lauantai 4. toukokuuta 2013

Tulihan se kevät.

 Tulihan se kevät viimeinkin. Suloiset kevätkurjenmiekat ilahduttavat sinellään.

Herra Kivi on vapautut jääkahleista ja ruvennut tarkkailemaan meriliikennettä. Nopeimmat ovat jo saaneet veneensä vesille.

 Tasan kuukausi sitten jää lepäsi vielä sen näköisenä kuin ei aikoisi ikipäivänä lähteä. Silloin tapahtui tämä ennennäkemätön ihme. KOIRA kiipesi Herra Kiven harteille. Olimme molemmat täysin sanattomia.
Herra Kivi otti seuraavan täysikuun aikana kuutamohoitoa hartioillensa merilintuja odottaessaan.
Olen jo haravoinut seitsemänkahdestoistaosaa pihan pinta-alasta ja kitkenyt kymmenenseitsemäntoistaosaa pihan kukkapenkeistä. Naamani on jo saanut haaleaa rusketusta ja vartaloni taipunut tavanomaiseen kesä-asentoon - pää alaspäin ja takapuoli kohti taivasta.
Olen nauttinut paisteista, sateista ja tuulista; istunut uudella tilavalla takaterassillani ja iloinnut Herra Perunakauppiaan paluusta. Häntä ei ollut näkynyt joulun jälkeen. Oli pakko raahata perunat, porkkanat, tomaatit ja salaatit - savulohesta puhumattakaan - kaukaa torilta linja-autokyydillä.
Onneksi hän ilmestyi pihalleni toissa perjantaina. Nimesin päivän Herra Perunakauppiaan Ilmestymispäiväksi:) Se oli muutenkin ihmeellinen päivä, sukulaistyttö ja hänen autonkuljettajansa ilahduttivat minua siinä määrin, että kasvoillani on siitä lähtien nähty kestohymy.

30 kommenttia:

  1. Kevät herätti Famunkin, katselemaan ja ihmettelemään kaikkea kaunista mitä se mukanaan toikaan. Iloista kevään jatkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iloisia ja lämpimiä päiviä sinulle Tiitsa!

      Poista
  2. Hyvän mielen tekstiä ja keväisiä kuvia, mystistä kuutamohoitoa talven jälkeen Herra Kiven hartioille. Kestohymy säteilee tänne asti.

    VastaaPoista
  3. Herra Kivi on takuulla ihmetellyt meidän lailla, että missäs se Famu oikein luuraa.
    Hienoa, että olet kevään myötä heräillyt, ja ahkeroinut keväthommissa.
    Jatkeilemisiin.

    VastaaPoista
  4. Huiskista Famu, pitkästä aikaa!

    VastaaPoista
  5. Kevät herättelee talvihorroksesta, Herra Kivenkin :)
    Kauniin sinisinä kukkivat kevätkurjenmiekat.
    Mukavaa sunnuntaita.

    VastaaPoista
  6. Vielä oli ennen jäiden lähtöä koralla mahdollisuus käydä kysymässä Hra Kiven kuulumiset. Jälleennäkeminen on sitten jahka uudet jäät sen mahdollistavat.
    Tuo kuva missä Hra Kivi ottaa kuuhoitoa on hieno ... sininen ja niin rauhaisa tunnelma.
    Juu-u keväällä on kartanolla rapsutusta ja kupsutusta yllinkyllin.
    Selkä suortuu sitten, kun lumikola pitää ottaa esille XD.
    On se mukava, jotta perunakauppiaan ilmestymispäivä oli niin ei tartte pottuja onnikalla ajeluttaa.
    Iloisia päiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä ihmeellimem ilmiö tuo Herra Kiven kuutamohoito. Luonto jaksaa ihmetyttää päivästä päivään.

      Poista
  7. Ihmeellisen kaunista sinistä väriä noissa kuvissasi. Ihanan taianomainen tuo Hra Kiven kuutamokylpykuva. Luonto muuttuu nopeasti nyt kevään edetessä. Peppu ylhäällä ja naama kohti maata ollaan täälläkin. Hyvää kevään edistymistä ja uusien kukkien puhkeamista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavia puutarhanhoitopäiviä sinulle Tiuku!

      Poista
  8. Ihania kuvia kevään herämisestä ♥

    VastaaPoista
  9. Ai kun kiva lukea susta ja Herra Kivestä pitkästä aikaa. On niiiin kauniit kukat että ... Mahtoi Herra Kivikin olla koirasta ihmeissään.
    Niin se vaan kevät ja kesä tulevat kaikesta huolimatta, kuten Perunakauppiaskin. Mä tästä taas lähden Suvikoijalleni. Hali-kisulikin pääsee sinne kunhan ensin laitan paikat kuntoon.
    Oikein hyvää toukokuuta ja kesää Sinulle:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. OIkein upeata kesää sinulle sinne Suvikoijallesi KristiinaS ja rapsutuksia Hali-kisulle!

      Poista
  10. Noi kevätkurjenmiekat ovat kyllä niin somia, että niitä on hankittava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ovat kyllä aika somia ja matalia. Lehdet katoavat sittemmin kukkapenkin runsauteen.

      Poista
  11. Mukavaa, että talviunesi on päättynyt ja alat päivittämään Herra Kivenkin kuulumisia jälleen.
    Keväällä on ihmevoima, taikaako lienee, että se elvyttää ja innostaa monen moiseen.

    VastaaPoista
  12. Onpa hienoa että Herra Kivi on heittänyt talviturkkinsa. Kuutamokuva on upea. Hyvää kevään jatkoa Famulle ja Herra Kivelle t. Olivia

    VastaaPoista
  13. Hyvää Helatorstaita ja Eurooppa-päivää sinulle Olivia!

    VastaaPoista
  14. On niin samansorttinen kivi kuin mökillämme. Ties vaikka olisivat sielunkumppaneita : ) Perunakauppiaan ilmestyminen oli varmasti ilo. Muistan muikkukauppiaan, joka pölähti joskus pihaan ja äiti osti aina. Silläkin uhalla, että isä olisi kalamiehenä loukkaantunut, mutta isä ei saalistanut muikkuja, vaan muita kaloja.

    Varo että ei tule hymykramppi : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saattavat kivet olla serkuksia, ovat vaan joutuneet kauas toisistaan. Tiedäthän jääkauden tapahtumat:))

      Poista