tiistai 5. kesäkuuta 2012

Juhlamatka osa 7.

 Juhlapäivänä juhlakalulta kysyttiin minne hän juhlapäivänään haluaa mennä. Koska juhlakalu on fiksautunut rannikkokaupunkiin, eikä hän ollut nähnyt merta muutamaan päivään, hän ilmoitti haluavansa Dun Laoghaire'en. Ajettiin sinne taksilla. Koska ei oltu päätetty tarkempaa osoitetta siellä, pysäytettiin taksi rantakadulla ja jatkettiin matkaa jalan. Eiköhän vaan siinä heti kohta kävelemään lähdettäessä, ollut silmien edessä aava meri, laiva ja vanha tykki samaa mallia kuin Kotkan Varissaaressa.

 Kadunvieren puista pystyi päättelemään myrskytuulen iskevän Dun Laoghaire'en useammin kuin koti-Kotkaan.

 Tuuli jonkin verran, lämpötila oli alempi kuin Suomessa sinä päivänä. Valkoiset kasat rannalla eivät kuitenkaan ole jäätä vaan kiviä. Reipas, kunnolla pukeutunut, varmaankin paikallinen asukas, istui ihailemassa merta.

En istahtanut tuohonkaan palelemaan. Sitäpaitsi tiedän miltä siinä tuntuu istua. Pari samanlaista löytyy kotipihalta.

 Reippaasti vaan eteenpäin, vaikka Promenade Cafe siinä houkutteli.

 Otiin siis tässä. Komeita kalojakin siellä olisi voinut pyytää.
 Vähän teki mieli mennä tuonne alas kävelmään, mutta jalat olisivat saattaneet kastua.

 Aika sileäksi olivat aallot rantakallion kuluttaneet.

 Ohitettiin taideteos, jonka nimen olen unohtanut. Minulle jäi se mielikuva, että se liittyi Saksan vuonna 1940 tänne kohdistamaan pommitukseen. Irlantihan ei varsinaisesti ollut sodassa

 Tutkin sitä eri puolilta. Vaikuttava.

 Mitkä värit!

 Rantamuurissa varoitettiin aallokosta.

Poikettiin pikku puistoon.

Rantakadulle palatessa havaittiin Dun Laoghairen jääneen selän taakse lahden toiselle puolelle. Oltiin kävelty aika vauhdilla Sandycove'en asti.
Kuvia Sandycove'sta seuraavassa postauksessa.
Ai niin. Dun Laoghaire lausutaan "danliöri". Ei se sen vaikeampaa ole:)

27 kommenttia:

  1. Meri, sileäksi hiotuneet kivet, värikkäät suloiset talot, ja ihana taideteos simpukka! Uuuh, ihanaa. Minä kyllä jäin matkasta tuossa kahvilan kohdalla... menin vähän hörppimään :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joka kahvilaan kannattaa pysähtyä. Se on minun mottoni:)

      Poista
  2. Meren mahtava voima ja aaltojen pärskeet näkyvät upeasti kuvissasi. Olet löytänyt mielenkiintoisia paikkoja kuvattavaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi hauska olla siellä kuvaamassa, kun oikein murskyää.

      Poista
  3. Komeat maisemat ja koko ympäristö sympaattista. Ei ihme, että noissa puitteissa kasvaa vahvoja ja itsenäisiä persoonallisuuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi olla, että sillä on osansa runsaaseen kirjailijamäärään.

      Poista
  4. Hienot kuvat tuulisesta rantakaupungista. Aurinkoisena päivänä näyttäisi lempeämmät kasvonsa.

    VastaaPoista
  5. Upeita maisemia. Näkyi siellä Herra Kiven kaukaisia sukulaisia meri jatkuvasti huuhtovan. :-)

    VastaaPoista
  6. Kaunista on, ja vihreää, vaikka puissa ei ollut vielä lehtiä. Kivan paikan löysit juhlapäivän kunniaksi!

    VastaaPoista
  7. Kiitos kieliopintunnista ;-DD, muutenkin merihenkinen reissu tällä kertaa. Hauskoja tuulentaivuttamat puut ja sotamuisto. Toki kaikki, mutta nuo erityisesti :-)

    VastaaPoista
  8. Kiva kierrellä kuviesi myötä Irlannissa. Näyttää olevan paljon nähtävää, historiallista ja kaunista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon tuli nähtyä. Paljon jäi näkemättä suunnitellusta. Ehkäpä palataan Irlantiin vielä joskus.....

      Poista
  9. Hienoja paikkoja aika näyttävä patsas,kiva oli kierrellä kanssasi:)

    VastaaPoista
  10. Toin Herra Kivelle tuulisia terveisiä sieltä:)

    VastaaPoista
  11. Kaunista! tekee mieli ulkomaille. Mitähän se herra Kivi tuumailee?

    VastaaPoista
  12. Herra Kivi palaa innosta päästä kertomaan kuulumisiaan.

    VastaaPoista
  13. Jestas, mitä kuvia, kertakaikkiaan!

    VastaaPoista
  14. Sun kuvas laittaa houkutuksen, että jos minäkin joskus kerran tuonne, mutta taitaa jäädä haaveeksi. Siksi suuri kiitos tästä matkakertomuksesta. Tuo taideteos on kuin iso simpukka.

    VastaaPoista
  15. "Danliörin" houkutuksiin jäin. Villaisissani penkille istumaan ja katselemaan kuohuavaa merta. Kalamiehen muija heräsi minussa oitis. Saaliikseni halusin tuom paksun pöllerö-ahvenen jolla on punaiset raidat suomuissaan.
    Taideteos on todellakin kuin simpukka. Viehättävä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kalamiehen muija ymmärtää meren ja kalastuksen hurman.

      Poista