sunnuntai 12. syyskuuta 2010

Merellä.





Pääsinpä tämän kesän aikana vielä kerran veneretkelle. Saarikylän laiturista lähdettiin.

Vesi kimalsi somasti ja saarikylä jäi veneen perän taakse.

Hyvin kaukana häämötti Mussalon satama. Siellä näkyy kurkia. Siis nostokurkia.

Tihtaali numero kolme jäi tyyrpuurin puolelle.

Kuten tihtaali numero neljäkin.

Veneen kuljettaja noudatti ilmoitettua ajonopeutta.

Ajettiin meidän perheen entisen kesämökin ohi. Siellä tuli vietettyä monia kevät-, kesä, syksy- ja talviviikonloppuja ja kesä- ynnä muita lomia.
Tässä retken vaiheessa rantauduttiin lähisaareen eräälle kesämökille kokoustamaan. Kuvaaja ei ottanut kokouskuvia. Kuka niitä jaksaa katsoa.

Paluumatkalla kuvaaja innostui tyylipuhtaasta venevajasta.

Ja Haminan öljysatamasta, joka oli aivan liian kaukana kuvaamista ajatellen. Se ei kuvaajaa häirinnyt.

Hän kuvasi innostuneena myös iltaruskoa.

Ja kaukana häämöttävää Sunilan sellutehdasta.

Vielä kerran Haminan valoja ja niistä vasemalla näkyviä tuulivoimaloiden valoja. Eivätkö näy? Ei se mitään. Kuvaaja kertoo, että siellä ne ovat.

Vieläpä epätarkka kuva merimerkin valosta teki hänet onnelliseksi.

Tihtaali numero kahden kohdalla hän näkyy kadottaneen valon kokonaan. Voi, voi!

Niinpä hän paiskasi tihtaali numero yhtä salamavalolla. Johan näkyy!

Jaaha. Vene kallellaan. Tai kuvaaja. Älkää tulko merisairaiksi. Tihtaalit jäivät taaksemme. Haminan valotkin ovat vielä havaittavissa.

Käännytään jyrkästi oikealle.

Saarikylän tuntumassa kasvava pikkusaari nukkuu jo. Perillä ollaan Hyvää yötä!

27 kommenttia:

  1. Tulin melkein merisairaaksi! Olen niin maakrapu, etten ole kuullut sanaa tihtaali, nyt sen luin. Mutta maisemat ovat upeita, nautin niistä vaikken ole muumimamma ollenkaan. (luulen siis että muumimamma ei pelkää merta, eikä mitään muutakaan)

    VastaaPoista
  2. Moi pitkästä aikaa Famu ja Amanda ♥
    Meri on kaunis, niin ihana elementti, minä taas nauttisin olostani tuolla.
    Upeat kuvat annoit meidän ihateltaviksi, kiitos hyvä opastuksen kera.

    Mukavaa alkavaa viikkoa, Mona laittelee terkkuja Amandalle ♥

    VastaaPoista
  3. En tullut merisairaaksi. Syvä rakkauteni mereen kohosi taas pintaan, että meni ihan väristyksiä. Haminan valot toivat muistot mieleen, kun asuin siellä joitain vuosia. Kauan sitten. Öljysatamaan johtavan tien kupeessa.
    Kiitos tästä tunnelmaisesta matkasta. En poistu. Jään paattiin kellumaan.

    VastaaPoista
  4. Kiitos tästä nautinnollisesta merimatkasta! :)

    VastaaPoista
  5. Kiitän ihanasta merimatkasta ja kauniista kuvakavalkadista!
    Mukavaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
  6. Riitta!
    Onneksi vain melkein:)

    Seijastiina!
    Meri on kaunis monin eri tavoin. Amandalta Monalle mjauuu!!!

    Kiirepakolainen!
    Saat jäädä paattiin kellumaan siihen asti kunnes se nostetaan talviteloille:D

    Marja-mamma!
    Ei kestä kiittää. tervetuloa seuraavallekin. Voi kyllä mennä ensi kesään.

    Tarina!
    Ole hyvä! Hyvää tätä viikkoa!

    VastaaPoista
  7. Tihtaali on uusi sana minulle vaikka asun täällä "Helsingin saaristossa". Ehkä selität sen meille? Kiitän upeista kuvista ja hienosta matkakertomuksesta.

    VastaaPoista
  8. Tihtailin upeaa merimaisemaa. En tullut merisairaaksi. Ihailin ja kuljin kuvien ja matkakertomuksen vanavedessä. Vedessä, merellä.
    Kiitos!

    VastaaPoista
  9. Kiitos kun pääsin mukaan merimatkalle, sellaiselle tänä kesänä en päässytkään.

    VastaaPoista
  10. Yon pimeys taitaa laskeutua nopeasti jo.
    Kiitos merimatkasta. Mukavaa oli.

