojuu korissa keittiön nurkassa. Yleensä tartun siihen jos joudun muutaman minuutin odottamaan jonnekin lähtöä. Mieluisin paikkani tehdä käsitöitä on siis seisaallaan, ulkovaatteet yllä keittiön nurkassa. Ihme kyllä jokunen sukkapari tulee valmiiksi vuoden mittaan.

5. Lempielokuva. WOODY ALLENIA katson aina kun kohdalle sattuu. Eikä hävetä yhtään!!

Huh, huh! Selvisinpä tästäkin. Onneksi en päästänyt Amandaa vastaamaan. Ties mitä totuuksia se olisi minusta taas paljastanut.
Vaikuttaa siltä, että kaikki blogituttavani ovat jo tämän palkinnon saaneet, joten menen läpi siitä mistä aita on matalin ja annan niille, jotka haluavat kertoa itsestään, luvan ottaa tämä mukaansa.
KAIKKIHAN TE OLETTE TÄMÄN RUUSUISEN PALKINNON ANSAINNEET!

Syyskampa # 5

2011-09-19T10:54:00.000+03:00

Ylläolevaa napauttamalla löytyy hienoja syysnäkymiä.

Lyhtykoiso kehittelee parasta syysväriään.

Tuuli riepotteli sateenkaarta.

2011-09-14T12:21:00.000+03:00

Eilen alettiin uhkailla hirmumyrskyn hännällä. Otin uhkailusta vaarin ja kannoin takaterassilta kasvit eteiseen suojaan, riippuvat petuniat maahan talon viereen suojaisaan nurkkaan, sekä puutarhapöydät ja tuolit rannalta ylemmäs pihalle. Vetäydyttyäni sisälle, huomasin illan hämyssä taivaalle ilmestyneen sateenkaaren. Oletin sen merkitsevän koko myrskyn peruuntumista.

Ei suinkaan. Tuuli tarttui sateenkaareen ja repi sen palasiksi. Yksi pala jäi taivaalle hämmästelemään.

Sateenkaaren pää yritti edelleen osoittaa missä aarre vastapäisessä saaressa sijaitsee.

Vietimme Amandan kanssa rauhattoman yön tuulen ulvontaa ja sateen ropinaa kuunnellen. Amanda ei saanut unta enää kello neljän jälkeen ja yritti vaatia minuakin valvomaan kanssaan varmuuden vuoksi. Nyt on vesi noussut 80 senttimetriä yli normaalin ja edelleen varoitetaan 20 sekuntimetrin tuulesta. Suhtaudumme tilanteeseen rauhallisesti ja ihailemme rannan kuohuja. Vielä ei vesi ole noussut yli rantapenkereen.

# syyskampa 004

2011-09-11T11:07:00.001+03:00

Syyskammassa tarkastellaan syksyn merkkejä ja sen etenemistä. Ylläolevaa klikkaamalla löydät runsaasti syksyn merkkejä.

Syksyn merkkejä ovat hitaat, sumuiset aamut.

Sumusta lipuu esiin joutsenperhe. Poikaset ovat varttuneet melkein aikuisen kokoisiksi. Ne eivät ole mitään rumia ankanpoikasia. Niiden syysväri on kauniin ruskea.

Kiven vieressä on hyvä ruokapaikka. Kannattaa syödä hyvin, että jaksaa lähteä muuttomatkalle. Toivon niiden lähtevän tänä vuonna ajoissa, ettei minun tarvitse meren jo jäätyessä seisoa laiturin päässä etelään viittoillen ja huudellen: " Lähtekää jo! Menkää vaikka Ahvenanmaalle!"

Saman kiven viereen kokoontuvat tukkasotkat pitämään syyskokoustaan. Muutto vaatii huolellista suunnittelua. Puheenjohtaja pörhistelee kuvan oikeassa laidassa. Hyviä syysaamuja teille rakkaat lukijani!

Ihastuksia.

2011-09-07T13:13:00.000+03:00

Kannoin tämän Mona Lisa-nimisen pelargonin sisään. Se pitää ulkona olemisesta - joskaan ei sateesta. Toivon sen viihtyvän olohuoneessani talven ajan.

Tässä sen kauniit kasvot lähikuvassa.

Toin sisää myös Noel Gordon-nimisen ruusunnuppupelakuun. Ei moittimista senkään ulkonäössä. En millään haluaisi siirtää pelakuita sisään, koska se merkitsee kesän loppumista. Toin nämä kaunistukset kuitenkin jo nyt, jotta ne ehtivät totutella sisäilmaan ennen lämmityksen päälle kytkemistä.

Sieniretki.

2011-09-04T17:48:00.000+03:00

Tein sieniretken naapurin pihaan. Naapurin rouvalla oli siellä pihakirppis. Siellä sain nauttia hyvää kahvia mainion itse leivotun korvapuustin kera ja seurustella saarikylän asukkaiden kanssa. Naapurin rouva oli tehnyt betonista komeita kärpässieniä. Ostin kolme. Istutin ne heti omalle pihalleni. Hyviä syksyisiä sieniretkiä teille mukavat lukijani! Varokaa myrkkysieniä!

Haikaran vierailu.

2011-08-28T22:48:00.000+03:00

Eräänä aamuna viime viikolla heräsin kello neljä ja vaadin tavanomaisesti famua avaamaan oven, jotta pääsin ulos. Famu motkotti tavalliseen tapaansa liian aikaisesta herätyksestä ja hämmästeli hernerokkasumua, joka oli vallannut maailman.

Kun famu sitten vaivautui nousemaan ylös, oli sumu juuri hälvenemässä. Havaitsimme lokkien kerääntyneen isolle kivelle, koska ne eivät nähneet lentää muuallekaan.

Sitäpaitsi yhdellä kivellä istui merimetso. Se kalasteli ahkerasti.

Hetken kuluttua se tuli aivan meidän rantaan.

Sitten huomasimme harmaahaikaran naapurin rannassa. Famu vallan riehaantui valokuvauksen parissa. Aluksi hän kuvasi sen lepänoksien lomasta ja lähti sitten etenemään varovasti laituria kohden, mutta silloin haikara lensi tiehensä. Famu päästi omituisen valituksen, jolloin kysyin häneltä, josko haikara on vaarallinen lintu. Famu sanoi, ettei se ole vaarallinen meille kummallekaan, koska emme kuulu riskiryhmään. En kylläkään ymmärrä mitä hän sillä tarkoitti.

Viikonlopulla vietimme mukavia iltoja rannalla tulia poltellen ja laivoja katsellen.

Istuimme ulkona myöhään yöhön ja tuijotimme tähtiä ja teimme sateliittihavaintoja.
Toivotan oikein hyvää alkavaa viikkoa kaikille lukijoilleni! Famulta terveisiä!

Retki historiaan.

2011-08-23T18:56:00.000+03:00

Saarikylä jäi selän taakse. Oli varustauduttu isolla termoksella kahvia ja kahvimaidolla ja kymmenellä korvapuustilla ja neljällä emalimukilla.

Sää suosi. Ajettiin Kuutsalo-nimisen saaren ympäri hurmaavia kapeita reittejä pitkin.

Tarkkailtiin lintuja. Isoja!

Lähestyttiin kohdetta. Kukourin saaren halkaisija on 55 metriä. Siinä on ollut 44 tykkiasemaa.

Rantauduttiin pikku laituriin ja mentiin sisään hienosta portista.

Museovirasto on 90-luvulla rekonstruoinut rakenteita.

Saarikylä edessä vasemmalla lienee Kukourissa säilytettyjen vankien mielestä näyttänyt satujen saarelta.

Kurkisteltiin varovasti salakäytävään.

Historian silmäys?

Vangit lienevät juoneet meriveden makuista vettä tästä kaivosta. Me joimme retkikahvit.

Kaavakuva Kukourin rakenteesta.

Miten helppoa. Ottaa vain kuvan, ei tarvitse kirjoittaa historiaa.

Jatkoa edelliseen.

Alkuperäistä seinämää. Tiilet erikokoisia.

Poislähtiessä havaittiin Kukourin kummitus tähyämässä merelle.

Kotimatkalla kuvasin vanhaa ja uutta. Merimerkit vanhoja, taustalla useiden kilometrien päässä näkyvässä Summan tehtaassa toimii nykyisin Google. Neljä tuulivoimalaa ovat uusinta uutta.

Meitä tarkkailtiin.

Palattiin saarikylään. Kyllä oli mukava meriretki!

Tulipa pidettyä kesälomaa.

2011-08-14T21:20:00.000+03:00

Tulipa pidettyä kesälomaa bloggaamisesta. Amandalla ja minulla ovat päivät hurahtaneet toisensa perään sääilmiöitä ihmetellen

iltaruskoa ihaillen

ja kuutamossa haaveillen.
Enimmäkseen olemme viihtyneet ihan pihalla puutarhaa hoidellen ja välillä ihan vaan löhöillen.

Kesän kohokohta olivat Kotkan meripäivät, jossa kultani muruseni osallistui runoraatiin esittäen siellä oman runonsa. Hän pärjäsi nuoresta iästään huolimatta neljänneksi, vaikka kaikki muut osanottajat olivat aikuisia.Kuvassa näkyvä Kim Simonssonin pronssiveistos "Idoli" kuunteli runoesityksiä korvat höröllään. Eiköhän bloggaaminenkin rupea taas tapahtumaan vähän tiheämmin, kun tänään onnistuin vihdoin selvittämään miksi en päässyt kirjautumaan bloggeriin.

Kesäretki.

2011-07-21T23:20:00.001+03:00

Lähdettiin hurmaavalle kesäretkelle Kotkan Sapokan pienvenesatamasta.

Ohitettiin Meriniemi ja purjeveneet.

Lähestyttiin Ruotsinsalmea.

Kuvattiin saarikylää ohimennen suunnalta

jos toiseltakin,

Omaa rantaa tarkasteltiin huolella, josko Amanda olisi vilkuttamassa laiturin päässä.

Keikutettiin ihan vähän tuota melojaa.

Kyllä merellä on ihanaa!

Perässä kuohui.

En voinut olla ottamatta yhtä taidevalokuvaa.

Ja vielä toistakin.

Tämä saari ohitettiin ihan läheltä.

Kahden tunnin kuluttua oltiin perillä ja saatiin lohisoppaa.

Lähdettiin opastetulle kierrokselle hauskannimisiä kujia pitkin

Joose lienee joskus elänyt täällä.

Miten tyylikkäästi koristetut ikkunat.

Vanhaa oli säilytetty.

Tutkittiin muistomerkkiä.

Ihailtiin kauniisti korjattua vanhaa asutusta.

Vielä enemmän ihailtiin erittäin vanhaa.

Päädyttiin seuratalon penkille kuuntelemaan saaren historiaa.

Hämmästeltiin rakennustekniikkaa. Seuratalo on tuotu Somerin saaresta. Se on vanha sotilassauna.

Palailtiin venerantaan venevajojen ohi.

