Ironiaa.

Tänään aamupuolella famu nosti tuon kasvuston lattialta pöydälle ja kiljaisi: "KEVÄT TULEE KOHISTEN!" Ymmärsin heti että se on ironiaa. Lunta pyryttää taivaan täydeltä, ja kaamea itätuuli nuoleskelee talon seiniä niin, että se tuntuu sisällä asti. Famu aikoi olla ironinen ja kertoa miten hän oli kasvattanut minulle heinää, ja antanut sen seisoa lattialla tuossa ruokakuppini vierellä jo toista viikkoa. Ei ollut minulle kelvannut.

Minä hyppäsin heti pöydälle ja asetuin kuvausasentoon, ikäänkuin olisin hyvinkin innostunut tuosta ruohosta, vaikka se on väärää laatua. Säästäköön famu sen pääsiäisruohoksi minun puolestani.

Näytin sitten saman tien mikä paremman puutteessa kelpaa. Ruusun lehdet. Yhtään kukkaa en ole syönyt. Famu heittäytyi taas ironiseksi ja sanoi kieltäytyvänsä viemästä minua lääkäriin, jos umpisuoleeni menee ruusun piikki.

Itselleen famu on laittanut kasvamaan herneen versoja. Maistan niitä sitten, kun tulevat vähän pidemmiksi. Katsotaan sitten, kuka ne syö.

Viime torstaina famu raahasi kellarista tuon aika ison ruukun. Sieltä pitäisi ruveta kasvamaan narsisseja ja tulppaaneja. Siinä yhteydessä hän sai jonkinlaisen tuunauskohtauksen ja viritteli ruukun ympärille brodyyria ja vanhaa pitsiä. Sallikaamme hänelle tuon vertainen lapsellisuus tässä talven kourissa.

Toissapäivänä yritin piristää famua ja leikkiä hänen kanssaan kuurupiiloa. Se onnistuikin oikein hyvin. Famu juoksenteli yks'kaks' ympäri huushollia ja huuteli: "Amanda, missä sinä olet!". Hän kuulosti oikein kivasti hätääntyneeltä miettiessään ääneen olinko mennyt äskettäin ulos vai tullut sisään ja onko häneltä mennyt lopullisesti muisti. Luulisi kyllä vähemmälläkin touhulla huomaavan, jotta tuossa päiväpeiton alla oleva möykky olen minä.