maanantai 12. maaliskuuta 2012

Hyvän mielen haaste.

Ihanaa! Aurinko lämmittää, lumi sulaa!

Simpukka blogista "Vierailla poluilla" ja Nenunen blogista "Matalalentoa sanojen voimin" ovat haastaneet minut .
Haasteen mukaan tulee listata asioita, jotka tuottavat hyvää mieltä ihan sekalaisessa järjestyksessä ja antaa haaste eteenpäin viidelle bloggaajalle.
Pohdiskelin ensin isoja ja maailmanlaajuisia asioita, mutta sitten päätin heittäytyä yksinkertaiseksi omaksi itsekseni ja listata aamusta alkaen ne hyvät asiat, jotka juuri tänään tuottavat minulle hyvää mieltä.

1.  Onnistuin nostamaan itseni parikymmentä minuuttia tavallista aikaisemmin ylös tänä aamuna.

2.  Palkkioksi siitä sain nähdä, mistä kohdasta taivaanrantaa aurinko juuri tänä aamuna klo 6.40 nousi.

3.  Minua, kuten Amandaakin, ilahdutti lämmin sää ja pälvipaikat pihalla.

4.  Aurinko alkoi lämmittää keittiötä siihen malliin, että saatoin napsauttaa keittiön lämpöpatterin pois päältä sähkölaskun pienentämiseksi. Toimiihan siinä termostaatti, mutta se menee päälle, koska avaan sen lähellä olevaa ovea päästääksen Amanda joko sisään tai ulos odotettavissa olevat 28 kertaa tänään.

5. Avasin tämän läppärini ja tunsin mielihyvää siitä, että aika korkeasta iästäni huolimatta hallitsen sen käytön. Se johtuu siitä, että ennen eläkkeelle jäämistäni sain työpaikallani useaan otteeseen koulutusta siihen. Kiitos kuuluu viisaalle esimiehelleni, vaikkei hän tainnutkaan tarkoittaa sitä koulutusta eläköitymistä varten:)

6. Avasin blogini ja ilahduin kommenteista ja haasteesta. Blogista kertyy mielihyvää joka päivä. Kiitos kaikille lukijoille ja kommentoijille!

7. TÄTÄ ETTE SITTEN KERRO KENELLEKÄÄN! MUISTAKAA SE!
Seuraavaksi pistäydyin facebookissa ja siellä nimenomaan FarmVille-farmillani. Siellä viljelen viljaa ja vihanneksia ja marjoja ja kukkia ja hedelmäpuita. Siellä on koko ajan kesä. Minulla on siellä 7 lehmää, 5 lammasta, 4 porsasta, 4 hevosta, 9 kanaa ja 2 ankkaa. Ihan leikisti tietenkin. Ansaitsen siellä leikisti rahaa, jolla olen voinut ostaa itselleni VAALENPUNAISEN traktorin. Lopetan tämän selityksen tähän, jottette KUOLE NAURUUN.

8.  Katseeni osui kirjaan nimeltä Dublin. Iloitsen joka päivä tulevasta juhlamatkasta sinne. Matka tehdään niin ja niin monivuotispäiväni kunniaksi. en kerro kuinka monivuotis-, sillä poden ikärasismia ITSEÄNI KOHTAAN. Valitsen kirjasta joka päivä yhden kohteen, johon haluan matkan aikana tutustua. Toivon, etten tule sieltä takaisin lopen uupuneena sen lisäksi, että joudun tulemman sieltä KAMALAN VANHANA.

9.  Join kahvia. Kahvista tulee hyvälle mielelle, mikä tietysti johtuu siitä. että se on huume. Ilahduin kovin, kun tässä eräänä päivänä tapasin ihmisen, joka myös lämmittää itselleen mikrossa eilistä kahvia. Päätin perustaa Itselleenmikrossakahvialämmittäjienyhdistyksen. Tervetuloa mukaan!

