lauantai 8. tammikuuta 2011

Loppiaisiloa.

 Loppiaisaattona, uskokaa tai älkää, meillä vieraili taas joulupukki. Ilmeisesti olin ollut kertakaikkisen kiltti, koska sain useita paketteja, joista paljastui yhteensä uusi, hieno kamerakokonaisuus. Niinpä loppiaispäivänä lähdettiin ensimmäiselle kuvaussessiolle uuden kameran kanssa. Ensimmäisen kuvan otin auton etulasista. Tällä kuvausmatkalla en yrittänytkään muunlaista kuin automaattikuvausta.

 Matkan kohde näkyy tässä.

 Auto jätettiin parkkipaikalle.

Jatkettiin matkaa jalan. Leikkisä tuuli ravisteli puita.

 Tie satumaailmaan.

 Satumökki.

 Hienosta portista sillalle.

 Keisarillinen kalastusmaja.

 Koskelot kalassa.

 Koski kohisi aikalailla, vaikka enin osa siitä oli jään alla.

 Aurinkokin kajasteli jossakin taivaanrannalla.

 Taas yli sillan polkua eteenpäin.

 Ohi kappelin.

 Näköalapaikalle.

 Eteenpäin satumetsään.

 Ikkunanmalleja lukijoilleni.

 Pylväänmalleja lukijoilleni.

Amanda odotteli kotona lämpimässä, mutta uskaltautui lopuksi hetkeksi haistelemaan talvi-ilmaa.

Loppiaisen rääppiäiskahvit. Tiedotus kotkalaisille lukijoilleni: oli siellä meidän lisäksemme ainakin kolme suomalaista:D:D. Seuraavaksi yritän opetella uuden kameran hienouksia. Odotettavissa aivovoimistelua. Hyvää viikonloppua!

44 kommenttia:

  1. Hienoja kuvia! :) Langinkoski on tunnelmallinen paikka.

    VastaaPoista
  2. Onnea uudelle kameralle ja onnea meille, jotka nyt pääsemme ihastelemaan hienoja kuviasi.

    VastaaPoista
  3. Kamerasta on loputtomasti iloa - kuvaajalle itselleen ja muille. Pakkasessa vapaana virtaava koski on vaikuttava näky; siinä on jotain kesyttämätöntä. Kauniita kuvia!

    VastaaPoista
  4. Onnea uudelle kamerallesi, ainakin ahkerasti sitä käytit, hienoa! Terveisiä Amandalle myös Sohvilta :)

    VastaaPoista
  5. Onneksi olkoon uuden kameran johdosta! Ja paljon iloa ja motivaatiota opiskeluun!

    VastaaPoista
  6. No mutta! Paljon onnea uudesta kamerasta! Odotahan kun kevät koittaa, uudella kameralla on ilo kuvailla! =)

    VastaaPoista
  7. Kun automaattitoiminto ottaan noin hienoja kuvia niin kuinka superhienoja saamme katsottavaksemme kun rupeat säätelemään;)
    Tekis mieli sanoa että *omat kuvat nolottaa* mutta enpäs sanokaan. Mun kuvat on semmosia kun kamerallani tulee ja thätsit;)
    Otathan sitte Amandastakin kivoja kuvia näytille?
    Onnea matkaa uuden kameran kanssa.

    VastaaPoista
  8. Onnea uudelle pelille. Nyt ahkeraa käyttöä vain. Automaatti on ensin turvallisin.

    VastaaPoista
  9. Onnea vaan uuden kameran käyttäjälle.
    Hienoja kuvia otit.
    Langinkoski on hieno paikka näin talvellakin.
    Siellä nuoruudessani paljon vietin aikaani, kesäisin.
    Sulosenikin vein sinne, kun seurustelimme.
    Hyviä kuvauspäiviä sinulle!

    VastaaPoista
  10. Onnea uudelle kameralle ja paljon kuvia meille katsottavaksi.

    VastaaPoista
  11. Sirpa ja Kollo!
    Langinkoski on kuvauksellinen paikka.

    Kiitos Unelma!

    Ina!
    Olen tästä uudesta mielettömän iloinen.

    Kiitos Elisa!
    Sohville mjau-terveiset Amandalta.

    Kiitos Susu!
    Joka päivä pitäisi opetella jotakin.

    Marika!
    Iloista kevään odotusta sinullekin.

    KristiinaS!
    Voi olla, että automaatti ottaa parempia, kuin itse sähläten. Tässä on haastetta.

    Nettimartta!
    Oli hyvä kohde.

    Kiitos Zilga!
    Yritän ahkeroida.

    Kiitos Sylvi!
    Sinullapa on Langinkoskesta hienot muistot.

    Kiitos Tiitsa!
    Yritän laukoa runsaasti.