Tutkailtiin lopuksi opaskarttaa. Palattiin samoja reittejä takaisin Kotkaan. Oli tyyntä ja lämmintä.

Hyvinkasvatetut lapset.

2011-07-14T18:05:00.000+03:00

Eilen tuttu joutsenpariskunta, joka osaa lastenkasvatuksen, vei lapsosiaan retkelle klo 12.46.

Klo 16.07 palattiin takaisin edelleen hyvässä järjestyksessä. Äiti tosin joutui paimentamaan viimeiseksi jäänyttä, joka oli jo väsynyt päivän touhuista.

Kaivattu sadepäivä.

2011-07-12T18:40:00.000+03:00

Vihdoinkin! Kaivattua sadetta. Ensin tuli ukkonen. Tässä vaiheessa Amanda oli jo turvallisesti sängyn alla. Minä juoksentelin pitkin pihamaata pelastamassa riippuvia amppeleita ja kukkakoreja tuulelta turvaan.

Vettä tuli kaatamalla. Vaikka vain osa tuosta osui alla olevaan sadevesipönttöön, se täyttyi tuotapikaa.

Ikkunakin peseytyi.

Puutarhakalusteet saivat kunnon huuhtelun. Lokkien jätökset lähtivät. Olipa onni, ettei tämä tapahtunut eilen, kun tuossa istui 12 henkeä katettujen pöytien ääressä kakkukahveilla.

Ihan pihalla.

2011-07-06T23:11:00.000+03:00

Nyt on niin ihana kesä, että Amanda ja minä olemme vaan olleet

ihan pihalla.

Olemme hämmästelleet

kertakaikkisen hurmaavaa kukkaloistoa,

ihmetelleet valoa,

haistelleet tuoksuja

ja lumoutuneet.

Aamuisin olemme istuneet takaterassilla nauttien.

Iltaisin olemme istuneet takaterassilla nauttien.
Toivotamme loistavaa heinäkuuta kaikille lukijoillemme ja menemme takaterassille.

Aurinkoinen blogipalkinto.

2011-06-23T16:55:00.000+03:00

Sain tämän aurinkoisen blogipalkinnon Mayolta. Siihen sisältyi tehtävä. Olisi kirjoitettava kuvaan liittyvä runo tai tarina.
Tänä aatonaattona
ei näy aurinkoa.
Minua on varoitettu
myrskytuulin uhkaeltu.
Siksi tuettu nyt on
varret tarhakulleron,
kannuksia ritarin,

kukintoja pionin.
Tuulensuojaan laitoinkin
riipuvan tuon orvokin,

ja aika monta pelakuuta.
Ei se mitään - pian jo
paistaa taasen aurinko.
Huomenissa, luulisin
kannan kaiken takaisin:)

OIKEIN HYVÄÄ JA LEPPOISAA JUHANNUSTA KAIKILLE LUKIJOILLENI!

Dinosaurus pihassa.

2011-06-20T20:45:00.000+03:00

Tänään aamulla, kun famun kanssa juuri aioimme ruveta tavanomaisiin kitkemis- leikkaamis- nyppimis- kuoputtamispuuhiimme puutarhassa, huomasimme dinosauruksen tunkeutuvan meidän pihaan.

Se oli hirvittävän suuri ja murisi tullessaan kuuluvasti.

Famu osoitti erinomaista siviilirohkeutta ja kävi sanomassa sille, ettei se saa tallata näitä jalokurjenpolvia, joiden nimi on Brookside.

Minä katsoin parhaimmaksi poistua takavasemmalle mitä pikimmin.

Dinosauruksen etupäässä oli hurja suu, jolla se kaivoi naapurin pihalle ison kuopan. Takapäässä sillä oli pihti, jolla se pystyi nostamaan sähköpylvään kokoisia esineitä. Päättelimme famun kanssa sen näinollen kuuluvan dinosaurusten pihtihäntäislahkoon.

Kaivamaansa suureen kuoppaan se istutti uuden sähköpylvään. Pylvääseen kiipesi erittäin rohkea mieshenkilö, joka siirsi meille tulevat sähkö- ja puhelinjohdot vanhasta pylväästä uuteen pylvääseen.

Kun dinosaurus oli lähtenyt pois, huokasimme helpotuksesta, ja famu kävi kuvaamassa sen vanhan sähköpylvään raadon, joka oli nostettu juurineen pois naapurin kukkapenkistä.

Tässä iloksenne vielä kuva verikurjenpolvesta. Iloista juhannuksenodotusta kaikille blogiystävillemme!

Kesäkuussa illalla kello 22.

2011-06-17T10:44:00.000+03:00

Kesäkuussa. Kello 22 illalla. Sateen jälkeen. Silloin voi kuljeskella puutarhassa illan valossa ihailemassa laikkukirjokanukkaa. Se hohtaa hämärässä kukkineen.

Kukkia on katsottava lähempää, sillä ne katoavat lehtien sävyyn.

Rannassa hehkuu rusokuusama. Se jaksaa taas kukkia innoissaan, sillä se on koko vuoden ajan saanut runsaasti kissarakkautta. Saarikylän kissat käyvät rakastamassa sitä jopa talvipakkasella, vaikka Amanda vahtii sitä mustasukkaisesti.

Kukat ovat viehättävän herkkiä.

Valkoinen syreeni jaksaa joka vuosi kantaa kukkiaan, vaikka se on kovin vanha.

Ihana tuoksu!

Lilanvärisen syreenin kukat ovat korkeammalla.

Yletyn juuri ja juuri sen huumaavaan tuoksuun.
Hyvää viikonloppua!

125-senttisen pelakuun siirto-ohje.

2011-06-07T16:58:00.000+03:00

On jo niin lämmin, että olohuoneen ikkunalla kasvava 125-senttinen pelakuu olisi siirrettävä ulos.
Se ei ole mikään yksinkertainen juttu. Tässä ohje:

Kohta yksi: Valmistele pelakuu siirtoa edeltävänä päivänä kastelemalla se kunnolla ja kertomalla sille ulkoilmaelämän ihanuudesta.

Kohta kaksi: Kiinnitä pelakuun tueksi tarkoitettuun portaikkoon tukinaruja samantien.

Kohta kolme: Tarjoa siirtopäivänä sukulaistytölle ja hänen autonkuljettajalleen kahvia mummon marjapitkon kera rannan ihanuudessa.

Kohta neljä: Kun kahvit on juotu, ilmoita sukulaistytölle ja hänen autonkuljettajalleen hetken tulleen.

Kohta viisi: Pyydä sukulaistytön autonkuljettajaa tarttumaan tukevasti pelakuun ruukkuun.

Kohta kuusi: Tartu itse pelakuun runsaaseen varteen ja tue sitä lempeästi siirron ajan.

Kohta seitsemän: Pyydä sukulaistyttöä availemaan ovia.

Kohta kahdeksan: Kanna sukulaistytön autonkuljettajan kanssa tasatahtiin astellen pelakuu sille ajateltuun paikkaan pihalle.

Kohta yhdeksän: Kiinnitä pelakuu edellisenä päivänä solmimiisi naruihin.

Kohta kymmenen: Ota vastaan sukulaistytön autonkuljettajan kehut siitä, että olit huomannut sitoa tukinarut valmiiksi jo edellisenä päivänä.

Kohta yksitoista: Ihaile saavutusta ja kehu itseäsi.

Kohta kaksitoista: Ota valokuva pelakuusta blogia varten illan ihanuudessa.

Kohta kolmetoista: Totea kuvan epäonnistuneen liian voimakkaan taustavalon takia.

Kohta neljätoista: Ota valokuva blogia varten seuraavana aamuna aamuauringon valossa.

Kohta viisitoista: Totea kuvan epäonnistuneen, koska varjosi näkyy kuvassa ja pilaa koko vaikutelman.

Kohta kuusitoista: Ota valokuva blogia varten seuraavana iltapäivänä melkein sopivassa valaistuksessa.

Kohta seitsemäntoista: Korjaile sitäkin kuvaa vielä.

Kohta kahdeksantoista: Kirjoita blogi aiheesta: 125-senttisen pelakuun siirto-ohje.

Kohta yhdeksäntoista: Toivota blogisi lukijoille mainiota loppuviikkoa.

Mainiota loppuviikkoa kaikille lukijoilleni!

Vastavaloon kesäaamuna, sanatonna.

2011-06-04T19:42:00.000+03:00

Suloisia kesäaamuja kaikille lukijoilleni!

Perinneretki.

2011-05-30T20:02:00.000+03:00

Toukokuun loppupuolen perinteinen huvi on retki Kodin Kukan perinteisille kukka- ja lihapäiville Kannusjärvelle.
Sää oli sateinen. Se ei tahtia haitannut. Lähtiessä mietittiin matkareittiä. Matkalla eksyttiin. Osuttiin minun lapsuudenaikaiseen maisemaani Sippolan Matarojalle, jossa vietin aikaani sotaa paossa sukulaisten hoivissa. Ajettiin aivan kyseisen talon ohi. Ihailtiin maalaismaisemia niin kauan, että osuttiin kuin vahingossa oikeaan paikkaan, siis sinne kukka- ja lihapäiville. Koska matka oli kestänyt aiottua kauemmin, rynnättiin heti ostamaan tilateurastamon grillimakkarat. Ah, niin lihaisat! Jälkiruoaksi nautittiin ilmainen kahvi munkkirinkilän kera. Oltiin samaa mieltä siitä, että ne munkkirinkilät ovat maailman parhaita. Ne ovat juuri paistettuja, pehmeitä ja muhevia. Siirryttiin asiaan. Kasvihuoneessa oli malliesimerkkejä parvekkeelle sopivista yrttiviljelmistä.

Siirryttin ulkosalle tutkimaan perennatarjontaa. Vuorijulmaltenkukka sopisi erinomaisesti kolmensanannimistenkasvienpuutarhaan.

Ostettiin punakukkaisia ja valkokukkaisia isoinkarvilleoita.

ja valkokukkaisia kaunokaisia meillä ennestään olevien punakukkaisten seuraksi. Taimet olivat hinnaltaan erittäin edullisia. Päätettiin pitää perintestä kiinni ensivuonnakin.

Huokailee onnesta.

2011-05-23T22:50:00.000+03:00

Kuten te, rakkaat blogiystäväni, varmaankin olette huomanneet, famu ei viime aikoina ole saanut aikaiseksi ensimmäistäkään blogipäivitystä. Tartunkin siksi asiaan ja kerron hänen tänään käyneen lounaalla yhdessä vanhassa kaljatehtaassa maanantaikerhonsa kanssa. Kotiin tullessaan hän huokaili onnesta. Ruoka oli ollut hyvää. Saattoi hän tietysti huokailla senkin takia, että vatsansa oli liian täynnä.
Eilen hän seikkaili puutarhamyymälässä. Hämmästyttävää oli se, ettei hän ostanut yhtään kukantaimea, vaan kanankakkaa. Odotan onnenhuokailuja kanankakan levityksen yhteydessä.
Toissapäivänä hän kävi kalamarkkinoilla ja tietenkin yhdessä toisessa puutarhamyymälässä. Sieltä kyllä kannettiin pihamaalle taimi jos toinenkin. Autettuaan sukulaistyttöä niiden istuttamisessa, hän huokaili onnesta . Sukulaistytön autonkuljettaja laittoi hänelle kasteluletkuun uuden ehjän suuttimen. Sekin tuntui aiheuttavan onnen huokauksia.
Viime perjantaina hän kävi Karhulan torilla, jossa vietettiin Kotka-päivää.

