tiistai 1. kesäkuuta 2010

Metsänomistaja vaikka väkisin.

Enkö minä noin kuukausi sitten kertonut poimineeni rannan hiekalta 208 kappaletta vaahteran taimia. Siihen oli suunniteltu vaahterametsä. Tänään huomasin saman suunnittelijan aikovan ilahduttaa minua tervaleppälehdolla. Aivan yhtä paljon tervaleppiä kuin vaahteroita ei ollut istutettu, mutta jokainen niistä oli liikaa. Sitäpaitsi rannassa kasvaa jo tervaleppä. Odottakaa hetki. Käyn kuvaamassa sen.

Kooltaan se, kuten näette, hipoo taivasta ja varjostaa kunnolla.

Mikä tämä on? Pylväspoppeli. Se joutui kompostiin.

Rannassa kasvaa jo pylväspoppeli, tosin naapurin puolella. Se ylettyy jo taivaaseen, koska sen latva jäi kuvan ulkopuolelle. Se riittää minulle. En halua omaa.

Nämä kukkapenkissä huvikseen kasvavat kielot saavat kukkia siinä. Ne häviävät kukittuaan eivätkä häiritse perennojen kasvua.

Amandan talon edessä kasvava alppikärhö on innostunut kukkimaan kunnolla.

Läheltä katsottuna sen kukat ovat suloisia.

33 kommenttia:

  1. Mukava postaus ;) Kyllä sinusta on tulossa metsänomistaja melko väkisin! Amandan talo on upea, kohta sinne omistaja pääsee itsekin.

    VastaaPoista
  2. Kyllä noita vaahteran taimia meilläkin tuppaa olemaan vähän joka puolella ja salaakin jotkut ovat päässeet kasvamaan hiukan isommiksi. Kaunis kärhö ja hieno talo Amandalla terassikin.

    VastaaPoista
  3. Hyvin on Amanda hoitanut puutarhansa ja talokin on niin hieno. Joko Amanda on päässy ulos?

    VastaaPoista
  4. Sinulla on nyt siis metsä kompostissa. Kelpo maanparannusainetta tulossa :)

    VastaaPoista
  5. Kiva postaus. Kärhöt ihania, meillä meni kärhöt myyrien elantoon. :(

    Koivuntaimia vein kompostiin, ei mahdu kaunis koivu tälle maatilkulle.

    VastaaPoista
  6. Niin, niin, mutta saisit ilmaiseksi omaa metsää.
    No tuo pylväspoppeli on kyllä aika korkea, kun ei kuvaan mahtunut.
    Amandalla on kyllä kaunis kesäasunto, jos hän pääsee jo ulos.

    VastaaPoista
  7. Elisa!
    Joudun ilmoittamaan seuraavaan veroehdotukseen metsäni:D

    Tia!
    Tämä on kyllä ennätyskevät puunsiemenien itävyyden kohdalla.

    Amalia!
    Vielä on neljä päivää vankeutta Amandalla jäljellä. Huomasitko, jotta kirjoitin teidän molempien nimet oikein:D:D

    Millan!
    Komposti kohenee, kun sinne laittaa puita:)

    Unelma!
    Myyrätkö söivät kärhösi. Voi sentään! Eikö ne mitään vaatimattomampaa ruuakseen kelpuuttaneet.

    Zilga!
    Niin, niin, mutta kun pelkään verottajaa:) Ensi sunnuntaina Amanda pääsee istumaan omalle terassilleen.

    VastaaPoista
  8. Aivan hurmaava talo, terassi ja penkki Amandalla ja miten kauniita kukkia talon edessä. Ei ihme, että ulos olisi halu päästä. Enpä taida näyttää kuvaa Sofialle etten vain joudu rakennuspuuhiin.

    VastaaPoista
  9. Tiuku!
    Voi olla, että Sofia haluaisi myös oman terassin:)

    VastaaPoista
  10. Kovasti tässä mietin, että miten Amanda istuu tuossa penkillä? Kai sinä nyt olet tilannut hänelle oman sanomalehden? Vaikka Kissalan Sanomat.

