Tekniikka kiitää.

Teematiistain aiheena on tekniikka. Pyörittelin ajatusta päässäni. En muistanut minulla olevan tallessa yhtään sopivaa kuvaakaan. Tänään istuessani kaikessa rauhassa lukemassa päivän aviisia, kantautui korviini voimakas tekniikasta johtuva ääni. Hydrokopteri! Siinähän sitä kiisi tekniikkaa pitkin jäätä aivan ikkunani editse. Nyt tuli kiire. Kamera esiin. Tekniikka kameran esiin saamiseksi oli : peffa ylös tuolista, nopea siirtyminen makuukamariin , kameran sieppaus, kamera ulos kotelostaan, kameran asetusten tarkistus, nopea siirtyminen ulkotilaan ja kuvien nappaus väärillä asetuksilla. Tietenkin se ehti liian kauas. Kaksi kuvaa sain, ennenkuin se katosi näkymättömiin.

Käyttämällä rajaustekniikkaa siitä toisesta ottamastani kuvasta se näkyy vähän paremmin. Tässä nyt oli taas kuvaustekniikka jonkinverran hakusessa.

Klikkaamalla ylläolevaa nappia pääsee tutkailemaan monenlaisia tekniikkaa kuvaavia otoksia.

Synnynnäinen huijari.

Tähän alkuun säätiedotus. Viime yönä satoi silkkaa vettä. Lämpötila pysyi nollan plus-puolella. Sade ropisi suorastaan miellyttävästi. Aamulla kello 6.54, jolloin se olikin jo 7.54 - kello nimittäin-, sade piti taukoa, ja ihania näkymiä ja värejä oli taas kuvattavana. Sade alkoi pian uudelleen ja ropisi suorastaan miellyttävästi poistaessaan isohkon määrän lunta.
Sitten asiaan.



Pitkän elämäni aikana olen joutunut (ilokseni) huomaamaan olevani synnynnäinen huijari. Huijaaminen sujuu minulta luontevasti. Nyt kävi niin, että tuli pakettikortti. Paketti sisälsi ylläolevat kaunistukset ja muita kaunistuksia. Saarikylän postilähetykset tulevat nykyisin ruokakauppaan, joka sijaitsee paikassa, jonne ei busilla saarikylästä pääse kovin lähelle. Kun paikallinen posti saarikylässä lopetettiin, istui Kuopiossa henkilö, joka katsoi kartasta missä saarikylää lähinnä oleva Itellan toimipiste sijaitsee ja laittoi saarikylän postin tulemaan sinne. Ei sillä väliä, että autottoman famun on mahdoton raahata painava paketti sieltä lähimmälle bussipysäkille, jonne on liian pitkä matka.
Poikkesin asiasta. Pakettikortti siis tuli. Onneksi tulivat myös sukulaistyttö ja hänen autonkuljettajansa käymään. Ottivat minut autoonsa. Lähdettiin hakemaan sitä pakettia. Koska posti on ruokakaupassa, ostin samalla ruokaa itselleni ja kissakullalleni. Ladoin ostokseni kassan hihnalle, avasin kauppakassini ja kiljaisin. Olin unohtanut lompakkoni kotiin. Sukulaistyttö sanoi autonkuljettajalleen jotakin siihen suuntaan, että se yrittää taas. Tarkoitti huijata. Minä hihitin hillittömästi. Sukulaistyttö maksoi ostokseni. Siirryin toiselle tiskille, mistä paketti piti lunastaa. Hihitin edelleen hillittömästi. Paketti ei ollut mitenkään halpa. Sukulaistyttö maksoi paketin. Kuittasin paketin hillittömästi hihittäen. Muut asiakkaat tuijottivat. Istuttuamme takaisin autoon sukulaistyttö sanoi autonkuljettajalleen jotakin mikä kuulosti sanalle "tyypillistä".
Asiaa selventääkseni kerron esimerkin. Työpaikallani työtoveri käveli luokseni ja kysyi olisiko minulla vaihtaa satanen pieneksi. Siihen aikaan se oli markkoja. Avasin lompakkoni ja aloin laskea seteleitä hänen käteensä. Minulla oli vain yhdeksän kymppiä. Sanoin työtoverilleni ettei se haittaa, hän voisi tuoda sen kympin minulle huomenna. Työtoveri kiitti ja lähti tyytyväisenä kävelemään poispäin. Noin 45 sekunnin kuluttua minulle valkeni mitä tuli tehtyä. Juoksin hänen peräänsä hillittömästi hihittäen selittämään, että minunhan se kymppi pitää tuoda.
Näistä ja muista lukemattomista luontaisista huijauksistani johtuen sukulaistyttö,hänen autonkuljettajansa, työtoverit, ystävät ja tuttavat osaavat suhtautua minuun luontevasti. "Se nyt on sellainen"-tyyliin.
P.S. laitoin rahat sukulaistytön tilille tänään.

