Liikaa aikaa.

Minusta ei ole oikein sanoa, että aikaa on liikaa. Ei sitä ole. Se voi loppua milloin tahansa. Kyllähän minä sen tiedän. MUTTA; ihminen on riippuvainen julkisesta bussiliikenteestä ja hänellä on lähikeskustassa kampaaja klo 12. Kampaaja leikkaa viisi senttiä hänen kuontalostaan puolessa tunnissa. Bussi kotiin lähtee kahden tunnin kuluttua. Silloin ihmisestä tuntuu siltä, että hänellä on liikaa aikaa. Ihminen pistäytyy konditoriassa juomassa kahvin ja syömässä parsakaali-fetajustopiirakan. Hän voittaa kiusauksen käydä vaatekaupassa. Hän päättää tehdä kuvauslenkin. Ensiksi hän kävelee joelle ja ottaa ylläolevan kuvan.

Hän kävelee joen ylittävälle sillalle ja kuvaa Kymijoen itäisimmän haaran virtauksen keväällä 2010. Kotona hän ihmettelee joen oikealla laidalla kasvavien puiden värejä. Saattaa johtua keväästä tai sitten siitä, että kuvaajalla oli kuvaa ottaessa aurinkolasit päässä, mikä sekin johtuu keväästä. Sitäpaitsi oikealla olevat puut ovat epätarkkoja. Se saattaa johtua siitä, että kuvaajalla on molemissa silmissä harmaakaihit. Epäkypsät. Myös kuvaaja on korkeasta iästään huolimatta epäkypsä.

Ihminen (sama henkilö kuin kuvaaja) kävelee joelta Pajamäenkadulle, jossa ei ole monestikaan käynyt. Sieltä hän puuskuttaa mäkeä ylös ja havaitsee onneksi mäen päällä penkin. Hän istahtaa penkille ja huomaa vesitornin kutistuneen niin, että se on pienempi, kuin se juurella kasvavat männyt ja koivu.

Seuraavaksi ihminen kävelee vesitornin juurelle ja ottaa kuvan sen varresta. Vai onko se kanta, vesitornihan on sienen mallinen. Vesitornin rihmasto kasvaa tietenkin maan alla sen juurella. Kotiin tultuaan ihminen kallistaa kuvanmuokkausohjelman suorista-toiminnolla vesitornin kallelleen. Näyttää siltä, kuin vesitorni olisi kaatumaisillaan. Ihminen miettii, lähettäisikö hän kuvan heti Kymen Sanomiin. Ottaisivatkohan ne siellä sen todesta. Tämän pahan ajatuksen ajateltuaan ihminen katsahtaa ikkunasta ulos ja näkee merimaiseman kadonneen. Sumuun. Luulee ihminen. Ei, vaan LUNTA TUPRUTTAA TAIVAAN TÄYDELTÄ rangaistukseksi ihmisen pahoista ajatuksista.

Kaatumaisillaan olevan vesitornin kuvauksen jälkeen ihminen jatkaa matkaa ja kuvaa hienon mutkan.

Hän ohittaa Amandan mielikaupan matkalla kirjastoon ja voittaa kiusauksen piipahtaa kaupassa ostamassa Amandalle uuden lelun sarjassa "Ei ole kiva, en minä sillä leiki". Kirjastossa ihminen tappaa aikaa, ruma sanonta sekin. Aika on arvokasta, ei sitä saa tappaa. Ihminen kuluttaa aikaa kirjastossa selailemalla puutarhakirjoja ja kirjaa "Digikuvausopas senioreille" tai jotakin sinnepäin. Hän ei tunne tulevansa siitä yhtään viisaammaksi.

Lopuksi ihminen kuitenkin pistäytyy ruokakaupassa ja ostaa itselleen 10 senttiä Julkujärven lenkkiä ja Amandalle tuliaisiksi ylläolevan purkin. Sen sisältämiä raksuja kun heittelee yhden kerrallaan keittiön ovelta olohuoneeseen, Amanda säntäilee niiden perässä peppu heiluen. Meillä on NIIN HAUSKAA!