    VastaaPoista
  12. Hyviä kuvia uudellakin kameralla tulee. Kaunista kuvaa. Mietin, että mistäs se Langinkoski on kuuluisa. En millään muista.

    VastaaPoista
  13. Onnea uudelle kameralle! Langinkoskella olen minakin kaynyt joskus lapsuudessa.

    VastaaPoista
  14. Kiva loppiainen siellä, kun pukki tulee uudelleen. Mielestäni kuvasi ja tekstisi ovat olleet mukaansatempaavia tähänkin saakka.

    Pylväät ja ikkunat jäävät kyllä katselun asteelle : ). Amanda on NIIN söpö, hrrrr

    VastaaPoista
  15. Johan oli oiva ukki tämä joulupukki ja famu kiltti tyttö!
    Mahtava kuvasarja ja kiitokset retkestä keisarilliselle kalastusmajalle!
    Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
  16. Onnea uudelle kameralle ja terveisiä Amadalle kahdelta koiralta, jotka tykkäävät kissoista.

    VastaaPoista
  17. Hienostipa heti uutta kameraasi koulutit!! Rakennukset osuivat sydämeeni, niin kauniita kauniita.... ja sitten retken päätteeksi nappasin vähän herkkuhyvää...kiitos namskis.
    Ja paljon iloisia yhteisiä hetkiä Kalle-Kamerallesi!

    VastaaPoista
  18. Arleena!
    Kuvissa näkyvät rakennukset on Venäjän keisari Aleksanteri III rakennuttanut vuonna 1889 kalastusmajakseen. Hän vieraili Langinkoskella useasti perheensä kanssa.

    Kiitos Tuula!
    Mukava tiettää, että herätin lapsuusmuistojasi.

    Mayo!
    Kannatan tällaisia pukki-loppiaisia:)

    Tarina!
    Melkein uskon olleeni kiltti:D

    Kiitos MiPa!
    Amandalta terveisiä niille kahdelle koiralle.

    Kiirepakolainen!
    Mainiota! Nythän kameralla on siis jo nimikin. Kalle-Kamera sopii sille oikein hyvin.

    VastaaPoista
  19. Langinkoski kuuluu listallemme "pitää ehdottomasti käydä". Vielä ei olla ehditty, mutta nousi taas listalla korkeammille sijoille! :o)
    Onnea uudelle kameralle / uudesta kamerasta!

    VastaaPoista
  20. Rakkauden talon Paula!
    Kyllä kannattaa käydä. Kesällä keisarillinen kalastusmajakin on auki. Sisustus siellä on melko tarkkaan alkuperäinen.

    VastaaPoista
  21. Minä luin tätä näin:
    Ikkunanmalleja lukijoilleni...
    Pylväänmalleja....
    ...ja KISSANMALLI!

    VastaaPoista
  22. Olipa monipuolinen ja upea kattaus kaunista talviluontoamme. Virtaava vesi, kauniit vanhat rakennukset, lumimaisemat ja kalastajat, kaikki samassa postauksessa. Tietenkään unohtamatta upeaa Amanda-kisua.

    VastaaPoista
  23. Satumaisen kauniita maisemia lumisella saalla. Langinkoskella en ole koskaan kaynyt talvella, ja huomaan etta olen jaanyt jostain vaille.

    VastaaPoista
  24. Hienosti uutta kameraasi olet käyttänyt ;-) Teillä vielä lunta puissa, meillä paljaat oksat sadepisaroin tervehtivät, loskakelit.

    VastaaPoista
  25. Upeita kuvia automatiikalla. Kyllä olet ollut kiltti, kun pukki noin muisti.

    VastaaPoista
  26. Ei ainakan men kamera hukka, ko se on sul annet. Jos automaatilki tullee näi hianoi kuvvii, ni mitä ne ollenka ova sen jälkke, ko sää oles täysoppinu.
    Tarjoilis meitil tosa postaukses ikkunamallei ja pylväsmallei, olsis sää voinu tarjoo viäl komjan kissanki mallii, vaik ei mei mistään nii hianoo saarakka, ko Amanda o.
    :))

    VastaaPoista
  27. Kaunis talvinen kuvasarja, jota säestää parhaillaan levylautasella pyörivä Vivaldin talvi. Rauhallinen tunnelma tuplautuu.

    VastaaPoista
  28. Ha-haa, samoissa puuhissa ollaan. Ostin uuden kameran ja kieli poskessa olen opetellut uutta.

    Hienot maisemat Langinkoskella.

    VastaaPoista
  29. Riitta!
    Onhan siinä maailman herttaisin kissanmalli.

    Jerikonruusu!
    Luonto ilahduttaa.

