lauantai 4. elokuuta 2012

Kesäjuhla

 Vietettiin Enson eläkeläisten jokakesäistä kesäjuhlaa. Enson eläkeläiskerhot ympäri Suomenmaata kokoontuvat tapaamaan toisiaan kerran vuodessa. Tällä kertaa oli Kotkan kerhon vuoro järjestää juhla. Nappasin muiden toimieni ohella iloksenne oheiset kuvat.
Nämä mainiot miehet esiintymiskuteissaan ovat Kotkan vanhanajan miesvoimistelijat Möljän pöljät.
Takana seisova komentaa ja tahdittaa rumpua lyömällä.
Esiintymisasuihinsa kuuluuvat viikset, knalli ja raitapuku.  Jalassa heillä on  valkoiset sukat ja reinot.

 Tässä on saatu aikaan pyramidi. Komentaja vakuutti meille, ettei yksikään heistä vielä ole kuollut tätä tehtäessä.

 Tämä on tandem-pyörä. Siihen haetaan yleisön joukosta kaksi naista kyytiin.

Meneillään on naruhyppely. Rohkea mies, mielestäni, tuo naruna oleva.
Juhlassa oli paljon muutakin ohjelmaa muun muassa aivan hurmaavia lapsitanssijoita. Heiltä sujuivat niin samba, jive kuin muutkin tanssit mallikkaasti. En kuitenkaan halua julkaista kuvia heistä, koska minulla ei ollut mahdollisuutta kysyä siihen lupaa heidän vanhemmiltaan.
Lisäksi kuultiin lauluesityksiä ja Kotkan ja Gutzeitin historiaa. Pidettiin tikanheitto ja mölkkykilpailuja. Lopuksi kaikki halukkaat pääsivät tanssahtelemaan orkesterin tahdissa.
Hyvää viikonloppua kaikille!

27 kommenttia:

  1. Teillä on ollut hauskat juhlat.Kiitos samoin hyvää viikonloppua:))

    VastaaPoista
  2. Onpa lennokasta menoa reinot jalassa! :) Hyvä mieli tuli!

    VastaaPoista
  3. Mainiota porukkaa ja mahtava, kun leikkimielisyys vielä elää. Naruhyppely on ihkahieno, vain vähän raskas naru pyörittää... pyörittiväthän oikeasti ;-D?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika painava naru. Mietin miltä hänestä mahtaa tuntua naruna oleminen.

      Poista
  4. Kiitos näistä kuvistra; ihan kääntyivät suupielet ylöspäin :) Aika hauska meininki siellä Gutsetilla! Pahoin pelkään, että nykyään ei työpaikoilla ole ollenkaan samanlaista henkeä ja meininkiä.

    VastaaPoista
  5. Mahtavasti taipuvat miehet ja asut osuvat nappiin. Raidat saavat hieman vilistä, se lisää hauskuutta.juuri v

    VastaaPoista
  6. mikä minulle tuohon kommentin loppuun jäi, ne eivät kuulu joukkoon nuo juuri v

    VastaaPoista
  7. Hih... mainiot asut ja nuo Reiskat ovat piste iin päälle. Vauhdikkaan näköinen esitys ikinuorilta eläkeläisiltä.

    VastaaPoista
  8. Möljän pöljillä oli vekkuli ohjelmanumero.
    Kuvatkin nostattivat hymyn huulille.
    XD mikä on roolisi esityksessä ...hyppynaru.
    Iloista suvisunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Roolini oli olla juhlan kuuluttaja ja pakinan kertoja.

      Poista
  9. Hauskoja noi Möljän Pöljät. Ei he ihan eläkeläisiltä vaikuta, etenkään "normimittapuun" mukaan. Toi eka kuva on mainio.
    Taisi olla lennokkaat juhlat.

    VastaaPoista
  10. Hienoa, että herrat voimistelevat huumorilla! Teillä oli varmaankin hauskat juhlat ja tapasit ehkä monta vanhaa tuttua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juhlissa on hauska tavata tuttuja, mistä syystä ne keräävät runsaasti osanottajia.
      Tosin Enso-Gutzeitin eläkeläiset katoavat vähitellen, kun tehtaita lopetetaan ja myydään ei uusia kerholaisia enää tule.

      Poista
  11. Onneksi ei ollut tyylikonsultti paikalla : D
    Minusta on niin kiva, että matkustelet, kuljet tapahtumissa ja seuraat asioita. Mielenkiintoista elämää. Nauru pidentää ikää : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asut ovat ehdottomasti tyylikonsultin suunnittelemia:)))) On hauska osallistua niin kauan kun jaksaa ja intoa riittää. Tämänkin juhlan tiimoilta kävin monessa suunnittelukokouksessa.

      Poista
  12. Oi, mitä silmäniloa kuvissa näkyykään. Mahtavaa nähdä jotakin noin hauskaa ja hyvällä huumorilla varustettua voimistelua. Kekseliästä porukkaa ja tarmokas puuhajoukko juhlan takana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juhlien järjestämisessä on puuhaa, mutta hyvä on mieli jälkeenpäin, kun onnistuvat.

      Poista
  13. Olen nähnyt heitä ihan LIVENÄ! Tosi metkaa:)

    VastaaPoista