Siellä hän otti kuvia hienoista katumaalauksista.

Muutakin ohjelmaa oli tarjolla. Valittiin Kotkan komeimmat viikset, oli torvisoittoa, ja kaupunki tarjosi kahvia kaikille jotka jaksoivat jonottaa.

Jostakin syystä hän on riehaantunut ottamaan puutarhasta valokuvia vastavaloon.

Vastavaloon kaikki näyttää hänen mielestään niin kauniilta, että hän huokailee onnesta koko ajan. Tänää hän sitäpaitsi huokaili onnesta, koska satoi. Oletettavasti hän tulee huokailemaan onnesta, kun tuhkapilvi Islannista sataa meidän pihaan. Sen lannoitevaikutuksesta oletan.
Hyvää tätä viikkoa teille kaikille! Famulta terveisiä!

Jokakeväinen ilmiö.

2011-05-14T19:32:00.000+03:00

Tämä hurmaava olento käveli vastaani saarikylän raitilla tässä viime viikolla. Tämä ei ole se jokakeväinen ilmiö.
Jokakeväinen ilmiö on hämähäkki aamutuimiin keittiön lavuaarissa. Taisin kirjoittaa siitä viime keväänäkin. Pyydystän sen yleensä talouspaperiin, vien takaterassille, heitän kaiteen yli ja varoitan tulemasta takaisin. Seuraavana aamuna lavuaarissa on taas hämähäkki. Radiosta tuli äskettäin luontoilta, jossa puhuttiin hämähäkeistä. Sieltä kuulin hämmästyttävän asian. Hämähäkit rummuttavat keväällä kosiomenoja harrastaessaan. Johan aloin ymmärtää! Mikäpä sen parempi rummutuspaikka, kuin keittiön metallinen lavuaari. En minä kylläkään ole sitä rummutusta kuullut. Se tästä puuttuisikin, että aamuyöstä heräisin KIIMAISEN HÄMÄHÄKIN RUMMUTUKSEEN!!

Ylläolevaa klikkaamalla näet muita keväisiä ihmeitä.

Erikoisenniminen puutarha.

2011-05-11T19:21:00.000+03:00

Tämä kevätesikko kukkii vuosi vuodelta runsaammin. Vaan mikä näkyy kasvavan kuvassa alhaalla oikealla!! Vuohenputki!! Viholliseni numero yksi!! Laitoin viime keväänä vuohenputkilasagnea. Se oli ihan syömäkelpoista, mutteivät vuohenputket siitä vähentyneet.

Scilla-aika on pian ohi. Nämä nuokkuvat kylläkin vedenpuutteesta. Kastelen tuon penkin huomenna. Täällä ei ole nähty kunnon sadepäivää sen jälkeen kun lumi suli. Sadetta luvattiin viikonlopuksi, mutta tänää se näkyi perutun.

Tämän penkin, jossa nämä helmililjat kasvavat, kastelin runsaasti sunnuntai-iltana.

Kaukaasian pitkäpalko tulee toimeen kuivassa, mutta sen lehdet eivät pidä voimakkaasta kevätauringosta. Siksi peitän sen päivän valoisimmaksi ajaksi oikealla näkyvällä harsolla.

Kaukaasian pitkäpalko on aika runsas nimi. Istutettiin sukulaistytön kanssa viikonloppuna muutama isoniittyhumala ja mätäslaukkaneilikka. Isoniityhumala kuulostaa aika kivalta. Esimerkiksi 'perjantaikänni' on minusta ruma sana, mutta lause: 'Otettiin kunnon isoniittyhumala', on oiken mukava. Pihallani kasvavat myös villanukkajäkkärä, pikkutöyhtöangervo, kevätkaihonkukka, kivikkosuopayrtti ja rönsyakankaali. Pitäisiköhän kenties erikoistua vain sellaisiin kasveihin, joiden nimeen sisältyy kolme sanaa. Aika erikoista. "Kolmensanannimistenkasvienpuutarha".

Ruohonleikkurin näköinen nainen.

2011-05-09T20:41:00.000+03:00

Sain lahjaksi uuden ruohonleikkurin. Se on pieni ja kevyt ja sillä pääsee puutarhassa kapeisiinkin paikkoihin. Olen jo kauan toivonut saavani pienen ruohonleikkurin. Sitäpaitsi lahjan antajat sanoivat sen olevan minun näköiseni.

Tässä lähikuva.

Koska minulla ruohonleikkuuhommissa on tämä hattu ja nuo käsineet, taidan itsekin olla sitä mieltä, että se on minun näköiseni. Jos ruohonleikkuri on minun näköiseni, olen minä tietenkin ruohonleikkurin näköinen. Kenties, hyvät lukijani, muistatte minun kertoneen, että rakastan ilmalämpöpumppua ja oksasilppuria. Nyt rakastan myös ruohonleikkuria.

P.S. JONKUNHAN TÄSSÄ HUUSHOLLISSA ON HUOLEHDITTAVA KUKKAPENKKIEN KITKEMISESTÄ JA LANNOITUKSESTA, KUN FAMU VAAN RAKASTAA!
Terveisin Amanda.

Vanha.

2011-05-03T12:41:00.000+03:00

Teematiistain teemana on tällä kertaa vanha. Tilanne on nyt se, etten ikinä aikaisemmin ole ollut näin vanha. Eilen olin vielä vuoden nuorempi. Ylläolevan onnittelukortin sain ystävättäreltäni, joka sanoi sen esittävän minua. Voi olla. Tuo on vanhan puutarhahommeleita tekevän asento. Nuoremmat tekevät niitä kyykkyasennossa. Lastu kysyi minulta edellisen postaukseni kommentissaan, mitä orava katsoo. No, tuota näkymäähän se. Lisäksi orava lienee ollut huvittunut siitä, että Amandaa silminnähden harmitti, ettei hän ollut pienenä opetellut lentämään.

Juhlan jälkeen.

2011-05-01T19:36:00.000+03:00

Juhlan jälkeen en haluaisi korjata pois serpentiinejä, en riisua pöydältä liinaa.Katselen niitä vielä hetken ja käyn läpi tunnelman, naurun, hyvän ruoan, juoman ja mainiot jutunaiheet.

Vappusää oli täydellinen. Oli hieman vesisadetta, hieman räntäsadetta, tuli hieman rakeita. Aurinkokin paistoi, kun muisti. Vappuviuhkaa minulla ei ollut, mutta räystään reunalta minua tunnin ajan tarkkailleella oravalla oli vappuhuiska molemmissa korvissaan.

Veneilykausi näkyy alkaneen. Välillä vaikutti väylällä olevan suorastaan tungosta. Hyvin tuostakin selvittiin.

Terveellinen luonnonmukainen iltavoimistelu.

2011-04-28T09:57:00.000+03:00

Eilen illalla minulla oli ilo saada opetusta terveellisestä, luonnonmukaisesta iltavoimistelusta.
Tässä alkuasento.

Taivutus oikeaan.

Taivutus eteen.

Taivutus taakse.

Taivutus ties minne.

Taivutus????

Loppuvenytys!!
Kehoitan teitä, rakkaat lukijani, harjoittelemaan aluksi keittiön lattialla ja vasta myöhemmin vesien lämmittyä siirtymään veden pinnalle!

Nopea pääsiäisnoita.

2011-04-25T21:38:00.001+03:00

Parhaani yritin, mutta kaikki mitä pääsiäisnoidasta sain kuvattua, oli sen jättämä luudanjälki taivaalle. Olen varma siitä, että se lensi ääntä nopeammin.

Sen sijaan tapasin tämän hurmaavan pääsiäispupuneitosen. Kuten kuvasta näkyy, se muni runsaasti suussasulavia suklaamunia. Se miten pääsiäispuput munivat, on säilynyt minulle tähän ikään asti arvoituksena. Amanda mainitsi tietävänsä, muttei kerro.

Oikein kaunista ja iloista vapun odotusta teille kaikille, hyvät lukijat! Tässä menään juhlasta toiseen vauhdikkaasti.

Yhtenä iltana.

2011-04-21T18:06:00.000+03:00

Yhtenä iltana, tarkemmin sanottuna tiistai-iltana päätin katsoa televisiosta minua kiinnostavan ohjelman. Aikoessani istahtaa sohvalle, huomasin salmesta tulevan punaisen laivan.

Siitähän piti ottaa kuva. Sen nimi on Belland.

Olin tuskin asettunut uudelleen sohvalle, kun huomasin maailman muuttuneen kullankukertavaksi. Otin kuvan.

Vastapäinen saari kylpi kultaisessa ilta-auringossa. Kuvasin sen.

Ei mennyt kauaakaan, kun keskeytin televisionkatselun kuvatakseni sinipuna-maiseman.

Sitten alkoi sininen hetki.

Ilta pimeni, ja loistot rupesivat iskemään minulle silmää. Punaista ja vihreää. Koska aikomani ohjelma oli joka tapauksessa jo mennyt minulta ohi, aloin valmistella kuutamon kuvaamista. Laitoin kameran jalustaan ja sen asetukset kuutamokuvia varten sopiviksi. Kulutin runsaasti aikaa taivaanrannan tarkkailuun. Kuuta ei näkynyt koko iltana, ei yönä.

En tiedä minne se on kadonnut. Sunnuntai-iltana se vielä oli olemassa. Kamera ei vaan silloin ollut jalustassa, eikä asetukset kohdallaan. Aika taiteellisen kuvan sain onneksi käsivaraltakin.
Kamera on edelleen jalustassa. Haluan saada otettua sellaisen kuvan, missä pääsiäisnoita lentää luudalla kuun editse.
Iloista ja lämmintä pääsiäistä kaikille blogiystävilleni!

Kevätkampa # 016.

2011-04-17T18:44:00.002+03:00

Kevätkammasta löytyy hienoja kevätkuvia.

Koska en millään olisi jaksanut odottaa kevättä, minulla on ollut etuportailla jo kolme viikkoa narsissikori.

Takaterassilla kukkivat perunanarsissit. Nuo sammakot on tainnut vallata kevät-ties mikä.

Viikko sitten ripustin ovenpieleen nuo siniset orvokit.

Nyt laitoin jo keskelle pihaakin orvokkeja.

Tämä lumen alta vapautunut pariskuntakin sai oman pikku orvokkikorinsa.

Ahaa! Täällä kuvataan. Amandan mielestä tällainen asetelma on hieno.

