lauantai 14. marraskuuta 2009

12 kuvaa. Marraskuu.

Olipa onni, että minulla oli tämä 12-kuvaa kuvauspäivä juuri tänään. Voi olla niin, että lunta ei muutaman päivän kuluttua enää olekaan. Seuraavien neljän päivän ennusteessa luvataan 5 astetta lämmintä tännepäin.

Lokakuu.
Syyskuu.

Tänän napin takaa löytyy paljon marraskuun kuvia.

Amanda ei suostunut tällä kertaa poseeraamaan marraskuun kuvassa. Hän sanoi, ettei viitsi joka kuukausi. Sitäpaitsi on paljon mukavampaa makailla aamulla lämmitetyn saunan lauteilla jälkilöylyissä.

36 kommenttia:

  1. Arvasin heti, kun ei Amandaa kuvassa näkynyt, että kelliskelee jossain uuninpankolla :).
    Huima muutos sielläkin.

    VastaaPoista
  2. Lumi muuttaa maisemasi ilmeen täysin. Lokakuulta marraskuulle iso muutos, syyskuulta lokakuulle vähäinen.
    Kyllä Amanda tietää, ei kait hän nyt lumeen ja kylmään tahdo poseeraamaan.

    VastaaPoista
  3. Amandaa ei ilmiselvästikään voi komennella, niinkuin kissoja ei yleensäkään. Ja kukas sitä noin ihanasta köllimispaikasta viitsisi ulos kylmään lähteä ;)
    Lokakuun kuvasta ei uskoisi, että on jo lokakuun, samoin kuin syyskuun kuva on kovin kesäinen. Marraskuu näyttää aikaiselta marraskuulta. Mitähän joulukuussa?

    VastaaPoista
  4. Amanda on ihana ja juuri niinkuin kissan pitää ollakin ; )

    VastaaPoista
  5. Hullukaali!
    Muutos tapahtui kuluneen viikon aikana.

    Aimarii!
    Amanda tarkistaa yleensä tilanteen ovelta vähintään viisi kertaa, ennenkuin menee ulos kylmänä aikana.

    Elisa!
    Tämä osoittautui hauskaksi haasteeksi. Enpä olisi uskonut, että marraskuun kuvasta tulee näin talvinen.

    Taru!
    Amanda tietää mitä haluaa:)

    VastaaPoista
  6. Olet päässyt jo harjan varteen ja lumitöihin.
    Naapureitakin on helpompi tarkkailla.

    VastaaPoista
  7. Naapurin talokin on tullut näkyviin.

    Ymmärrän Amandaa!

    VastaaPoista
  8. Huomasin, että koivujen takana asuu naapuri. Näin se marraskuu paljastaa.

    VastaaPoista
  9. KooTee!
    Naapureiden tarkkailu alkakoon!

    SusuPetal!
    Amanda ilahtuu, kun ymmärretään.

    Arleena!
    Marraskuun paljastuksia:)

    VastaaPoista
  10. Minä jo aikaisemmin yritin kommentoida, muttei tullut läpi.
    Yhdyn edellä oleviin. Kiva kun on lunta.

    VastaaPoista
  11. Se on selvä se, että pieni kissa ei voi mennä ulos, kun tassut kastuu ja palelee. Paljon parempi on saunassa köllötellä.

    VastaaPoista
  12. Jaska!
    Voitit vaikeudet ja tulit sittenkin. Tervetuloa!

    Amalia!
    Niinhän se on. Terveisin! Amanda.

    VastaaPoista
  13. Hurja muutos on tapahtunut kolmessa kuukaudessa. Lumi on kyllä kaunista katsella, mutta ei niin kivaa kokea.

    VastaaPoista
  14. Elegia!
    Melkein kaikki lumi on onneksi jo sulanut viime yön aikana.

    VastaaPoista
  15. Mä luulin syyskuun kuvasta, että asutte ihan metsän keskellä, mutta siinähän onkin naapuri vieressä.
    Miten Amanda malttaa pysyä kotipihalla?

    VastaaPoista
  16. Voi naapuriparat, jos / kun kaikki reilut 50 "12 kuvaa" osallistujat käyvät kulmakuntaanne tiirailemassa kuukausittain - oletko jo varoittanut ;-)?

    Ihana sivukertomus tuo kisusi, älä vaan unohda sitä pois jutusta! En minäkään tuonne kylmään ja märkään lumeen menisi poseeraamaan...