Iloinen tunnustuskaruselli.

Otsikon olen lainannut suoraan Tuuluskan blogista Harmaa lumous. Olen iloinen tästä huomionosoituksesta. Amanda kiittää myös. Tämä tunnustus on tarkoitus jakaa eteenpäin seitsemälle bloggaajalle.
Niinpä lähetänkin tämän nyt Aimariille blogiin Pollen suuret saappaat. Hänen hienoja kuviaan, sisältörikkaita tarinoitaan ja hyviä runojaan seurailen.
Simpukka Vierailla poluilla kirjoitaa ja kuvaa mielenkiintoisia juttuja Ranskasta. Tutustun ranskalaiseen kultuuriin hänenkin kauttaan.
Tia blogissa Akileija käyttelee kameraansa taitavasti. Oravat ja linnut seikkailevat hauskasti hänen blogissaan.
Kiirepakolainen blogissa Kiirepakoilua ja onnenpipanoita piirtää kuvia ja tarinoi sekä jakaa onnenpipanoita lukijoilleenkin.
Riitta blogissa Mottona: Aina jotain kertoo joka päivä aina jotain. Huumorintajua löytyy.
Alle-blogissa voi seurata hyvin nuoren runoilijan ajan hermolla olevaa runoutta.
Siinäpä tulikin jo kuusi tunnustuksen ansainnutta. Sen seitsemännen jaan kaikille muille lukijoilleni. Käykää nappaamassa tunnustus, jos se teitä miellyttää.
Hyvää viikonloppua ja Palmusunnuntaita ja KESÄAIKAA kaikille!

Ihmettelen vaan!

Miksikö minulla on käsi suun edessä? No, naurattaa välillä niin nuo famun touhut. Ihmetyttääkin.

Niinkuin nyt se, kun famu rakastui. Ilmalämpöpumppuun. Hän asennutti sen lokakuussa. Jo siinä vaiheessa vaikutti innostus sitä kohtaan olevan aikamoinen. Famu tarkkaili lämpötiloja joka huoneesta vessaa myöten, otti ylös sähkömittarin lukemia ja merkitsi kaikki muistiin TARKKAILUTALUKKOON. Se nyt ei ollut mitään uutta, famuhan tekee taulukoita milloin mistäkin. Sellaisella taipumuksella on pakko olla joku hieno nimi, ei vaan ole tullut tietooni. Ei se tarkkailu vielä mitään. Kun pakkaset alkoivat, famu rakastui. Se ilmeni sillä tavoin, että tullessaan sisään ulkoa kylmästä, famu seisahtui eteiseen sen lämpöpumpun alle, ja huokaili onnesta: "Ihanaa, ihanaa, oi että se on ihana!!!" "Suloista lämpöä!!!" Jos joku pistäytyi meidän huushollissa, famu ylisti sen, siis ilmalämpöpumpun, hyviä puolia monisanaisesti. Hirveän lumisateen jälkeen hän riensi ulos heti aamulla lapioimaan lunta pois sen, käytän siitä jatkossa lyhennettä LP, ympäriltä. Kun kovat pakkaset iskivät, ymmärsin famun huomanneen, että LP pissi alleen. Se alle rupesi kohoamaan jäävuori. Famu oli siitä jäävuoresta huolissaan, josko se kasvaisi niin korkeaksi, että se ylettäisi LP:n peppuun asti. Jos minä alkaisin pissiä siihen paikkaan missä seison, syntyisi kova toru ja meteli. Ymmärrystä ei riittäisi millin vertaa. LP:lle famulla riitti ymmärrystä ja säälittelyä päivästä toiseen. Lunta luotiin ja pienellä kirveellä hakattiin sitä jäävuorta matalammaksi. Eräänä päivänä famu säälitteli LP:n kohtaloa yhdelle viisaalle ihmiselle, joka ehdotti, että famu laittaisi LP:n alle vaikka pullapellin pissa-astiaksi. Näin tehtiin ja famu riensi joka aamu onnellisen katsomaan paljonko LP oli yön aikana lorottanut. Pullapellistä oli helppo paukauttaa jäät pois. Taas riitti LP:stä kerrottavaksi tarinaa vieraille. Famu suunnittelee jo nyt miten hän ensi talveksi laittaa LP:n alle ison astian, josta syntyy jäälyhtyjä. Joopa, joo! Odotettavissa jäälyhtyjä LP:n pissasta. En nyt sano, että olisin suorastaan mustasukkainen, mutta kyllä juttua LP:stä on jo kuultu vähän liikaa. Eipä sitä uskoisi, jollei olisi omin silmin nähnyt, että famu tuolla tavalla rakastuu vanhoilla päivillään. Tässä joutuu kamppailemaan famun suosiosta mokoman LP:n kanssa. Onneksi on kevät tulossa ja tiedän, että famu höyrähtää kasvattamaan kukantaimia ja puhumaan niistä tauotta. Kunhan lumet ja jäät sulavat, aion käydä pissimässä sinne LP:n alle minäkin. Katsotaan sitten kumpi saa enemmän aikaiseksi.

