maanantai 11. kesäkuuta 2012

Juhlamatka osa 8

 Koska juhlapäivää oli vielä runsaasti jäljellä, eikä sateesta ollut tietoakaan, päätettiin siirtyä toiseen rannikkokaupunkiin nimeltä Howth. Matka sinne sujui mukavasti Dart-junalla, sen jälkeen kun oltiin onnistuttu ostamaan junaliput paikallisella asemalla. Ai niin, ja sen jälkeen kun yritettyäni useita kertoja päästä sen lipun avulla portista asemalaiturille. Aikansa yrityksiäni katseltuaan, ilmestyi lipunmyyjä viereeni ehdottamaan, että hän nostaisi minut portin ylitse. Olisihan se kenties ollutkin sopivaa näin juhlapäivänä! 
 Howth on ollut asutettu jo historian aamunkoitteesta asti. Vanhat kivimuurit vaativat korjaamista.

Vanha majakka olisi ollut tutkimisen arvoinen. Nälkä vaivasi kuitenkin, joten suunattiin askeleet ruokaa kohden.

Kivimuurin ohi ylämäkeen.

 Ohi tämän mielikuvitusta kutkuttavan paikan.

 Sisään Abbey Tavernaan, jossa paloi tuli takassa, jossa seinät olivat kiveä ja lattiat liuskakiveä.

Tilasin siellä Lamb Flank-nimisen ruoan. Se oli niin hyvää, että päätin syödä irlantilaista lammasta koko loppumatkan ajan.
Hyvää ruokahalua! Arinkoisen ihanaa tätä viikkoa kaikille!

22 kommenttia:

  1. Ja taivas saman varinen kuin meilla - tai sitten vahan sinisempi.

    VastaaPoista
  2. Voi mahtavuus miten vanhaa kiveä muureissa on. Siellä taisi taas historia humista korvissa joka puolella. Tuo takka on IHANA.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Takka ilahdutti, sillä sää oli kolea ja tuuli aika tavalla.

      Poista
  3. Niin kaunista, niin erilaista...:) Tuo "Salainen Closetti" on kyllä jännän näköinen putiikki.
    Aurinkoista viikon alkua sinullekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Salaiseen paikkaan olisi tehnyt mieli, mutta nälkä oli......

      Poista
  4. Kiitos Irlannin matkakertomuksesta. En ole siellä koskaan käynyt, on kiva katsella kuvia. Uskon, että haudutettu lammaspata on todella hyvää.

    VastaaPoista
  5. Teillä on ollut hyvä juhlamatka.
    Kiitos kun matkakertomuksesta.
    Irlannissa en olekaan käynyt.
    Oletko käynyt katsomassa meidän matkaamme. Sinne pääset blogini sivuelementistä, nimeltä Matkablogi.

    VastaaPoista
  6. Kiitos mielenkiintoisesta matkasta ja hyvää seuraavaa vuosikymmentä (luulen) ;-D Minusta lammas maistuu vanttuulle, voi olla että irlantilaiset laittavat sen toisin :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei maistunut vanttuulle:) Osavvat lampaankasvatuksen ja lammasruokien laiton.

      Poista
  7. Kiitos matkakrtomuksesta,kaunis tuo takka:)

    VastaaPoista
  8. Mun on täytynyt olla irkku toisessa elossa...muuta en keksi. Menen aivan ekstaasiin kuullessani irkkumusaa ja nähdessäni kuvia Irlannista! Kotomaassamme ei taida olla noin ihania nimiä, the secret closet? Ihania kuvia, ihana matka.

    VastaaPoista
  9. Et sitten antanut lipunmyyjän nostaa sut portin yli.. :) Olishan se ollut kokemus.
    Ihana tuo secret closet. Ei varmaan ole vessa.. heh.
    Osaat kertoa kivasti matkastasi, lyhyesti, mutta tosi ytimekkäästi. Ja kuvat kruunaa kaiken.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän kaduttaa, etten antanut nostaa. Olisi ollut kiva kehua....

      Poista
  10. Oi ei ruokakuvia näin myöhään illalla, mieleen hiipii naposteluajatuksia. Onpas ruokapaikkakin aikas eksoottinen. Tulikin paloi uunissa. AaH!

    Olen mestari jumittumaan portteihin, esim kokemuksia metron portista on. Tuttu tunne, miksi kukaan ei tarjoutunut nostamaan minua?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuttumista kannattaa harrastaa syntymäpäivänä, silloin uljas ritari ilmestyy paikalle:)

      Poista
  11. upea matkakuvitus... tämä on kutsu jos otat vastaan. olen aloittanut ketju kesäjännärin, haen kirjoittajia.
    mukaan tulevilta haluan ilmoituksen kommiin.. alkuteksti on pieniä sanoja sivulla, VARJOJEN SAARI. käy tutustumassa ja tervetuloa luovaan jengiin, suurin osa kutsutuista on harrastajia, pieni osa kirjailijoita.. jännää syntyykö blogien välinen kesädekkari:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kutsusta! Käyn kurkistamassa mitä siellä jo sanotaan.

      Poista