    VastaaPoista
  11. Amandan talo - voi ihanuus! :D

    VastaaPoista
  12. Ihana talo Amandalla!
    Poppeli on aika metka, kova kasvamaan.
    Kaunis tuo alppikärhö.
    Kielot meillä saa myös kukkia rauhassa mökkisen pihalla. Kaunista! :D

    VastaaPoista
  13. Harmittelen kanssa aina, kun kukkapenkkiin tai jonnekin outoon paikkaan ilmestyy vaahteran taimi tai lehmuksen...eivät ole niin kamalan yleisiä täällä tai ei ainakaan lehmus...mutta kun ei niitäkään nyt voi minne sattuu istuttaa ja siirtää. Koen aina melkoisia raistuksia nyppiessäni niitä pois. Tervaleppä? Miksiköhän nimi kuulostaa vieraalta...täytyypä kysellä onko se tavallinen leppä vaiko oikein jokin jalopuu. Ikkunani alla kasvaa rautatammi ja pelkään aina, että joku saa päähänsä sen katkaista. Kuulemma kamalaa, kun lehdet tippuvat hangille. Voi että. Arboretumi sitä pitäisi olla, mihin kaikki saisi siirtää. Mutta ei puiden saisi pihaakaan varjostaa, siitä tulee surullinen olotila.

    VastaaPoista
  14. Tervaleppä ei ole jalopuu, kasvaa parhaiten täällä eteläs, kosteissa paikoissa, keski-suomessa jo paljon harvinaisempi.

    VastaaPoista
  15. Mayo!
    Kissalan Sanomat tulee tietenkin ja lisäksi Nau-kuvalehti.

    Marika!
    Ihanuushan se:)

    Seijastiina!
    Poppeli tavottelee taivasta aika vauhdilla ja kasvattaa pikkupoppeleita.

    Vilukissi!
    Tämä tervaleppä rannassani kasvaa osin meressä. Vesi nousee useita kertoja vuodessa niin paljon, että sen juuret ja alaosa ovat vedessä. Ei se tunnu tätä puuta vaivaavan. Taitaa saada ravinteita merenpohjasta. Ei ole jalopuu. Toinen Suomessa kasvava leppä on harmaaleppä.

    Hilla!
    Niinhän se on .

    VastaaPoista
  16. Tuulipoika ja tuulityttö nappailivat siemeniä syksyllä ja päättivät hiukan kiusoitella erästä metsänvastustajaa.
    Ne kylvivät siemenet juuri sinne, missä tiesivät niiden itävän helposti,ja minne metsänvastustaja ei taatusti halua puita. Iloisesti naureskellen ne seurasivat, kun Famu hiki hatussa noukki pieniä puuntaimia rantahietikolta.
    Tuulipoika ja tuulityttö tiesivät, että pian putkahtaisivat tervaleppien alut ilmoille, ja taas saisi Famu kitkettävää.
    Linnutkin olivat salajuonessa mukana. Iloinen viserrys yhtyi tuulen huminaan ja kaikki tiesivät, että Famu löytäisi pihapiiristään vielä monta yllätystä, joiden kimppuun hän kävisi tarmokkaasti.
    Amanda tiesi kaiken. Tyytyväisenä se lipoi turkkiaan puhtaaksi ja hymyili kissanhymyä tuulen kutittaessa pientä nenännipukkaa. Aurinko hymyili ja lämmitti mukavasti pienen talon kuistia.

    VastaaPoista
  17. Amanda on onnen kissa, kun sillä on noin upea kesämökki, lepotuoli ja terassi. :)

    VastaaPoista
  18. Kyllä tänä keväänä on metsää istutettu kovasti. Meilläkin on vaahteran taimia ihan mahdottomasti. Ihan kuin syksyllä kaadettu vaahtera olisi tienyt oman loppunsa ja kylvänyt uusia taimia tilalle.
    Kertakaikkiaan ihana talo Amandalla, penkki ja kaikki teranssilla, kyllä kelpaa.

    VastaaPoista
  19. Onko karho ja clematis sama kasvi? Silta vahan nayttaa. Minulla taitaa olla pienia vaikeuksia suomenkielisten nimien kanssa, mutta jokin tuon tyyppinen kasvi minulla on enka oikein tieda mihin se sopisi, silla minusta se pitaa sitoa johonkin, mutta tuollaista kivirakennelmaaa pihaltani ei loydy. Ikavaa!

    VastaaPoista
  20. Kylläpä on kaunis tuo kärhösi, Amandalla on lokoisat oltavat kodissaan..

    VastaaPoista
  21. Eila!
    Sinä osaat kertoa tarinan mieltä ilahduttavasti. Kiitos!

