tiistai 5. toukokuuta 2009

Pian antiikkipullo.

Tästä ensin kellarissani, sittemmin autotallissa, seikkailleesta pullosta on tullut antiikkia. Pullo on Tapio Wirkkalan suunnittelema. Karhulan 120-vuotias lasitehdas lopetetaan. Tämä on paikkakunnalle raskas isku. Siellä työskennelleelle ammattiväelle ei vastaavaa työtä Suomessa löydy. Tehtaalla on kunniakas historia suomalaisen lasimuotoilun historiassa. Aalto-maljakoiden ja Aino-lasien valmistus on aloitettu siellä. Viime vuosina siellä on valmistettu pakkauslasia.

Kävin tehtaalla järjestetyllä tutustumiskierroksella joskus 80-luvulla. Ostin silloin tehtaanmyymälästä kaksi tällaista lasia.

Eilen maanantaikerhon ahkerat käsityönharrastajat toivat kerhoon hienon virkkaamansa ruusukranssin. Usea kerholainen on osallistunut ruusujen tekemiseen. Lupasivat, että toinen on vielä tekeillä. Näitä käytetään maanantaikerhon juhlatilaisuuksissa pöytäkoristeena.

Tässä vielä kranssi koko komeudessaan.

9 kommenttia:

  1. Se on aina surkea juttu, kun työpaikat paikkakunnalta katoavat.
    Sinulla on kaunis punainen lasi, arvokas esine.
    Taitavat kädet ovat virkanneet hienon ruusukranssin. Pöydässä näkyy tuollainen vanha paksulasinen sokerikko ja kermanekka, pian antiikkia nekin.

    VastaaPoista
  2. Hienoja esineitä...meillä oli kotona juuri tuollaiset "sokerikko ja kermakko"! Hieno kranssi...maanantaikerho, mukavaa!

    VastaaPoista
  3. Unelma!
    On se surullista kun täällä on muitakin lopettamisuhkia. Mukavaa, kun kerholaiset virkkaavat kaikkien viihtyisyydeksi. Pöydässä näkyvän liinan on eräs kerholaisista ommellut kerhon käyttöön.

    Vilukissi!
    Sokerikko ja kermakko ovat puristelasia. Niidenkin hinta on noussut viimeaikoina.

    VastaaPoista
  4. Taas ei voi mitään heittää pois, kun täytyy noitakin alkaa säästämään. Mihin tässä tavaran paljoudessa oikein jouttu :) Kaunis kranssi. Mikä tossa on kahvetta juodessa.

    VastaaPoista
  5. Viestitin tyttärelle Famun blogista raitasulhon kyselemiseksi Typy-kisulle ensi keväänä. Viesti poistettiin postilaatikosta lukematta, koska "falsetissa" erehdytti luulemaan, että pitäisi omistaa kuulokkeet!
    Muusa-kotikissamme eli miltei 20 vuotta, hopeatiikeri Tiina Nappe-tyttärineen samoin. Kumpikin tiikeri vuorollaan hiipi rotkonsa rauhaan.

    VastaaPoista
  6. Ihana kranssi, aivan upea! Melkein tekee mieli kietoutua siihen, näyttää pehmoiseltakin :)

    VastaaPoista
  7. Amalia!
    Kaikki vaan talteen. Etenkin pullot:)

    Ille.
    Niin, tai paremminkin kuulonsuojaimet, ei sitä falsettia kukaan kestä kuunnella:)
    Tuohon raitasulhon asiaan en pysty olemaan avuksi.
    Kissat elävät pitkään, kun niillä on hyvät olot. Sinun kissoillasi on ollut.

    Savu!
    Pitääkin kokeilla laittaa se kaulaan. Saattaisi herättää huomiota.

    VastaaPoista
  8. Antiikkipullo sun muut Kymenlaakson museokamat o.k., mutta pakolliselta tuntunut eilinen eka käynti Vellamossa oli pettymys. Liian suuret odotuksetko? Syksyn tullen taidetaan tyytyä iltavalaistuksen ihailuun ulkoa käsin.
    Sivun vas. ylänurkan nuolella en pääse takaisin ???

    VastaaPoista
  9. Ille!
    Minulta Vellamon tutkiminen on vaatinut useammankin käynnin.

    En osaa sanoa miksi nuoli vasemmalla ei toimi. Minulla se toimii.
    Jos menet kommenttilaatikon alapuolelle, pääset sieltä takaisin nappaamalla hiirellä kohdasta Etusivu.

    VastaaPoista