Maata näkyvissä.

Ensimmäinen pälvi on ilmestynyt pihaan. Pienen kiven päällä kasvava rahkasammal ilahduttaa.
Hyvin tuo näkyy ankarasta talvesta selviytyneen. En viitsinyt kuvata parin metrin päässä siitä olevaa metrin korkuista luminietosta. Ei yhtään lumikuvaa enää, toivoo nimimerkki Lopen kyllästynyt.

Tuo pälvi innosti minut vapauttamaan tämän puksipuu-lapsosen ulos kellarin hämärästä nauttimaan kevätvaloa. Se jäi lyhyeksi. Nostin sen juuri äsken eteiseen turvaan. Lunta sataa. Tällä hetkellä sitä on kertynyt portaille kymmenen milliä. Siinä on kymmenen milliä liikaa. Ehkäpä puksipuu-lapsonen taas huomenna pääsee ulos auringon paisteeseen. Hyvää alkanutta viikkoa ja kevätvaloa kaikille!

Liikaa aikaa.

Minusta ei ole oikein sanoa, että aikaa on liikaa. Ei sitä ole. Se voi loppua milloin tahansa. Kyllähän minä sen tiedän. MUTTA; ihminen on riippuvainen julkisesta bussiliikenteestä ja hänellä on lähikeskustassa kampaaja klo 12. Kampaaja leikkaa viisi senttiä hänen kuontalostaan puolessa tunnissa. Bussi kotiin lähtee kahden tunnin kuluttua. Silloin ihmisestä tuntuu siltä, että hänellä on liikaa aikaa. Ihminen pistäytyy konditoriassa juomassa kahvin ja syömässä parsakaali-fetajustopiirakan. Hän voittaa kiusauksen käydä vaatekaupassa. Hän päättää tehdä kuvauslenkin. Ensiksi hän kävelee joelle ja ottaa ylläolevan kuvan.

Hän kävelee joen ylittävälle sillalle ja kuvaa Kymijoen itäisimmän haaran virtauksen keväällä 2010. Kotona hän ihmettelee joen oikealla laidalla kasvavien puiden värejä. Saattaa johtua keväästä tai sitten siitä, että kuvaajalla oli kuvaa ottaessa aurinkolasit päässä, mikä sekin johtuu keväästä. Sitäpaitsi oikealla olevat puut ovat epätarkkoja. Se saattaa johtua siitä, että kuvaajalla on molemissa silmissä harmaakaihit. Epäkypsät. Myös kuvaaja on korkeasta iästään huolimatta epäkypsä.