Tässä varsinainen kevätkuva. Nautiskellaan! Ihanaa keväistä pääsiäisviikkoa kaikille lukijoillemme!

Satumainen päivä.

2011-04-14T11:35:00.000+03:00

Eilinen satumainen päiväni alkoi jo edellisenä iltana. Kuvasin tämän Tuonelan joutsenen pimeän langetessa. Kuvasta tuli epätarkka, mutta ah' niin taiteellinen.
Eilen aamupäivällä minulla oli ilo päästä osallistumaan saarikylän koulun teatteripäivään. Saimme nähdä Kotkan kaupunginteatterin kolmen näyttelijän esittämän "Repullinen tarinoita"-esityksen. Siinä tutustuttiin klassisiin sankaritarinoihin alkaen Väinämöisestä jatkaen Odysseukseen, hänestä Troijan puuhevosen kautta Hölmöläisten tarinoihin. Väliin mahtui eläinsatuja, kansanviisauksia ja neuvoja mistä nämä tarinat löytää luettavakseen. Hieno esitys. Oppilaille oli vielä järjestetty kaksi työpajaa teatteri-ilmaisusta. En voinut jäädä niitä seuraamaan, sillä minun tuli kiiruhtaa keskustaan asioilleni.

Toimitettuani asioimiseni menin Kaupunginkirjastoon, jossa oli satumaiseen päivääni täydellisen osuva taidenäyttely.

Aluksi lumouduin tietenkin kissoista.

Oli siellä kuvattu muitakin eläimiä.

Sydämeni vei tämä käsityö.

Raidalliset kissat sulautuvat maisemaan.

Tässäpä valmis taulu seinälle.

Tällä hurmaavalla tekniikalla oli askarreltu lintuja ja perhosia ja saavutettu niiden uskomaton keveys.
Lopuksi menin postimerkkikerhoon, missä postimerkit kertoivat omia tarinoitaan.

Kevätkampa # 015.

2011-04-10T20:42:00.000+03:00

Jää tummuu. Siihen ilmestyy lupaavia, pitkiä, tummia juovia. Laskeva aurinko maalaa merimaiseman haluamillaan väreillä. Pilvet hohtavat iltaruskoa. Kevät pidättää odotuksesta henkeään. Niin minäkin.

Napauttamalla ylläolevaa löydät lisää kevään iloa.

Neljännen kansion neljäs kuva.

2011-04-06T10:32:00.000+03:00

Johan me taas Amandan kanssa kiittelemme ratkiriemukkaista kommenteistanne edelliseen postaukseen. Toinen muuttolintu on siis tunnistettu. Se on Keisarinnakukertaja-Grand Old Lady-Godga Godzilla (suku: Kotka tissimus)-Helykotka-Laahus katselmus-Valkoinen konkkanokkakukertaja-Nokkava kuningatar (tiet.nimi Rutus femilis)-Kotkatar-Kuningataräitikomistus-Hallitsijalintu-Mahtavus hallitus-Kaakonkukertaja-Anoppisorkkija (tiet. nimi Tulitpas cuitencin)-Kuningatarkotka-Konkkanokka-Motherinlove.
Eilen käydessäni kaupungin keskustassa, bongasin matkalla kolme lintubongaria kiikareineen ja jalustoineen. He eivät tiedä mitä ovat menettäneen, kun eivät ole huomanneet pistäytyä pihallani:)

Marimeri haastoi minut jo jokin aika sitten julkaisemaan neljänen kansion neljännen kuvan. Tämä hieno linnoitus sopisi hyvin Keisarinnakukertajan j.n.e. synnyinpaikaksi. Haasteen tehtäviin kuuluu kertoa jotakin kuvasta. Kuvan olen ottanut 28.6.2009 ollessani menossa kesäteatteriin katsomaan Karhulan Työväennäyttämön esittämää musikaalia Viulunsoittaja katolla. En ole varma monesko kerta tämä oli, kun näin eri teattereissa Viulunsoittaja katolla-esityksen. Joka kerran olen ollut täysin hurmaantunut ja lopussa pirauttanut kyyneleen. Hieno oli tämäkin esitys. En yhtään ihmettele, että Karhula Työväennäyttämö valittiin viime vuonna Vuoden harrastajateatteriksi. Kesäteatterina se toimii historiallisessa Kyminlinnan linnoituksessa. Olen huomannut tämän haasteen kiertäneen jo niin monessa blogissa, etten arvaa haastaa suoranaisesti ketään, mutta sen saa tästä napata kuka haluaa. Olkaa hyvät!

Toinen muuttolintu.

2011-04-03T10:15:00.000+03:00

Kiitos kaikille ihanille blogiystävilleni osallistumisesta ensimmäisen muuttolinnun lajimääritykseen kommenteissanne! Sehän osoittautui siis olevan: Sinisilmä-Punanokka-Kotilintu-Hurmurilintu-Nokkava silmälintu-Lurppaluomitirppa-Sinisilmäpunanokkatirppa-Sinisilmäkotilintu-Vartijalintu-Sirusilmälunni-Lilajuovauivelo ja tieteelliseltä nimeltään Silmäselkäisten sukuun kuuluva Silmitus monistus. Siinä sitä on minulle aivovoimistelua, kun opettelen ulkoa koko sen nimen ja kerron sen sujuvasti kesävieraille.
Vaan mikä mahtaakaan olla nimeltään ylläoleva muutolintu, joka sekin on taiteilija Anneli Moilasen tuotantoa ja poseeraa tässä odotellessaan kesäistä sijoituspaikkaa puutarhaani.

Kuten profiilista näkyy, tämä on aivan varmasti naaraslintu. Sillä on hienot kultaiset korvarenkaatkin.

Amanda ei suinkaan asettunut tähän, jotta linnun koko selviäisi. Amanda on nähkääs sitä mieltä, että hänellä on tämän tienoon upein kasvoprofiili ja patsaana hän on siitä monipuolinen, että hän sijoittaa itsensä päivän mittaan usempaankin paikkaan, jolloin syntyy se vaikutelma, että pihassani on useita Amanda-Beata-Cecilia-Dorothea-Eufrosyne-Francesca-patsaita.

Tällä linnulla on sievä pieni laahus mekossaan.

No niin, nyt riittää patsaiden esittely kertakaikkiaan!!
Toivotamme kevätmielistä alkavaa viikkoa kaikille lukijoillemme!

Ensimmäinen muuttolintu.

2011-03-31T09:40:00.000+03:00

Portailleni lennähti viime lauantaina kevään ensimmäinen muuttolintu.

Osaakohan joku lukijoistani määritellä, mikä lintu tämä on, kun sillä on näin erikoinen kuviointi.

Sillä on lumoava katse. Se on taiteilija Anneli Moilasen tekemä ja oli viettänyt talven hänen hurmaavassa huvimajassaan.

Saarikylän kylätapahtuma.

2011-03-28T21:27:00.001+03:00

Viime lauantaina pidettiin saarikylän perinteinen kylätapahtuma. Perhekerhon pienokaiset olivat askarrelleet tapahtumaa varten saarikylän pienoismallin. Siihen oli sijoitettu pikku askartelijoiden omat kodit aivan oikeille paikoilleen. Lisäksi siihen oli päässyt saarikylän koulu, tuo iso keltainen rakennus ja työväentalo, iso punainen.

Kylätapahtuma aloitettiin lasten hiihtokilpailulla. Ylläolevassa kuvassa on hiihtokilpailujen palkintopöytä. Palkintosijalle päässyt sai siitä valita haluamansa palkinnon. Minä olisin ottanut tuon etualalla näkyvän lehmän. En kuitenkaan voinut osallistua, koska olen yliyliyliyliyli-ikäinen.
Kaikki osanottajat saivat tietenkin karamellipussin, mehua ja keksejä.
Samaan aikaan hiihtokilpailujen kanssa alkoivat pilkkikilpailut. Kuulemani mukaan saaliit olivat valtaisia.
Lisäksi pidettiin kirpputori, saarikylän taiteilijoiden näyttely sekä seurojen ja yhdistysten esittely.
Halukkaat pääsivät ajelemaan saarikylän VPK:n paloautolla. Minä oli kahviossa myymässä hernekeittoa, kahvia, pullaa ja virvokkeita. Grillimakkaraa oli tarjolla ulkona. Pidettiin arpajaiset, joissa oli aikamoinen määrä palkintoja. Illalla oli "työskillä" tanssiaiset. Kun vielä tanssiaistenkin aikana keitin ja myin kahvia ja ynnä muuta, sekä välillä tanssin pontevasti, voin sanoa, että vanhat jalkani juuri ja juuri jaksoivat kantaa minut yöllä kotiin. Hauskaa oli ja mukavaa. Ensi vuonna uudelleen.

Tuulen tytär.

2011-03-25T12:04:00.000+02:00

Tuulen tytär on järjestänyt Amandalle ja minulle tänä talvena yllätyksen jos toisenkin. Milloin se herättää meidät yöllä suloisista unikuvistamme, milloin sumentaa maiseman niin, ettemme näe metriä kauemmas. Viimeksi mainitun se teki eilen useampaan kertaan. Taloa se ravisteli siihen malliin, että aloimme epäillä sen lennättävät meidät ties minne. Viime viikolla menimme Amandan kanssa laiturille tähyilemään kevään tuloa. Havaitsimme tuulen tyttärenkin kaipaavan jo kevättä, sillä se oli rakentanut kauas jäälle saarikylän ja naapurisaaren väliin ylläolevan taideteoksen. Siinähän joutsenäiti ruokkii poikasiaan. Huomatkaa sen takana oleva sininen viiru. Siinä on jää erittäin heikkoa, ja hieman jo vesi pilkahtaa. Ehkäpä jo piankin tuo joutsenäiti pulahtaa poikasineen avoveteen.

Tässä kuva taideteoksesta hieman lähempää. Se ei todellakaan ole ihmisen tekele, vaan on herättänyt hämmästystä lähinaapureissakin. Hämmästykää tekin. Hyvää viikonloppua kaikille lukijoillemme! Mjau!

Vangitsin kevättähden.

2011-03-23T19:12:00.000+02:00

Eräänä päivänä viime viikolla katsoessani pihalle keittiön ikkunasta, siellä kimmelsi tähti. Se oli pudonnut taivaalta ja takertunut ruusupensaan oksaan. Otin siitä 15 kuvaa. Oli vaikea päättää, minkä niistä laittaisin tänne blogiini. Amandan mielestä tämä kuva oli paras. Tähden takana näkyvä siniseltä näyttävä möykky on Amandan lumipeitteinen talo. Sinne ei taida olla asiaa vielä pitkään aikaan, vaikka eilinen ja tämä päivä ovatkin olleet keväisen lämpimiä.

Hyvin surullista.

2011-03-19T20:20:00.000+02:00

Torstaina kävellessäni saarikylän raitilla kirjastoautolle, hämmästyin suurta määrää punaisia ja sinisiä vilkkuvia valoja. Harmittelin taas kerran sitä, ettei kamera ollut mukana. Lähemmäs tultuani näin kauempana tupruavan savua. Siellä oli talo ilmiliekeissä.

