perjantai 4. maaliskuuta 2011

Nyt harmittaa!

Olen tainnut ennenkin mainita, että meillä on famun kanssa tapana tutkia yhdessä sanomalehdet. Syvennyimme yhdessä tämän Saksan puolustusministerin eroon. Se nyt ei minua juuri hetkauttanut, mutta siinä yhteydessä minulle valkeni tämän eronneen puolustusministerin nimi.
Karl Theodor Maria Nikolaus Johan Jacob Philipp Franz Joseph Sylvester von und zu Guttenberg!!!
Nythän minun nimeni Amanda Beata Cecilia Dorothea Eufrosyne Fransesca jäi kertakaikkiaan varjoon. Minullehan pidetään kissanristiäiset kerran vuodessa, uutena vuotena, jolloin saan yhden nimen lisää. Esitin famulle tiukan vaatimuksen, että ristiäiset on tästälähin pidettävä myös juhannuksena. Sitäpaitsi sukunimeeni pitäisi ehdottomasti ympätä myös von uhd zu. Famu väitti, ettei se sovi yhteen suomalaisen sukunimen kanssa. Pakkoko minulla on olla sama supisuomalainen sukunimi kuin famulla. Minusta von und zu Katzensprung olisi sopiva. Famu vastustaa, mutta kokemuksesta tiedän, että kun aikani marisen, hän lopulta suostuu. Hyvää viikonloppua teille rakkat blogiystäväni! Famulta terveisiä!

27 kommenttia:

  1. Oi kuinka kaunis kissa!!
    Lähes täydellisesti samavväriin ku toi meijjän kaikist nuorin katti!!

    VastaaPoista
  2. Ehdottomasta sulla on oikeus nimeen von und zu Katzensprung. Älä sure toi Karl on kuitenki vanhempi, kun sinä, ja ihmisillehän annetaan kerralla kaikki nimet. Kyllä sä vielä ehdit siitä ohi, vaikka ei ristiäisiä oliskaan, kun kerran vuodessa. Tietysti vois Famu antaa sulle kaks nimeä kerrallaan.

    VastaaPoista
  3. Totta, kyllä sä aatelinen olet, mutta toki se näkyy olemuksestasikin. Nimet on nimiä, vaan mukava niitäkin on rimpsutella.
    Epäilen, että toi Karl Theodor sekoaa joskus nimilitaniansa kanssa.

    VastaaPoista
  4. Von und zu teki vaikutuksen minuun(kin). Kahdet nimpparit ei ole liikaa vaadittu. Kyllä Famu ymmärtää, lopulta..

    VastaaPoista
  5. Pidä vain Amanda puolesi, tiedän kokemuksesta, että kissan vaatimuksille emännän sydän heltyy, vaikka muuten maa miten makaisi.

    VastaaPoista
  6. Täältä tulee ystävän neuvo, murise isolla äänellä jos se ei auta niin vaihda keinoja, ja ala kehrätä.
    Nimimerkillä .....kaiken kokeillut !

    Famulle terkkuja !

    VastaaPoista
  7. Oi miten komea nimi komealla ja kauniilla kissalla! Olen samaa mieltä, kyllä Famu taipuu pian ;)

    VastaaPoista
  8. Ihanko oikeesti sillä on tommonen nimi? Älä nyt höpsöltä hullua nimeä kadehdi. Sull on niiiin hieno nimi ja lisää tulee ihan sopivalla tahdilla. Tai noh, oishan se juhannusnimiäinenkin aikas kiva ajatus.

    VastaaPoista
  9. Voi Amanda von und zu Katzensprung, yksi nimi per vuosi on aivan sopiva määrä. Karl Theodor ....von und zu Guttenberg voisi mieluummin luopua muutamasta nimestä nyt kun hän jo luopui tohtorin tittelistäkin.

    VastaaPoista
  10. Ei nimi kissaa eikä miestä pahenna, vaikka olisikin kuinka pitkä tahansa. Vai erosikohan puolustusministeri pitkän nimen takia?

    Terveisiä ja hyvää viikonloppua täältäkin.

