sunnuntai 28. maaliskuuta 2010

Synnynnäinen huijari.







Tähän alkuun säätiedotus. Viime yönä satoi silkkaa vettä. Lämpötila pysyi nollan plus-puolella. Sade ropisi suorastaan miellyttävästi. Aamulla kello 6.54, jolloin se olikin jo 7.54 - kello nimittäin-, sade piti taukoa, ja ihania näkymiä ja värejä oli taas kuvattavana. Sade alkoi pian uudelleen ja ropisi suorastaan miellyttävästi poistaessaan isohkon määrän lunta.
Sitten asiaan.



Pitkän elämäni aikana olen joutunut (ilokseni) huomaamaan olevani synnynnäinen huijari. Huijaaminen sujuu minulta luontevasti. Nyt kävi niin, että tuli pakettikortti. Paketti sisälsi ylläolevat kaunistukset ja muita kaunistuksia. Saarikylän postilähetykset tulevat nykyisin ruokakauppaan, joka sijaitsee paikassa, jonne ei busilla saarikylästä pääse kovin lähelle. Kun paikallinen posti saarikylässä lopetettiin, istui Kuopiossa henkilö, joka katsoi kartasta missä saarikylää lähinnä oleva Itellan toimipiste sijaitsee ja laittoi saarikylän postin tulemaan sinne. Ei sillä väliä, että autottoman famun on mahdoton raahata painava paketti sieltä lähimmälle bussipysäkille, jonne on liian pitkä matka.
Poikkesin asiasta. Pakettikortti siis tuli. Onneksi tulivat myös sukulaistyttö ja hänen autonkuljettajansa käymään. Ottivat minut autoonsa. Lähdettiin hakemaan sitä pakettia. Koska posti on ruokakaupassa, ostin samalla ruokaa itselleni ja kissakullalleni. Ladoin ostokseni kassan hihnalle, avasin kauppakassini ja kiljaisin. Olin unohtanut lompakkoni kotiin. Sukulaistyttö sanoi autonkuljettajalleen jotakin siihen suuntaan, että se yrittää taas. Tarkoitti huijata. Minä hihitin hillittömästi. Sukulaistyttö maksoi ostokseni. Siirryin toiselle tiskille, mistä paketti piti lunastaa. Hihitin edelleen hillittömästi. Paketti ei ollut mitenkään halpa. Sukulaistyttö maksoi paketin. Kuittasin paketin hillittömästi hihittäen. Muut asiakkaat tuijottivat. Istuttuamme takaisin autoon sukulaistyttö sanoi autonkuljettajalleen jotakin mikä kuulosti sanalle "tyypillistä".
Asiaa selventääkseni kerron esimerkin. Työpaikallani työtoveri käveli luokseni ja kysyi olisiko minulla vaihtaa satanen pieneksi. Siihen aikaan se oli markkoja. Avasin lompakkoni ja aloin laskea seteleitä hänen käteensä. Minulla oli vain yhdeksän kymppiä. Sanoin työtoverilleni ettei se haittaa, hän voisi tuoda sen kympin minulle huomenna. Työtoveri kiitti ja lähti tyytyväisenä kävelemään poispäin. Noin 45 sekunnin kuluttua minulle valkeni mitä tuli tehtyä. Juoksin hänen peräänsä hillittömästi hihittäen selittämään, että minunhan se kymppi pitää tuoda.
Näistä ja muista lukemattomista luontaisista huijauksistani johtuen sukulaistyttö,hänen autonkuljettajansa, työtoverit, ystävät ja tuttavat osaavat suhtautua minuun luontevasti. "Se nyt on sellainen"-tyyliin.
P.S. laitoin rahat sukulaistytön tilille tänään.

25 kommenttia:

  1. Nyt on sitten pääsiäisverhot otettu esille. Somat.
    Kiva juttu, oli hauska lukea. :)

    VastaaPoista
  2. Kaikki yläkuvan tiedot sopivat tänne meillekin. Alakuvan tiedoissa on pieniä poikkeamia, mutta se ei haitanne kovin paljon jokapäiväistä elämää. ;)

    VastaaPoista
  3. Sattuuhan sitä, mullekkin on joskus käynyt jotenkin noin :)

    VastaaPoista
  4. Näitähän sattuu, ja minä ajattelen että juuri avoimelle ja rehelliselle ihmiselle tällaisia kömmiä juuri tapahtuukin..... puhun kokemuksen syvällä rintaäänellä.
    Ja himskatti, Kiirepakolainen torpalla ihmetteli, että mihin tipuja on Yöjalasta kadonnut, nehän onkin täällä, oikein kunniapaikalla! Tännepä ne sopivatkin oikein hyvin! hih.

    VastaaPoista
  5. Noohh..mitäs noista sattuuhan sitä.
    Kiva kun muillekin, kuin itselle. Tietty välillä tuntuu kyllä kuin olis se VARDE hiipinyt meille:)))

    Mukavaa viikonalkua!!
    ^_^Piitis

    VastaaPoista
  6. Unelma!
    Tipuja ja pajunkissoja iloksemme.

    Zilga!
    Ei haittaa. Porskutetaan eteenpäin.

    Lezzie!
    Se ilahduttaa. Että muillekin!

