lauantai 11. helmikuuta 2012

Vuosikampa 004.

Klikkaa aamukampaa, näet uusia vuoden kohteita.

 Näin täysikuun aikaan monet nukkuvat huonosti. Siksi kysäisinkin Herra Kiveltä, onko hän saanut unta viime öinä. No, en totisesti, sanoi Herra Kivi. Kuu mollottaa niin suurena ettei tolkun määrää. Lisäksi se heijastuu jään pinnasta. Ota huomioon myös satamajäänmurtaja, joka jyskää eteenpäin valtava valonheitin heiluen.


 Ehdotin Herra Kivelle nukkumista aamulla pidempään. Ei onnistu, hän sanoi. Tänäkin aamuna aurinko säikäytti minut sydänkohtauksen partaalle. Sehän näytti palavan täydellä roihulla. Huomasin yhden väylänylittäjän painelevan suoraan siihen roihuun. Yritin huutaa hänelle, ettei hän polttaisi itseään pahan kerran.

 Siitäpä aurinko innostui lisää ja sytytti vasemmalle puolelleen halovalon roihuamaan.

Ja oikealle puolelleen toisen. Kerroin Herra Kivelle nyt olevan tulossa hieman lauhempaa ja pilvisempää, jotta hän vihdoin saisi unen päästä kiinni.

56 kommenttia:

  1. On siinä Herra Kivellä kestämista kuun ja auringon kanssa. Minäkin aivan säikähdin kuvan hehkulamppua. Jänniä nuo halot.

    VastaaPoista
  2. Kyllä on upeita kuvia aurinkon noususta:)

    VastaaPoista
  3. Aivan ihania yö- ja aamukuvia - onpa teillä kaunista!
    Kauneuden tähden voi kestää unien menetyksetkin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unen puute ei häiritse, kun saa katsoa luonnon ihmeitä.

      Poista
  4. Edelleen sitä mieltä, että sinulla on mahtava kuvauskohde :)

    VastaaPoista
  5. Oi miten sympatiseeraan Herra Kiveä. Vaikka täällä tepastellaan öisin kuin vuorovetten prinsessa, ainoastaan kuun loistaessa ikkunasta ikkunaan, ymmärrän auringonkilon ja halon järkyttävän ytimiin asti. Murtajista puhumattakaan.
    Jopas on messevät maisemat siellä!

    VastaaPoista
  6. Onpas hienoja luonnonilmiöitä! Herra Kivi marisee nyt aivan suotta: harvalla kivellä on noin komeat maisemat ympärillään. Ja herra Kivi voi kai ottaa pienet päivätorkut, jos yövalvominen käy liiaksi voimille.

    VastaaPoista
  7. Voi jukra miten hienot halot sait vangittua. Aina ei onnistu. Ja itse aurinkokin on valtavan hieno! Kyllä näitä kuvia passaa ihailla.
    Murtajien ynnä muiden viranomaisten valonheittimet näkyy todella kauas, saaren rannalta niitä saa pimeinä öinä ihmetellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laivojen valonheittimet valaisevat silloin tällöin makuukamarini.

      Poista
  8. Todella hauskat kuvat auringon roihusta ja halovaloista.Jospa herra kivi saisi ensi yönä unta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Herra Kivi taisi nukkua melko hyvin viime yönä.

      Poista
  9. Ihana postaus! Kiitos linkkivinkistä puutarhablogissani! Mukavaa päivänjatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voit tilata puutarhurilta perjantaipostia, jos haluat.

      Poista
  10. Aivan ihania kuvia! Ja näenkö oikein, tunnenko tuon kiven? Katseleeko hän Kuutsalon rantoja?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä Herra Kivi näkee Kuutsalonkin rantoja tuolla kauempana.

      Poista
  11. kivoja kuvia tai oikeestaan ihku ihania.. kiva kaveri tuo herra kivi.. leppoisan tuntuinen vaikka on noin kylmää;))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulemme Herra Kiven kanssa toimeen oikein mukavasti.