Ihminen (sama henkilö kuin kuvaaja) kävelee joelta Pajamäenkadulle, jossa ei ole monestikaan käynyt. Sieltä hän puuskuttaa mäkeä ylös ja havaitsee onneksi mäen päällä penkin. Hän istahtaa penkille ja huomaa vesitornin kutistuneen niin, että se on pienempi, kuin se juurella kasvavat männyt ja koivu.

Seuraavaksi ihminen kävelee vesitornin juurelle ja ottaa kuvan sen varresta. Vai onko se kanta, vesitornihan on sienen mallinen. Vesitornin rihmasto kasvaa tietenkin maan alla sen juurella. Kotiin tultuaan ihminen kallistaa kuvanmuokkausohjelman suorista-toiminnolla vesitornin kallelleen. Näyttää siltä, kuin vesitorni olisi kaatumaisillaan. Ihminen miettii, lähettäisikö hän kuvan heti Kymen Sanomiin. Ottaisivatkohan ne siellä sen todesta. Tämän pahan ajatuksen ajateltuaan ihminen katsahtaa ikkunasta ulos ja näkee merimaiseman kadonneen. Sumuun. Luulee ihminen. Ei, vaan LUNTA TUPRUTTAA TAIVAAN TÄYDELTÄ rangaistukseksi ihmisen pahoista ajatuksista.

Kaatumaisillaan olevan vesitornin kuvauksen jälkeen ihminen jatkaa matkaa ja kuvaa hienon mutkan.

Hän ohittaa Amandan mielikaupan matkalla kirjastoon ja voittaa kiusauksen piipahtaa kaupassa ostamassa Amandalle uuden lelun sarjassa "Ei ole kiva, en minä sillä leiki". Kirjastossa ihminen tappaa aikaa, ruma sanonta sekin. Aika on arvokasta, ei sitä saa tappaa. Ihminen kuluttaa aikaa kirjastossa selailemalla puutarhakirjoja ja kirjaa "Digikuvausopas senioreille" tai jotakin sinnepäin. Hän ei tunne tulevansa siitä yhtään viisaammaksi.

Lopuksi ihminen kuitenkin pistäytyy ruokakaupassa ja ostaa itselleen 10 senttiä Julkujärven lenkkiä ja Amandalle tuliaisiksi ylläolevan purkin. Sen sisältämiä raksuja kun heittelee yhden kerrallaan keittiön ovelta olohuoneeseen, Amanda säntäilee niiden perässä peppu heiluen. Meillä on NIIN HAUSKAA!

Ruskeaa ja mustaa.

Tämän viikon värikollaasin aihe on ruskeaa ja mustaa. Hyvää tätä viikkoa kaikille lukijoilleni!

Monia ruskea-mustia löytyy klikkaamalla ylläolevaa.

Maaliskuun kuva.

Maaliskuun kuvani 12-kuvaa-sarjassa. Amanda oli sitä mieltä, että jotakin eloa tähän kuvaan on saatava.

Klikkaamalla ylläolevaa löytää runsaasti maaliskuun kuvia.


Helmikuu

Tammikuu

Joulukuu

Marraskuu

Lokakuu

Syyskuu

Kevätilmiöitä.

Kun kurkkaan keittiön ikkunasta vasemmalle, sieltä näkyy salmessa sulaa vettä. Ihanaa!

Lähikeskustassa on terveyskeskuksen eteen putkahtanut pääsiäismuna. Kasvaakohan se vielä paljonkin suuremmaksi ja korkeammaksi pääsiäiseen mennessä.

Keittiön pöydälle on ilmestynyt näitä.

Ja näitä. Niiden mukana toivottelen kaikille lukijoilleni loistavaa viikonloppua.
Vaihdoin tähän blogiini Elegian tekemän häikäisevän pohjan. Nythän häikäisee muutenkin, kun aurinko suloisesti paistaa.
Amanda sanoo, ettei hän ole vastuussa luvatuista yöpakkasista. Mjauu!

Tärkeää.

Mitä tämä on? Täällähän on juossut VIERAITA KATTEJA!

Tässä on meidän pihan lounaisin piste. Siihen kaivetaan MERKKIKUOPPA.

Sitten hieman PONNISTUSTA.