10. MITÄ? Joko nyt olen kohdassa kymmenen? Kerron vielä pyyhkineeni lattiat huushollissani staattisella mikrokuituliinalla, joka imaisee pölyn ja kissankarvat itseensä. Siitäkös tulee vallan hyvä mieli, ettei tarvitse joka päivä tarttua pölynimuriin.

Äkkiähän tästä selvisin. En millään ehdi etsiä blogeista heitä, jotka eivät vielä ole saaneet tätä haastetta. Siepatkaa hyvät ihmiset tästä haaste itsellenne. Siitä tulee nhyvä mieli, kun huomaa mitä kaikkea ihan tavallisessa arkipäivässä on itse kunkin elämässä.  Kello on vasta 10.35 ja olen jo kokenut 10 hyvää mieltä tuottavaa asiaa. Mitähän kaikkea mukavaa päivä vielä tuokaan tullessaan!
Nyt siirryn asiallisiin asioihin ja kirjoitan yhden tilintarkastuskertomuksen ja valmistelen maanantaikerhoon lähtöä.

Toivotan teille hyvät lukijani oikein hyvää mieltä ja aurinkoista viikkoa! Amanda lähettää kaikille hurinaa. Hrrrrrrrrr......!

30 kommenttia:

  1. Ihan tuli hyvä mieli, sun hyvistä mielistä :D

    VastaaPoista
  2. Tulin juuri hammaslääkäristä, missä suunniteltiin joidenkin hampaiden poistoa ja implanttien istuttamista. Lasku olisi komea. Vähänkös oli olo apea, mutta hyppäsi suoraan ylös kun ilonaiheesi luin. Ja sehän tarttuu! Tahdon farmin minä myös. En ole sellaisesta kuullutkaan. Ja vaaleanpunaisen traktorin.

    Liityn myös perustamaasi Itselleenmikrossakahvialämmittäjienyhdistykseen.

    On sulla kivat jutut aina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa yhdistykseen! Ikävä tuo hammasjuttu, vaikuttaa olevan monella menossa jotakin vastaavaa. Ne, joille on tehty, ovat kuitenkin tyytyväisiä.

      Poista
  3. Iiiihana hyvànmielenhaaste. Nàità on kiva lukea, kun tulee itsekin niin hyvàlle tuulelle nàità lukiessa :D Tuo farmville oli aivan paras! Mà en oo ikinà uskaltanut avata koko pelià, kun koukutan niihin niin helposti. Jos kuitenkin pelaisin sità niin mun farmilta lòytyisi aivan varmasti se leikkirahoilla ostettu VAALEANPUNAINEN traktori, muu vàri ei kelpaisi. Kaikkea tyttòmàistà siis. Ja kommentit blogissa on mulle myòs ilonaihe. En olisi ikinà uskonut niiden vaikutusta, kunnes sitten vuosia sitten sen oman blogin avasin ja tajusin kuinka ihania piristysruiskeita kaikki pienimmàtkin kommentit voivat olla :D Ihanaa hyvàà mieltà sinne sun pàivààn ja anteeksi, kun olen niin laiskasti kommentoinut viimeaikoina tàtà sun blogia. Kyllà mà silti salaa aina silloin tàllòin tànne kurkkailen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen sammaa mieltä kanssasi kommenttien piristävästä vaikutuksesta. Pirteää loppuviikkoa sinulle Ciacy!

      Poista
  4. Vaikka vanha olenkin, olen viljellyt FarmVilleä kaksi vuotta. Pariviikkoa sitten laitoin kaikki (9) farmiani lepoon. Syksyllä voin taasen talveksi avata. Kuulun myöskin tuohon mikrossakahvialämmittävien sukukuntaan ja paljon muuta. Paljon mahtuu päivään hyviä asioita, sen huomaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska tavata kokenut FarmVilleviljelijä! Tervetuloa yhdistykseen!

      Poista
  5. Suu hymyssa luin tata. (Niin kuin yleensa kaikkea mita kirjoitat.)

