keskiviikko 26. tammikuuta 2011

Ratkaisu lumiongelmiin.

Lunta tuli taas eilen niin, että tämä päivä on mennyt kaivaessa esiin kadonneita kulkureittejä pihan eri kohteisiin. Alkoi kaduttaa, etten sittenkään viime viikolla huomatessani nämä kaksi komeaa, nuorta miestä alennusmyynnissä, mennyt ja ostanut heitä. Lisäksi olisi tietysti pitänyt hankkia pari pilkkihaalaria ja parit talvilenkkarit, olisihan niitäkin ollut alennuksella saatavana. Kaipa he olisivat voineet lainata minun pipojani ja vanhoja hansikkaitani. Mikä olisi ollessa, kun nämä salskeat olennot heittelisivät lumet pihalla korkealle entisten kasojen päälle. Naapuruston naisihmiset katselisivat kateellisina.
Nythän kävi kuitenkin niin, että ostohetkellä aloin miettiä minne ihmeen paikkaan heidät kotona sijoittaisin. Vaikuttivat aika tilaa vieviltä. Jos laittaisin heidät pitkälleen sänkyyni, en mahtuisi siihen itse. Olohuoneen sohvankin he tietysti valtaisivat kokonaan ja vaatisivat katsoa telkkarista pelkkiä urheiluohjelmia. Sitäpaitsi heidän kuljettamisensa bussissa olisi ollut aika huomiota herättävää. Luovuin siis koko ostoajatuksesta. Kyllä nyt siis kuitenkin kaduttaa.

32 kommenttia:

  1. Lumesta huolimatta kevättä ilmassa kun ikkunaprinsseistä haaveilet.

    VastaaPoista
  2. Miesten vaatettaminen olisi tullut aika tyyriksi näillä pakkasilla. Ehkä oli parempi jättää heidät sinne näyteikkunaan.

    VastaaPoista
  3. Tilaa ne vaativat, nuo prinssit. :)

    VastaaPoista
  4. Hihhiiihahaa, voi että taas nauruhermot repesi! Olet sinä mainio kirjoittelija. Juttujasi on hauska lukea. Mutta nuo miehet..... hmmmhhh Ne voi ottaa tuottavaan työhön: Pihalle vaan lumioimaan, lumet kylmäkuljetukseen ja myydään Saudiarabiaan sisähiihtokeskuksiin, jos matkalla sattuisi lumi sulamaan, niin ainahan vesi voidaan pullottaa ja myydä sitten luomuvetenä:) mitäs sanot?

    VastaaPoista
  5. Nuo taitavat olla niitä Härrävärkkejä, joista jokin aika sitten kirjoitin.

    Kyllä nuo olisivat mahtuneet sängyn alle!

    VastaaPoista
  6. Mitäs jos näyteikkunapojat eivät olisi osoittautuneetkaan ahkeriksi? :D

    VastaaPoista
  7. Parempi oli kun jätit ne sinne ikkunalle.

    VastaaPoista
  8. Hyvä näin. Loit itse lumesi ja kunto sen kun kohoaa! Hyvä sinä.

    VastaaPoista
  9. Minusta noi on vähän flegmaattisen näköisiä, leikö ois ollu työn tekoon.

    VastaaPoista
  10. Oliko joku ostanut miesten vaatteet, kun näytti pelkkä mainosplakaati olen yllä.

    VastaaPoista
  11. Eikös tuommoisia saa jostain firmasta vuokrattuakin?
    Tulivat ainakin valmiiksi vaatetettuina.
    Toisaalta ale-hinta kyllä houkuttelee, vaikka mihin.

    VastaaPoista
  12. Jaahas, yleensä se käy niin, kun ei heti osta, kaduttaa, mutta ei noissa nyt niin katumista liene,pehmoisempia saisivat olla ainakin.
    Pilkkihaalarit kyllä varmaan pitäs ostaa, tarkenis ite olla tuolla luonnossa, kohtahan se aurinko alkaa lämmitää, jos jäälle menis :)

    VastaaPoista
  13. Kalliiksi olisi lumenluonti tullut, ei näytä olevan kovin suurta vaatevarausta pojilla lähtiessä. Hyvä kun tulit järkiisi, mutta kevään hyvänä merkkinä puolustavat paikkaansa :)

    VastaaPoista
  14. Nousivathan ne minunkin suupieleni ylöspäin:-)
    Mainio Sinä!

    VastaaPoista
  15. VAU! Saiskohan aleurokset tilattua netistä lumitöihin? Kyllä olisi naapurit kateellisia. Mitä sitä turhaan vaatetta lisäämään, kun hiki kolatessa kuitenkin tulee :D

    VastaaPoista
  16. Olivia!
    Valmiiksi vaatetettuja ei ollut alennuksessa.

    Vilukissi!
    :)))

    Unelma!
    Eivät oikein mahdu huusholliini.

    Kiirepakolainen!
    Mainio liikeidea! Lähdenkin etsimään lisää ale-miehiä kuljetuksiin ja sensellaiseen. Voisikohan heidät laittaa asumaan igluun.

    SusuPetal!
    Ovatkohan pölyallergisia!

