sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Mikäkö tämä on?


Mikäkö tämä on? Väärin! Se ei ole teesihti.
Se on se kilpi, mikä minun pitää asettaa kaihileikatun silmän päälle yöksi. Liisteröin sen naamanahkaani kiinni ihoteipillä.
Kiitos kysymästä kaikki blogiystäväni!
Leikkaus sujui leikkauskertomuksen mukaan normaalisti. Se kesti 12 minuuttia. Voin kokemuksesta sanoa, että keskussairaalan minuutit ovat kaaaamean piiiiiitkiä. Hoitaja kehotteli minua useita kertoja hengittämään rauhallisesti. Ei ole, kuulkaa, helppoa hengittää rauhallisesti, kun silmään  tunkeudutaan.
Sen voin sanoa, ettei yhtään sattunut, eikä silmässä mitään tuntunut, jotta kaihileikkausta ei siinä mielessä tarvitse pelätä. Olin siitä huolimatta kauhusta jäykkänä, mikä ei kylläkään ollut kilttiä kaikkia niitä ystävällisiä hoitajia ja lääkäreitä kohtaan, jotka siellä tapasin.
Ymmärsin leikkaustuolista noustuani kiitellä heitä kaikkia useampaan kertaan.
Leikkauksen jälkeen tarjottiin kahvia ja pipari. Lisäksi tarjoiltiin lukuisia ohjeita ja neuvoja.
Kahteen viikkoon ei saa kastella kasvoja, oikeastaan tukan pesukin kiellettiin. Ei saa ponnistella ja lääkkeitä tulee muistaa tiputella silmään kolmesti päivässä. Ensimmäinen tiputusyritys meni pieleen. Tai pitäisikö sanoa poskelleen. Kolmas yritys onnistui ja seuraavatkin on ilmeisesti osuneet silmään eikä poskelle.
Mainittiin myös, että silmä saattaa peräti kahden viikon ajan tuntua sellaiselle, kuin siinä olisi roska.
Se tunne hävisi jo seuraavana päivänä, eikä mitään muutakaan ikävää ole ilmennyt.
Leikkausta seuraavana päivänä ällistyin pystyessäni lukemaan TV:n tekstiä aivan mahdottoman  hyvin sohvalta asti.
Kaikki muukin mihin katson on selkeätä. Tuolla Ruotsinsalmessa välkkyvät loistot ovat ihanan kirkkaat ja loistavan väriset.
Valitettavasti leikkaus vaan on vanhentanut minua huomattavasti. Naamassani ovat uurteet lisääntyneet ja rypyt moninkertaistuneet!!!!!
Voi,voi! No, yritän olla vilkuilematta peiliin. Toisessa silmässä kaihi on vielä jäljellä. Jos on pakko, niin katson peiliin sillä silmällä.
Toivottelen teille kaikikille kirkkaita helmikuun päiviä!

33 kommenttia:

  1. Mahtavaa! Onnittelut uudesta paremmasta näkyvyydestä!

    VastaaPoista
  2. Hienoa, että kaikki meni hyvin. Tutun näköinen kilpi:)) Pian niihin kasvoihin yhtäkkiä tulleisiin ryppyihin tottuu;))

    Heleitä helmikuun päiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ryppyihin on pakko tottua, etenkin kun niitä tulee lisää koko ajan:)

      Poista
  3. Hienoa että kaikki meni hyvin.)

    VastaaPoista
  4. Ajattelin vastata juuri samoin kuin Ritva tuossa ylhäällä, mutta vaihdan vastaukseni sisältöä.
    Mukava, että leikkaus nuorentaa näköä siis silmän näköä ja kaikki näkyy selvemmin.
    Tosin ne rypyt, mutta itseään ei kannata paljon tuijotella.
    Hyvä hoito kuulosti olleen sairaalassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä oli hoito ja hauska on katsella kirkkaampia maisemia.

      Poista
  5. Hienoa että palasit näkevien kirjoihiin, toivotan rauhallista ja sujuvaa toipilasaikaa!

    VastaaPoista
  6. Kivan ytimekäs tilannekatsaus tapauksesta, mikä muutti sun koko katsontakannan.
    Tervetuloa näkevien kirjoihin!
    Katsele sinä ihaillen värejä, älä ryppyjä, ne on ja kukaan ei niitä katso.

    VastaaPoista
  7. Ihanaa! Ai että olen iloinen puolestasi. Katselet nyt vaan niitä Herra Kiven ryppyjä ja uurteita, ne on aina olleet ja tulevat olemaan. Omista viis, niitä on kaikilla (paitsi filmitähdillä).
    Noudata nyt ohjeita ja ota rauhallisesti. Ajattele kaikkia kevään ihmeitä mitä tulet näkemään ihanasti, ehkä olet kuin Liisa Ihmemaassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritän pidätellä itseäni turhia touhuamasta. Keväällä tulen totta tosiaan muuttumaan Liisaksi Ihmemaassa.

