tiistai 27. elokuuta 2013

Saariretki taas!!

 On ahkeroitu puutarhassa. On istuttu terassilla kahvilla. On ihmetelty uutta saariston yhteysalusta.

 On hämmästelty saariston yhteyslauttaa. Sitä näkee harvoin.

 On hurmaannuttu iltapilvistä.

On ihmetelty täysikuuta sateessa. On mietitty mitä "Kuu paistaa, vettä sataa." mahtaakaan merkitä. 
 

 On päätetty lähteä taas saariretkelle. Matkan kohde on nimeltään Lakouri. Ohitetaan numero yksi. Samalla ohitetaan myös numerot kaksi, kolme ja neljä, mutta niitä ei kuvata.

 Meri on melkein peilityyni. Nähdään Haminan satama.

Rantaudutaan Lakouriin. Ei hiekkaa täällä rannalla. Pelkkää puhdasta kalliota.
 
Katsotaan oikealle. Ahaa, tuo merkitsee pian esiinkaivettavaa kahvia.

Katsotaan vasemmalle. Ihaillaan kalliomuodostelmaa.
 
 Otetaan vielä kuva sitkeästä pikku männystä. Se on päättänyt kestää kevät,- syys-, ja talvimyrskyt. Kesällä on helpompaa. Voi vain nauttia suloisista kesäsäistä.

 Huomataan kahvi jo katetuksi. Juodaan kahvia ja syödään kaksi palaa mainiota pullaa. Muistellaan. Täällä Lakourissa on pesty mattoja kalliolla, uitu mattoja huuhtoessa, uitu muulloinkin usein. Kallion alla meressä on kiva kallioporras. Siitä on hienoa pulahtaa veteen. Sitäpaitsi ahvenia näkyy nytkin uivan.
 Käydään tervehtimässä Herra Kiven valtavankokoista serkkua pikku vaimoineen.

 Huomataan koipien venyneen veneeseen ja sieltä pois kiipeiltäessä.

Katsotaan lahdenpoukaman toiselle puolen. Muistetaan sieltä usein poimitun oranssinvärisiä leppärouskuja. Kertakaikkisen makoisia pannulla paistettuna.

 Katsotaan taivaalle.
 Iltapäivällä merituuli viriää. Ajetaan kotiin reippassa tuulessa. Nähdään purjehduskilpailu.

Tullaan takaisin ykkösen, kakkosen, kolmosen ja nelosen maisemiin. Ollaan tyytyväisiä tähänkin saariretkeen. Kerrotaan Herra Kivelle hänen valtavankokoisen serkkunsa ja vaimonsa terveiset.
Hyvää elokuun loppua kaikille!

33 kommenttia:

  1. Olipa jälleen kiva retkeillä kauniiden kuviesi myötä, nauttia raikkaasta merituulesta ja aivan ihastuttavasta täyskuusta ja kuunsillasta, vesisateessa!

    Mukavia elokuun viimeisiä päiviä myös sinulle ja Hra Kivelle.

    VastaaPoista
  2. Kiitos ihanasta meriretkestä. Mieleni teki tuonne rantakalliolle ja siitä sitten liukua lipsahtaa mereen! Terveiset herra kivelle:)))

    VastaaPoista
  3. Ihana stoori kuvineen. Kerrassaan nautittavaa luettavaa ja katsottavaa.
    Meidän pieni saaristolautta kalpenee tuon oranssin rinnalla (tosin se on jo myötäänsäkin vaalea)
    Nyt on upea ilma, sitä toivon sinulle jatkossa(kin)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jatkuisivatpa nämä kesäsäät vielä kauan, toivon minäkin.

      Poista
  4. Kauniita ja raikkaita luontokuvia. Merimaisemat ovat upeita ja tuollainen saariretki kahvitaukoineen jää mieleen mukavana kesämuistona.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saariretkien muistot lämmittävät talven pimeydessä.