    VastaaPoista
  11. Amanda, nimesi ovat hienoja. Mietipä kun olet yhtä vanha kuin minä eli 16 vuotta, niin kuinka monta nimeä sinulla silloin on...
    Tosin niiden nimien muistaminen ja lausuminen varmasti karkottaa muistamattomuutta :)

    VastaaPoista
  12. Toivottavasti nimivaatimus menee läpi - pidetään peukkuja. :)

    VastaaPoista
  13. Aika hienolta kuulostaisi kaksikko Famu ja Amanda jne... von Katzen.

    VastaaPoista
  14. Amanda, pidä pintasi. Famu kyllä antaa periksi!

    VastaaPoista
  15. Von und zu Katzensprung kuulostaa hyvältä. Voisihan famukin ottaa sen nimekseen, niin sitten teillä pysyisi yhteinen nimi.

    VastaaPoista
  16. Voi kissan viikset sentään, Amanda ja Famu pelastavat päivän:D Ja aatelisia olette ilman muuta molemmat!

    VastaaPoista
  17. Partapappa!
    Kaunis on.

    Amalia!
    Kiitos, kun kannatat von und zu Katzensprungia!

    Aimarii!
    Minäkin epäilen Karl Theodorin sekoilevan.

    Kaanon!
    Kahdet nimpparit on vähimmäismäärä.

    Zilga!
    Olen huomannut sen heltymisen.

    Marimeri!
    Kehrääminen on hyvä keino!

    Elisa!
    Olen jo huomaavinani pientä taipiumista.

    KristiinaS!
    On sillä tuo nimi ihan oikeasti.

    Olivia!
    Luopuisi vaikka siitä Sylvesteristä. Sehän on kissan nimi.

    Arleena!
    Ei pahenna, ei:)

    Pyry-mäyris!
    Pitkä nimirimpsuni on hyvää aivovoimistelua famulle.

    Sirpa ja Kollo!
    Kiitos peukkujen pitämisestä!

    Simpukka!
    Juu, voisihan famukin ottaa uuden sukunimen.

    SusuPetal!
    Olen hyvä pitämään pintani.

    Ina!
    Olen samaa mieltä. Yhteinen sukunimi on paikallaan.

    Leena!
    Olemme kissan-aatelia!

    VastaaPoista
  18. Amandalle se mikä Amandalle kuuluu. Elikäs tuo aatelisnimi, jota en nyt tässä osaa lausua, on ehdottomasti hänen saatava käyttöönsä. Amandan puolesta PLIIIIS.

    VastaaPoista
  19. Ehdottomasti! Jos Amanda tahtoo, sen on se saatava. Ei nimi kissaa pahenna, eikä ainakaan uusi lisänimi, eikä ainakaan aatelinen lisänimi. Kyllä Amanda Famun kieputtaa häntänsä ympärille ja saa suostumuksen! Uskon niin.:)

    VastaaPoista
  20. Ihanaista Naistenpäivää, erityisesti Kissanaisille! £:)~

    VastaaPoista
  21. Älä sure, Amanda. Tyttöjen nimet ovat kaksin verroin kauniimpia kuin poikien. Muuten, mitenkäs ne herneenversot ovat kasvaneet? Joko olet maistanut?

    VastaaPoista
  22. Nemunen!
    Kiitos kannustuksesta Nenunen!

    Kiirepakolainen!
    Kieputus on vahvasti meneillään.

    Rakkauden talon Paula!
    Kissanaiset kiittävät! Hurraa Naiset!!

    Delilah!
    Ei maistuneet herneenversot. Famu sai syödä ne kaikki. Nyt on kasvatettu hissanruohoa.

    VastaaPoista
  23. Delilah!
    Tarkoitan tietenkin kissanruohoa!

    VastaaPoista
  24. Kyllähän sitä jo olisi aika saada sukunimeen joku aatelisliite ;-)

    VastaaPoista
  25. Tia!
    Aatelisliite on aina paikallaan:))

    VastaaPoista
  26. Kyllä on Amanda nimensä ansainnut ♥
    Näyttää olevan tapana rojahtaa lehden päälle, kun yrittää lukea, kuten Monakin ♥♥

    VastaaPoista
  27. Seijastiina!
    Niin rojahtaa. Amanda sensuroi uutisia oman mielensä mukaan:) Terveisiä Monalle!

    VastaaPoista