    VastaaPoista
  11. Eksyin tänne blogiisi.
    Hienot kuvat sinulla..
    Olen entine Karhulalainen.
    Kiva päästä merelle.
    En ole meriteitse Haminaa nähnytkään, vaikka monesti siellä kävi asuessani Karhulassa.
    Hyvää alkanutta viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
  12. Hui mikä retki ja kuvaaja oli onnellinen viimeiseen kuvaan saakka. Se kertoo siitä, että kuvaajan matka onnistui hyvin :)

    VastaaPoista
  13. Minä rakastan vettä: järveä ja mertakin hätätapauksessa ;)) mutta ihanat kuvat ja mukava reissu. En tullut edes merisairaaksi, voisin jäädä tuijottelemaan tuota iltataivasta vaikka pariksi viikoksi..

    VastaaPoista
  14. Upea meriretki, auringonlaskuun saakka, joka oli hieno.

    VastaaPoista
  15. Olivia!
    Tihtaali on vanhakantainen numitys tuontyyppiselle loistolle, jolla on tuontyyppinen rakenne. Tämä on erittäin huono selitys:)

    VastaaPoista
  16. Kaanon!
    Hienoa, ettet tullut merisairaaksi tihtaillessasi:)

    Tia!
    Onneksi ehdit päästä tälle merimatkalle ennenkuin kesä loppui.

    Hpy!
    Pimeä laskeutuu ilta illalta aikaisemmin. Hui!

    Sylvi!
    Hei vaan entinen Karhulalainen. Hauska tavata!

    Zilga!
    Kuvaaja oli erittäin riemastunut ja onnellinen.

    Elisa!
    Tuijotellaan iltataivasta me molemmat. Sinä ja minä.

    Arleena!
    Meriretki oli kuvauksellinen.

    VastaaPoista
  17. Famu,
    kiitos vastauksestasi. Tihtaali vaivasi vanhaa kieli-ihmistä niin paljon ("ammattitauti"), että piti selvittää asia kirjojen ja netin avulla. 'Tihtaali' taikka 'tiktaali' eli myös 'paaluke' tai 'paalukko', tulle todennäköisesti ruots. 'diktal'-sanasta, joka taas on muunnos sanasta 'dykdalb'. 'Dykdalb' on tullut ruotsin kieleen hollannin kielestä. Kansanetymologian mukaan taustalla olisi ranskan 'Duc d' Albe' = Alban herttua, koska hän käytti näitä paalukkeita.

    Aikaisemmin tihtaalit rakennettiin meren pohjaan upotetuista paaluista, jotka sidottiin yhteen ylhäältä. Tihtaaleja käytetään satamissa kiinnityslaitteina. Nykyisin ne on tehty betonista kuten kuvistasi näkyy. Kun seuraavalla kerralla näet tihtaalin, niin muistapa Alban herttuaa (josta en tiedä mitään). :-) Terveisin, olivia

    VastaaPoista
  18. Tihtaali? Aina sitä oppii uusia sanoja! Mutta mistäs tämmönen maakrapu nyt mitään merimerkeistä tietääkään. Olivat kyllä melkoisia otuksia, nuo Tihtaalit! Mistä se sana tulee?

    VastaaPoista
  19. Olivia!
    Kiitos hienosta selvityksestä. Painan nämä asiat mieleeni, etenkin Alban herttuan.

    Vilukissi!
    Olivia kommentissaan selvitti ansiokkaasti asian.

    VastaaPoista
  20. Tyylipuhdas venevaja on aivan ehdoton ja tuli huono omatunto, kun muistin, että tuuli oli repinyt omastani kattohuovan alas ja se unohtui sinne.
    Onko muuten totta, kun mulle on kerrottu saaresta, joka kelluu? Se on kerrottu niin totisella naamalla, etten uskaltanut edes nauraa. Jos tuo sinun pikkusaaresi kasvaa, on ainakin sillä juuret : )

    VastaaPoista
  21. Sofia kiittää terveisistä ja kertoo aloittaneensa syyssyömisen talvea varten. Mamin piti mennä uudestaan kauppaan, kun unohti tuoda raksuja ja ruokapusseja. Yhdessä katseltiin merikuviasi ja ihailtiin maisemia. Lämpimiä terveisiä meiltä molemmilta.

    VastaaPoista
  22. Tavoilleni tyypillisesti het vaan kysymään ja ohittaen hyvät selitykset! Hyvin kyllä selitys oli tehty, tiktaali oli kiva sana!

    VastaaPoista
  23. Mayo!
    Onko sinulla tuollainen tyylipuhdas venevaja. Kadehdittavaa! Kyllä saarioen juuret ovat meren pohjassa:)

    Vilukissi!
    Olen huomannut, että pidämme molemmat kivoista sanoista.

    VastaaPoista
  24. je ne comprends pas les explications...mais la maison au bord de la foret est superbe, un rêve!

    VastaaPoista
  25. ELFI!
    Kiitos kommentistasi! Valitan, etten pysty vastaamaan ranskaksi.

    VastaaPoista
  26. Olipa todella UPEA kuvasarja, ja olisin NIIN KOVASTI halunnut olla mukana meriretkelläsi.
    Meri on aina meri, sille ei voi mitään.
    Merellistä jatkoa sinulle, vaikka en paljon veneilystä ymmärräkään, ymmärrän sentään upeita kuvia ja rakastan jo meressä uimistakin.

    VastaaPoista
  27. EilaM!
    Olen samaa mieltä. Meri on aina meri!

    VastaaPoista