keskiviikko 22. tammikuuta 2014

Kävin kesässä 2.

 Seuraavana päivänä ajaa hurautettiin taksilla kauempana olevaan keskustaan. Siellä huomasin kirkon portailla kauniin rauta-aidan takana joulu-asetelman. Varsinaista jouluahan viettiin siellä loppiaisena. Rauta-aidan portti oli lukossa.

Sieppasin kuvasta osasuurennoksen, jotta tekin näette siellä olevat Marian ja lapsen sekä itämaan tietäjät.

 Kirkon edessä olevan aukion yllä oli jouluvalojen verkko. Se mahtoi näyttää upealta pimeässä.

Kun oltiin tarpeeksi kävelty tässä keskustassa ja minä olin riehaantunut ostamaan liikaa kesävaatteita, tarvittiin energiaa. Olkaa hyvät! Saa maistaa!

Ylläkuvatun voimalla aloitettiin kävely takaisin hotellille. Matkalla ohitettiin ruukkuistutuksia. Laittaisinkohan ensi kesänä tuollaiset kotipihalle.....

 tai olisikohan tällainen korkea asetelma hienompi. Voi kyllä olla, ettei onnistu näillä leveysasteilla.

 Toivoton yritys taitaa olla näidenkään istuttaminen kotirannalle.

Ohitettiin rantabulevardin vieressä auringonpalvontaa.

Semmoista katsellessa alkoi janottaa.

Taisin juoda tällaisen. Myös vasemmalla näkyvä cappuccino maistui.
 Siispä jatkettiin matkaa. Yritin taas saada oikein hienon kuvan mainingista. Ei oikein onnistunut, varjoliitäjä kuitenkin tallentui kuvaan.

Perille päästiin. Hieno suoritus! Oltiin ansaittu pikkuruinen päivälepo.

19 kommenttia:

  1. Tuollainen iso sementtiruukku olisi kyllä hieno, tosin ei taitaisi kovin hyvin selvitä talven yli noi kasvit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pahaa pelkään etteivät selviäisi ja ruukut olisivat liian painavia kantaa sisälle.

      Poista
  2. Miltä tuntuu tulipalopakkaset tuon kesäisen loman jälkeen.... vai ehdittekö kotiutua ennen niitä ja siten totutella "pikkuhiljaa".
    Kyllä tuolla voisi lomaa viettääkin, jos vain raaskisi jättää nämä lumet ja pakkaset ... hih. Vitsi... Siis viettäisin tosi mielellään..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan näin kylmä ei ollut vielä palatessamme. Tässä on nyt totuteltu ja totutellaan lisää:))

      Poista
  3. Ja tämän nähtyään pitäisi tyynesti pystyä vaan nielaisemaan. Onkohan meillä edes jäätelöä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaiveleppa pakastinta, jospa sinne olisi yksi tuutti jäänyt:))

      Poista
  4. Kyllä lenkin jälkeen on aina olut tai sangria paikallaan :)

    VastaaPoista
  5. Tuon sinisempi ei enää voi taivas olla! Ja joo, eiköhän pitäydytä vaan pelargonioissa ja miljoonakelloissa ensikin kesänä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pelakuut odottavat olohuoneen ikkunalla kesää. Kivoja ovat nekin.

      Poista
  6. Melkein kuin mukana olisin ollut. Hyvää oli jätski, maistoin juomia joka lasista. Sitten pitikin jo kellahtaa päiväunille :}

    VastaaPoista
  7. Näyttää mukavalta täältä talven keskeltä katsottuna. Ja kukat kukkivat, meri aaltoilee ja aurinko paistaa, voiko olla enää parempaa.

    VastaaPoista
  8. Sinulla oli varmankin tosi hyvä talviloma etelän auringon alla!

    VastaaPoista
  9. Ooh tuota keltaista seinää ! Ja muutenkin ihanat kirkkaat värikkäät kuvat meille katseltaviksi Suomen talven vähävärisyyteen. Kiva tämmöinen minimatka Famulaan :)

    VastaaPoista
  10. Kiitos jätskistä, maistoin. Sinulla on ollut aivan mielettömän hieno reissu.

    VastaaPoista