Turuilla ja toreilla.

Tänä aamuna minulla oli tavallista aikaisempi herätys, koska olin lähdössä kaupungin varsinaiseen keskustaan. Olin laittanut puhelimen herättämään kello seitsemäksi. Amanda halusi säästää minut siltä kauheudelta ja herätti minut jo puoli seitsemältä. Ylös noustuamme havaitsimme yllä näkyvän aavelaivan menevän väylää pitkin. Muistelimme sitä Lentävä hollantilainen-juttua.

Aurinkokin näkyi nousevan nelikulmaisena. Annettiin sen nousta. Minkäpä yksi kissa ja famu noille luonnonilmiöille mahtaa.

Keskustassa oli maalismarkkinat. Näkyi olevan lentäviä mattoja kaupan. Jos bussilakko olisi vielä jatkunut, olisin hankkinut tuollaisen ilman muuta.

Ehkä sittenkin lentävä luuta olisi kätevämpi. Se mahtuisi pienempään tilaan säilytykseen. Koska kuitenkin olen tämän talven aikana lumisateen takia tarttunut laskujeni mukaan luutaan jo seitsemänäkymmenenäkahdeksana aamuna ja kunakin seitsemänäkymmenenäkahdeksana päivänä sen lisäksi vielä viisi kertaa kunakin päivänä, en tuntenut tarvetta luutaan tarttumiseen.

Tällaiset villapöksyt olisivat kyllä tarpeen luudalla lennettäessä tulevinakin talvina.

Lakritsia oli kaupan. Mainoksen mukaan suolatonta, rasvatonta ja säilöntäaineetonta. En pidä lakritsin mausta, enkä viitsinyt kysyä myyjältä olisiko hänellä ollut kaupan vielä lakritsitontakin lakritsia.

Viimein löysin jotakin kertakaikkiaan haluttavaa. Nämä mielettömän käytännölliset, luonnonläheiset ja tyylikkäät kärryt eivät olleet kaupan.

Siirryin sitten jalan kaupungin kirjastoon. Sinne oli näyttelytilan lattialle puhjennut suihkukaivo. On se. Siinä keskellä pulppuaa vesi.

Taidenäyttelyssä oli esillä yksi teos jossa näkyy saarikylän raittia. Se oli tietenkin myyty. Kotiin tulin tyhjin käsin. Amanda vähän ihmetteli miksen edes pienelle kissalle tuonut markkinatuliaisia. Olisinhan minä ostanut ne kärryt. Mutta, kun ei!