    VastaaPoista
  6. IIIHANAAA:))) Mullakin oli farmi fb:ssa, oikeestaan kaksi. Oli raktoria, kylvökonetta ja korjuukone. Eläimiä joka lähtöön ja viljelyksiä. Sit piti laittaa kaikki kesannolle, alko aikaa kulumaan liikaa farmin pitoon:D Aivan ihastuttavat hyvänmielen asiat on Sinulla ollut, tulin niitä lukiessa itsekin hyvälle mielelle väsyttävän päivän jälkeen:)

    Amandalle kiitos hyrinöistä^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on niitä farmeja kolme! Taitaa käydä kevään tullen niin, että on keskityttävä omaan puutarhaan:)

      Poista
  7. Yksinkertaiset asiat ovat hyvää mieltä tuottavia, huomaan. Hienoa. Staattinen liina... hmm.. täytyy kokeilla, kun olen pölyyn hukkumassa ja aurinko näyttää kaiken!
    Ai että nauratti tuo vaaleanpunainen traktori :D :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaaleanpunainen traktori tekee onnelliseksi:-)

      Poista
  8. Luettelosi on tosi hauska ja antaa hyvää mieltä myös lukijalle. Toivotan sinulle hyvää Dublinin matkaa. Kun palaat matkalta, olet matkapäivien verran vanhempi, et enemmän etkä vähemmän. Podin samaa ikärasismia itseäni kohtaan tammikuun lopussa, kun vuosikymmenen numero muuttui. Lohduttauduin sillä, että ikä on pelkkä numero, ei olotila.

    Rapsutukset hyrräävälle Amandalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Amanda kiittää rapsutuksista! Mjau! Minulla on edessä vuosikymmenen puoliväli, matka kyllä lohduttaa. Onneksi unohdan tuon numeron arkielämässä ja luulen itseän vuosikymmeniä nuoremmaksi:)

      Poista
  9. Kevät tulee rytisten, ainakin katolta lumi ;-) Teille myös keväisiä terveisiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumi on täällä sulanut katolta, ainakin tuolta minne aurinko osuu. Pianhan se kevät tulee.

      Poista
  10. Hyvän mielen hyrinässä täällä hyörin ja pyörin. Toivotan sinulle iloista juhlamatkaa ja paljon lisää onnellisia vuosia.

    VastaaPoista
  11. Vai farminkin omistaja, no, mikä jottei...vähän kateellisena täällä...en osaa kuin käydä naamakirjassa. Terveisia Amandallekin, joko kevättää?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Amandaa kevättää. Ja minuakin. Tarkastamme joka päivä pälvet pihalta.

      Poista
  12. Niin se vaan on, että pienistä asioista saa hyvän mielen, jos vain itse tahtoo. Päivät on täynnä ilonaiheita.
    Minä en kuiteskaan liity mikrossa kahvilämmittäjiin, en, en kuunaan. Olen nääs niin perso hyvälle kahville, aina tuoretta kahvia, johon sopivasti punaista maitoa, se on mun must.
    Toivotan kivaa Dublinin reissua, eikä kantsi potea ikärasismia. Numeroita vuodet vaan on, vanhoja ei olla mieleltämme.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se on. Ilonaiheita löytyy joka päivälle.
      Sinun kannattaa perustaa hyvällekahvillepersojen yhdistys:)

      Poista
  13. Minäkin lämmitän joskus itselleni kahvia mikrossa ja kahvista tulee aina hyvälle mielelle. :)
    Taidan osallistua hyvän mielen haasteeseen Kollon blogissa.
    Sirpa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kahvista tulee totta tosiaan aina hyvälle tuulelle. Osallistupa! Luen sitten sinun hyvän milelen aiheistasi.

      Poista
  14. Hyvä mieli tuli hyvän mielen jutustasi. Sofia lähettää Amandalle myös hyvän mielen hyrinöitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Amanda kiittä ja toivottaa ihania kevätpäivä teille!

      Poista