Naivistisesti.

Eilen pääsin mukaan, kun autolastillinen sukua lähti taidemaalari Pirkko Valon muistonäyttelyyn. Näyttelyn kutsukortissa on ylläoleva taideteos nimeltä 'Viljan uni'. Taiteilijan tytär on nimeltään Vilja.

Useimmat esillä olleista tauluista olivat tyyliltään naivistisia. Koska melkein kaikki teokset oli kehystetty lasin alle, en onnistunut saamaan enempää kuvia. Lasi heijastelee valoisassa tilassa niin, että joka teokseen tulee mukaan kuvaaja. Sitä en halunnut, vaikka tunnenkin vahvasti vetoa naivismiin. Tämän nimi on 'Tukan sitominen'.

Muutama erityylinenkin teos löytyi. Tämä on 'Nymfi'
Tämä taas 'Soturi'
Teemaan sopivasti mentiin sitten taidekahvilaan. Sielläkin oli taidenäyttely. Niitä teoksia ei saanut kuvata.

Taidekahvilan omistaja oli valokuvannut kissansa ja tehnyt siitä postikortin. Kissan nimi on Ratu Iloilo. Se on Fidzin presidentin kaima.


Samasta kuvasta oli tehty postimerkki.

Kahvilan piha on täydellinen kaupunki-idylli. Tämä talo lienee Kotkan vanhimpia.

Talon pitkä seinä on hurmaava. En päässyt tarpeeksi kauas, jotta koko rakennus olisi mahtunut kuvaan.

Voisiko liitutaululla parempaa tekstiä olla? HYVÄÄ KESÄLOMAA VAAN KAIKILLE LUKIJOILLENI!

Urakka.

Keskellä pihaa oli ikävä rinnealue, jossa oli paljon kiviä ja josta nurmikon leikkuu oli vaivalloista.
Sukulaistyttö ja hänen autonkuljettajansa urakoivat kolme viikonloppua sen parissa.
Tavaton määrä isoja, keskikokoisia ja pieniä kiviä siirrettiin pois paikoiltaan ja siinä ollut ohuehko multakerros mätettiin pois. Lauantaina levitettiin juurimatto.

Sunnuntaiaamuna tilanne oli tämän näköinen.

Tänään aamulla se näytti jo aika lupaavalta. Kuvassa tosin näyttää siltä, kuin siihen olisi istutettu pelkkiä kiviä, koska taimet ovat kovin pieniä. Lupaan näyttää kesän mittaan mitä siitä kehkeytyy. Kokemusteni perusteella hieno juttu.

Vihdoinkin!!!

Tänään oli kulunut 59 päivää siitä kun satutin oikean takajalkani ja siitä repesi nivelsiteet.
Olin äärettömän kyllästynyt pitämään sairaslomaa ja VETÄMÄÄN LONKKAA OLOHUONEEN SOHVALLA.

Oli se iloinen yllätys, kun famu ykskaks avasikin ulko-oven ja päästi minut ulos. Lähdin heti kiertämään

taloa,

tarkistamaan tilannetta rannalla

ja etupihalla

ja piilopaikoissani.

Tässä on jo meneillään toinen kierros

talon ympäri.

En tahtonut millään onnistua karistamaan famua kameransa kanssa kannoiltani. Ajattelin että olkoon! Jos ihminen haluaa valokuvata kissan häntää kahdeksan kertaa kahdeksan minuutin aikana, sitä pitää ymmärtää. Hellittihän se famu lopuksi ja jätti minut kaikessa rauhassa oleilemaan omassa pihassani.

VOIHAN KISSAN VIIKSET, ETTÄ OLI HYVÄ PÄIVÄ!!!

Ilta, jolloin minusta tuli vaaleanpunainen.

Toissailtana, kun istuin tässä kirjoituspöytäni ääressa lukemassa blogejanne, vilkaisin ulos. Koko maailma oli muuttunut vaaleanpunaiseksi. Kuvassa se vivahtaa vahvasti violettiin, tosiasiassa näin sen vaaleanpunaisena. Kello oli noin 22.30, ja aurinko oli juuri laskenut. Kuvat eivät ole auringonlaskun suuntaan otettuja, vaan kaakkoon. Aurinko laskee tähän aikaan vuodesta suurin piirtein luoteeseen. Sen viime säteet heijastuivat pilviin ja pilvistä meriveden pintaan. Sattui olemaan melko tyyntä. Se mahdollisti tämän ilmiön. Kaikki näytti muuttuneen vaaleanpunaiseksi.

