keskiviikko 28. lokakuuta 2009

Ruvettiin ennustamaan.

Eilen aamulla havaitsimme, Amanda ja minä siis, merimaiseman kietoutuneen tiukkaan syyssumuun. Mietimme mitä se merkitsee. Onko sää kylmenemässä?

Iltapäivällä otimme tilanteen tiukkaan tarkasteluun. Yritimme ennustaa tulevaa säätä yhteisvoimin.

Kun tämä ruusupensas muuttuu näin keltaiseksi, se ennustaa kylmää.

Kun vanhan pihlajan pinnalla kasvavan jäkälän vihreys hohtaa, se tarkoittaa samaa asiaa.

Mutta mitä pitäisi tehdä tämän padan kanssa. Tuo margarita ei lakkaa kukkimasta. Onko se taas laitettava ruukkuun ja yritettävä talvettaa. Se ei kylläkään onnistunut viime talvena. Meille tuottaa tavatonta tuskaa heittää kukkivia kasveja kompostiin. Viime syksynä heitin yhden krysanteemin lehtikompostoriin. En hajottanut sen juuripaakkua, koska käsiä paleli. Otin vain ruukun pois. Keväällä huomasin sen työntävän uutta kasvua. Työnsin sen ruukkuun, kun kävi sitä niin sääliksi. Nyt syksyllä totesin sen aikaansaaneen muutaman nupun. Tällä hetkellä sekin vie tilaa olohuoneen kukkapöydällä. Kyselen siltä päivittäin aikooko se avata ne nuppunsa vai haluaako se takaisin lehtikompostoriin talvenviettoon. Se ei vielä tiedä.

Samassa padassa kukkii vielä vaivaisesti tuo vaaleanpunainen gaura. Ei sitäkään voi ottaa pois, koska sumun jälkeen tiivistynyt kosteus riippuu siinä kauniina pisaroina.

Sama täällä ruusupenkissä.

La Paloma alkoi syyskuun puolivälissä kasvattaa uusia versoja. Nyt siinä on useita nuppuja. Sitäpaitsi versot kasvoivat niin korkeiksi, ettei sitä kukaan usko. Ovat minun pituisiani. Minä olen 160 senttinen.

Koska olimme lauantaina havainneet tämän punatulkkupariskunnan pihalla, ( AMANDA EI HAVANNOINNUT NIITÄ LIIAN LÄHELTÄ ) päättelimme siitä sekä muista merkeistä sään piakkoin kylmenevän. Me sitten hämmästyimme, kun illalla TV:ssä ennustettiin yöpakkasia tänne etelään asti. MISTÄ NE SEN SAATTOIVAT TIETÄÄ?

17 kommenttia:

  1. Sitä minäkin ihmettelen. Mista ne tuolla loovassa tietää pakkaset ja aurinkoiset, kun ne eivät edes ulkona käy. Viittovat vain epämääräisesti ja katsovat nurkkaan.
    Olipa se mukava, kun Amanda ei havainnut tulkkuja liian läheltä. Nanni on joskus päässyt sanomaan käsipäivää, eikä siitä ole hyvää seurannut.

    VastaaPoista
  2. Oi, mikä hengästyttävän kaunis La Paloma. Jääruusu :)

    VastaaPoista
  3. Siellä on ihan selvät merkit, joten uskon että täälläkin on pakkasta kohta.
    Kukat, varsinkin ruusut jaksavat sinnitellä.
    Ihana tuo sumukuva.

    VastaaPoista
  4. Punatulkut pihassa on varma talven merkki.
    Ihana sumukuva!

    VastaaPoista
  5. Zilga!
    Amanda sanoi käsipäivää yhdelle västäräkille viime kesänä.

    Millan!
    Ei se oikeasti ole jäässä. Se teeskentelee:)

    Arleena!
    Kyllä nyt siltä näyttää, että kylmenee.

    Kaanon!
    Punatulkut tulevat etelään, kun pohjoisessa on jo kylmä.

