sunnuntai 10. tammikuuta 2010

Kotiottelu tammikuussa.

Tammikuun viihdykkeeksi järjestin tämän pelakuun ja kultaköynnöksen välisen kotiottelun. Kyse oli siitä, ehtiikö pelakuu kasvaa ikkunan yläreunaan asti, ennenkuin kultaköynnös puolestaan saavuttaa lattiatason.

Kultaköynnös voitti muutamalla lehdenmitalla. Hyvänen aika! Tämän täytyy olla kasvimaailmassa enemmän kuin huonetason kilpailu, koska teksti rupesi alleviivaamaan itseään aivan itsestään.

Amandan oli määrä tarkkailla tilannetta taukoamatta, mutta kilpailun edetessä varsin hitaasti, häntä rupesi silloin tällöin torkuttamaan. Palkinnoksi lupasimme kultaköynnökselle päivien edetessä enemmän valoa päivän mittaan. Pelakuu sai lohdutuspalkinnoksi saman lupauksen.

28 kommenttia:

  1. Toden totta, tuomaristo näyttää vähän turhautuneelta! Ajattelee varmaan, että katin kontit ja yks hailee tämmöinen kilpa! Joillakuilla nuo kasvit näköjään venyvät pituutta tammikuussakin? ihmettelee nimimerkki "Kunhan nyt säilyisivät hengissäkin"

    VastaaPoista
  2. Kun on pää paikallaan saa jopa kukat kilpasille . Amanda liennee ylpeä tuollaisesta emännästä. Vai onko sittenkään, kun töihin yritrtään laittaa, halusi tai ei ;)

    VastaaPoista
  3. Olet jutellut molemmille, pelakuulle ja kultaköynnökselle kyllä hyviä juttuja, kun noin ovat venähtäneet komeiksi.
    Tiedossa iso pelakuu kesäksi, hieno!!!

    VastaaPoista
  4. Tuo "pelakuusi" on hieno. Meillä on kolme ruukkua tuotu syksyllä pihalta, huonolta näyttävät.
    Ehkä Amanda on jossain välissä kuitenkin jutellut kukille mukavia, kun ovat noin hyvin kasvaneet.

    VastaaPoista
  5. Riitta!
    Vielä on pitkä aika kesään pelakuun kohdalla. Kultaköynnös kasvaa kaikissa olosuhteissa.

    Zilga!
    Amandaa ei paljoa annetut tehtävät huvita. Ruokakuppi on kaikkein kiinnostavin.

    Taru!
    Minähän puhun koko ajan sekä kukille että Amandalle.

    Unelma!
    Pelakuut saattavat näyttää huonoilta, mutta siitä huolimatta lähtevät kasvuun valon lisääntyessä.

    VastaaPoista
  6. On sinulla kukilla mittaa ja hyvinvoivan näköinen on pelakuukin, meillä anopilta saatu venyi myös pituuttaa ja jätin sen sisälle kokeeksi. Mitäs sitä stressata ajattalee tarkkailija.

    VastaaPoista
  7. Tuomari näyttää kyllä lopen kyllästyneeltä tähän touhuun.. Onneksi ei kuitenkaan näytä rasittuneelta! Mahtavat on molemmat kasvit, meidän karvatassu olisi käynyt maistelemassa molempia jo monta kertaa..

    VastaaPoista
  8. Oho, mikä pelakuu! Mahtaa olla messevän näköinen kesällä, kun keskellä talveakin jaksaa noin kovin kasvaa.

    Tuskinpa tuossa kisassa isompaa vilppiä tapahtui, vaikka Amanda vähän välillä torkkuikin. Sopuisille näyttävät kilpailijat. :)

    VastaaPoista
  9. Voi että tuo kissanrötkäle on IHANA! Kasvien kasvun tarkkailu lienee omiaan sen temperamentille :)

    VastaaPoista
  10. Kissasi on makee köllöttäjä ja tuo kasvikilpailu, hih!

    VastaaPoista
  11. Tia!
    Parempi ottaa lokoisasti, tuumii Amanda

    Elisa!
    Tuomaria on vaikea saada innostumaan. Paitsi ehkä hiiristä.

    Anskukka!
    Sulassa sovussahan tässä niin kilpailijat kuin tuomarikin.

    Rita!
    Välillä tulee tarkkailtua lintuja ikkunan takana. Silloin Amandasta lähtee outoja ääniä.

    Kiirepakolainen!
    Aikamoinen köllöttelijä on.