Tienoo oli täynnä palokalustoa ja palomiehet tekivät parhaansa saadakseen palon taltutettua.
Kuvat sain veljeni vaimolta, joka oli ne ottanut ikkunastaan aivan palavan talon naapurista.

Näin surullinen oli näky seuraavana päivänä. Taloa oli jouduttu purkamaan aika paljon, ennenkuin tuli sammui. Ikää talolla oli 99 vuotta. Se säästyi vuonna 1943, jolloin 2/3 saarikylän taloista paloi pommituksessa.

Näyttämötaidetta ja maalaustaidetta.

2011-03-16T19:36:00.000+02:00

Maanantaikerho teki retken Kotkan Kaupunginteatteriin. Näimme Michael Cooneyn farssin "Puhtaana käteen". Opimme mitä tapahtuu, kun yrittää elää sosiaaliturvahuijauksen varassa.Nauroimme näytelmän alusta loppuun. Siinä tuli nauruterapiaa pariksi viikoksi varastoon. Väliajalla nautimme kahvit ja pullat kabinetissa, jossa oli taidenäyttely. Taulut on maalannut edesmennyt kaupunginteatterin lavastaja Unto Ripatti. Tämä on hänen muistonäyttelynsä. Ylläoleva taulu herätti minussa mukavia muistoja ajalta, jolloin kuljin vuoroveneellä saarikylästä kaupunkiin kouluun. Vuorovene puikkelehti Kotkan satamaan höyrylaivojen ja satamahinaajien joukossa.

Tässä taas on hurmaava kesäinen näkymä Kotkan kaupungista. Taustalla kohoaa vanha vesitorni. Se on nykyisin kahvila- ja galleriakäytössä.

Tämä taas voisi olla maalattu saarikylästä. Tiedän ettei se ole, mutta henki on sama.

Ensimmäinen kevätmyrsky.

2011-03-11T15:40:00.000+02:00

Kuunneltuani koko yön toisella korvalla myrskyn ulvontaa, sain aamulla ihailla uusia hienoja sivuverhoja joka ikkunassa.

Havaitsin kuistin pylväässä riippuvan koristeen osoittavan tuulen suunnan olevan lännestä ja sen nopeudeksi yli 15 metriä sekunissa. Avasin oven ja kuvasin sen.

Suljettuani oven totesin nopeudeksi kenties 17 metriä sekunissa, koskapa kaikki ovenpielessä riippuvat patalaput olivat lentäneet lattialle.

Ripustin ne takaisin ja pyysin anteeksi ruoholiljalta, joka oli sekin joutunut samaan ryöpytykseen.

Ilmanpaineen tarkistin eteisen kunnianarvoisasta ilmapuntarista. Siitä oikealla olevan ristipistotyön olen omin käsin pistellyt. Se toivottaa ensimmäisem kevätmyrskyn tervetulleeksi.

Eilen koin pahanlaisen takaiskun, kun kevätaurinko pudotti maahan jo tammikuusta asti eteisen räystäässä kasvaneen mahtavan jääpuikon. Sen alapää oli vain setsemän senttimetriä maan pinnasta, kun se putosi. Olin ajatellut kehuskella sillä ystäville ja kylänmiehille malliin: " Kenellä kasvaa pisin jääpuikko?" Se katkesi pudotessaan monesta paikasta ja koki tuskallisen lopun.

Nyt harmittaa!

2011-03-04T18:54:00.000+02:00

Olen tainnut ennenkin mainita, että meillä on famun kanssa tapana tutkia yhdessä sanomalehdet. Syvennyimme yhdessä tämän Saksan puolustusministerin eroon. Se nyt ei minua juuri hetkauttanut, mutta siinä yhteydessä minulle valkeni tämän eronneen puolustusministerin nimi.
Karl Theodor Maria Nikolaus Johan Jacob Philipp Franz Joseph Sylvester von und zu Guttenberg!!!
Nythän minun nimeni Amanda Beata Cecilia Dorothea Eufrosyne Fransesca jäi kertakaikkiaan varjoon. Minullehan pidetään kissanristiäiset kerran vuodessa, uutena vuotena, jolloin saan yhden nimen lisää. Esitin famulle tiukan vaatimuksen, että ristiäiset on tästälähin pidettävä myös juhannuksena. Sitäpaitsi sukunimeeni pitäisi ehdottomasti ympätä myös von uhd zu. Famu väitti, ettei se sovi yhteen suomalaisen sukunimen kanssa. Pakkoko minulla on olla sama supisuomalainen sukunimi kuin famulla. Minusta von und zu Katzensprung olisi sopiva. Famu vastustaa, mutta kokemuksesta tiedän, että kun aikani marisen, hän lopulta suostuu. Hyvää viikonloppua teille rakkat blogiystäväni! Famulta terveisiä!

Spiraali.

2011-03-03T10:38:00.000+02:00

Valokuvatorstain aihe on spiraali.

Kevätkampa # 009

2011-02-28T21:22:00.000+02:00

Huh hellettä!

Totuus on kuitenkin tämä.

Ylläolevaa klikkaamalla löytyy runsaasti kevättä.

Kevätkampa # 8

2011-02-19T10:55:00.000+02:00

Helmikuun aurinko yrittää sulattaa lunta laiturilta. Pakkaslukemista johtuen se saa aikaan vain varjokuvia keväästä.

Ylläolevaa napauttamalla löytyy lisää hienoja kevätkampoja.

Valokuvatorstai

2011-02-17T08:48:00.000+02:00

Valokuvatorstain aihe on rieha.

Kevätkampa # 007

2011-02-13T12:15:00.001+02:00

Tämä on ilmiselvä kevään merkki. Amanda makaa keittiön pöydällä ja kylpee auringonvalossa. Kaunosieluna hän on valinnut kukan koristamaan turkkiaan. Ulkona paukkuu 15 asteen pakkanen.

Datakissan katit.

2011-02-04T18:59:00.001+02:00

Viikko sitten pääsin syömään kissamaiseen paikkaan. Jo ovella meidät toivotti tervetulleeksi tämä hurmaava portieri.

Ravintolan nimi on siis datakissa. Sen yhteydessä toimi ennen myös kahvila miuku@mauku, mutta se lienee sittemmin solminut avioliiton datakissan kanssa.

Eteisessä oli niin hienosti pukeutunutta kissaväkeä, että aloin miettiä olisiko sittenkin pitänyt laittaa ainakin juhlavampi pusero ylle.

Tämä oli saanut arvoisensa tuolin.

Ravintolasalissa havaitsin kissataulun ja kissapatsaita.

Tämä hurmaava perhe ansaitsee lähemmän tarkastelun.

Yhdellä hyllyllä minua tarkasteli tämä tähtisilmä.

Olen samaa mieltä.

Olin aivan unohtaa kertoa, että söin punajuuripihvejä ja monia raikkaita salaatteja. Valaisin lienee kissakansan valitsema.

Tunnustus ja paljastuksia.

2011-01-30T12:27:00.001+02:00

Famu on saanut uusia hienoja blogipalkintoja sekä Oman onnen sepältä että Virvatulelta.
Näissä halutaan kuulla 7 faktaa blogin pitäjästä. Koska famun itsetuntemukseen ei oikein voi luottaa, on parempi, että minä vastaan. Minähän tarkkailen famua kaiket päivät. Kuten kuvasta näkyy, on minun silloin tällöin laitettava tassu suun eteen, ettei famu huomaa minun nauravan hänen touhuilleen. Otetaan nyt esimerkiksi tämä viikko.

1. Hän on porhaltanut ympäri saarikylää ottamassa kuvia, koska aikoo ennen tämänvuotista kylätapahtumaa saada aikaiseksi valokuvakirjan nimeltä " Saarikylä talvella".

2. Hän tarkkailee jatkuvasti säätilaa ja kuuntelee ennusteita. Tuulivaroitukset ovat hänen mielikuunneltavaansa radiosta. Onneksi hän kuunteli eilenkin ja laittoi ison tulen keittiön takkaan. Aamulla näkymä merelle oli tämän näköinen. Kyseessä ei suinkaan ole lumisade, vaan lumi lentää tuulen voimasta pitkin meren pintaa. Tuonne ei ole sekaan menemistä. Varoittivat vaarallisen voimakkaasta pohjoisen ja luoteen välisestä tuulesta. Suomenlahdelle annettiin 24 m/s tuulivaroitus.

3. Hän riitelee kanssani ylösnousuajoista. Kyllä minusta kello 5 tai 6 aamulla on sopiva ylösnousuaika. Silloin ihmis ei vaan kissan maha on jo niin tyhjä, että aamupalaa pitäisi saada. Kuulisitte miten hän karjaisee, jos yritän raapia sängyn laitaa saadakseni hänet hereille. Sitäpaitsi hän itse saattaa herätä yöllä kello 2 lukemaan. Nyt on meneillään tuo kirja. Sen lukeminen lienee famulle terveellistä. Siinä valkeneen miten saattaa käydä, jos rupeaa kirjoittamaan blogiinsa liian fantastisia tarinoita.

4. Hän rakastaa tilastoja. Viime viikolla hän kantoi riemumielin ylläolevan mittarin kotiin. Sen sai lainaksi kirjastoautosta. Nyt hän tietää paljonko jääkaappi, televisio, tietokone ja kahvinkeitin kuluttaa sähköä ja mitä se maksaa vuorokaudessa, kuukaudessa ja vuodessa. Tuohon vehkeeseen on valmiiksi syötetty tariffi. Eilen hän mittasi pölynimurin kulutuksen. Se maksoi vain 0,13 euroa, vaikka hän imuroi koko huushollin. Mittari kertoi myös, että jos hän imuroisi tauotta koko vuoden se maksaisi 75000 euroa. Toivon totisesti ettei hän rupea tarkastamaan pitääkö mittarin antama tieto paikkansa. Tulen hulluksi, jos joudun kuuntelemaan pölynimurin ääntä vuoden ajan. Jos se olisi mahdollista, famu varmasti työntäisi häntäni tuohon vehkeeseen ja mittaisi paljonko energiaa minulta kuluu kehräämiseen vuorokaudessa. Onneksi sen lainausaika on vain viikko. Famulle kylläkin myönnettiin heti viikko ylimääräistä aikaa, koska hän osoitti niin ilmeistä innostusta asiaan.

5. Hän miettii jo nyt puutarha-asioita. Yksi esite, josta voi tilata taimia on jo tullut. Hän hillitsi itsensä toistaiseksi. Joka perjantai hän saa ylläolevan esitteen julkaisseelta puutarhurilta sähköpostia, missä kerrotaan mikä milloinkin on ajankohtaista puutarhanhoidossa.

6. Talvisin hän vaalii paremman puutteessa huonekasveja. En nyt tiedä, voiko tuotakaan sanoa vaalimiseksi. Yksi kasvaa taas jo pitkin olohuoneen lattiaa. Joudun sitäkin varomaan, jos minua sattuu huvittamaan pieni juoksentelu.