    VastaaPoista
  6. Jospa ne oli lukenut sinun blogiasi ja tiesivät!

    VastaaPoista
  7. SusuPetal!
    Niinhän me Amandan kanssa päättelimme.

    VastaaPoista
  8. Saarikylän tytöt. Todella upeeta! Näinhän sen pitäisi olla. lapsuutensa samamoissa maisemissa asuneet vain niin harvoin saavat kokea kaltaistanne yhteenkuuluvuutta. Olkaa onnellisia että teitä yhdistää yhteiset muistot ja kokemukset.On ollut suuri siunaus seurata Sinun ja Amandan päivittäisiä kokemuksia Tiuskan elämästä. Toivoisin että kertoisit meille mantereen asukeille, elämästä siällä Tiutisessa. Lapsuudestasi tähän päivään, siinä olisi meille nykynyyhkyttäjille varmaankin paljon opittavaa. Sykähdyttäviä syksyn odotuksia teille sinne meren lämmössä asuville. Meillä on koivut keltaisia, teillä ne vielä vihertää.

    VastaaPoista
  9. Ilisipa ruusupuskani yhta keltainen. Puistoruusuni on viela aivan vihrea ja sitten , jonain paivana, jos kay niin kuin ennen, lehdet vain katoavat. Toisissa on viela kukkia joten muuten pihamme ovat melko samassa kunnossa (paitsi etta minun pitaisi siivota vahan, ja aloitinkin eilen mutta siivoamista riittaa kylla viela).
    Punatulkut tulevat yleensa vasta myohemmin - ehka nuo samat jotka ovat nyt siella. Ainakin ne muistuttavat kovasti niita joita naen!

    MUTTA! Eiko Suomessa pitaisi jo olla KYLMA?

    VastaaPoista
  10. Anonyymi!
    Kiitos, kun luet blogiani ja kiitos ajatuksistasi siitä! Yritänpä laitaa silloin tällöin jonkin muistelon.

    VastaaPoista
  11. Amanda on varmaan antanut sinne telkkaan vihjeen. Onhan se hyvä niin, sitte saamme mekin varmaa tietoa, kun se on eeltä teillä tutkittu.

    VastaaPoista
  12. Hpy!
    Pihalla riittää vielä hommia. Onneksi ei vielä ole liian kylmä niiden tekemiseen. Pian voi olla.

    Amalia!
    Amandan ennustukset ovat luotettavia:)

    VastaaPoista
  13. Tykkään tuosta kuvasta, jossa on se vaaleanpunainen kaura. Ja tietysti sumukuvasta.
    Terveisiä Amandalle.

    VastaaPoista
  14. Miten suloista: lehtikompostin kautta uuteen kukoistukseen. Noinkohan kaikelle elämälle käy :). Uutta luomista kaikki, talvi ja pakkanen ja - kuolemakin. Elämän energiaa.

    Amanda on hyvä säätyttö. Kuuntelen tarkasti mitä mieltä hän on - eipä meillä olekaan televisiota.

    Ruususi on ystävällinen. Kukkii tasan silmiesi korkeudella. Haluaa näyttää itsensä kokonaan, lumota kauneudellaan. Sen tekee!

    Meriusvan pastelli. Kiitos.

    VastaaPoista
  15. Roosa!
    Syyssumussa on haikeutta. Amanda kiittää!

    Lastu!
    Televisiota ei tarvita, kun on Amanda.

    VastaaPoista
  16. "...ooo lapalooma plankkaa..!!!"
    Laulaa luikautin sulle...

    Oikeassa olit: En kyllä usko että 160cm korkee ruusu...?
    Varppina laskettelet luikuria?
    Ei ees kasvitieteellisessä näkyny semmosia!

    VastaaPoista
  17. Arjaanneli!
    Toiset käytää kanankakkaa. Meillä käytetään kissankakkaa ja -pissaa. Tolkutonta kasvua!

    VastaaPoista