    VastaaPoista
  17. Onpa huikea muutos edelliseen kuvaan. Tämä on kiva seurata syksyyn, mitä kaikkea tapahtuu.
    Amandalle terveisiä. Ei jaksa aina ;)

    VastaaPoista
  18. Arjaanneli!
    Asutaan rannalla. Amanda tietää, että jos se aikoo poistua omalta pihalta, alan karjua.

    Mari!
    Naapurit kestäkööt kuuluisuuden;) Amaliakin haluaa olla kuuluisa katti.

    Zilga!
    Lumi suli yöllä sellaisella vauhdilla, että nyt on jo melko vihreää. Amanda kiittää terveisistä! Mjauuu!!

    VastaaPoista
  19. Ja minä luulin kaksi kuukautta, että kuva on mökiltä. Lehdet pois ja tadaa! Naapureita :D Onko tuo nyt ensi lumi?

    VastaaPoista
  20. Miten etelän mailla? Putoavatko sielläkin lehtipuiden lehdet? Vai uudistuvatko lehdet jotenkin muuten kun pakkasta ei tule? Tietäisikö Amanda vastauksen?

    On hieno kuvasarja. Ja otat kuvat tarkasti oikeasta kohdasta. Kiinnitän huomiota toisten taitoihin, ihailen, ja yritän ottaa opiksi.

    VastaaPoista
  21. Krisu!
    Asun suomalaisten ihannetilassa kesämökillä meren rannassa kaupungissa;)Ensilumi on. Sitä tuli harvinaisen paljon yhdellä kertaa. Nyt kaikki lumi on jo poissa.

    Lastu!
    En tiedä. Savu, joka kirjoittaa blogia osoitteessa: nytku.blogspot.com ja asuu Botswanassa tietää varmasti.
    Kuvaa ottaessani vertaan näkymää edellisen kuun kuvaan, jonka olen säilyttänyt kamerassani. Se verran sain kyllä eilen tiirailla, että rupesi sormia aika tavalla palelemaan:)

    VastaaPoista
  22. Äkkiä voi muuttua puoleen jos toiseen, meillä täällä lämmintä kun meren rannalla kävelin ja metsäänkin poikkesimme ei olisi uskonut että on marraskuu.
    Rentouttavaa saunassa oloa kisulilla.

    VastaaPoista
  23. Tia!
    Niin muuttu. Nyt on 4 astetta lämmintä ja kaikki lumi on kadonnut.

    VastaaPoista
  24. Hyvä kun sait lumen talletettua, on ainakin muutosta, jos joulukuussakaan ei ole lunta. Ehkä sitten kisuliinisi tarkenee taas ulos :-)

    VastaaPoista
  25. Uuna!
    Sattui kyllä hyvin se kuvan ottamispäivä. Amanda istuu tälläkin hetkellä portaiden kaiteella haaveilemassa, kun on taas lämmintä ja lumi poissa. Nyt on kyllä tultava jo sisään nukkumaan.

    VastaaPoista
  26. Joku on rakentanut talon ihan siihen viereen :)

    VastaaPoista
  27. Hieno kisu ja mielenkiintoinen blogi!

    VastaaPoista
  28. Isopeikko!
    Ettäs kehtaavat!

    Kiitos Riitta! Tervetuloa blogiini!

    VastaaPoista
  29. Varit ovat muuttuneet kokonaan ja talokin nayttaa paljon punaisemmalta. Amanda on muuten ihan oikealla paikalla, lampimassa muttei kuumassa saunassa. Voisin pitaa sille seuraa.

    VastaaPoista
  30. Hpy!
    Amanda saunoisi mielellään kanssasi.

    VastaaPoista
  31. Aikamoinen muutos on sullakin tapahtunut täällä, ja sulla on lunta!
    Amanda on sulonen!

    VastaaPoista
  32. Wow, this time there is a BIG change! The snow is beautiful.

    VastaaPoista
  33. Harakka!
    Lumi katosi jo.

    Sara!
    Snow melted the next day:)

    VastaaPoista
  34. Talvi on tullut, mutta yhtä kaunista on edelleen:)

    VastaaPoista
  35. Lumi tosiaan muuttaa kuvaa kummasti!!! Kaunis kissa!!!

    VastaaPoista
  36. Inkivääri.
    Talvi tuli ja meni:)

    Wiltteri!
    Amanda kiittää kehuista.

    VastaaPoista