7. Hän vastailee gallup-kyselyihin. Gallup Forum lähettää hänelle kyselyn melkein joka toinen viikko. Viimeksi häneltä kyseltiin vaatteiden ostosta, sitä ennen makeisten hankinnasta. Viime tiistaina hänen luokseen tuli paikallisessa ostoskeskuksessa ruotsinkielisen radion toimittaja utelemaan hänen käsityksiään Suomen poliittisesta tilanteesta. Famuhan tarjoili käsityksiään innolla. Onneksi en ole joutunut kuulemaan sitä radiosta, famu kun unohti kysyä toimittajalta milloin se tulee ulos.

Sääntöjen mukaan tähän pitäisi haastaa vastaamaan 15 blogituttavaa. Nyt tämä vaikuttaa jo kiertäneen niin kauan, että melkein kaikki ovat sen saaneet, joten annamme sen vain kuvaannollisesti eteenpäin.

Ratkaisu lumiongelmiin.

2011-01-26T18:53:00.000+02:00

Lunta tuli taas eilen niin, että tämä päivä on mennyt kaivaessa esiin kadonneita kulkureittejä pihan eri kohteisiin. Alkoi kaduttaa, etten sittenkään viime viikolla huomatessani nämä kaksi komeaa, nuorta miestä alennusmyynnissä, mennyt ja ostanut heitä. Lisäksi olisi tietysti pitänyt hankkia pari pilkkihaalaria ja parit talvilenkkarit, olisihan niitäkin ollut alennuksella saatavana. Kaipa he olisivat voineet lainata minun pipojani ja vanhoja hansikkaitani. Mikä olisi ollessa, kun nämä salskeat olennot heittelisivät lumet pihalla korkealle entisten kasojen päälle. Naapuruston naisihmiset katselisivat kateellisina.
Nythän kävi kuitenkin niin, että ostohetkellä aloin miettiä minne ihmeen paikkaan heidät kotona sijoittaisin. Vaikuttivat aika tilaa vieviltä. Jos laittaisin heidät pitkälleen sänkyyni, en mahtuisi siihen itse. Olohuoneen sohvankin he tietysti valtaisivat kokonaan ja vaatisivat katsoa telkkarista pelkkiä urheiluohjelmia. Sitäpaitsi heidän kuljettamisensa bussissa olisi ollut aika huomiota herättävää. Luovuin siis koko ostoajatuksesta. Kyllä nyt siis kuitenkin kaduttaa.

Kevätkampa # 004.

2011-01-22T13:14:00.000+02:00

Kevätkampa etenee kevättä kohti.

Koskapa jääpuikko alkaa olla sähkötolpan pituinen, kevättä on ainakin räystään tasolla.

Kevätkampa

2011-01-15T18:44:00.000+02:00

Uusi haaste Lauantain aamukampa kutsuu tarkastelemaan kevään edistymistä.

En ole kiireiltäni aikaisemmin ehtinyt siihen osallistua, mutta tänään illansuussa havaitsin kevättä olevan ilmassa. Tai ainakin puun latvassa. Varispariskunta siinä ihaili auringonlaskua. Ilmassa on myös rakkautta. Uskokaa pois!

Loppiaisiloa.

2011-01-08T15:04:00.000+02:00

Loppiaisaattona, uskokaa tai älkää, meillä vieraili taas joulupukki. Ilmeisesti olin ollut kertakaikkisen kiltti, koska sain useita paketteja, joista paljastui yhteensä uusi, hieno kamerakokonaisuus. Niinpä loppiaispäivänä lähdettiin ensimmäiselle kuvaussessiolle uuden kameran kanssa. Ensimmäisen kuvan otin auton etulasista. Tällä kuvausmatkalla en yrittänytkään muunlaista kuin automaattikuvausta.

Matkan kohde näkyy tässä.

Auto jätettiin parkkipaikalle.

Jatkettiin matkaa jalan. Leikkisä tuuli ravisteli puita.

Tie satumaailmaan.

Satumökki.

Hienosta portista sillalle.

Keisarillinen kalastusmaja.

Koskelot kalassa.

Koski kohisi aikalailla, vaikka enin osa siitä oli jään alla.

Aurinkokin kajasteli jossakin taivaanrannalla.

Taas yli sillan polkua eteenpäin.

Ohi kappelin.

Näköalapaikalle.

Eteenpäin satumetsään.

Ikkunanmalleja lukijoilleni.

Pylväänmalleja lukijoilleni.

Amanda odotteli kotona lämpimässä, mutta uskaltautui lopuksi hetkeksi haistelemaan talvi-ilmaa.

Loppiaisen rääppiäiskahvit. Tiedotus kotkalaisille lukijoilleni: oli siellä meidän lisäksemme ainakin kolme suomalaista:D:D. Seuraavaksi yritän opetella uuden kameran hienouksia. Odotettavissa aivovoimistelua. Hyvää viikonloppua!

Taas kissanristiäiset.

2011-01-01T19:23:00.000+02:00

Aivan aluksi toivotan kaikille lukijoilleni kaikkea hyvää vuodelle 2011!
Uusi vuosi vastaanotettiin huushollissani perinteisten kissanristiäisten merkeissä. Amandan koko nimi on nyt Amanda Beata Cecilia Dorothea Eufrosyne Fransisca. Viimeksi mainitun nimen hän sai eilen illalla. Koska Amanda oli tilapäisesti ja tavanomaisesti asettunut juhlatilaisuudessa sängyn alle vihoviimeiseen takanurkkaan pakoon ilotulituksen ääniä ja valoefektejä, häntä edusti tilaisuudessa ylläkuvattu kissaneiti.

Kissaneiti on, kuten kuvasta näkyy, Amandaan verrattuna melko pieni. Siitä huolimatta hän vastaanotti tämän raskaan nimirimpsun edustavasti. Amanda - toivuttuaan ilotulituksen koettelemuksista - vastaanotti tänään kiitollisena eilen saamansa lahjat: pullollisen kissanmaitoa, kaksi lajia Shebaa ja hienon paperiperhosen, jota voi metsästää.
Juhlaväki taas ravitsi itseään ilotulitusta pelkäämättä lohipiirakalla, muffineilla, suklaakakulla, hedelmäkakulla ja kaurakakuilla, sekä pelasi perinteisellä innolla peliä "Miksi juuri Mäntsälä".

Juhlapyhät ovat kaikenkaikkiaan sujuneet oikein rattoisasti erilaisissa lumimyrskyissä. Luontoäiti on siirrellyt lunta pihassani omasta mielestään hauskoihin paikkoihin. Esimerkinä tässä kellarin oven eteen muotoiltu lumiolento, jonka nimeä en tiedä.

Lähikuva sen pirullisesta ilmeestä kertoo minulta vaaditun valtavasti siviilirohkeutta lumen poistamiseen, jotta pääsin kellariin noutamaan lämmityspuita.

Famun jouluposti ja muita kummallisuuksia.

2010-12-14T20:43:00.000+02:00

Famu kirjoitti aikamoisen kasan joulukorttipostia. Ei hän kuitenkaan tuollaista kissanrääkkäys-korttia kenellekään lähettänyt. Se on joulukortti vuodelta 1922 hänen kissakorttikokoelmistaan. Kun famun piti laittaa postimerkit niihin kortteihin, hän huomasi ettei ollut ehtinyt ostaa tämänvuotisia joulupostimerkkejä. Ei hän siitä hätääntynyt, hänellä kun sattui olemaan runsaasti merkkejä joltain edelliseltä vuodelta. Siitä hän vasta hätääntyi, kun hän huomasi sen punaisen kuoren, johon ne kortit piti laittaa, päällä lukevan: "Kortit toimitetaan perille ennen joulua, jos ne on varustettu 0,55 euron merkillä". Famun laittamat merkit olivat 0,60 euron arvoisia. Tästä famu päätteli, jotta ne toimitetaan varmaankin perille vasta ensi vuoden jouluksi, jolloin hinta on noussut.

Tässä päivänä muutamana famu joutui menemään paikkaan, jossa oli järjestetty korukutsut. Jo ennen kutsujen alkua hän huomasi myytävänä olevan kaulakorun, sellaisen luonnonkivistä tehdyn, joka sopi mainiosti famun tyyliin. Hän osti sen. Myyjä kertoi kivien olevan howliittia. Kotiin tultuaan famu tietysti rupesi googlettamaan sitä howliittia. Ei hän sieltä etsimäänsä geologista tietoa löytänyt, mutta muuta "tietoa" kylläkin. Tämä howliitti auttaa siihen, jos potee unettomuutta edellisissä elämissään tekemiensä pahojen tekojen takia. Lisäksi se parantaa muistia ja rauhoittaa. Ei famu kylläkään mitään unettomuutta pode. Hän alkoi pitää niitä helmiä parantaakseen muistiaan. Sitten hän mietti asiaa ja alkoi pelätä muistinsa paranevan siinä määrin, että hänen mieleensä palautuvat kaikki hänen edellisissä elämissään tekemänsä pahat teot, jolloin hän rupeaa potemaan unettomuutta niiden takia. Minun mielestäni olisi hyvä, jos hän pitäisi niitä rauhoittuakseen ja lakatakseen juoksemasta kaikenmaailman tapahtumissa.

Tänään hän kuitenkin paineli siskonmakkarasopalle. Sinne siskonmakkarasoppatalon pihalle oli ilmestynyt VALTAVAN ISO KISSA.

Tässä vielä kuva siitä kissasta iltahämärissä edestäpäin. Eiköhän tässä ollutkin jo tarpeeksi kummallisuuksia tällä kertaa. Toivotan kaikille lukijoilleni iloista joulun odotusta. Terveisin Amanda

Myrskyn jälkeen.

2010-12-12T23:17:00.000+02:00

Koska te kaikki rakkat lukijani olette jo arvattavasti kaivanneet tietoa siitä miten pikku lumiukko selvisi myrskystä, raportoin tässä pikaisesti. Ehdin vielä ennen myrskyn alkua käydä saarikylän koulun myyjäisissä. Ostin sieltä koululaisten tekemiä ihastuttavia saarikylä-joulukortteja, banaani-suklaakakun ja auringonkukka hunajaleivän. Heti tultuani kotiin, myrskyn jo alettua, maistoin sitä leipää. Jos voi sanoa leivän olevan taivaallisen hyvää, niin tämä oli. Se oli taatusti otettu uunista samana päivänä. Maistoin viipaleen, maistoin toisen. Syötyäni lähes puolet leivästä, ymmärsin lopettaa. Hyvä, että olin kunnolla syönyt. Kyllähän täydellä vatsalla jaksaa paremmin kuunnella tuulen ulvontaa koko yön. Koska myrskyn ryske oli sanoin kuvaamatonta, en yritäkään kuvailla sitä.

