Poissaollessani.

Tultuani takaisin, oltuani poissa kahdeksan yötä, kysyin Amanda Beata Cecilia Dorothealta miten hänellä oli mennyt. "Ei tässä mitään, otin rennosti", sanoi hän. Toisaalta minulle kerrottiin Amandan viettäneen yönsä olohuoneen sohvalla. Tavallisestihan Amanda nukkuu sängyssäni. Viimeisen yön se tosin oli viihtynyt kellarissa kieltäydyttyään tulemasta illalla sisään. Näinollen se oli myös jäänyt ilman iltapalaa. Kaipa kellarin salaperäisyys korvasi yhden aterian. Heti tultuani siirryttiin taas taistelemaan tilasta sängyssäni.

Puutarha oli kehkeytynyt entistä runsaammaksi. Keväällä perustettu uusi kukkapenkki on nyt näin monipuolisen näköinen.

Valkoinen pioni oli riehaantunut ja täyttänyt terälehdillään sen edessä olevan nurmikonkin. Punaiset olivat kukkineet nopeasti poissaollessani.

Tämä viime vuonna hankittu pioni "Krinkled white" kukki ensi kertaa. Ihana kukka. Se sulkeutuu yöksi.

Ritarinkannukset suunnittelevat kiipeävänsä räystääseen asti. Kesäkullerot ottavat niistä mallia. Karpaattien kellot ovat normaalikokoisia, mutta jalokurjenpolvi "Brookside" on rynnännyt pitkälle pois kukkapenkistä.

Päivänkakkaroilla ei tänäkään vuonna ole mitään tolkkua.

Ketoneilikka kukkii runsaasti, mutta se värin vangitseminen kuvaan on mahdotonta. Se on niin intensiivisen punainen. Muutama vuosi takaperin se sai puutarhassani nimen "petoneilikka", koska yritti peittää alleen kaikki muut samassa penkissä kasvaneet perennat. Tässä penkissä se näkyy pysyvän aisoissa.

Rannan rinne on iloisen värinen.

Vaan mitä sattuikaan rannassa olevassa penkissä kasvaville ritarinkannuksille. Olin vielä niin tohkeissani matkani kokemuksista, etten havainnut seuraavana päivänä myrskyn voimaa. Herättyäni myrskyn jälkeen, voin vain todeta jokaikisen kukkavarren makaavan maassa katkenneina. Ei auttanut muu kuin pyydellä niiltä anteeksi huolimattomuuttani, ja tarjota vanhaa maitokannua niiden jatkoelämälle. Kyllä minä tiedän, että ritarinkannukset VAATIVAT TUKEMISEN NÄISSÄ TUULIOLOSUHTEISSA.