Vesiliikennekatsaus.

Eilen katselimme, Amanda ja minä, kahta joutsenta, jotka uiskentelivat tyytyväisinä kauniina syyspäivänä. Aloimme muistella mitä kaikkea viime aikoina on vesiliikenteessä nähty.

Pari viikkoa sitten luulimme, että olimme äkkiä siirtyneet viime vuosisadan alkupuolelle. Amanda sanoi voivansa hyvinkin kuvitella olleensa tuollaisen hienon purjelaivan laivakissa.
Kyseessä oli kuunari Linden. Se on Suomen suurin käytössä oleva matkapurjealus. Jäljennös samannimisesta purjelaivasta, joka purjehti itämerta 1920-luvulla. Sen pituus on 49 metriä, suurin leveys 8,6 metriä, maston korkeus 32 metriä. Purjepinta-ala on 632 neliömetriä.

Eräänä iltana näimme Kristina Brahen todennäköisesti viimeisen kerran tänä kesänä.

Eräänä aamuna taas merentutkimusalus Aranda porhalsi tarmokkaan näköisesti näytteenottoon.

Älkäämme unohtako kummallisia kuljetuksia.

Niitähän menee suuntaa jos toiseenkin.

Härveli menee.

Iltahämärässä viedään puuta paperinvalmistukseen. Aika iso urakka pienellä hinaajalla.

Laivoja on nähty valkoisia,

sinisiä, punaisia, vihreitä, ruskeita, keltaisia.....
"Lopeta nyt jo", sanoi Amanda, "tämähän kyllästyttää ketä tahansa."

Merry-Go-Round.

Merry-Go-Round-haaste kiiti huimaavalla vauhdilla minulle asti.
Iinekseltä Iineksen-kuvat blogista olen hänen osuudestaan siepannut melko piikikkään kasvin. Tässä piikit ovat jonkinverran pehmeämpiä. Tämä tapaus on puutarhastani tältä kesältä, kun parsa rakastui tulisesti ruskoliljaan ja kietoi sen syleilyynsä parin kuukauden ajaksi. Huh, mikä syleily!
Haaste menee edelleen Armille Kaupunkikuvia kännykällä-blogiin.

Ihan vähän kesää vielä.

Eilinen aamu valkeni salaperäisen näköisenä. Aurinko teeskenteli olevansa kuu.
Se ennusti kuitenkin erittäin lämmintä ja leppoisaa syyspäivää. Iltapäivällä tarkenin nautiskella kahvit puutarhassa sisävaatteissa.

Ingrid Bergman oli jaksanut vielä puhjeta kukkaan.

Samoin Morden centennial.

Ritarinkannus yrittää ritarillisesti ilahduttaa minua uusin kukkavanoin.

Kuten jalokurjenpolvi Patricia.

Alkukesästä pihaan syntynyt uusi rinneistutus on jo aika hyvännäkoinen. Minua jännittää, miten se selviää talvesta. Siinä on multaa aika ohuelti.

7.6.10 se näytti vielä tältä.


Eihän minun tietenkään tarvinnut tätä puutarhakatsausta yksin tehdä. Amanda esitteli minulle kohteita parhaansa mukaan.

Lyhtykoiso yrittää piilotella lyhtyjään, vaikka ne ovat ihastuttavan värisiä.

Helminukkajäkkärää kannattaa suosia paitsi sen mainion nimen vuoksi myös siksi, että se kukkii kuukausikaupalla ja näyttää vieläkin hupaisalta.

Aurinko valaisi ranta-alpit.

Viiniköynnös on kesän aikana salaa kasvanut rannan pensaaseen.

Lopuksi kamikaze-hyppy naapurin aidalle. Kumpikaan meistä ei pudonnut, mutta naapurin aidan takan oli kuollut merimetso.

Taidetta saarikylässä.

Maanantaina matkalla maanantaikerhoon havaitsin saarikylän tiellä tällaisen liikennemerkin. Enpä ollut ennen moista saarikylässä nähnyt. Minusta tuollaisen paikka olisi jossakin suurten metsien liepeillä, missä ikihongat ja kuuset humisevat. Eihän saarikylässä kasva kuin lehtipuita. Kauempana tiellä näkyi jonkinlainen työkone. Jos nyt sanon sen nimen, niin pieleen menee. En siis sano.

Maanantaikerhossa taiteilija Anneli Moilanen kertoi hänen pihallaan olevan uutta nähtävää.
Jo kujan viitasta huomaa siellä asuvan taiteellista väkeä.

Taidekodin pihalle tullessani havaitsin sinisessä huvimajassa uuden asukkaan.

Sieltä hän katseli somien kukkien ympäröimänä.

Hänellä on hyvin sielukkaat simät.

Ulkorakennuksen ikkunalla on asukkeja sekä sisä- että ulkopuolella.

Nämä salaperäiset olennot asuvat häkissä, jonka ovi on onneksi auki. Ne pääsevät halutessaan jaloittelemaan.

Ulkorakennuksen seinällä on saarikylän henkeen sopiva taulu.

Roskapussipostaus.

Ajattelin ensin laittaa tämän postauksen nimeksi roskapostaus, mutta sitten aloin epäillä tämän blogini joutuvan suoralta kädeltä roskablogeihin. Nythän minulle kävi niin, että työväentalon vahtimestari soitti ja kehoitti minua menemää työväentalolle kuvaamaan juhlasalia sen ollessa valmiina häitä varten. Laitoin kameran tähän nostalgisella kuvalla varustettuun laukkuun ja muistin samalla ottaa mukaani roskapussin keittiön alakaapista viedäkseni sen roskapönttöön. Siihen, jonka nimi on Sulo.