Seuraavana päivänä, kun olin kaivanut itseni ulos mökistäni ja raatanut itselleni tien postilaatikolle ja kellarin ovelle, sekä antanut ensiapua lämpöpumppu-rakkaalleni, tartuin kameraan. Kesätupa oli koristeltu sievästi. Väärä mies alhaalla olevan oven vieressä oikealla oli suojautunut ruusunoksien taakse.

Pikku lumiukko oli saanut ylleen lumiuntuvapeiton. Se oli kuitenkin tuulta uhmaten pysynyt pystyssä.

Amandan talo oli vaipunut talvihorrokseen.

Onhan tuo luumupuu kieltämättä aika kaunis

Terassin tuoli on pehmustettu. Siihen on mukava istahtaa saunasta tultua vilvoittelemaan. Jos lauteet kenties tuntuivat liian kuumalta, kyllä tässä jäähtyy!

Lumisade alkoi pian uudelleen. Eilen sitä tuli melkein koko päivän. Pyydä lukijoitani mielessään lisäämään näihin kuviin vielä 20 senttiä lisää lunta. Se on nykytilanne. Tänään olin hauskassa pikkujoulussa. Huomenna menen joululounaalle, jollen ensi yönä ole hukkunut lumeen. Ylihuomenna pääsen siskonmakkarakeitolle, jollen vielä silloinkaan ole kadonnut lumipeitteen alle. Keskiviikkona menen Kouvolaan shoppailemaan, jos juna vielä kulkee. Toivon teille kaikille kertakaikkisen mukavaa tätä viikkoa! Amanda kehottaa kaikkia laiskottelemaan:D Mjau!

Myrskyvaroitus.

2010-12-09T14:26:00.000+02:00

Viime sunnuntaina oli taivaanrannalla vielä näkyvissä tuo ihastuttava valoilmiö.

Rannan lepässä on vielä jäljellä urpuja sekä linnuille että oravalle.

Piti kävellä laiturille ihailemaan valoilmiötä.

Merivesi oli hieman laskenut ja piirtänyt jäähän omia kuvioitaan

Iltapäivällä laiturin alkupäähän oli asettunut pikku lumiukko.

Se on kuulemma ekologinen lumiukko. Sen silminä ovat ruusunkiulukat, nenä lepän käpy ja suu on isomaksaruohon lehti. Se vaikuttaa hieman huolestuneelta, sillä ensi yöksi on ennustettu tuulta pohjois-koillisesta 21 metriä sekunnissa. On siinä pikku ukolla pystyssä pysymistä. Se saattaa myös hautautua lumeen. Runsasta lumisadetta on tulossa.

Famun aktivointi.

2010-12-04T17:53:00.000+02:00

Famu tuli eilen ruokakaupasta melkoisen innostuneena. Hän kertoi ostaneensa aktivointipallon; tuommoisen keltaisen jossa on hiirenkuvia. Siihen laitettiin sisään aika hyviä kissanraksuja. Famu alkoi pyöritellä palloa lattialla. Aina pallon pyörähtäessä sen sisältä putosi raksuja. Minä säntäsin paikalle ja söin ne. Taas famu kumartui pyörittämään palloa ja minä taas söin raksut. Tätä puuhaa famu jaksoi aika kauan. Hän sanoi kyseessä olevan opetustilanteen. Hän oppikin aika nopeasti pyörittämään sitä palloa.

Lopuksi hänelle kai tuli nälkä, koska hän aktivoitui leipomaan sekä suppilovahveropiirakan että

piparikierteitä viikonloppuvieraita varten.

Olenkin sitä mieltä, että kun famu nyt talven aikana aktivoituu lumenluonnissa, puunkannossa ja tuon aktivointipallon kierittelyssä, hän tulee olemaan keväällä erittäin hyvässä puutarhanhoitokunnossa.

Toivottelen oikein hyvää Itsenäisyyspäivää kaikille blogiystävilleni!
Famu aktivoitui toivottamaan kanssa!
Otan sitten pienet torkut. Ottakaa tekin.

Viime yönä se tapahtui.

2010-11-29T11:10:00.000+02:00

Perjantaina huomasin jäänmuodostusta.

Oli pakko mennä kuvaamaan hauskoja jäälumpeenlehtiä.

Tutkielma:))

Tänään aamulla herätessäni havaitsin pakkasherran tehneen töitä koko yön.

Päätimme Amandan kanssa "olla aina iloisella päällä kuin kissa liukkaalla jäällä"!

Kalastuskievarin näkymät.

2010-11-24T11:29:00.001+02:00

Kävin viime perjantaina Korkeakosken Kalastuskievarissa syömässä. Taas syömässä! Ajattelee kenties ajattelevainen lukijani; eikö hän mitään muuta tee. Ei se mitään! Kalastuskievarin näköalahuoneesta on hienot näkymät Kymijoelle. Muutama kalastajakin näkyi.

Toiseen suuntaan joelle näyttää tällaiselta.

Korkeakosken vanhoja tehdasrakennuksia. Lienevät peräisin 1890-luvulta, jolloin kartonkitehdas tuohon rakennettiin. Harmaa rakennus vasemmalla on vesivoimala. Se on rakennettu vuonna 1926.

Merry-Go-Round.

2010-11-20T18:27:00.000+02:00

Iines heitti minulle Merry-Go-Round-haasteen. Otin Iineksen kuvasta räpylän ja harmaan värin. Tässä paikallisen tunnetun henkilön räpylä on ikuistettu kesäteatterin seinälle. Merry-Go-Round pyörähtää minulta Armille.

Toinen syysmyrsky.

2010-11-18T22:32:00.000+02:00

Heräsimme Amandan kanssa tänään aamulla raivoisaan tuulen ulvontaan. Terassin oven lasi oli lumen peittämä. Amanda halusi kurkistaa ulos, mutta tuuli oli niin voimakas, etten jaksanut painaa ovea auki. Kurkistelimme sitten ulos pihanpuoleisesta ovesta. Totesimme tilanteen katastrofaaliseksi. Lunta tuprutti, lämpömittari näytti +0,5. Söimme aamupalaa. Amanda söi kanaa, minä kaurapuuroa. Vetäydyimme takaisin sänkyyn.

Nousin uudellen ylös, kaipasin aamukahvia. Laitoin astianpesukoneen päälle. Sähköt katkesivat. Otin astianpesukoneen pois päältä. Join kahvia. Kaadoin loput kahvit termokseen. Sähköt tulivat takaisin. Keitin lisää kahvia ja kaadoin senkin termokseen. Söin kahvin kanssa perunarieskaa ja Juustoportin Pohjanmaa-juustoa. Mietin onkohan se edes oikein sopivaa. Syödä nyt Pohjanmaa-juustoa täällä etelä-kaakossa. Amanda veteli unia sängyssä.

Lumisade muuttui vähitellen rännäksi. Istuin olohuoneessa ja katsoin TV:tä. En juuri koskaan katso aamuisin TV:tä. Nyt olikin poikkeustilanne. Söin mansikoita sokerin ja kerman kera. Mistäkö olin saanut mansikoita tähän aikaan vuodesta. No, ostin niitä eilen Karhulan torilta vihannesmyymälästä. Minulla oli pienoinen aavistus siitä, että saatan tarvita niitä tässä säässä. Amanda makasi edelleen sängyssä. Lämpötila oli noussut 1,5 plusasteeseen.

Räntälämpäreet suurenivat. Näkyvyys katosi. Join kahvia kaura-karpalo-pikkuleivän kera. Lämpötila kohosi yhä. Amanda makasi edelleen. Tein yhdistyksen kirjanpitoa.

Olin ajatellut mennä tänään Kolmikulman joulumarkkinoille. Kaivoin esiin jokasään kengät.

Menin pihalle tarkastelemaan vaurioita. Niitä ei löytynyt. Kurkistin Kesätupaankin, jossa ankat tuijottivat kauhistuneina näkymää. Tulin sisään. Ymmärsin olla lähtemättä Kolmikulman joulumarkkinoille. Söin perunoita, porkkanoita, parsakaalia ja 9 prinssinakkia. Join kahvia. Amanda makasi. Illan tullen sade lakkasi ja lämpötila kohosi 3,5 asteeseen. Amanda nousi ylös, söi, kurkisti pihan puolen ovesta ja luikahti nopeasti talon alle. Ei hän siellä kauaa viihtynyt. Vietimme rauhaisan illan. Tämä oli toinen syysmyrsky. Saarikylässä sanotaa tarvittavan kolme syysmyrskyä ennen talven tuloa. Tarvitaan myös kolme veden nousua. Vesi ei tässä myrskyssä noussut vaan laski. Edellisessäkin myrskyssä se laski. Joudumme siis näkemään vielä vähintään kome myrskyä lisää ennen talven tuloa. Ai niin, ne tämänpäiväiset vauriot. PAINOIN ILLALLA PUOLI KILOA ENEMMÄN KUIN AAMULLA.

Kissantassunruusu.

2010-11-14T18:40:00.000+02:00

Puutarhassani istuu edesmenneen kissani Rosamundan näköispatsas. Huomasin eräänä päivänä Rosamundan aikovan kasvattaa talveksi itselleen vihreän turkin. Sitäpaitsi sen varpaiden väliin on kasvanut merkillinen kasvi.

Tarkastelin sitä lähemmin ja kysäisin Amandalta, josko hän tietää mikä tuo on. Amanda kertoi heti enempiä kummastelematta sen olevan kissantassunruusu. Kuulemma tieteelliseltä nimeltään felis silvestris catus rosaeae.

Rosamunda istuu koivun kannon päällä. Samassa kannossa kasvaa tämä toinenkin yksilö. Se on Amandan mukaan samaa lajia. Hänhän sen tietää.

Parsakin kallistui.

2010-11-10T21:03:00.000+02:00

Eilen raivosi ensimmäinen syysmyrsky. Tämä puutarhataulu, joka riippui tuossa ovessa

makasi tänä aamuna väärän miehen jaloissa. Myrsky oli temponut sitä niin kovin, että sen ripustuslanka oli katkennut. Onneksi se oli pudonnut noin päin, eikä sitä peittävä lasi ollut särkynyt.

Väärä mies näkyi suhtautuvan asiaan tyynesti.

Syysvärissään hehkuva parsa oli kallistunut. Se ei kuitenkaan katkennut.

Meriveden korkeus oli eilen -75 cm. Merenpohjaa näkyi rannassani niin pitkälle, ettei minun naismuistini mukaan sellaista ole tässä ennen nähty. Tänään vesi oli aamulla noussut. Sen korkeus oli +75 cm. Puolentoista metrin muutos alle vuorokaudessa on aikamoista. Iltapäivällä tarkastelimme Amandan kanssa rantaa. Kuvittelimme löytävämme myrskyn ja veden laskun ja nousun jäljiltä kenties aarteen tai vaikkapa merenneidon kaulakorun. Mitään ei kuitenkaan löytynyt. Nautiskelimme kuitenkin ihanasta päivästä. Tänään oli peräti 7 astetta lämmintä.

Räntää.

