sunnuntai 17. toukokuuta 2009

Epävirallisia ja virallisia päiviä.

Sain perjantaina tämän ihanan kukkakimpun, vaikka minulla ei ollutkaan syntymäpäivää.
Kuten edellisessä postauksessa kerroin, kaupunki vietti 130-vuotisjuhlia.
Se ei kuitenkaan vielä riitä. Jostain syystä on ilmennyt, että oikea kaupungin syntymäpäivä onkin heinäkuussa. Virallisia 130-vuotissyntymäpäiviä vietetään 14-15.7.09. Silloin tarjotaan kaupunkilaisille kahvia ja täytekakkua.
Hyvä niin. Jos minulle olisi käynyt niin, että syntymäpäiväni olisi kaksi kertaa vuodessa, olisi jo kauan ollut Suomen vanhin.

Tämän bloggausvouhotuksen seurauksena en enää pysty ottamaan vastaan kukkakimppua normaalin ihastuneena, vaan ensimmäiseksi tulee mieleen, että saankohan otettua tästä hyvän kuvan blogiini. Se ei ole tervettä. Saatan joutua lopuksi vieroitushoitoon. Vieroitetaankohan minut kamerasta vai kirjoittamisesta. Vaiko kenties molemmista.
Mutta ennen sitä. Enkö onnistunutkin ottamaan hyvän kuvan kimpussa olevasta vihreästä mikälie-kukasta? Tämä on tervettä. Itsekehu nimittäin. Ehkä hoidan sillä itseni kuntoon.

Amanda epäili, että hänen talonsa kivijalkaan on pesiytynyt hiiri tai myyrä.

No, nyt se siirtyi toiselle laidalle. Amandan syntymäpäivästä ei ole tietoa, koska Amanda on löytökissa. Eläinlääkäri ehdotti päiväksi 10.10. Hyväksyimme sen Amandan kanssa, onhan se Aleksis Kiven päivä. Vasta kotona huomasimme, että olisi pitänyt valita Minna Canthin päivä. Amandahan on nainen.

8 kommenttia:

  1. Aamulla oli kiva katsoa kukkiasi, etenkin sitä vihreätä. Mitä Amanda tekisi löytäessään kutsumattoman vieraan kivijalasta? Kepaa kiinnostaa.

    VastaaPoista
  2. Amandahan ensinnäkin tappaisi sen. Sitten se kantaisi se takaterassille ja tarjoaisi minullekin ruokaa.

    VastaaPoista
  3. Onhan se ihan tavtonta, jos mökkiin pääsee kutsumattomia vieraita, etenkin jos ne ovat hiiriä tai myyriä. Tai tietysti onhan se kiva, jos paisti tulee kotiin kannettuna :)

    VastaaPoista
  4. Paisteista on ollut viimeaikoina pulaa. Me on jo syöty ne kaikki;)Terveisin Amanda.

    VastaaPoista
  5. Samoja riippuvuusoireita on havaittavissa täällä mamman maailmassakin. Tänään kävin terveyskeskuksessa, ei ollut kameraa mukana. Näin kauniin kukkatarhan kerrostalon pihalla. Puhelimella sitten kuvasin, täytyy katsoa tuliko niistä kuvista mitään. Maailma näyttää erilaiselta linssin läpi.

    VastaaPoista
  6. Unelma!
    Tämä meidän riippuvuus ei onneksi ole sieltä pahimmasta päästä.

    VastaaPoista
  7. Upea kimppu ja hieno makrokuva viherkukasta. Mikähän rehu mahtaa olla kyseessä? On se vaan hauskan näköinen.

    Hienoa, että Amandallekin on saatu synttäripäivä - ei kai se tarkka päivä ole niin tarkkaa, kunhan on vain kerran vuodessa ;)

    VastaaPoista
  8. En tiedä mikä vihreä rehu on, enkä uskalla maistaa.
    Ei me olla Amandan kanssa niin tarkkoja syntymäpäivistä. Mutta kaikki nimipäivät tulee muistaa. Ja ehdottomasti!!

    VastaaPoista