sunnuntai 21. helmikuuta 2010

Ironiaa.

Tänään aamupuolella famu nosti tuon kasvuston lattialta pöydälle ja kiljaisi: "KEVÄT TULEE KOHISTEN!" Ymmärsin heti että se on ironiaa. Lunta pyryttää taivaan täydeltä, ja kaamea itätuuli nuoleskelee talon seiniä niin, että se tuntuu sisällä asti. Famu aikoi olla ironinen ja kertoa miten hän oli kasvattanut minulle heinää, ja antanut sen seisoa lattialla tuossa ruokakuppini vierellä jo toista viikkoa. Ei ollut minulle kelvannut.

Minä hyppäsin heti pöydälle ja asetuin kuvausasentoon, ikäänkuin olisin hyvinkin innostunut tuosta ruohosta, vaikka se on väärää laatua. Säästäköön famu sen pääsiäisruohoksi minun puolestani.

Näytin sitten saman tien mikä paremman puutteessa kelpaa. Ruusun lehdet. Yhtään kukkaa en ole syönyt. Famu heittäytyi taas ironiseksi ja sanoi kieltäytyvänsä viemästä minua lääkäriin, jos umpisuoleeni menee ruusun piikki.

Itselleen famu on laittanut kasvamaan herneen versoja. Maistan niitä sitten, kun tulevat vähän pidemmiksi. Katsotaan sitten, kuka ne syö.

Viime torstaina famu raahasi kellarista tuon aika ison ruukun. Sieltä pitäisi ruveta kasvamaan narsisseja ja tulppaaneja. Siinä yhteydessä hän sai jonkinlaisen tuunauskohtauksen ja viritteli ruukun ympärille brodyyria ja vanhaa pitsiä. Sallikaamme hänelle tuon vertainen lapsellisuus tässä talven kourissa.

Toissapäivänä yritin piristää famua ja leikkiä hänen kanssaan kuurupiiloa. Se onnistuikin oikein hyvin. Famu juoksenteli yks'kaks' ympäri huushollia ja huuteli: "Amanda, missä sinä olet!". Hän kuulosti oikein kivasti hätääntyneeltä miettiessään ääneen olinko mennyt äskettäin ulos vai tullut sisään ja onko häneltä mennyt lopullisesti muisti. Luulisi kyllä vähemmälläkin touhulla huomaavan, jotta tuossa päiväpeiton alla oleva möykky olen minä.

32 kommenttia:

  1. Ihanan vihreää, nam! Kyllä kesä nyt maistuisi ^_^. Meilläkin tuiskuaa ja tupruaa, mutta antaa nyt taas tulla vaan. Ollaan sitkeitä, kerätään poweria lumitöihin taas...

    VastaaPoista
  2. Ihanan vihreata!!!

    Hmmm, voisin kai minakin laittaa herneita purkkiin. Siita sainkin hyvan idean lahtea viemaan komeroista siivoamiani pulloja meidan periferia kauppaan(joka saa siis olla auki sunnuntainakin) ja ostaa samalla herneita. Ja ehka vahan muutakin piristamaan tata loputonta talvea.

    VastaaPoista
  3. Koeta Amanda kestää, kyllä se Famu siitä rauhoittuu, kun kevät oikeasti tulee.
    Ihmisiä pitää yrittää ymmärtää. Pitkä talvi käy niiden hermoille, eikä ne aina ymmärrä, että kannattaisi niidenkin viettää aikaansa peiton alla, kun pyryttää.

    VastaaPoista
  4. Sohvi täällä nyökkäilee ja tuumii, että ihmiset on outoja! Hänkin usein piileksii peittojen alla ja naureskelee viiksiinsä, samoin laaduntarkkailua kukkien suhteen harrastaa ;) Joskus voisinkin vaihtaa kissan kanssa osia viikoksi, nukkua ja nukkua ja nukkua ♥

    VastaaPoista
  5. Nyt minusta Amanda olet ollut vähän tuhma, kun tuolla lailla halveksiin Famun tekeleitä, ja hyväähän se Famu tarkoitti sillä heinällä. Ei saa olla liian ronkeli Amanda. Ajattele, jos oisitkin joutunut ulos vahingossa....!

    VastaaPoista
  6. Virkeä kuva herneenversoista. Hyvä, kun muistutit. Täytyypä laittaa herneitä purkkiin, versot ovat hyviä ja tervellisiä.