    Sirpa ja Kollo!
    En tullut tuota ajatelleeksi. Hehän eivät olleet edes vaivautuneet pukeutumaan kunnolla.

    Sylvi!
    Taisi olla parempi niin.

    Aimarii!
    Täytyy tunnustaa, että olen tänä talvena joutunut kahdesti turvautumaan maksulliseen mieheen. Siis lumenluonnissa.

    Amalia!
    Totta puhut, ehän ne osaa kuin poseerata.

    Arleena!
    Vaatteet lie lähteneet yleisessä ale-kuumeessa.

    Mk!
    Halpa hinta houkuttelee:)

    Seijastiina!
    Pilkkihaalarit olisivat hyvät itsellänikin.

    Zilga!
    Joskus minullakin järki voittaa kaikenmaailman halut.

    Marimeri!
    Hymy kaunistaa:)

    Tiuku!
    Totta. Ahkeramminhan painavat töitä, kun ei liika vaatetus ole esteenä. Ehkä joku esiliina kumminkin:))

    VastaaPoista
  17. Olisivatko osanneet lumihommia? Vaatetuksesta päätellen ei, mutta yllätykset ovat aina mahdollisia. ;o)

    VastaaPoista
  18. Luulen kylla etta ne olisivat vaan laiskotelleet sohvallasi. Eivat ne ainakaan nayta kovin innostuneilta lumitoihin, varmaan valittaisivat kylmyyttakin. Mutta voisitko lahettaa ne minulle puutarhatoihin!

    VastaaPoista
  19. Kaanon.
    Vähän epäilyttää itseänikin heidän lumihommataitonsa:)

    Hpy!
    Laitan heidät tulemaan pikalähetyksenä;)

    VastaaPoista
  20. Oishan ne voinut istuttaa pulkkaan niissä pilkkihaalareissaan ja vetää kotiin... tai treenata ensi kesän äijänkärräyksen maailmanmestaruuskisoja varten eli lainata maitokärryt ja niillä kuskata komistukset kotiin... ja kotonahan ne voi istuttaa sohvalle, pistää kaukosäätimen käteen ja canalsportin päälle... niinhän niitä oikeitakin äijiä säilytetään!

    VastaaPoista
  21. Minulla on nyt ihan oikea paniikki. Kalakukkokurssi alkaa 5.2. ja pitäisi tuoda mukanaan kalaa yksi kokonainen kilo. Tähän asti olen istunut järven jäällä reiän partaalla tunteja joita ei lasketa ja tulos on nolla kiloa, nolla grammaa. Tiedätkö, osaavatko nämä pilkkiä reiästä kaloja?

    Ai niin, en tahto etuilla, jos niillä on lumilapio kädessä pihamaallasi. Mutta siltä varalta kerron jos jo jouten ovat, niin täällä olisi hommia.

    VastaaPoista
  22. Virvatuli!
    Sinulla on hienosti äijienkäsittely hanskassa:))

    Lastu!
    Sehän on selvää, että he lähtevät heti sinne missä on kalakukkoa tarjolla. Taidan tulla itsekin sitä maistamaan.

    VastaaPoista
  23. Tämähän enteilee jo kovasti kevättä. Alkavat ne hormoonit pian hyrräämään...hmm.....:D

    VastaaPoista
  24. Selma!
    Olenkin kuulevinani päässäni jotain hurinaa, vai oliko se kuitenkin kissani Amanda.

    VastaaPoista
  25. :o)))

    Jos ne komistukset vielä on siellä, niin kipaise ihmeessä hakemassa. Riisut nuo olevatkin rääsynrippeet (lakanat) niiden päältä, tökkäät portinpieliin seisomaan ja riittävästi lumilapioita viereen. Hämärissä sauvakävelevät kukkahattutädit jäävät varmaan auttamaan nuorukasia, äitien pieniä...
    (itseni siihen joukkoon mukaan lukien)

    VastaaPoista
  26. Teillä onkin siellä enemmän lunta kuin meillä täällä pohjoisessa. Voimia sinulle ja Amandalle ;)

    VastaaPoista
  27. Eihän nuin ruipelot jaksa mitään lunta luuva, ensin ne täytyy saaha hivenen lihaksikkaamiksi, läskisoosia ja pottua niin johan alkaa lapio heilumaan:D

    VastaaPoista
  28. ALE-tavaroiden kanssa käy juuri noin...
    funtsimisen jälkeen päätös on en osta ja sitten kotosalle päästyä harmittaa. XD
    Leppoisaa lauantaita!

    VastaaPoista
  29. Hei famu! Sinua kehutaan blogissani :-)

    VastaaPoista
  30. Jerikonruusu!
    Kiitos neuvosta ja avusta. Lunta tulikin lisää viime yönä.

    Elisa!
    Kaipaamme jo kevättä sekä Amanda että minä. Hyvää vointia sinnepäin!

    Oman onnen seppä!
    Läskisoosi ja potut ovat parasta voimaruokaa.

    Tarina!
    Aika monta en osta-päätöstä on tullut tänäkin vuonna tehtyä:)

    Virvatul1!
    Tuhannet kiitokset kehuista!! Vastaan tuotapikaa.

    VastaaPoista