perjantai 6. huhtikuuta 2012

Keväinen sää ajaa seitsemällä hevosella.

Herra Kivi! Taidat olla tänään, Pitkänäperjantaina, pahasti ahtojäiden puristuksessa.
Niinhän minä olen, mutta annahan, kun kerron koko tarinan edellisestä kerrasta lähtien.
Silloinhan moottorikelkkamiehet veivät kiireesti kelkkansa ja veneensä pois väylän varrelta.

Viimeisenä päivänä maaliskuuta pari ihmistä ylitti väylän hydrokopterilla.


 Ensimmäisenä huhtikuuta väylä jo leveni.

Saman päivän iltana minut ohitti punainen laiva, jonka nimeä en ehtinyt lukea, koska olin jo yöpuulle menossa.

4.4. havahduin aamulla jo klo 6.40 mitä kauneimpaan aamuruskoon.

Tuolla Ruotsinsalmen suunnassa rusotti silmiähivelevästi

Kello yhdeksään mennessä pilvet olivat jo peittäneet taivaan, joskin aurinko pilkisteli niiden lomasta saaden veden somasti kimaltamaan.

Klo 18 illalla kuu oli jo noussut ja varjot pitenivät.

Tunnin kuluttua edellisestä saatoin illan hämyssä havaita kuun melkein täydeksi. Hieman puuttui vasemmasta laidasta.

Yöllä tuuli kääntyi pohjoiseen ja jäät ajautuivat sen mukana etelään. Minulle ehti eilen tulla jo oikein vapaunut olo.


Se olotila jäi kylläkin lyhytaikaiseksi. Tuuli kääntyi taas, ja jäät ajautuivat takaisin. Illalla kuu heijastui vielä ihanasti avoveteen juuri tuossa kohdallani.


Mutta tänään olen tosiaan pahasti puristuksissa, kuten sanoit. No, vanha sanonta kuuluu, jotta kevät ajaa seitsemällä hevosella. Se näytää totta tosiaan pitävän paikkansa. Mutta eiköhän tilanne taas jo parin päivän kuluttua ole vallan toisenlainen.

Toivottelen kaikille tarinoitani lukeneille vallan leppoisia ja mukavia pääsiäispyhiä!
Nähdään taas!


38 kommenttia:

  1. Toivotaan, että kivi pian taas vapautuu.
    On ollut kiva seurata kaikkea kiven ympärillä tapahtunutta.
    Iloista pääsiäistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kolme tuntia sen jälkeen, kun kirjoitin tämän, tuuli kääntyi ja vei jäät mennessään. Nyt Herra Kivi on taas vapaa.

      Poista
  2. Tämä kiven tarinointi on kyllä uskomatonta. Ikänsä tiukalla maalla asuneena ei voi kuvitella meren äkkinäisiä liikkeitä. Tässäpä sekin asia korjaantuu. Seuraan tarkasti Kivi-herran liikkeitä oppiakseni jotain meren elämästä. Merelle aina hingun, mutta en pääse :-o
    Lappoista Pääsiäistä Teille, Amandaa unohtamatta :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuuli kääntyi koilliseen ja vei jäät mennessään Herra Kiven ympäriltä.

      Poista
  3. Herra Kivi asuu ihanalla paikalla. Hanelle, Amandalle ja Famulle hyvaa paasiaista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Herra Kivi, Amanda ja minä toivottelemme aurinkoista pääsiäistä sinulle hpy!

      Poista
  4. On hra Kivi taas nähnyt ja kokenut paljon. Aamuruskokuvat ovat huikeita! On se kiva kun Kivi meille tarinoi. Hyvin osaat ne jutut tänne kirjoittaa. On ilo lukea tekstiäsi. Mukavaa pääsiäistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Herra Kivellä noita tapahtumia riittää. Hyvää Pääsiäistä sinulle!

      Poista
  5. Todellakin kevät on ratsastanut siitä seitsemällä hevosella, onneksi ehdit ottaa ratsujen lomassa kauniit kuvat. Iloista pääsiäisjuhlaa sinne keväisen meren rannoille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tapahtumat etenevät vauhdilla. Herra Kivi on taas vapaa. Jäät purjehtivat aavalle merelle. Aurinkoista pääsiäistä sinne Ranskaan!

      Poista
  6. Kaunis, alati vaihtuva maisema: herra Kivi on näköalansa kanssa varsin etuoiketussa asemassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Herra Kivi on todellakin etuoikeutettu. Siitä olemme iloisia.

      Poista
  7. Kaunis ja vaihteleva maisema herra kivellä.Oikein hyvää pääsiäistä Amandalle ja Famulle:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maisema ja tapahtumat vaihtelevat nopeasti täällä. Hyvää Pääsiäistä sinulle Ritva!