Päästyäni tälle kauniille saarikylän kujalle, havaitsin kantavani vasemmassa kädessäni sekä nostalgista laukkua kameroineen että roskapussia.

Työväentalon eteisessä ripustin roskapussin takkini kanssa samaan naulaan. Onneksi roskat olivat tällä kertaa tuossa kaupan pussissa eivätkä siinä vaaleanvihreässä, läpinäkyvässä pussissa, jollaisia tavanomaisesti käytän. En uskaltanut jättää roskapussiani lattialle. Pelkäsin sen A: unohtuvan siihen ja alkavan haista hääjuhlassa tai vaihtoehtoisesti B: sen joutuvan pitopalvelun tavaroiden joukkoon.

Kuvasin sitten juhlasalia eri puolilta. Mitä tämä nyt taas on??? KUVAHAN ON SELVÄSTI EPÄTARKKA!!! Miksi ne kuvat, joita otan huiskimalla ovat tarkkoja, kun taas silloin kun yritän otaa kuvia huolellisesti, niistä tulee epätarkkoja???
Ai niin, en malttanut olla kertomatta vahtimestarille kantaneeni roskapussiani pitkin saarikylän kujia tänne asti. Hän pakotti minut heittämään sen työväentalon roskikseen. Olisin ihan noin tutkimusmielessä halunnut nähdä, olisinko muistanut takaisin tullessani pudottaa sen omaan Sulooni vai olisinko kantanut sen takaisin keittiööni.

Lohduttauduin illemmalla ottamalla kuvan kesän ehkä viimeisestä sateenkaaresta.

Eräänä päivänä minua alkoi epäilyttää.

Eräänä päivänä minua alkoi epäilyttää. Istuskelin portaillani ja katselin famun touhuja.

Hän raahasi portaiden vieressä seisoneen pöydän ja tuolit kauas kukkapenkin viereen.

Portaiden pielessä riippuneen amppelin hän siirsi tuonne nurkkaan.

Portailla olleen pelakuun famu sijoitti kiven päälle ihan vinoon. Tuuli olikin tänä aamuna lennättänyt sen nurinnarin nurmikolle. Onneksi ei mennyt ruukku rikki.

Tuossa kasvoi ruusupensas.

Sem famu oli kuormannut kuuppakärryihin. Tiedän, että famu työntää pensaat raa'asti oksasilppuriin ajattalematta lainkaan niiden tunteita.

Tälle puolelle oli ilmestynyt epäilyttäviä tavaroita. Famu sanoi niiden kuuluvan maksulliselle miehelle. Se nyt on taas niitä famun sanontoja. Maksullinen mies tuli ja purki pois portaat, kilkutti ja kalkutti, sahasi, naulasi, ruuvasi ja maalasi.

Nyt minulla on uudet portaat, joissa on hieno kaide. Famu väittää ettei noihin pylväisiin saa teroittaa kynsiä. Katsotaan nyt. Sitäpaitsi hän poimi tänä aamuna portailta kaikki niille lentäneet vaahteranlehdet käsin. Keksiiköhän hän seuraavaksi väittää ettei portaille saa astua kengät jalassa. No, eihän minulla kenkiä olekaan.

Merellä.

Pääsinpä tämän kesän aikana vielä kerran veneretkelle. Saarikylän laiturista lähdettiin.

Vesi kimalsi somasti ja saarikylä jäi veneen perän taakse.

Hyvin kaukana häämötti Mussalon satama. Siellä näkyy kurkia. Siis nostokurkia.

Tihtaali numero kolme jäi tyyrpuurin puolelle.

Kuten tihtaali numero neljäkin.

Veneen kuljettaja noudatti ilmoitettua ajonopeutta.

Ajettiin meidän perheen entisen kesämökin ohi. Siellä tuli vietettyä monia kevät-, kesä, syksy- ja talviviikonloppuja ja kesä- ynnä muita lomia.
Tässä retken vaiheessa rantauduttiin lähisaareen eräälle kesämökille kokoustamaan. Kuvaaja ei ottanut kokouskuvia. Kuka niitä jaksaa katsoa.

Paluumatkalla kuvaaja innostui tyylipuhtaasta venevajasta.

Ja Haminan öljysatamasta, joka oli aivan liian kaukana kuvaamista ajatellen. Se ei kuvaajaa häirinnyt.

Hän kuvasi innostuneena myös iltaruskoa.

Ja kaukana häämöttävää Sunilan sellutehdasta.

Vielä kerran Haminan valoja ja niistä vasemalla näkyviä tuulivoimaloiden valoja. Eivätkö näy? Ei se mitään. Kuvaaja kertoo, että siellä ne ovat.

Vieläpä epätarkka kuva merimerkin valosta teki hänet onnelliseksi.

Tihtaali numero kahden kohdalla hän näkyy kadottaneen valon kokonaan. Voi, voi!

Niinpä hän paiskasi tihtaali numero yhtä salamavalolla. Johan näkyy!

Jaaha. Vene kallellaan. Tai kuvaaja. Älkää tulko merisairaiksi. Tihtaalit jäivät taaksemme. Haminan valotkin ovat vielä havaittavissa.

Käännytään jyrkästi oikealle.

Saarikylän tuntumassa kasvava pikkusaari nukkuu jo. Perillä ollaan Hyvää yötä!