Otin kameran ja kävelin laiturille ottamaan kuvan suuntaan jos

toiseenkin.

Huomasin myös taloni, se on tavallisesti vaaleankeltainen, muuttuneen vaaleanpunaiseksi.
Silloin ymmärsin myös itse olevani aivan vaaleanpunainen. Menin äkkiä sisään. Peiliin en tohtinut katsoa, vanha ihminen vaaleanpunaisena. Kömmin sänkyyn ja aloi katsella ihania vaaleanpunaisia unia.

Amanda loukkaantui, koska ei päässyt mukaan vaaleanpunaiseen maailmaan.

Metsänomistaja vaikka väkisin.

Enkö minä noin kuukausi sitten kertonut poimineeni rannan hiekalta 208 kappaletta vaahteran taimia. Siihen oli suunniteltu vaahterametsä. Tänään huomasin saman suunnittelijan aikovan ilahduttaa minua tervaleppälehdolla. Aivan yhtä paljon tervaleppiä kuin vaahteroita ei ollut istutettu, mutta jokainen niistä oli liikaa. Sitäpaitsi rannassa kasvaa jo tervaleppä. Odottakaa hetki. Käyn kuvaamassa sen.

Kooltaan se, kuten näette, hipoo taivasta ja varjostaa kunnolla.

Mikä tämä on? Pylväspoppeli. Se joutui kompostiin.

Rannassa kasvaa jo pylväspoppeli, tosin naapurin puolella. Se ylettyy jo taivaaseen, koska sen latva jäi kuvan ulkopuolelle. Se riittää minulle. En halua omaa.

Nämä kukkapenkissä huvikseen kasvavat kielot saavat kukkia siinä. Ne häviävät kukittuaan eivätkä häiritse perennojen kasvua.

Amandan talon edessä kasvava alppikärhö on innostunut kukkimaan kunnolla.

Läheltä katsottuna sen kukat ovat suloisia.

Perinnejuttu.

Nyt, kun puutarha on hyvässä kasvussa ja kastelukin on hoitunut itsestään yläilmoista käsin, päätettiin pitää perinteistä kiinni ja käydä Kannusjärvellä Perinteisillä Kukka ja Lihapäivillä.

Koska Kodin Kukan tapahtumalla on noin mainio nimi, siellä kannattaa jo senkin takia perinteestä kiinnipitäen käydä. Sitäpaitsi siellä tarjottiin ilmaiset kahvit itsepaistetun munkkirinkilän kera. Munkkirinkilä oli muheva ja makoisa. Tilateurastamon grillimakkara maksoi euron. Se kannatti siitä maksaa, oli hyvä ja erittäin kuuma. Perennoita ja kesäkukkia oli tarjolla kunnon alennuksin. Matkalla sinne ja takaisin nautittiin oikeista maalaismaisemista ja romanttisesta, mutkaisesta maantiestä. Hallitsin ja hillitsin itseni kiitettävästi ja ostin vain kolme perennantaimea. Harvinaisen hyvä suoritus. Kotipihaan palatessani oli sinne tuotu ilmasipulin taimia ja orvokkiruukku. Lahjaksi. Istutin ilmasipulit ilomielin yhteen perennapenkkiin. Toivottavasti menestyvät. Ilmasipulit ovat mieleisiäni, mietoja pikku sipuleita.

Amandalla ei tahdo hermot enää kestää sisälläoloa. Viikko olisi vielä jaksettava. On ihme, ettei Amandan ääni ole mennyt käheäksi jatkuvasta marinasta ja mouruamisesta.

Viesti.

Postinkantaja 1800-luvulta viestiään viemässä. Häntä voi käydä tapaamassa postimuseossa. Tähän sisältyy myös viesti Itellalle. Tämän mallin mukaiset asialliset asut postinkantajien käyttöön!

Lisää viestejä löytää ylläolevaa napauttamalla.