    Hpy!
    Siellä on ruhtinaallisen kaunista talvellakin.

    Tia!
    Loskakelit on nyt täälläkin. Onneksi ehdin kuvata ennen sitä.

    Tiuku!
    Ihmettelen itsekin sitä kiltteyden määrää:)))

    EilaM!
    No, ei kyllä toista niin hienoa kissaa....

    Simpukka!
    Hieno musiikkivalinta tähän.

    Kaanon!
    Samaa oppimisen tuskaa taidetaan potea:)

    VastaaPoista
  30. Ihania maisemia, kuin tehty runoilijan hitaisiin lenkkeihin ja aatoksiin.

    VastaaPoista
  31. Otit tunnelmalliset talvikuvat Langinkoskella uudella kamerallasi. Kävin siipan kanssa Langinkoskella kesällä 2000-luvun alussa. Rakennus on hyvin säilynyt ja näkemisen arvoinen.

    VastaaPoista
  32. Onnea uuden kameran johdosta ja onnittelen myös upeasta kuvasaldosta.
    Huisin hieno kuvauskohde näin harmaanakin päivänä. Rakennuksissa on tyyliä.

    VastaaPoista
  33. Onnea uudelle kameralle,mahtavia kuvia oletkin saanut,kahvipöytakin oli näyttävä,me kävimme jokin aika sitten samassa paikassa melkein kaikki puhui venäjää vastaantulioista,hyvää kuvaus makkoja.

    VastaaPoista
  34. Sulo!
    Kyllä siellä on runollista.

    Olivia!
    Rakennus on hyvin säilytetty.

    Kiitos Aimarii!
    Uusi kamera innostaa.

    Ritva!
    Venäläisiä oli paikalla runsaasti.

    VastaaPoista
  35. Miten huikea kiertokulku. Vettä tuulilasilla, ja pian Langinkosken kuohuissa. Oikeaa veden ihmeellistä kiertokulkua.

    Ja mitkä rääppiäiset. Ihan tässä piti kaivella pakastinta ja kaapia tämän kunniaksi jotain makeaa :).

    Amanda nököttää niin somasti kuistilla, odottaa Langinkoskelta palaajaa. Langinkoskella olen ajatellut käydä monen monta kertaa, aina se on jäänyt. Mitenkähän monta paikkaa onkaan tuumailun asteella.

    Sinä ja uusi kamerasi tulette hyvin juttuun keskenänne. Ja katsoja kiittää :). Olen takuuvarma, että saamme nähdä monenmoista kivaa.

    VastaaPoista
  36. Lastu!
    Tuumailun asteella on minullakin erinäisiä kauniita paikkoja Suomenmaassa. Kuvaaminen on innostavaa.

    VastaaPoista
  37. Sanopas Amandalle,e ttä sinusta on tullut paparazzi! Mitä luet? (kirja pöydällä)

    VastaaPoista
  38. Vilukissi!
    Kirja on John Berendt'in Venetsia:pudonneiden enkelten kaupunki. Siinä pääsee tunkeutumaan venetsialaisten mieliin. Mielenkiintoinen. Venetsiaan olen tutustunut Donna Leonia lukemalla. Ihmettelen, miksi en ole käynyt siellä.

    VastaaPoista
  39. Todella upeita kuvia, aivan mahtava. Ja ihana tuo Amandakin! Ihanaa lauantai-illan jatkoa sinne suunnalle!

    - Jaana "Kainuunkadulta"

    VastaaPoista
  40. Olipa mukava kierros, kauniita kuvia paljon ja lopuksi kunnon antimilla varustettu rääpijäis kahvipöytä :)
    Ja Amanda, häntä lähdinkin kurkkimaan, mitä kuuluu ♥

    VastaaPoista
  41. Täältähän löytyi pari vastaamatonta kommenttia!
    Jaana!
    Kaikkea hyvää sinne Kainuunkadulle!

    Seijastiina!
    Amanda voi hyvin. Ulos tekisi mieli, lunta on liikaa ja pakkastakin juuri nyt.

    VastaaPoista
  42. Kiva että löysin blogiisi ja pääsin mukanasi retkelle Keisarilliseen kalamajaan. Vaikka meiltä ei ole sinne pitkäkään matka ja silloin tällöin sinnepäin kuljemme, on tämä kohde jäänyt minulta täysin unholaan, vaikka tsaari Nikolai II on kiinnostava ja hänen ajaltaan olen tästä paikasta lukenut.
    Amanda tuntuu olevan viisas kisuli, osaa niin hienosti kertoa tunnustuksissa sen seitsemän tosiasiaa. Miau!

    VastaaPoista
  43. Anja!
    Tervetuloa Blogiini!
    Amanda kiittää! Mjau!

    VastaaPoista