    Sirpa ja Kollo!
    Sitä mieltä Amandakin on.

    Seija!
    Vaahterametsä siis sielläkin. Nyt olen kitkenyt jo vaahterametsän ja tervaleppälehdon. On sellainen tunne, että kotikoivikko iskee seuraavaksi tuohon rannan hiekalle.

    Hpy!
    Kärhö on Clematis. Kuvassa oleva on Clematis alpina. Sitä ei tarvitse sitoa, se kiipeilee itsestään vaikka pensaisiin ja puihin.

    Kaanon!
    Pidän tästä alppikärhöstä kovin. Se on aika vaatimaton kasvuolosuhteisiin nähden.

    VastaaPoista
  22. Tuo Amandan talo on upea!

    Ekaa kertaa ollaan vierailulla. Mukavan näköinen blogi :)

    VastaaPoista
  23. Tasha!
    Kiva, että löysit blogiini. Vieraillaan!

    VastaaPoista
  24. Amandan talo saa kiitosta minultakin! PALVON sitä suorastaan..! Voi kun vain itse olisin yhtä viitseliäs ja ahkera - sitten voisi koiratytöilläkin olla oma mökkinsä.

    Ihailen kovin kauniita pihoja, kukkia, puita.. ja kissanmökkejä.. Mutta tietysti siihen liittyy haikeuden tunne, kun itse on niin saamaton. :( Grrh!

    VastaaPoista
  25. No ei ihme että Amadanda tahtoisi jo ulos.
    Kyllä noin viihtyisää mökkiä kaipaisi kuka tahansa.
    Sinähän voisit melkein perustaa taimiston noilla lajeilla.

    VastaaPoista
  26. Ai pentele miten upea kärhö!

    Aika nopeasti tuli luettua tämä postaus, vaikka joutuikin hetken odottamaan kun kävit kuvaamassa tervalepän :D

    VastaaPoista
  27. Voi miten ihana talo Amandalla on, oikein oma penkkikin terassilla.

    -mari

    VastaaPoista
  28. Ninni!
    Amandan mökin on nikkaroinut naapurin setä. Tällaiselle eläkeläiselle tuo puutarhanhoito on MIELETTÖMÄN terveellistä. Selkä on kipeä joka ilta ja niska ruskettuu:D

    Mk!
    Lehtipuutaimisto. Hyvä idea. Ehkä ensi vuonna:))

    Rita!
    Sitä joutuu odotuttamaan lukijoitaan, kun oma sytytys on hitaalla:D

    -mari!
    Pitäähän penkki olla. Amanda on jo muistuttanut minua siitä, että pöytä puuttuu:)

    VastaaPoista
  29. Istutin puistoomme tervelepän, koska saaren asuajna olen nähnyt, miten kauniita niistä tulee iän myötä. Nyt olen hiukan alkanut katua, sillä siitä tulee lehmuslehtoomme todellakin valtiasa varjsotaja, joten siirtänemme sen ensi keväänä 'takametsään'.

    Kukkiipa alppikärhösi upeasti. Minun ei vielä ollenkaan. Istutin viime vuonna *sumemr snowta' ja ihailin ja kuvasin sitä vielä 'täydessä vauhdissa' marraskuulla! No, pitihän se arvata: se ihanuus ei ymmärtänyt alkaa talvehtia ja kuoli pois.

    VastaaPoista
  30. Leena Lumi!
    On varmaan aihetta siirtää tervaleppä 'takametsään', se on aikamoinen varjostaja. Alppikärhö yllätti minut. Istutin sen viime kesänä uuteen penkkiin, jossa on kerroksittain lehtikompostia ja sanomalehtiä. Sanomalehtiä siksi, etteivät siinä paikalla viihtyvät vuohenputket jaksaisi kasvaa. Ehkä kärhöt pitävät painomusteesta.

    VastaaPoista
  31. Ihana, tuo sininen alppikärhö. Minulla on valkoinen, niistä tulisikin komea yhdistelmä, kun laittaisi molemmat vaikka vanhaan omenapuuhun kiipeilemään!

    VastaaPoista
  32. Anskukka!
    Minulla kiipeää luumupuuhunlumikärhö. On hauskaa, kun luumupuu kukkii kaksi kertaa kesässä.

    VastaaPoista
  33. Hei,
    Missäpäin pylväspoppeli sijaitsee? Harrastajana puusta kiinnostunut.
    T:Pekka

    VastaaPoista