2010-11-06T16:41:00.000+02:00

Nyt sataa räntää. Onneksi se sataa vielä sulaan maahan ja häviää saman tien. Puutarhassa on vielä paljon syysiloa. Monet kurjenpolvilajikkeet kehittävät lehtiinsä hienon syysvärin.

Ruusut sietävät pientä pakkastakin. Morden centenntial avasi varmaankin viimeisen kukkansa tänä vuonna.

Ingrid Bergmankin pinnisteli vielä yhden kukan auki. Kuvaan mukaan tunkeutunut kenkäni ei juuri kuvaa kaunista.

La Paloma on jo monena vuonna voittanut Kesän viime ruusu-kilpailun.

Peittoruusu The Fairy on aina viimeisin kukkija, mutta se kilpailee eri sarjassa.

Punapajuangervo ja iso maksaruoho tekevät iloiseksi.

Tämä nepalinhanhikki on kukkinut heinäkuusta lähtien. Siinä on niin hyvä kukkija, että sitä lisätään ensi keväänä useampaankin paikkaan puutarhassa. Räntäsade lakkasi jo, yöstä taitaa tulla kylmä, ennuste lupaa nollakeliä.

!

2010-11-04T15:35:00.000+02:00

Valokuvatorstain aihe on:!

Pää höyryssä.

2010-11-02T10:46:00.000+02:00

Nyt on jo toista viikkoa viikkoa vierähtänyt siitä, kun famu viimeksi kirjoitti tänne. Koska mitään ei näytä syntyvän, ajattelin valistaa lukijoitamme famun nykyisestä mielentilasta.

Viime aikoina famu on juossut pää höyryssä milloin minnekin. Eräänä iltana porhaltaessaan saarikylän postilaatikolta toiselle, hän oli napannut ylläolevan kuvan. Minusta se kuvaa hienosti famun pään tilaa. Juuri noin se höyryää. Kotiin tullessaan hän ilmoitti postilaatikoita tätänykyä olevan 142. Tai ehkä 143. Ai niin, hän unohti laskea mukaan omansa. Niitä onkin 144.

Ilta-aurinko on viime päivinä luonut ihmeellisiä efektejä.

Yhtenä iltana famu porhalsi laiturille ottamaan tämän kuvan. Sen nimi on kuulemma syyskaihoa.

Hän on ottanut myös tämän taidekuvan. Se tulee mukaan hänen suunnittelemaansa kirjaan "Kuvia Saarikylästä".

Joka aamu famu sentään muistaa nostaa tämän pelakuukorin ulos portaille ja illalla taaas sisään eteiseen yön ajaksi. Paljoa muuta häntä ei sitten olekaan näkynyt kotona. Ruoka-ajoistanikin olen saanut huomauttaa usein. Sunnuntaiaamuna, kun herätin hänet hyvää hyvyyttäni kello kolme siirtelemään kelloja, hän päästi höyrä ulos sangen kuuluvasti. Eilen hän oli maanantaikerhossa, tänään lähtee ihan pian yhteen syyskokoukseen, illalla hän menee kahvittamaan seurakuntavaalien ennakkoäänestäjiä, torstaina on taas yksi syyskokous ja sunnuntaina hän menee teatteriin. Milloinkahan tässä huushollista ruvetaan viettämään rauhallisia hetkiä pienen kissan kanssa. KYSYN VAAN!!
Toivotan kaikille niille, jotka vielä jaksavat täällä pistäytyä hyvää vointia ja kauniita syysunelmia! Terveisin Amanda.

Mustavalkomaanantai.

2010-10-25T10:53:00.000+03:00

Mustavalkomaanantain aihe on ikkuna. Tässä saarikylän koulun voimistelusalin ikkuna. Saarikylän koulun voimistelusali on tuttu saarikyläläisille myös äänestyspaikkana.

Keisarinsatamassa.

2010-10-23T19:26:00.000+03:00

Eilen pääsin mukaan juhlistamaan Anjan nimipäivää ravintola Keisarinsatamaan.

Ravintola sijaitsee entisessä Kotka Höyrypanimon rakennuksessa. Se on rakennettu vuonna 1895. Siellä valmistettiin Ukko-olutta. Nykyisin Kotkan kaupungin omistuksessa oleva rakennus oli muutamia vuosikymmeniä huonossa kunnossa, kunnes Museovirasto suojeli sen 1993. Nyt se on kunnostettu.

Se sijaitsee aivan rannalla. Kesällä voi ravintolan antimista nauttia ulkosalla.

Söin Kipparin possua. Leipäjuustolla gratinoitu porsaan ulkofilee savuporokastikkeella, lisäksi ruohosipuli-perunamuusia ja karpalohyytelöä.
Olisin voinut vaihtoehtoisesti syödä Tsaarin lohta, Keisarin kuhaa tai ehkäpä Aleksein saalista, mutta olin syönyt kalaa kolmena edellisenä päivänä, joten possu maistui.

Pihalla käveli isohkoja kotiloetanoita.

Amanda teroitteli sillävälin kynsiään laiturintolppaan pyydystääkseen hiiripaistin.

En tiedä mitään...

2010-10-21T17:11:00.001+03:00

Valokuvatorstain aihe on "en tiedä mitään". En tiedä mitään noiden asentamisesta.

Silakkamarkkinoilla.

2010-10-17T21:16:00.000+03:00

Miten tässä nyt on viikko vierähtänyt edellisestä postauksesta! Muuta en saata kuin ihmetellä.
Eilisiltainen kaunis kuutamo ennusti kaunista säätä täksi sunnuntaipäiväksi.

Koska aurinkokin välillä pilkahteli, päätettiin mennä käymään silakkamarkkinoilla. Kaupunki oli koristautunut parhaisiin syysväreihinsä.

Silakkamarkkinoilla voi pistäytyä monessa paikassa, vaikka Kuopiossa.

Tai Ahvenanmaalla.

Missä kummassa nyt ollaan? Pariisissa??

Oikeita kalojakin löytyi. Ei kuitenkaan silakoita. Niitä sai purkitettuna.

Nämä ovat minulle outoja Donitsi-kaloja.

Pärekoreja.

Kotimatkalla huomattiin sadekuuro. Se oli matkalla Haminaan.

Silakkamarkkinoilta ostin herttaisen koristeen takaterassille, hedelmäleivän!! ja juhlakartanojuustoa. Se on 12 viikkoa kypsytettyä kermajuustoa maustettuna basilikalla. Maiskis! Ehdottomasti lähiruokaa Mäkelän tilajuustolasta Iitin Muikkulasta. Kalaa en ostanut, minulla on aimo pala savulohta jääkaapissa ennestään.
Toivotamme hienoa syysviikkoa kaikille lukijoillemme!

Synttäriylläri.

2010-10-11T09:45:00.000+03:00

Viime perjantaina meidän postilaatikossamme oli minulle osoitettu kirje. Famu avasi sen ihmetellen.
Kirjekuoressa oli kortti. Se tuli Amalialta. Hän oli sen Mummon kammarissaan kirjonut.
Oi, sanoi Famu.
Miten kilttiä, sanoi Famu.
Kertakaikkisen ihana ja suloinen, sanoi Famu.
Miten maailmassa joku voi tehdä noin pieniä ristipistoja, sanoi Famu.
Sitten hän luki minulle sen kauniin runon sieltä kortin sisältä.
Syntymäpäivävieraille katettiin kahvit uudelle pöytäliinalle ja tarjottiin Famun leipomia punajuurimuffinsseja. Vieraat ihailivat korttia ja hämmästelivät niitä pienenpieniä ristipistoja.

Syntympäiväni kunniaksi Famu haravoi ne lehdet pihalta.

Olen nyt 8 vuotta vanha. Ehkä. Ei sitä kukaan varmasti tiedä.
Lähetän tässä Amalialle tuhannet kiitokset ja runsaasti kissanpusuja!
Famu kiittelee myös kauniisti!
Oikein hyvää tätä viikkoa kaikille blogiystävillemme!

Ikkunoita.

2010-10-09T09:59:00.000+03:00

Kuten Amanda edellisessä postauksessaan kertoi, kävin Tiitiäisen kellarigalleriassa. Sielä oli Paula Ruotsalaisen näyttely.

Näyttelyn nimi oli Ikkunoita.

Pidin näistä utuisista näkymistä.

Tauluihin osoittava kohdevalo vaikeutti niiden kuvaamista ja ehkä muutti väriäkin.
Tässäpä teille, hyvät lukijani viikonlopun taidenäyttely. Oikein hyvää ja leppoisaa viikonloppua jokaiselle teistä!
Amandalle ja minulle on tullut postitse SULOINEN YLLÄTYS! Amanda saa itse kertoa siitä kenties maanantaina. Olkoon se YLLÄTYS TEILLEKIN SIIHEN ASTI.

Menot, tulot ja mässäilyt.

2010-10-06T19:41:00.003+03:00

Famu on taas tällä viikolla tullut ja mennyt sellaista vauhtia, etten hänen menemisistään ja tulemisistaan tahdo tolkkua saada. Jään yleensä tähän aamuauringon lämpöön vahtimaan silmä tarkkana pihan asioita.

Mennessään tämän ruukun ohi, hän valokuvaa sen melkein joka kerta. Milloinkaan hän ei ole kuvaan tyytyväinen. Tämän hän toistaiseksi kelpuutti. Kannattaa kuvata kesäiset istutukset, voi sitten keväällä miettiessään mitä siihen laittaisi, katsoa edellisiä variaatioita. Tulipa tähän nyt hieno sana, tuo variaatio. En minä yleensä tuollaisia sanoja viljele, vaikka famu niitä käyttäisikin.

Maanantaina hän meni tietenkin maanantaikerhoon. Hän kertoi kurkistaneensa venerantaan ja todenneensa veneiden vielä olevan vesillä.

Häntä oli ohimennessään ilahduttanut tämä portti. Siihen oli ilmestynyt uusi pihlajanmarjoilla koristettu kranssi. Ai niin, maanantaikerhossa oli mässäilty omenapiirakalla ja suklaakääretortulla.

Eilen hän tietenkin meni kaupungin keskustaan tiistaikerhoon. Saarikylän bussipysäkki näytti näin upealta syysväreissään. Tiistaikerhossa hän söi järkevästi voileivän, mutta olikin sen jälkeen mennyt ätzeitin kummien kanssa konditoriaan ja pistänyt poskeensa niiiin iiihanan kirsikkapiirakkapalan, että muisteli sitä vielä kotonakin.

Tänään hän meni lähikeskustaan käymään Tiitiäisen kellarigalleriassa. Kertokoon itse noista taideasioista. En minä osaa. Hämmästykseni oli suuri, kun hän ei ollutkaan käynyt missään syömässä, vaan oli ostanut omenoita ja ruislimpun. Sen limpun hän oli saanut puolella hinnalla, koska se oli eilinen. Takaisin hän taapersi nälkäisenä tätä tietä pitkin.

En välittäisi aina huomautella näistä tekemättömistä töistä, mutta nyt on pakko. Hus, haravoimaan siitä Famu!