maanantai 25. toukokuuta 2009

Ei kesälomaa!

Puutarhassani kasvaa tämä kivi. Se tulee vuosi vuodelta isommaksi. Olen lannoittanut sitä kissankakalla.
Maanantaikerhossa pidettiin tänään kevätkauden lopettajaiset. Mässäiltiin kääretortulla ja täytekakulla, pullaa unohtamatta ja pikkuleipiä ja kahta sorttia kuivaa kakkua.
Laulettiin iskelmiä. Laulettiin operettisävelmiä. Laulettiin Billy banjoaan hän soittaa. Laulettiin myös suvivirsi. Siitä päästiin oikeaan kesänalkamistunnelmaan. Kuin lapsena kansakoulussa. Eläkeläisillä ei kylläkään ole kesälomaa. Hetkeäkään ei saa levähtää. Aina pitää olla pirteä ja osallistuva ja aikaansa seuraava ja matkusteleva ja puutarhaa hoitava ja iloinen ja tyytyväinen ja tukka hyvin ja kulttuuria harrastava ja pirteä ja pirteä ja pirteä. Älkää kertoko kenellekään, mutta minulla on silloin sun tällöin tapana pitää vapaapäivä. Ihan salaa. ( Saatan olla silloin myös nyreä ).

6 kommenttia:

  1. Tuopa oli lohduttava tieto. Olen nimittäin tuntenut itseni kamalan huonoksi eläkeläiseksi, kun en oikein jaksa olla sellainen pirteä, pirteä.. Mutta kivi on aivan upea. Harmi, etteivät ne näillä seuduilla kasva noin isoiksi edes kissankakkalannoitteella.

    VastaaPoista
  2. Millan!
    Ei tarvi, jos ei jaksa. Jaksoon muut. Pidetään välillä laiskanpäivä!

    VastaaPoista
  3. jos veis kissan kakkaa ohonkin kulmaan tontilla, niin alkaiskohan siihen kasvaa kivi? Mä niin haluisin.

    VastaaPoista
  4. Amalia!
    Kannattaa kokeilla. Siihen voi laittaa pienen kiven siemeneksi;)

    VastaaPoista
  5. Minun maailmassani kivet ovat alkaneet kutistua. Mammani pihassakin on iso kivi, joka aikoinaan oli oikea KIVI, mutta nyt se on ihan selvästi kutistunut. Ei auta, vaikka kakkuloissa tehoa nostetaan alvariinsa. Pihallamme käy naapurien kissoja, mutta täytyypä tarkkailla huolella, jospa tässäkin pihassa kivet kasvavat. Ainakin lukumäärä on lisääntynyt.

    VastaaPoista
  6. Jos lukumäärä on lisääntynyt, se tietää hyvää kivien kasvulle.

    VastaaPoista