    VastaaPoista
  7. Onpas teillä taasen touhuttu :)
    Kauraa meilläkin kylvettiin isoon purkkiin. Toin sen sisälle ja Neito keksi heti, että siihen on hyvä pissiä. Ehdin kuitenkin hätiin ja nyt ruoho on varastossa ja sieltä haen aina tukon, jonka kissat syövät innolla.
    Amalia: Famu touhuaa,kun se yrittää miellyttää sinua, kutsu sinä viisaana hänet peitteen alle hermolepoon, kyllä se kesä sieltä tulee ajallaan.

    VastaaPoista
  8. Nyt herneet likoon ja kohta meilläkin vihertää.
    Ihanaa pääsiäisruohoa, onneksi Amanda ymmärsi, että se on sitä pääsiäiseksi kylvettyä eikä syönyt ruohoa.

    Tuivertaa täälläkin, olisi pitänyt lähteä ulos ja ensin ylös, mutta on mukavaa ajatella ja lukea ...

    VastaaPoista
  9. Tuuluska!
    Lumen tulo lakkasi juuri. On nyt vaan taas mentävä lumitöihin o)

    Tuula!
    Pientä piristystä kannattaa hankkia tähän valkeuteen:)

    SusuPetal!
    Yritän houkutella famunkin tänne peiton alle.

    Elisa!
    Olisi oikein hyvä, jos voisi nukkua kevääseen asti.

    Amalia!
    Ehkä minun kannattaa olla famun mieliksi, ettei hän unohda minua ulos;)

    Unelma!
    Laita sinäkin herneet versomaan.

    Zilga!
    Totta tosiaan! Kauranversot taitaisivatkin maistua paremmin.

    Arleena!
    Otettiin juuri pieni lukuhetki ja päivätorkut. Nyt on mentävä niihin lumitöihin..

    VastaaPoista
  10. Jahas, Famulla on kevättä rinnassa. Koitas, Amanda, kestää nuo naisten kotkotukset - sitä se kevät nääs teettää ihmispoloille ja joskus ei tarvita edes kevättä ;))

    Ihana postaus kuvinneen!

    VastaaPoista
  11. Keväisiä kuvia.
    Hauska kirjoitus kissaneidolta.
    Kiva, romanttinen pitsikoristeinen ruukku, hyvä idea.

    VastaaPoista
  12. Olipas hauska ja vihreä kertomus, nam nam ituset.

    VastaaPoista
  13. Iiiihhanan värinen päiväpeitto!

    Hernevillitys iski minuunkin, pitää hetimmiten huomenna päästä kauppaan herneitä hakemaan.

    Hienosti Amanda osaa tuon poseeraamisen.:)

    VastaaPoista
  14. Piristävän vihreää, vaikka ihan huvin vuoksi. Mitähän värejä sinulta isosta purkista kasvaa.
    Vai oli hätääntynyt, ei tietenkään tunnustanut että oli.

    VastaaPoista
  15. Elegia!
    Pakkohan tässä on kestää ja yrittää ymmärtää....

    Simpukka!
    Pitsiä ja brodyyria ruukkuihin niin mieli piristyy.

    Kiirepakolainen!
    Nyt kaikki ituja syömään;)

    Anskukka!
    Amandalla on poseeraus hallinnassa.

    Tia!
    Ei tunnustanut. Ei tietenkään;))

    VastaaPoista
  16. Ihana blogi sinulla, eksyin tänne jokin aika sitten uuden kissakaverini inspiroimana.

    Minäkin kasvatin meidän kisulle ruohoa, hyvin tuntui maistuvan ja oli ihana haistella ruohon tuoksua keskellä talvea.

    Meidän kisu tykkää myös piileskellä peiton alla ja aiheuttikin sillä meille alussa aikamoisen pelästyksen, kun emme vielä tästä piiloutumistavasta tienneet ja etsimme kissanjälkiä jo parvekkeen lumestakin ja ties mistä. Nyt osataan jo etsiä möykkyä peiton alta, jos kisu tuntuu olevan kadoksissa.

    -mari

    VastaaPoista
  17. Mari!
    Hauska nähdä, että "kissaihminen" on löytänyt blogini. Tervetuloa! Amandalle ei oikein tuo rai-ruohon tyyppinen maistu. Yritän keksiä mistä saisin kauranjyviä. Siitä kasvaisi vähän karkeamman sorttista heinää. Kissa on kyllä aika huomaamattoman näköinen peiton alla ja pystyy olemaan siellä häämmästyttävän pitkiä aikoja.

