lauantai 28. tammikuuta 2012

Vuosikampa 003

 On tullut aika haastatella Herra Kiveä näin tammikuun loppupuolella. Tein sen heti aamutuimaan seisoen yöpaitasillani takaterassilla aikamoisessa pakkasviimassa. Olotila vastasi aamu-uintia, mutta mitäpä sitä ei tekisi, kun haastateltava on paikallaan. Aivan ensiksi Herra Kivi kehotti minuakin ihailemaan vastapäisen saaren puiden takaa pilkistävää aamuaurinkoa. Eihä täälläpäin ole aurinkoa nähty viikkokaupalla.

 Herra Kivi kertoi edellisen hänestä kertovan postauksen jälkeen meren jäätyneen ja sulanneen ja taas jäätyneen. Hän oli ilolinen siitä, että ennen varsinaista jäätymistä sattui 21.1 kaikkien myrskyjen väliin yksi tyynikin päivä, jolloin hän saattoi peilata kuvajaistaan veden pinnasta, ennenkuin veden peili katosi jääpeitteen alle.

Tuosta mainitusta päivästä lähtien lunta onkin tupruttanut suut ja silmät täyteen, hän totesi.

Ylläolevaa klikkaamalla löytyy mielenkiintoista vuosiseurantaa.

46 kommenttia:

  1. No nyt on todellakin saatu lunta ja kunnon talvi, vaikka pitkään näytti toisenlaiselta. Toivotaan kuitenkin, ettei herra Kivi jatkossa aivan kokonaan jää kinosten alle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Herra Kivi on niin iso ja korkea, ettei sillä ole suurta vaaraa jäädä kinosten peittämäksi.

      Poista
  2. Kyllä vaan aurinko saa ihmeitä aikaiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aurinko on parasta tähän aikaan vuodesta. Mielikin ilahtuu.

      Poista
  3. Aikuisille lunta on etelässäkin riittävästi,
    mutta mukulat voivat olla asiasta toista mieltä.
    Upea kuvasarja Herra Kiven ottaessa
    talven jäistä viittaa ympärilleen.
    Innolla odotan uusia kuvia Kivestä.
    Pirteää sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumimäärä riittää ainakin minulle. Pirteää sunnuntaita sinullekin!

      Poista
  4. Lunta tosiaan piisaa ja aivan uskomattoman kauniit värit ylimmässä kuvassa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piisaa kyllä. Aamuväritys vaihtelee päivittäin. Nyt koko maisema on udun peitossa.

      Poista
  5. Jopa onkin tapahtunut vaikka mitä! Herra Kivellä taitaakin olla tapahtumarikas vuosi tulossa! :) Taivas on upean oranssi.

    VastaaPoista
  6. Herra Kivestä löytyy särmää. Maisema-addiktikin on hän. Ei paha.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Särmää löytyy. Hän on jaksanut ihailla samaa maisemaa, vaikea sanoa kuinka kauan:-)

      Poista
  7. Kaunis taivas ylimmässä kuvassa. Hauskasti kirjoitettu ja kiva seurantakohde :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seurantakohde on myös varma. En usko, että Herra Kivi tuosta lähiaikoina minnekään lähtee.

      Poista
  8. Kiva kivi.
    Ja se jännitystarina jatkuu jännittävänä;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jännitystarinan juoni on jo edennyt pitkälle. Sitä on ilo seurata.

      Poista
  9. Herra kiven elämä ei ole yksitoikkoista, sen huomaan. Ja mikäpä ei olisi kertoillessa tarinaansa, kun kuvaaja hakee uutiset vaikka yöpaita päällä, ettei hetki katoa ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aamuhetken parissa on oltava tarkkana, että ehtii kuvata, ennenkuin tilanne karkaa käsistä.

      Poista
  10. Kaunis heijastuma kiven ympärillä : )

    VastaaPoista
  11. On hauska seurata Herra Kiven elämää kuviesi ja tekstisi välityksellä. Talvellakin tapahtuu ...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Talvella tapahtuu yhtä ja toista, vaikkei sitä ensikatsomalta uskoisi.

      Poista
  12. Kiveä kannattaakin kuunnella herkällä korvalla. Kuulee kuiskauksenkin - ja myrskytuulen vonkunat. Ja saa tietää, mitä tapahtuu kun luonto uudistuu, päivä päivältä. Mitähän tästä seuraakaan? Milloinka ensimmäinen lintu istahtaa Kivelle...

    VastaaPoista
  13. Kiva kuulla ja nähdä Herra Kiven kuulumisia. Hauska kohde ja taidolla tallennat keskustelua :-)

    VastaaPoista
  14. Mukavaa, että Herra Kivi ei vaivu talviuneen, vaan jaksaa raportoida sinulle kuulumisiaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Herra Kivi ei suinkaan aio ruveta nukkumaan talviunia. Sillä on tärkeä toimi hoidettavana.

      Poista
  15. Hauska seurata herra kiven,kevää,kesän syksyn ja talven tapahtumia:)

    VastaaPoista
  16. Kertookohan kuvauskohde sinulle kaiken näkemänsä vuoden edetessä. Epäilen, että edessä voi olla paljon salaisia kohtaamisia. Jos vaikka meri kuljettaa pullopostia kaukomailta??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se nyt on ainakin varmaa, että pullopostia saattaa tulla heti, kun jäät sulavat:)

      Poista
  17. Herra Kivi on parhaalla näköalapaikalla, siitä on hyvä raportoida sään vaihtelut ja meriveden muutokset. Hän näkee missä mennään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Merisään tarkkailu on Herra Kiven ja minun yhteinen erittäin tärkeä harrastus.

      Poista
  18. Hyvä idea tuo kivi! Minulla on puu, ja kaikilla on samanlainen! Hienot värit taivaalla ja meressä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Herra Kivi ehdotti itse, että ottaisin hänet vuositarkkailuun.

      Poista
  19. Jännä seurantakohde Sinulla. Eipä uskoisi, että kivestä löytyy niin paljon erilaisia variaatioita, mutta sehän onkin herra Kivi ja aika näyttää mitä kaikkea se näyttääkään..

    VastaaPoista
  20. Kyllä kivi tiesi, aurinko paistanut ja hellinyt meitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aurinko on paistanut aika kivasti, mutta on pakkanenkin puraissut.

      Poista
  21. Kiven elämä...vaikka paikallaan niin ei kuitenkaan sammaloitunut vaan antaa joka päviä uutta näkökulmaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Missään tapauksessa ei sammaloidu. Tapahtumat vyöryvät.

      Poista