    Kiirepakolainen!
    Huijasin tiput tulemaan tänne:)

    Piitis!
    Sattuu ja tapahtuu. Hyvää tätä viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
  7. Sattuuhan sitä. Onneksi oli sukulaistyttö mukana. Minulle sattuu kaikenlaista. Niistä syntyisi pieni pakinakirja, jos aloittaisin kirjoittamaan.

    VastaaPoista
  8. Täällä satoi viime yönä pari tuntia ihan kaatamalla, kuin kesäisen ukkosmyrskyn aikaan.
    Onni että sait lunastettua noin upeat daaliat.
    Sukulaiset ovat joskus mukavia olemassa.

    VastaaPoista
  9. On tämä elämän kiertokoulu metkaa. Ensin saa katsella ja suojella sukulaistyttöjä kun he ovat piskuisia kuin linnunpoikaset - ja ihan pian he kaitsevat meitä, tai joutuvat kaitsemaan, kun meille mummoille sattuu ja tapahtuu.

    Kuka on kenellekin kympin velkaa, on aika kova pähkinä aukaistavaksi. Vähän niin kuin kesäaikaan siirtyminen. Minulle on käynyt samalla viissiin:)

    Ihanaa kevätviikkoa sinulle :)

    VastaaPoista
  10. Kun kaikenlaista sattuu, niin on mitä muistella ja mistä kirjoitella. Ne antavat pientä väriä arkeen.
    Teilläkö saivat lumihanget kyytiä!

    VastaaPoista
  11. No niin kiitos näistä aamunauruista. Olet sinä aika ovela. Onko toi Ranunculos joku leinikki? Kauniilta näyttää joka tapauksessa.

    VastaaPoista
  12. Suu korvissa on tässä luettu. Elämänmakuista on tekstisi.
    Joskus hyvin nuorena olin kassalla töissä ja joku asiakas alkoi selittämään rahanvaihtoa enkä uskaltanut tunnustaa, että olin mennyt jo ihan sekaisin, kuka kenellekin mitäkin antaa : ) Piti vaan uskoa asiakasta.

    VastaaPoista
  13. Taru!
    Kiitos! Aika hassu taidan olla.

    Arleena!
    Niitä sattuu hämmästyttävän usein.

    Mk!
    Pistä daaliat heti ruukkuun, että ehtivät kasvaa. Sukulaiset ovat aika tarpeellisia.

    Lastu!
    Kaitsijaa tässä tarvitaan. Keväistä viikkoa sinullekin!

    Aimarii!
    Hanget saivat kyytiä, mutta vielä niitä riittää.

    Amalia!
    Ranunculus on leinikki. Tämä on uusi kokeilu minulla.

    Mayo!
    Kerran Sokoksessa kassa rupesi latomaan eteeni seteleitä, jotka kuuluivat ihan toiselle asiakkaalle. Hillitsin sisäisen huijarini:))

    VastaaPoista
  14. Tämän verran huijaria on helppo itsestäänkin löytää.:o)
    Tullaisia leinikin "alkuja" olisi kiva löytää jostain. Kaunis kukka!

    VastaaPoista
  15. Pysy vaan huijarina meidan huviksemme!

    VastaaPoista
  16. hahahahah...huijaritaitoa on! Mä ehdin jo kanssa ihmetellä,e ttä miksi sä työkaverisi perään juoksit...hahahahahah

    VastaaPoista
  17. Hui, ethän vai ole anoppini ;) *varovasti*..

    VastaaPoista
  18. Kaanon!
    Leinikinalut tilasin Puutarhakeskus Kauppilalta. Tulivat Turusta asti.

    Hpy!
    Olen kestohuijari:D

    Vilukissi!
    Juu, luontaista:))

    Elisa!
    Melko varmasti en. *rohkeasti arveltuna*..:))

    VastaaPoista
  19. Olen joskus ehdottanut serkkutytöilleni, että alkaisimme laittaa muistiin kaikki meille sattuvat mokat, möhläykset ja hullut sattumukset. Näistä kokoaisimme kirjan, jota sitten jakaisimme muulle suvulle (jota on paljon!) joulutervehdyksenä. Saisivat kerrankin nauraa jouluna kyllikseen. Eivät ne tytöt taida ideaani suostua.
    Täällä ei tuo taivas oikein tiedä vuotaisiko vettä vai heittelisikö peräti lunta.

    VastaaPoista
  20. Riitta!
    Siitä tulisi hupaisa kirja. Minua ei tällä hetkellä yhtään huvita se, että tästä postauksesta ovat kuvat nyt kadonneet.

    VastaaPoista
  21. Jatka samaan malliin, muuten käy elo liian ankeaksi ^^.

    (Eilen illalla bloggeri pihisteli ja piilotteli kuvia, mutta toimii taas onneksi moitteetta.)

    VastaaPoista
  22. Tuuluska!
    Ankeutta kaihdamme kaikin keinoin. Sitä estää tämä bloggailukin.
    Kuvat tosiaan hävisivät muiltakin. Nythän on kaikki hyvin.

    VastaaPoista
  23. Hianoja tarinoita. Peikosta mukavia :)

    VastaaPoista
  24. Isopeikko!
    Mukava kuulla, että peikko tykkää.

    VastaaPoista