    VastaaPoista
  12. Keksin syyn miksi kultaköynnös voitti.
    Alaspäin on aina helpompi kasvaa, pelargonia joutui kiipeämään ylös koko ajan. Käyhän se voimille.

    Komeita kukkia. Amanda taisi ottaa vain ihailijan roolin ja nukkui kun huvitti.

    VastaaPoista
  13. Pelakuu on suorastaan pelaPUU! Ei ihme että alleviivausta pukkaa ^^.

    VastaaPoista
  14. Kissa on kyllä hyvä tuomari pitkäveteiseen kilpaan, kyllähän ne jaksavat kytätä jollain hiirenkolollakin ihan loputtomiin. Mutta, no, kasvit on tietysti ihan toinen juttu.

    VastaaPoista
  15. Kerrankin ottelu, joka meikäläistäkin kiinnostaa. Komeita kasveja kummatkin, mutta kaikkein komein on kiistatta Amanda mitäkaikkea Eurfosyne. On sillä teidän talossa monta virkaa ;-)

    VastaaPoista
  16. Arleena!
    Sinäpä sen sanoit. Pelakuu joutuu ponnistelemaan enemmän:)

    Tuuluska!
    Pelakuu on mielissään saatuaan uuden nimen:)

    Hullukaali!
    Amanda ei oikein tästä kilpailuista innostunut.

    Millan!
    Ahaa! Sieltä löytyi yksi kasviurheilun päälle ymmärtävä:)

    VastaaPoista
  17. Varmaan maailamn pisin tai siis korkein pelakuu! Tuo ainakin näkyisi hyvin "mummon akkunalta" myrsky-yönä!

    VastaaPoista
  18. Vilukissi!
    Se on myöhäistä nyt. Vaari on jo hukkunut. Kirjaimellisesti.

    VastaaPoista
  19. Kuva Amandasta on mainio. Siina tosiaan nakee miten paljon kissaa kyllastytti katsella kasvien hidasta/nopeata kasvua.

    VastaaPoista
  20. Voi kissan pieksut kuin on komea PelaKUUSI ja Kultaköynnös! Onko tuo uuninkuve sen kasvupaikka ollut aina? Jos/ kun lämmität uunia eikö se paistu tuossa? Minä pöhlö, eihän tuo näytä yhtään paistuneelta!
    Rakkautta ja Substraalia!

    VastaaPoista
  21. Voi noita ihanan raukeita kissanpäiviä. Tällä viileällä hetkellä himoitsen enemmän tuota upeaa uunia ja sen antamaa lämpöä kuin mitään kasveja.

    VastaaPoista
  22. Hpy!
    Amanda on hyvä poseeraamaan.

    Sini!
    Kultaköynnös on yli 30 vuotta vanha. Se uusiutuu, kun alapäästä leikkaa palan ja tökkää sen ruukkuun. Siihen se juurtuu ja jatkaa kasvuaan.

    Simpukka!
    Tällaisena talvena uuni on hyvä olemassa.

    VastaaPoista
  23. Miten reilu kisatuomari. Tuommoisista lohtupalkinnoista minäkin tykkäisin. Kakkonen on ykkönen ja ykkönen on kakkonen. Molemmille paistaa päivä kun eivät mitään risukasoja ole.

    Amanda on esimerkillinen kisu. Tykkään. Silitä häntä myötäkarvaan puolestani, jos on puolinukuksissa, mutta jos sikiunessa, antaa kölliä vain. Minnekäs tässä kiirus, valmiissa maailmassa.

    VastaaPoista
  24. Lastu!
    Silitin Amandaa. Kampasin myös. Nyt on karvanlähtö alkanut, kun ei ole tarjennut ulkoilla.

    VastaaPoista
  25. Onpas muhkea pelakuu! Itsekseni hihittelin kun kuvittelin omani tuohon palakuusi rinnalle.

    Amanda ei ota paineita tuomarinakaan.

    VastaaPoista
  26. Kylläpä teillä Amandan kanssa on ollut jännät paikat, kun noin kova kilpailu on ollut käynnsisä ja vielä tammikuussa. Täytyy kyllä sanoa varsinkin pelargonian kunniaksi, että todella hyvä saavutus vaikka toiseksi jäikin, kun ottaa huomioon sen lepokauden, että lepokautena lähti ottamaan mittaa.
    Lepokausi taitaa olla Amandallakin, on niin tuttu asento, väristä vain erotin ettei siinä ollut meidän Vilma.

    VastaaPoista
  27. Anna-Reetta!
    Jännää oli, mutta rennosti otettiin:)

    VastaaPoista