Eläinrääkkäystä.

Arvasinhan minä tänäaamuna, kun famu rupesi tunkemaan muovikassia yhden vanhan tyynyliinan sisään ja jupisemaan, että lasket tietysti taas allesi. Sitten se työnsi sen tyynyliinan sen kamalan kissojenkidutusvälineen sisään. Juu. Ja laittoi laukkuunsa kortin. ROKOTUSKORTIN.
Johan siltä eläinlääkäriltä oli tullut postia viime perjantaina. Ei se kutsukirje tullut minun nimelläni. Se tuli famun nimellä. Tunkisi vaan itsensä siihen kuljetuskoppaan. Tietäisi miltä vankeus tuntuu.

Vetäydyinkin sängyn takalaitaan ja yritin olla sen näköinen kuin ei asia minua millään lailla koskisi. Ei auttanut. Famu tarrasi minuun raa'asti kesken unien. Tartuin päiväpeittoon kynsilläni ja yritin otaa sen mukaan. Pehmikkeeksi. Ei antanut ottaa. Kiljui vaan, että päästä irti. Pakko oli päästää, kun se päiväpeitto ei mahtunut siihen kissojenkidutusvälineeseen.
Sitten lähdettiin. Se auto kääntyi milloin vasemmalle, milloin oikealle. Välillä mentiin ylämäkeen, välillä alamäkeen. Uskokaa, että minä KILJUIN KOKO MATKAN. ERIKORKUISILLA ÄÄNILLÄ.

Eläinlääkärin odotushuoneessa oli SUUNNATTOMAN SUURI KOIRA. Minusta sinne ei saisi päästää suunnattoman suuria koiria silloin, kun minut on kutsuttu. Katsoin parhaimmaksi olla hiirenhiljaa. On siinäkin sanonta. Hiirethän tietääkseni vikisevät koko ajan.
Sitten pistettiin. Älkää kertoko famulle ettei se miltään tuntunut. Sitten eläinlääkäri alkoi loukkaavasti kaivella kylkiluitani. Sitten hän laittoi minut vaa'alle. KILO LIIKAA. MINÄKÖ LIIAN LIHAVA. ÄLKÄÄ VIITSIKÖ! Sitten sain kuunnella laihdutusneuvoja.
ELÄINRÄÄKKÄYSTÄ KOKO HOMMA.
Takaisintulomatkalla. KILJUIN.
Terveisiä kaikille blogiystävilleni! Toivottaa Amanda Beata Cecilia Dorothea.

P.S. Famu laittoi tähän blogiin Elegian tekemän jouluisen taustan. Näkyy olevan joku tipu ylhäällä vasemmalla. Jätän rauhaan. Laihdutan.