      Poista
  8. Hyvänen aika, joko herra Kivi oli hetken avovedessä.

    Mukavaa pääsiäisenaikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänää Herra Kivi on taas avovedessä. Siitä olemme sekä hän että minä oikein iloisia.
      Rattoisaa pääsiäistä sinulle Unelma!

      Poista
  9. Kauniin sinistä, sen jälkeen vieläkin kauniimpaa rusotusta.
    Hyvää pääsiäistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Väri-iloa riittää aamuin illoin.
      Hyvää pääsiäsistä Arleena!

      Poista
  10. Heikompi luulisi Herra Kivellä olevan tylsää jököttää koko ajan samalla paikalla, mutta sehän saa tuta monenmoisista tilanteista ja säistä.

    Hyvää Pääsiäistä teille molemmile!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Herra Kivellä ei käy aika pitkäveteiseksi:) Leppoisia pyhiä!

      Poista
  11. Luonto antaa paljon ihmeteltävää kunhan osaamme niistä nauttia.

    VastaaPoista
  12. Sydäntä sykähdyttäviä kuvia. Tippa silmään ja ikävä. Suomen huhtikuun kuulakkaat valot ja luonnon värit ovat jotakin ainutkertaista ja fantastista, vertaansa vailla. Miten ihana monisävyinen voi harmaa ja valkoinen jäämaisemakin tuossa valaistuksessa olla, kuin herkkä akvarelli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noita ihmeitä ei aina huomaa. Minua hämmästytti ulkomaalainen ystävä, joka totesi, että nyt se taas alkaa. Ihmettelin, jotta mikä. Hän osoitti itäistä taivaanrantaa auringon laskiessa länteen. Idässäkin värit vaihtelivat. Siihen on vaan niin tottunut, ettei siihen kiinnitä huomiota. Hänestä se oli ihmeellistä.

      Poista
  13. Hieno kokonaisuus luonnon kierrosta. Kauniita kuvia.

    VastaaPoista
  14. erityisesti iltarusko kuvat oli sykähdyttävän kauniita. Kivi on ja pysyy, kaiketi sen verran iso, että ei sitä sieltä hevin nosteta. Hyvää Pääsiäistä. Nuhanenäisenä en saa unta pärskyttelen tässä joutessani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Herra Kivi pysyy. Se on suurempi, kuin mitä kuvista voi päätellä.
      Suklaamunien syönti ei taida auttaa nuhaan:) Pikaista paranemista!

      Poista
  15. Aivan uskomattoman upeita kuvia. Herra Kiven maisemat muuttuvat niin nopeasti ettei ehdi kuin ihmetellä. Iloista Pääsiäistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään ehdi kuin hyppiä kameran kanssa:) Hauskaa Pääsiäistä!

      Poista
  16. Komiat maisemat on Herra Kivellä!
    Pirteää pääsiäispäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maisemissa ei ole valittamista. Iloista Pääsiäistä!

      Poista
  17. Sinun ja herra Kiven maisemat ovat kauniit ja monivivahteiset, väreissä löytyy. Hyvää pääsiäsimaanantaita.

    VastaaPoista
  18. Sitä samaa sinulle aimarii! Värit hämmästyttävät kyllä usein.

    VastaaPoista
  19. Herra Kivellä on ollut tiukat oltavat. Onneksi jäät lähtivät pian. Helsingissä jäät lähtivät muutama viikko sitta, ainakin saaremme rannoilta. Kävin lauantaina Dragsvikin varuskunnassa yksityistilaisuudessa ja totesin, että jäät peittivät paikallisen lahden. Hyvää pääsiäismaanantaita Herra Kivelle, Famulle ja Amandalle.

    VastaaPoista
  20. Viime yönä oli ollut sen verrann pakkasta, että meri Herra Kiven ympärillä oli jäätynyt ohueen riitteeseen. Nyt se on jo sulanut, ja vesi liplattaa sinisenä. Hyvää alkanutta viikkoa sinulle Olivia!

    VastaaPoista
  21. Aaah...ihana tarina. Herra Kivi...iltarusko hyvä rusko, aamurusko päivän kakka. (edelliseen olisi pitänyt kijroittaa, jotta päivän p...a, mutta jotenkin olisi maistunut pahalta) Ei ihmekään, kun pilvet saapuivat tervehtimään noin komean aamuruskon jälkeen.

    VastaaPoista
  22. Herra Kivi käyttää kyllä samaisessa sananlaskussa p-alkuista sanaa:)

    VastaaPoista