Maanantaikerho järjesti eilen ruokakekkerit. Vieraiksi oli kutsuttu muualla tässä kaupungissa asuvat, saarikylästä kotoisin olevat, tytöt. Sana "tytöt" hyväksytään tässä tapauksessa täydestä sydämestä. Kaikki kutsutut ja melkein kaikki maanantaikerholaisetkin ovat asuneet saarikylässä pienenä tyttönä. Pöydän ääreen kerääntyi 38 tyttöä syömään, juomaan kahvia ja ennen kaikkea puhumaan. Tämä kuva ei kerro juuri mitään, koska ääniefekti puuttuu. Sen "puheenkalkatuksen" kuuleminen tekee minut onnelliseksi. Halaukset, iloiset huudahdukset: "Ei olekaan nähty pitkään aikaan!" soivat korvissa. Ja se nauru!! Sitä kuunnellessa unohtaa täysin sen, että kaikki ovat jo eläkeikäisiä. Jokaisen "saarikylän tyttön" sisällä asuu pieni tyttö saarikylän kujilta.Tarjottua ruokaa kehuttiin kilvan. Kahvin kanssa nautittu Yön kuningatar-niminen kakku oli suussasulavaa. Esitetty sketsi "Apteekissa" kirvoitti naurua tai ainakin hymyä huuleen.
Laulettiin yhdessä pari laulua. Jälkimmäinen laulu oli "Arvon mekin ansaitsemme". Lauloimme sen sillä pontevuudella, mikä meille oli saarikylän kansakoulussa opetettu. Taputimme itsellemme tästä esityksestä.
Arpajaisiin meni aikaa. Arpajaispalkintoja oli siinä määrin, että pelkäsin jo arpojen loppuvan ennen palkintoja.
Moneen kertaan vieraat kiittelivät ja ihmettelivät nähtyä vaivaa.
Tässä seurassa vietetty yhteinen aika korvaa kyllä vaivannäön.
Uskon, että tapaamme taas ennen liian pitkää!
