torstai 14. heinäkuuta 2011

Hyvinkasvatetut lapset.

Eilen tuttu joutsenpariskunta, joka osaa lastenkasvatuksen, vei lapsosiaan retkelle klo 12.46.

Klo 16.07 palattiin takaisin edelleen hyvässä järjestyksessä. Äiti tosin joutui paimentamaan viimeiseksi jäänyttä, joka oli jo väsynyt päivän touhuista.

19 kommenttia:

  1. Harvemmin tosiaan näkee joutsenen poikasten poukkoilevan sinne tänne. Hillittyä käytöstä pienestä pitäen.

    VastaaPoista
  2. Ovat kuin päiväkodin lapset kävelyllä jonossa.
    Lapset vain kulkevat kaksin käsikädessä.
    Niin me tehtiin kun mentii kävelemään tietäpitkin ja yksi opettjista oli ensimmäisenä ja toinen viimisenä.
    Hienot kuvat.

    VastaaPoista
  3. Hellyttavat kuvat: koko pieni perhe matkassa.

    VastaaPoista
  4. Kaunis sininen - tuli mieleen laulun sanat "katson sineen taivaan...."

    VastaaPoista
  5. Melko pitkä aika retkellä viivähtikin. Ei ihme, jos pikkuisn väsähtää vähän.
    Tottelevaisuus on joutsenenpoikasilla myös iso osa turvallisuutta.
    Ihastuttava kuvapari.

    VastaaPoista
  6. Moni kauppakeskuksessa lasten kanssa tuskaileva osaisi olla kateellinen.....
    Niin kauniisti purjehtii joutsenperhe! Ihastuttavat kuvat!

    VastaaPoista
  7. Suloiset kuvat, ihan kuin lapset päiväkotihoitajien kera menossa ja tulossa.

    VastaaPoista
  8. Eläimet huolehtivat kyllä jälkikasvustaan kiitettävästi. Jokaiseen pesueeseen kuuluu yksi uppiniskainen, jota pitää paimentaa. Tai tosiaan väsykin saattaa vaivata.

    VastaaPoista
  9. Tiitsa!
    Tunnen toisen joutsenperheen, jossa kuljetaan ryhmässä, ei kuitenkaan rivissä kuten nämä.

    Sylvi!
    Hyvä järjestys suojelee lapsia.

    Tuula!
    Oli varmaan oikein ihana retki. Sääkin suosi.

    Arleena!
    Tapaan tämän säntillisen perheen joka vuosi.

    Ritva!
    Joutsenet ovat uskollisia toisilleen.

    Simpukka!
    Aika monta on lapsia, mutta hyvin sujuu.

    Marke!
    Erilaisia merensinejä saan ihailla joka päivä.

    Aimarii!
    Vanhempien lähellä pysyminen on viisasta, monet vaarat uhkaavat pienokaisia.

    Rakkauden talon Paula!
    Kenties huvittelivat keinumalla isommilla laineilla kauempana rannasta.

    Kiirepakolainen.
    Kauppakeskuksissa voi tarkkailla erilaisia lastenkasvatustapoja:))

    Leenamarketta!
    Joutsenten oma perhepäiväkoti:)

    Jerikonruusu!
    Näin äskettäin tukkasotkapoikueen, jossa liian kauas emostaan jääneelle oli käydä huionosti, kun lokki hyökkäsi. Onneksi emo ehti puolustamaan poikastaan.

    VastaaPoista
  10. Hienosti sujuu perheen matka, meillä mökkijoessa oli myös jonkun vesilinnun perhe uimassa.

    VastaaPoista
  11. Aika usein lintuperheissä on vain emo poikasten kanssa. Joutsen taitaa olla harvinainen poikkeus. Mökkirannassamme ui koskeloemo poikasten kanssa ja eilen kuulin, että siellä menee kaksi isoa pienten kanssa. Joko yksi poikanen on kasvanut hurjasti tai kyseessä on jokin häiriökäyttäytyminen : )

    VastaaPoista
  12. Tia!
    Hienostihan se sujuu, kun pidetään hyvä järjestys:))

    Mayo!
    Näen usein tapauksia, jossa vesilinnun poikaset ovat lähteneet "väärän" emon perään. Silloin emolla saattaa olla aivan uskomattoman paljon poikasia mukanaan.

    VastaaPoista
  13. Olisikohan kuvaparisi aikoinaan ohjeistanut meikäläisen lapsenkasvatuksen saloihin? No ne ajat ovat takana ja nyt ihaillaan miten se joutsenilta onnistuu.
    Hienot kuvat!

    VastaaPoista
  14. Kaanon!
    Hyvä esimerkki olisi ollut itsekullekin silloin aikanaan:))

    Unelma!
    Ovat niin hurmaavia.

    VastaaPoista