Hyvä tuli! PEITETÄÄN OHUELTI.

Homma hoidettu. TÄÄLLÄ EI VIERAAT JUHLI!

Tassuja jo palelee. Nyt sisään LÄMPIMÄÄN SYÖMÄÄN.

Varjotonta naistenpäivää!

Mustavalkomaanantain aihe on nyt "varjo". On kansainvälinen naistenpäivä. Siispä - Häntä pystyyn kaikki naiset! Toivotan kaikille naislukijoilleni varjotonta naistenpäivää!

Lisää varjoja löytyy yllä olevaa napauttamalla.

Ihan vaan kotona.

Rupesin tänä maaliskuisena aamuna siivoamaan. Siinä imuroidessani satuin katsomaan ikkunasta ulos, ja näin vallan riemukkaan rekiretken. Äkkiä kamera käteen ja takaterassille kuvaamaan. Huviajelu näytti olevan. Varmasti hauska.

Onneksi eivät ajaneet kovin kovaa, joten ehdin napata vielä toisenkin kuvan.

Jääpuikot houkuttavat kuvaamaan. Ensin keittiön ikkunasta ulospäin.

Sitten kuvioita autotallin katon reunasta.

Kuvioita hangella.

Hieno jääpuikko varjoineen. Ihmetyttää, miten se onkin jäätynyt noin mutkalle.

Illemmalla voi ilahduttaa itseään uusilla Muumi-lakanoilla.

Amanda miettii. Lastu nimittäin kertoi kommentissaan tilaavansa yön uniaiheet, ennenkuin hän sulkee silmänsä iltaisin. Päätettiin Amandan kanssa yhdessä tilata sadunomaisia, seikkailurikkaita Muumi-unia.

Turuilla ja toreilla.

Tänä aamuna minulla oli tavallista aikaisempi herätys, koska olin lähdössä kaupungin varsinaiseen keskustaan. Olin laittanut puhelimen herättämään kello seitsemäksi. Amanda halusi säästää minut siltä kauheudelta ja herätti minut jo puoli seitsemältä. Ylös noustuamme havaitsimme yllä näkyvän aavelaivan menevän väylää pitkin. Muistelimme sitä Lentävä hollantilainen-juttua.

Aurinkokin näkyi nousevan nelikulmaisena. Annettiin sen nousta. Minkäpä yksi kissa ja famu noille luonnonilmiöille mahtaa.

Keskustassa oli maalismarkkinat. Näkyi olevan lentäviä mattoja kaupan. Jos bussilakko olisi vielä jatkunut, olisin hankkinut tuollaisen ilman muuta.

Ehkä sittenkin lentävä luuta olisi kätevämpi. Se mahtuisi pienempään tilaan säilytykseen. Koska kuitenkin olen tämän talven aikana lumisateen takia tarttunut laskujeni mukaan luutaan jo seitsemänäkymmenenäkahdeksana aamuna ja kunakin seitsemänäkymmenenäkahdeksana päivänä sen lisäksi vielä viisi kertaa kunakin päivänä, en tuntenut tarvetta luutaan tarttumiseen.

Tällaiset villapöksyt olisivat kyllä tarpeen luudalla lennettäessä tulevinakin talvina.

Lakritsia oli kaupan. Mainoksen mukaan suolatonta, rasvatonta ja säilöntäaineetonta. En pidä lakritsin mausta, enkä viitsinyt kysyä myyjältä olisiko hänellä ollut kaupan vielä lakritsitontakin lakritsia.

Viimein löysin jotakin kertakaikkiaan haluttavaa. Nämä mielettömän käytännölliset, luonnonläheiset ja tyylikkäät kärryt eivät olleet kaupan.

Siirryin sitten jalan kaupungin kirjastoon. Sinne oli näyttelytilan lattialle puhjennut suihkukaivo. On se. Siinä keskellä pulppuaa vesi.

Taidenäyttelyssä oli esillä yksi teos jossa näkyy saarikylän raittia. Se oli tietenkin myyty. Kotiin tulin tyhjin käsin. Amanda vähän ihmetteli miksen edes pienelle kissalle tuonut markkinatuliaisia. Olisinhan minä ostanut ne kärryt. Mutta, kun ei!