Vielä kerran kansallismaisemaa.

Kesäretki jatkui Kautokeinosta Tornion suuntaan. Kuva on Kattilakoskesta Tornionjoessa. Mielenkiintoisen näköiset kalliot kiinnostivat enemmän kuin kosken kuohut.

Ajettiin Aavasaksalle. Jos tämä vanha, tyylipuhdas kioski olisi ollut kaupan ja jos auton perässä olisi ollut suuri peräkärri ja jos olisi omistettu paljon ylimääräistä rahaa, tämä olisi tuotu saarikylään. Siinä olisi voitu myydä limonaadia ja omenapiirakkaa.

Ihailtiin Keisarinmajaa. Maja on alunperin rakennettu matkailijoita varten vuonna 1882. Koska kuitenkin oli suunniteltu Venäjän keisarin käyntiä sinne, annettiin sen nimeksi Keisarinmaja. Keisari ei ole siellä käynyt.

Maja on romanttista sekatyyliä. Takka on, sanoisinko, komea.

Ikkunoiden pielissä on karjalaista tyylisuuntausta.

Majan vieressä on muistomerkki Pierre Louis Mordeau de Maupertuisille ja ranskalaisen tiedeakatemian retkikunnalle, jotka 1736-1737 tekivät Lapissa astemittauksia.
Oltiin hyvillään siitä, ettei omisteta noin monimutkaisia nimiä ja että ne asteet on jo mitattu.

Tässä on se kansallismaisema Aavasaksalta katsottuna. Ennen pitkää se kasvaa umpeen.

Poikettiin Kukkolankoskelle. Se kuohuu. Rannalla seisoo mies lippoamassa.

Pienen matka päässä toinen. Vaikuttaa hengenvaaralliselta touhulta. Sekä kalalle, että kalastajalle.

Ruotsin puolella näytää olevan hotelli.

Rannalla on vanhoja aittoja.

Tosiasiassa kello oli 16.00

Havaittiin houkutteleva tanssiinkutsu.

Ensio Seppänen on veistänyt tämän komean nuoren Lauttamiehen vuonna 1961. Koska epäiltiin, ettei hän kuitenkaan tule hakemaan tanssiin, päätettiin jatkaa matkaa Tornioon.

Torniossa havaittiin tämä Ortodoksinen Pietarin ja Paavalin kirkko. Se on rakennettu vuonna 1884. Koska sen ympärillä oli aita, sen kuvaaminen innosti erityisesti.

Etupuolen kuva otettiin portin raosta.

Sisäänkäynnin yläpuolella on ikoni.

Tämän vastapainoksi mentiin illalliselle ravintolaan nimeltä Umpitunneli. Otetiin se riski. Ruoka oli kuitenkin hyvää eikä aivan siihen tunneliin jouduttu.

Kävin keskustassa.

Kävin tässä eräänä päivänä kaupungin keskustassa. Matkalla tilaamaan aikaa optikolle ja varaamaan teatterilippuja kuljin tämän vanhan paloaseman ohi. Siinä on kaunis torni.

Kuten kaikki arvaavat, oli minun tietenkin pakko nämä pari tehtävää suoritettuani suunnistaa kohti kahvilaa. Matkalla sinne kuljin tämän patsaan ohi. Sen nimi on Lepäävä pajutyttö. Sen on veistänyt Olavi Lanu vuonna 2003.

Kahvilan ikkunassa on tuoli. Sisällä on kyllä toisenlaiset istuimet. Eihän tuohon raatsisi istua. Pääsin yli kiusauksesta syödä iso ihana kakkupala. Otin homejuustobagelin. Hyvää!
Se oli kyllä aika rasvainen. En ole tarvinnut käsivoidetta pariin päivään.

Tämän patsaan ohi kuljin jatkaessani matkaa Postimerkkikerhon kokoukseen. Aloin epäillä, että minulla oli taas se "vino päivä". Se oli kuitenkin ollut kuvanveistäjä Frederico Asslerilla vuonna 2005. Patsaan nimi on Elinvoimainen läsnäolo.

Postimerkkikerhossa ostin muutamia Kaarina Toivasen tekemiä mainioita kortteja. Ettei tästä vaan löytyisi jonkinsorttista ironiaa bloggareita kohtaan;)

Kotiin matkasin bussilla. Oli hieman modernimpi malli kuin tämä, jonka voi nähdä Sibeliuksenpuistossa lasten leikkipaikalla. Se on aivan samanlainen, jolla koulua käydessäni kuljin keskustaan.
Ai, niin, unohdin mainita, että ostin päivävoidetta. Tarjonnan paljoudessa otin kaupassa sen, mikä oli jäsentarjouksessa. Kotiin tultuani luin pakkauksen reunasta, että se on tarkoitettu 25-40 vuotiaille. Hi, hi, hi................