      Poista
  8. Ihana tunne varmaan nyt. Toivottavasti maailmasi kirkastui ja näet asiat yksinkertaisina :-)

    VastaaPoista
  9. Oi kuinka hienoa! Älä rypyistä välitä, nehän on kauniita!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Timo. Mitä! Onko ne tosiaan kauniita. Käyn katsomassa:))))

      Poista
  10. Onpa hyvä, että näkösi palautui. Jos et halua katsella omia ryppyjä, niin voit tarkastella muiden kasvoja. Nekin ovat varmaankin muuttuneet uurteisiksi. Kun äitini toipui kaihileikkauksesta kauan sitten, hän totesi, että minun tukkani oli yhtäkkiä harmaantunut.;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Epäilen omankin tukkani harmaantuneen muutamassa päivässä, mutta niin näyttää monelle muulekin tapahtuneen:)

      Poista
  11. Famu
    Kaikissa loistavissa asioissa on puolensa, noo jos Timon mielestä rypyt ovat kauniita uskotaan miehen sanaa, joohan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskotaan niin, Kuvittelija, miehen mielipide ratkaisee tässä asiassa.

      Poista
  12. DDkin oli kaihileikauksessa vahan aikaa sitten ja on oikein tyytyvainen tulokseen - hanen on vaan totuttava siihen etta nakee kaiken isompana toisella silmalla, mutta se haitta kuulemma poistuu pikka hiljaa. (Mina en sitten mene kaihileikkaukseen, se on aivan liian pelottavan tuntuinen!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin näen selvästi vain leikatulla silmällä. Toisessa on vielä kaihi kasvamassa. Pelottavalta tuntui, mutta kun alkaa nähdä kaiken tekstin epäselvänä ja kahtena, sitä on ikäänkuin pakotettu:)

      Poista
  13. Hienoa, että kaikki meni hyvin ja fiilikset on edelleen positiiviset. Sen verran sanoisin vielä niistä rypyistä, että mun silmienaluspussit/rypyt on hiukan tasoittuneet tässä parin vuoden aikana ja mulla se johtuu siitä, että leikkauksen jälkeen käytän silmälaseja vain lukiessa, eikä ne ole aamusta iltaan päässä. Hiusten pesu onnistuu hyvin kampaajalla, eikä se pelkkä pesu paljon mitään maksa. Kirkkaita kevätpäiviä Famu! Keltatulkku

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Positiiviset on fiilikset. Kampaajalle on sen verran vaivalloista mennä, että taidan pestä hiukset itse, kun viikko leikkauksesta on kulunut. Pitää vaan varoa pesuveden valumista silmään.

      Poista
  14. Juu-u ei tuolla muovihärpäkkeellä kannata teenpuruja siivilöidä, kun ne rei'ät ovat niin isoja. Tee pitäisi kuitenkin siilata etuhampaiden väleistä ja ole siinä sitten nätisti & viehkona teekutsuilla.
    Operaatio on mennyt hyvin ja toipuminen sutjakasta. Tipottelukin ;o) kuulostaa jo sujuvan mallikkaasti.
    Paljon silmäniloa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisihan se hyvä, jos muovihärpäkettä voisi kierrättää teesihtinä. Tiputtelu onnistuu, kun muistaa joka kerta keskittyä asiaan kunnolla.

      Poista
  15. Hieno juttu, että maailmasi kirkastui ja kaikki sujui hyvin. Mahtaa olla upea tunne nähdä tarkasti aiemman tihruttamisen sijaan.
    Voi minua poloista, sillä kummassakin silmässä on kaihi, mutta en ole vielä edes leikkuujonossa. Koko ajatus hirvittää. Kun operatsiooni tulee ajankohtaiseksi, pitää lukea tämä sinun kokemasi uudelleen, ikään kuin tsemppiä hakien.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä hirvitti minuakin. Onneksi tiedän nyt ettei se satu. Toivottavasti olen ensi kerralla rauhallisempi. Seuraava kerta on taatusti tulossa, tuo toinen silmä nimittäin.

      Poista
  16. Olen iloinen puolestasi! Näkö on ihmiselle tosi tärkeä ja onneksi kaikki meni hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin meni. Toisen operaatio lieneen enenpitkää edessä.

      Poista
  17. Hienoa, että sinulla on onnistunut kaihileikkaus takana päin. Minulla on 07.06. aikavaraus silmäklinikalle, ei ole kaihia, mutta hankalaa leikkausta silmälääkärini ennusteli. Vähän jännittää, mutta jotain on tehtävä näkökyvyn säilyttämiseksi.
    Hyvää kesää sinulle ja Herra Kivelle mukavia suvituulia.

    VastaaPoista