perjantai 29. toukokuuta 2009

Särkynyt sydän, niin kaunis.

Lähdin kuusivuotiaana ensimmäiselle ulkomaanmatkalleni Ruotsiin, kuten niin monet muutkin suomalaislapset sota-aikana. Päädyin Smoolantiin mamman, papan, Larsin ja Karinin luo. En moiti tätä matkaani. Minun oli siellä hyvä olla poissa sodan jaloista.

Puutarhassa siellä oli pyöreä nurmikkoalue, jonka keskellä oli pyöreä kukkapenkki. Siinä kasvoi särkynyt sydän. En ollut milloinkaan nähnyt särkynyttä sydäntä. Kävelin sen luo. Se oli kauneinta mitä milloinkaan olin katsonut.

Kävelin vielä lähemmäs. Kaunis, kaunis.


Koska olin kuusivuotiaan kokoinen, kukat olivat aivan silmieni tasalla. Pidätin henkeäni.
Kävin katsomassa niitä melkein joka päivä.
Käyn katsomassa niitä joka päivä nytkin puutarhassani. Lumous ei ole haihtunut.



7 kommenttia:

  1. Minun tätinikin lähti samanlaiselle matkalle. Paluu ei sitten oikein onnistunutkaan. Sydän särkyi monellakin tavoin. Taisi jäädä toinen puolisko tänne Suomeen, vaikka elämä rakentui sinne.

    Onpa ihanaa kuulla, että sinulle jäi vaikeista ajoista myös noin kauniita muistoja.

    VastaaPoista
  2. Millan!
    Muistelen sitä aikaa kiitollisena.

    Kiitos Unelma!

    VastaaPoista
  3. Ihana kuulla positiivinen muisto sotalapsena olosta Ruotsissa.
    Ja vaalit särkynyttäsydäntä yhä.
    Minulle särkynytsydän on myös musitojen kukka. Isä puolitti omansa ja antoi toisen puolikkaan minulle vuotta ennen kuolemaansa. Minulle on hyvin tärkeää, että se voi hyvin.

    VastaaPoista
  4. Aimarii!
    Sinulle jäi kaunis muisto isäsi puutarhasta.

    VastaaPoista
  5. Ihana muisto sinulla. Minäkin muistan isääni kun katselen särkynyt sydän kukkaa.Oli hänen lempikukkansa. En ole tohtinut itselle ostaa osaisinko sitä hoitaakaan. Kaunis on kyllä.

    VastaaPoista
  6. Anna!
    Evät tunnu vaativan paljoa hoitamista. Annan niille kompostimultaa ja kalkkia näin alkukesästä. Kannataa kokeilla.

    VastaaPoista