    VastaaPoista
  18. Minakin etsin ja hain Moumounea monta tuntia tassa jokunen paiva sitten. En muistanut olinko paastanyt sen ulos vai en, ihmettelin miten se voi olla ulkona niin kauan, siis mikali olin paastanyt sen ulos, kavin talon joka kolkassa sita etsimassa, huutamassa sen nimea eika Moumounesta ollut jalkeakaan missaan. Loysin sen sitten paljon myohemmin, siina vaiheessa kun minusta oli jo tullut hermoraunio, sangystamme, lakanoitten valista. Moumounelle paikka oli aivan uusi.

    VastaaPoista
  19. Kiitos tästä postauksesta! Kiitos!
    Tämänkaltainen piristysruiske tekee hyvää alavireisyydelleni.
    Amandalle terkkuja, emännälläsi on kaunista vihreää ja hienosti tuunattu kukkapurkki.

    VastaaPoista
  20. Ootta te mahdoton pari siellä! Ei teiltä puutu tekemisiä eikä meininkejä! Se on hyvä se!

    VastaaPoista
  21. Vähemmästäkin sitä juoksee ympäri ämpäri, kun ei tiedä, onko kisu ulkona pyryssä vaiko sisällä?

    Teillä siellä jo ihan kevättää vihreästi : )
    Perässä tullaan!

    VastaaPoista
  22. Tuosta tulee hiano pääsiäisruoho. Ja kun siellä on söpöjä tipuja niin sitten kissikin taitaa kiinnostua :)

    VastaaPoista
  23. Hpy!
    Ahaa! Kissat ovat siis globaalisti ruvenneet piiloutumaan peitteiden ja lakanoiden alle pelästyttääkseen isäntäväkeään:))

    Kaanon!
    Kiitos sinulle, kun jaksat käydä lukemassa sepustuksiamme, Amandan ja minun.

    Vilukissi!
    Aina vaan mahdottomammaksi menee:)

    Taru!
    Vähemmästäkin säikähtää pahemman kerran.

    Isopeikko!
    Hyvä vihje. Tipuja sinne juoksentelemaan, johan alkaa tapahtua.

    VastaaPoista
  24. "Tuunauskohtauksen" - hehee :)))

    Kissoilla on ihmeellinen taito poseerata kuvissa, ja hyviä kuvia heistä saakin. Amandalla on hurmaavat posket.

    VastaaPoista
  25. Rita!
    Famu saa välillä noita kohtauksia. Imurointikohtaus on niistä ikävin.

    VastaaPoista
  26. Eikös sitä ole olemassa sananlasku: uusi lumi on vanhan surma. Taitaa kyllä valitettavasti pitää paikkansa vasta vähän keväämmällä. Eli sitä kevättä odotellessa...

    VastaaPoista
  27. Ankia!
    Uutta ainakin tulee nyt juuri taivaan täydeltä:))

    VastaaPoista
  28. Taas on kirjotuksessa niin paljon itua.
    Siitä saa lukiessaan aimo annoksen piristyksen.

    VastaaPoista
  29. Aimarii!
    Idut ovat venyneet niin, että tänää jo maistoin muutaman latvan.

    VastaaPoista
  30. Kun olen ollut monta päivää mieron tiellä - ei vaan tunnelmoimassa Savossa, josko sinne palaisin ja milloin - on ollut oikein haikea mieli kun ilman nettiä en voinut katsoa miten olla famulla ja Amandalla nättiä. Vaan nyt näen kaiken ihanuuden ja vielä Amandan silmin. Hänellä on tilanne- ja kauneuden ynnä huumorintajua niin kuin famullaankin. Kyllä silloin kelepoo elellä, sataapa taivaalta lunta tai päivänsäteitä.

    VastaaPoista
  31. Lastu!
    Ihan täällä jo säikähdettiin molemmat. Mieron tiellekö Lastu on jounut! Onneksi ei sentään.

    VastaaPoista
  32. Amanda on tosi persoonallisen näköinen ja jutteleekin kuin ihminen. Kyllä maar se riemastuu, kun kevät koittaa. Siihen asti logoisaa oloa Famun hemmoteltavana.

    VastaaPoista