tiistai 2. maaliskuuta 2010

Lomailua.

Tässä on tullut pidettyä bloggailulomaa koko viikonlopun ajan. Amandakin lomaili sisälläolosta, kun sää lämpeni ja äityi ajoittain suorastaan keväiseksi. Amanda istuskeli portaalla ihmettelemässä lumivuoria.

Pettyneenä piti kuitenkin kääntyä takaisin sisään, koska minnekkään ei voinut mennä.

Kultani muruseni tuli viettämään hiihtoloman loppupäiviä luokseni. Yhtään ei tosin hiihdetty. Sen sijaan luotiin terassilta ja portailta kaltolta sinne pudonnutta lunta muutama sata kiloa. Luettiin dekkareita. Kultani muruseni tutustui Mika Waltarin rouva Skrofiin ja minä kertasin komisario Morsea. Parhaat palat luimme ääneen toisillemme. Kultani muruseni ehti kirjoittaa muutaman luvun nuorisoromaaniinsa, jonka nimi on toistaiseksi harkinnassa. Lisäksi hän kirjoitti blogiinsa "Kevät-räpin". Räppäsimme hieman. Saunoimme. Olin ostanut hiillosmakkaroita takassa hiillostettaviksi. Paistettuamme ensimmäiset, kultani muruseni kysyi minulta pidinkö chilistä. Sanoin kauhistuneena etten pitänyt. Hän ihmetteli miksi sitten olin ostanut chilimakkaroita. Olin tutkinut kaupassa tuoteselostetta makkaroiden lihapitoisuutta silmälläpitäen. Minulta oli jäänyt havaitsematta pakkauksen etupuolella punaisella suurin kirjaimin teksti HOT CHILI. Söin sitten noin 2 senttimetriä sitä chilimakkaraa. Tästälähin aioin tutkia myös makkarapakkausten etupuolet hyvin tarkkaan ennen ostopäätöstä. Sen lupaan.

Eilen saimme maanantaikerhossa dominonappulan näköisiä murutorttuja. Ne maistuivat.

23 kommenttia:

  1. Nuo murodominot näyttävät herkullisilta.

    Yritin päästä lukemaan räppiä, mutta linkki ei toiminut.

    VastaaPoista
  2. noilla dominoilla minäkin pelaisin..:=)

    VastaaPoista
  3. SusuPetal!
    Kiitos, kun huomautit linkin toimimattomuudesta. Nyt se toimii. Itselleni huomautus siitä, että laitetut linkit pitää aina tarkistaa.

    Kiirepakolainen.
    Ne on pelitorttuja:))

    VastaaPoista
  4. Lomailu on tärkeää itsekullekin. Sinä sait nauttia ihanasta seurastakin viikonloppuna. Sohvi lähettää taas Amandalle terveisiä ja sanoo, että ensi viikolla ihmiset on lomalla ja kissoilla ei silloin ole lomaa kun niitä pitää vahtia. Rankkaa.

    VastaaPoista
  5. Ensiksikin Kevät-räpin kirjoittajalle terveiset hienoista sivuista runoineen!

    Hauskaa, kun räppäsitte yhdessä : )
    Kuulosti niiin mukavalta.

    Otan aina kaksi askelta taaksenpäin kuullessani sanan chili...on siitä karvaita kokemuksia. Vanhin poikamme syö sitä kyllä vaikka miten ja missä ja milloin.

    VastaaPoista
  6. Samma här kuin Amandallakin, ei huvita käyskennellä ulos.
    Kivat dominot.

    Maailman parasta seuraa sinulla on ollut. Yhdessä harrastaen, mikäs sen mukavampaa.

    VastaaPoista
  7. Elisa!
    Amandalta Sohville terveisiä "Mjauu, ota lunkisti tuo ihmisten lomailu!"

    Taru!
    Välitän terveiset runoilijalle. Se on makuasia tuo chili. Minulle se on liian vahva maku:)

    VastaaPoista
  8. Arleena!
    Totta, maailman parasta seuraa on lapsenlapsi. On onni saada puuhailla hänen kanssaan.

    VastaaPoista
  9. Kavin lukemassa kevat-rappia. Sen kera olisi maistunut hot-makkara lammitykseksi.

    VastaaPoista
  10. Ihanaa lomailua!

    Minäkin sain viettää lepsenlapseni kanssa lukuhetkiä talvilomalla. Hän luki minulle Tatua ja Patua ja olin vaikutettu.

    VastaaPoista
  11. Amandan täytyy nyt vain malttaa keväisempien ilmojen saapumista. Oli varmasti mukava saada mummin murunen kylään, hienoa :)

    VastaaPoista
  12. Hpy!
    Hot-makkara lämmittää;)

    Kaanon!
    Yhteiset lukuhetket ovat ihania.

    Elegia!
    Amanda marisee ovella kymmenen kertaa päivässä. Harrastan oven availua. Liikuntaa sekin on:D

    VastaaPoista
  13. Ehkä olet kirjoittanutkin siitä, mutta minkä ikäinen Amanda on? Mukavan näköinen.
    Minäkin olisin halunnut lyhytkarvaisen kissan, mutta tytär voitti - tuplasti, kun nyt on kaksi norjalaista.

    VastaaPoista
  14. Mayo!
    Koska Amanda on löytökissa - olen ottanut sen löytöeläinkodista, sen tarkka syntymäika ei ole tiedossa. Eläinlääkärin arvion mukaan se on nyt 7-vuotias. Edellinen kissani Rosamunda oli pitkäkarvainen persialainen color point.

    VastaaPoista
  15. Famulla ja lapsenlapsella on sana hallussaan, he vievät lukijan suun hymykaarelle; hyvä tuuli tarttuu olipa lukijan mieli mutkalla tai kiitoradalla.

    Milloin lapsenlapsen nuorisoromaani ilmestyy vai onko se salaisuus? Entä milloin Famun kirja ilmestyy vai onko se salaisuus? Siihen tulee varmasti mukaan Amandan tassunjälki.

    VastaaPoista
  16. Aivan hurmaavaa kun ootte siellä räppäilleet. Ilmiselvää parhautta ^_^. Käväisin katsomassa muitakin räppejä. Hyvä mieli tuli kirjoittelustasi muutenkin. Kiitos siitä.
    Meikälläkin oli viikon tauko tästä blögittelystä, se teki hyvää!

    VastaaPoista
  17. Lastu!
    Taitaa nuorisoromaani ehtiä valmiiksi ensin. Amandalla on tietenkin voimakas vaikutus famun kirjoitelmiin. Kaikkeen muuhunkin. Kävin tänään gynekologilla. Hän halusi kuulla Amandan kuulumiset:))

    VastaaPoista
  18. Tuuluska!
    Kävin katsomassa Tukholmaa blogissasi. Oli kiva reissu:)

    VastaaPoista
  19. Minulla on ollut 13 vuotta Helsingin eläinsuojeluyhdistyksestä hankittu löytökissa ja se oli maailman paras : )

    VastaaPoista
  20. Teillä on ollut todella hauskan kuuloinen viikonloppu. Yhdessä lukemista ja tekemistä. Hauska räppikin oli syntynyt. Vielä kun äänittäisitten sen, että kuultaisiin live-esityksenä! ;)

    VastaaPoista
  21. Anskukka!
    Ainakin se live-esitys naurattaisi:)

    VastaaPoista
  22. Kivaa katseltavaa ja luettavaa.

    VastaaPoista