perjantai 23. joulukuuta 2011

Luontoäidin joulupuuhat.


Luontoäiti on heittäytynyt leikkisäksi. Jo aikaa sitten olin innoissani, koska naapuri kaatoi suuren kuusen, ja sain siitä pari kuuppakärrillistä havuja ruusujen peitteeksi. Luontoäiti katseli minua huvittuneena. Hän on huolehtinut havujen kastelemisesta päivittäisillä ja öillisillä sadekuuroilla. Olen tyhjentänyt nuo kärrit vedestä jo niin monta kertaa, että olen mennyt laskuissa sekaisin. Vieläkään niitä en ole voinut ruusujen peitoksi laittaa, koska maan pinta ei ole jäätynyt.

 Sitäpaitsi Luontoäiti on pitänyt tämän ruusun kukassa. Hän väittää  tätä jouluruusuksi. Olkoon sitten niin. Mikä minä olen Luontoäidille vastaan väittämään.

 Eilen hän sitten kietoi kompostikehikoiden ympärille jouluvalot. Eipä olisi minun päähäni pälkähtänyt.

Sitten hän repäisi! Teki auringosta joulutähden ja koristeli nuokin puut ja pensaat omilla jouluvaloillaan.

Iltasella hän päätti kuitenkin laitaa hieman joululunta laitureille ja katoille. Tänäaamuna näytti tältä. Kyllä Luontoäiti osaa!
Toivotamme, Amanda ja minä, kaikille blogiystävillemme OIKEIN IHANAA JA LEPPOISAA JOULUNAIKAA!



24 kommenttia:

  1. Kiitos Famu ja Amanda,samoin sinne hyvää ja rauhallista joulua!

    VastaaPoista
  2. Kyllä luontoäiti osaa...
    Kiitos sinulle ja Amandalle. Hyvää joulua t. "Olivia" Anita

    VastaaPoista
  3. On se Sinullekin annettu
    tehtävä
    jouluna ja joulun jälkeen:
    iloksi Sinutkin
    on tarkoitettu
    iloa viemään
    valoa pimeään
    hymyä
    hyvää sanaa.
    Kukaan ei niin köyhä
    ettei jaettavaksi
    ystävällisyyden lahjaa
    kukaan ei niin rikas
    ettei sitä tarvitsisi.
    Ilo annettu jaettavaksi
    valo vietäväksi eteenpäin.

    Hyvää Joulua
    ihmiset-
    Iloa
    Valoa
    Rauhaa.

    VastaaPoista
  4. Mainioita värikkäitä kuvia luonnosta keskellä talvea.
    Sinulle ja Amandalle onnellista joulun aikaa ja taikaa.

    VastaaPoista
  5. Ihanat kuvat! Oikein hyvää joulua! terveisin Riitta Sinikka.

    VastaaPoista
  6. Kyllä luontoäiti osaa!
    Jouluruusua ja jouluthteä ei täällä ole näkynyt, mutta jouluvalojen ripustaminen jatkuu länsirannikollakin. Ikkunaan, miltei puoleen väliin on lamput viritetty joulukuntoon.
    Oikein rauhallista joulua sinulle ja Amandalle!

    VastaaPoista
  7. Luontoaidin ja sinun yhteistyo toimii mainiosti. Luontoaiti tekee, sina kuvaat iloksemme.
    Jouluruususi taitaa olla samassa kunnossa kuinomani. Vaaleanpiunainen siis.
    Hyvaa joulua.

    VastaaPoista
  8. Niinpä niin, Mitä me hötkyillään, annetaan luontoäidin laittaa kauneutta pihoillemme. Nämä valot ja tähdet eivät kuluta sähköä ja ovat aitoja luomuksia.

    Oikein Hyvää Joulua Amandalle ja Famulle toivottelee meidän koko blogiklaani :-)

    VastaaPoista
  9. Wau miten hienoja kuvia Luontoäidin tekemisistä.
    Famulle ja Amandalle oikein mukavaa, rauhaisaa ja makoisaa joulunaikaa!

    VastaaPoista
  10. Kauniin tähden ja jouluvalot luontoäiti järjesti.
    Hyvää Joulua!

    VastaaPoista
  11. Kylä se todella osaa! Aivan ihania kuvia. Mukavaa luonnonläheistä joulua sinulle..

    VastaaPoista
  12. Oikein hyvää ja monitunnelmaista joulua sinulle

    VastaaPoista
  13. Luonto on ihmeellinen. Että aidon jouluruusun sinulle viritti! Kyllä luonto tietää.
    Täältä eteläiseltä rannikolta vesisateen saattelemat leudot jouluterveiset sinulle ja Amandalle!

    VastaaPoista
  14. Luontoäiti on sinua nyt ihanasti hemmotellut, oikein joulutähtikin. :-)

    Rauhaisaa joulua!

    VastaaPoista
  15. Rauhaisaa Joulua Famulle ja Amandalle.

    VastaaPoista
  16. Kaikki eivät osaa luontoäidin työtä arvostaa. Sinä ja Amanda onneksi osaatte. Jouluruusu kukkapenkissä on kyllä melkoinen ihme.

    Hyvää joulua! Jospa se luonto vielä yllättää.

    VastaaPoista
  17. Hyvää ja tunnelmallista Joulua!

    VastaaPoista
  18. Kyllä on luontoäiti osannu rakentaa oikein joulu tunnelmaa ja yritystä löytyy;) Hyvää ja Rauhaisaa Joulun aikaa.

    VastaaPoista
  19. Kiitos!
    Ja millaiset Tapanin ajelut luontoäiti järjestikään aalloille.
    Tänä joulana saatiin tosiaan monenlaisia näytöksiä, ja vieläpä ihan ilmaiseksi.

    Mukavaa loppuvuotta teille Amandan kanssa!

    VastaaPoista
  20. Iloiset kiitokset kaikille kommentoijille toivotuksistanne. Uteliasta uuden vuoden odotusta taille kaikille!

    VastaaPoista
  21. This blog have this sort of nice information. Links are quite helpful and and impressive too

    VastaaPoista