      Poista
  5. Hieno retki teillä ja sää helli kuten nytkin tuntuu tulevan kaunis päivä, nautitaan näistä ihanista päivistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näistä päivistä kannattaa ottaa jokainen hetki talteen. Kaunis on ollut tämäkin päivä.

      Poista
  6. Ihanaa, kun lämmin kesä vielä jatkuu. Meri kimmeltää ja maisemat ilahduttavat.
    Pitäisiköhän hankkia vene, jotta saisi sääret venymään pituutta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vene on mainio kapistus säärten venyttämiseen:))

      Poista
  7. Mukava retki taatusti ja kauniita kuvia ♥
    Tervehdys pitkästä aikaa Famu :)
    Leppoisaa elokuun loppua sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liian pitkiksi ovat venyneet bloggausteni välit. Näin kesällä kaikkea muuta puuhaa on enemmän kuin ehtii.

      Poista
  8. On kyllä kauniita kuvia..Kiitos

    T. Atte

    VastaaPoista
  9. Sinä olit merellisissä retkimaisemissa, minä puolestani karun kivikkoisissa, mutta nyt minä viihdyin sinun retkelläsi. Kaunista ja niin kesäistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käynpä kurkistamassa sinun retkiäsi aimarii.

      Poista
  10. Luetaan hykerryttävän hauskaa tekstiäsi ja katsellaan raikkaan merellisiä kuviasi.

    VastaaPoista
  11. Mukava retki kertakaikkisesti, kiitos!
    ;o) niin ne kintut välleen venytvät kiipeilystä kuin käsivarret kauppakassienkassien kantamisesta.
    Herra Kivelle terveiset ja antoisaa vuodenajan vaihtumista!

    VastaaPoista
  12. Pitkät kintut olisivat kivat, mutta nyt ne ovat jo kutistuneet entisen pituisiksi:))

    VastaaPoista
  13. Olipas se retki. Paljon katsomista ja kokemusta . Mukava se on kävellä pitkillä jaloilla vaikkapa upposuolla, ei heti helmat kastu. Hienot olivat herra Kiven sukulaiset. Vaimo vähän hintelämpi, mutta niinhän sitä sanotaan, ettei hiiri olkisuovan alle litisty.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota hauskaa hiiri-sanontaa en ole ennen kuullut. Se täytyy ehdottomasti painaa muistiin. Sopivia käyttökohteita varmasti löytyy.

      Poista
  14. Nyt on pakko kysyä, mitä tarkoitusta nuo ykköset ... jne. ajavat? Onko ne jotain väylämerkkejä vai voiko niihin esim. kiinnittyä? Högsårassa ei ollut tuollaisia : ) Hauska sattuma, että olit myös siellä : )
    Kalliot, meri, uinti, seura, kahvipullaa. Ah, voiko ihanampaa olla : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Väylämerkkejä ovat. Tuo Ruotsinsalmi on sen verran kapea, että laivojen on tarkasti pysyttävä niiden välissa. Toisella puolen on kaksi punaista peräkkäin ja toisella kaksi vihreää. Niissä vilkkuu pimeällä punaiset ja vihreät valot. Vilkkuvat valot näkyvät erittäin hyvin sisälle huusholliini. Ilmaiset discovalot:))

      Poista
    2. Kiitos vastauksesta. Mitäs jos laittaisit Herra Kivelle ihan oman valon. Osaisivat varoa sitäkin. - Olet varmaan jo tottunut discovaloihisi : )

      Poista
    3. Salaperäinen sininen valo Herra Kiven otsalla tekisi ihanan vaikutuksen. Keskustelen asiasta Herra Kiven kanssa. Discovalot ilahduttavat minua joka ilta ja yö.

      Poista
  15. MAhottoman kaunista! Tuo kuutamokuvakin on upea.

    VastaaPoista
  16. Ihanat on maisemat ja pulla ja kahvi :)

    VastaaPoista