      Poista
  12. Onpa hienoja kuvia Famulla ja mukavia tarinoita kivi Herralla.

    VastaaPoista
  13. Kiitos mukavasta kivitarinasta kuvineen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä kestä kiittää! Herra Kiveä on hauska haastatella.

      Poista
  14. Herra Kivellä menee tosi lujaa. Täysikuun näin ikkunasta, mutta en noin hienoa aamuaurinkoa ja haloilmiötä. Kiitos mielenkiintoisesta kuvakertomuksesta.

    VastaaPoista
  15. Oi hurja kuinka hienoja kuvia. Samalla ymmärrän herra Kiven unettomuuden tuskaa täysikuun aikaan. Voiko Kuuta kesyttää? Onko sen vaikutus paksujen pilvien takana yhtä voimakas kuin alastomana ilman verhoja. Jospa ryhtyisit kimppaan myös Pilviherran kanssa ja anelisit sitä kerran kuussa taivahalle, suojaksi herra Kivelle. Mutta sitten emme saisi katsella näin upeita, mystisiä kuvia. Missä luuraa tilanne, että kaikki "voittavat" :).

    Kiitos mahtikuvista ja tarinasta. Sinulla ja herra Kivellä on luja ja luottamuksellinen suhde. Kiva kuulla teistä aina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Herra Kivi, joka on tutkinut kuunkiertoa vuosisatojen ajan, sanoo ettei kuuta voi kesyttää.

      Poista
  16. Hitsi, kun toi Herra Kivi on makee.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Herra Kivellä on monia ominaisuuksia. (ja omituisuuksia)

      Poista
  17. Aivan mahtavan upeita kuvia olet onnistunut ottamaan. Käykös Amanda myös juttelemassa herra Kiven kanssa, kun ihmisetkin näyttävät uskaltautuvan jäälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Amanda ei näillä pakkaslukemilla ole portaita kauemmas juuri uskaltautunut. Kunhan kevätaurinko alkaa lämmittää, saattaa Amanda mennä laiturille juttelemaan Herra Kiven kanssa.

      Poista
  18. Kivellä on mukavia juttuja. Nimittäin kivet kyllä tietävät!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kivet tietävät. Ne ovat nähneet kauemmin.

      Poista
  19. En minäkään malttaisi nukkua, jos tuollaiset luonnonilmiöt olisi nähtävillä. Hyvin ymmärrän herra kiveä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä tule uni silmään näitä ilmiöitä seuratessa.

      Poista
  20. Huikeita kuvia.Kivi kestää ja ymmäetää.

    VastaaPoista
  21. Vautsi miten hienoja "valo"kuvia. Herra kivellä on tosiaan hieno aitiopaikka. :)

    VastaaPoista
  22. WoW mitä kuvia ... upeita!
    Hyvää Ystävänpäivää!

    VastaaPoista
  23. Upeet kuvat. On se Kivellä vaikeeta, kun ei mihinkään voi edes lähteä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä onnistu etelään lähtö Herra Kiveltä.

      Poista
  24. Herra Kivellä on kyllä suoranainen tyrkkypaikka kaikenmoiseen havainnointiin, mitä ympärillä tapahtuu. Luulen, että se viihtyy paikallaan, siis senhän on pakko, mutta viihtyisi, vaikkei pakko oliskaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Herra Kivi vaikuttaa viihtyvän oikein hyvin. Senverran on elämänsä tapahtumarikasta.

      Poista
  25. Loistavia kuvia, joita tukee mukavasti kertomus herra Kivestä.

    VastaaPoista
  26. Nyt on ollut Herra Kivellä jännät paikat ja upeaa katseltavaa, vaikka unet onkin jääneet lyhyiksi. Tämä on vallan mainio postaus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tee Tee! Raportoin Herra Kivestä taas piakkoin.

      Poista