Amandalla on asiaa.

Täällä on nyt sellainen tilanne, että famu ei mukamas ehdi kirjoittaa blogia. Hän lukee tätä kirjaa. Huokailee ääneen, että voi, voi mistähän saisi samanlaisen. Jupisee, että kyllä on hyvä kirja, ja taidan lukea tämän vielä toiseen kertaan. Miettii ääneen, että pitäisiköhän hankkia uusi kamera.

Jos minulta kysytään. Ei pitäisi. Hänhän saa aikaiseksi toinen toistaan kummallisempia kuvia tällä nykyiselläkin. Niinkuin tämäkin kuva. Mitä se esittää. Tuolia? Terassin kaidetta? Kissaa?

Itse olen viettänyt aikaani kulttuurin parissa. Suosittelen samaa teillekin. Klikatkaa vain linkkiä. Valitkaa sieltä VIDEOS. Nauttikaa! Niin minäkin teen.

Elokuun ilta.

Kävelen elokuun illassa kotiin. On aivan pakko mennä laiturille katsomaan tätä väriä.

Naapureiden saunatkin saavat uuden värin. Istun laiturin penkille ja kuuntelen laineiden liplatusta. Tiedän, että sirkat soittavat. En kuule sitä enää.

Tervalepän oksat näkyvät edelleen levittäytyneen.

Koska pikkuista kissaa ei näy missään, kävelen toiselle puolelle taloa. Olohuoneen ikkunan ohi mennessäni huomaan omistavani ainakin kolme olohuoneen lamppua. Miten vaurasta! Tosiassa se yksi kuvastuu toisesta ikkunasta moninkertaisena.

Amanda istuu portailla haaveilemassa. Tullessani se nousee raapimaan portaan kaidetta. Tarkoitus on viestiä, ettei sillä ole aikomustakaan tulla vielä sisään. Ei! Kissojen kuuluu saada haaveilla portaillaan pimeän tuloon asti. Sitten voi harkita sisääntuloa ja nukkumaan menoa. Sitäpaitsi se huomauttaa olevansa hurja NAARASKISSA, jolla on terävät kynnet. Kehotan sitä lopettamaan, ettei mene tikku silmään.

Sisällä näen keittön oven ikkunaan asettuneen yöperhosen. Se antaa kuvata itseään, vaikka asetan kameran aivan kiinni lasiin. En tiedä, mikä yöperhonen se on. Niiden nimet ovat hurmaavia. Olisiko se Sumuinen syysmittari tai Aaltoinen tupsumittari. Toivottavasti ei kuitenkaan Hallamittari tai Pakkasmittari. Olisi hauskaa, jos se olisi Kaksikuumittari. Nimitän sitä Suloiseksi elokuuniltamittariksi. Se hyväksyy sen.

Vielä tarkenee, mutta Hammerfestissä satoi.

Tänään tarkenin vielä juoda aamupäiväkahvia ja syödä liian suuren palan omenakakkua terassilla. Näiden hetkien kanssa tulee olla tarkkana ja ottaa niistä kaikki irti. Ei tämä kauaa enää kestä.

Mutta Hammerfestissä satoi heinäkuun neljäntenä päivänä. Tämän talon seinässä lukee: "Hammerfest by grundlagt 17 juli 1780.

Kaunis patsas. Siinä sateessa huonosti tarkennettu, piti näet kuvata sateenvarjon alta.

Torilla on purjelaivan näköinen taideteos. Vasemmalla näkyvä sininen pönttö ei taida kuulua siihen, sopiipahan kuitenkin väriin.

Koko kaupunki melkei roikkuu rinteessä. Talon takana näkyy aitoja. Ne estävät, niin mitä, maanvyöryjä, lumivyöryjä.

Lähdettiin jatkamaan matkaa. Kvalsundissa pilvet vyöryivät niskaan.

Aikamoisen lohkareen havaittiin murtuneen irti kalliosta.
Nähtiin pari poroa. Poroja nähtiin matkan aikana hämmästyttävän vähän.

Ylämäkeä riitti kilometrikaupalla.

Hämmästeltiin pyöräilijöiden sitkeyttä. Sateessa ylämäkeen. On siinä polkemista. Ovat kuvanottohetkellä 385 metrin korkeudella merenpinnasta.

Tultiin rotkoon. Onneksi oikealla on suojarakennelma.

Tie kiersi Elbelvan laitaa.

Elbelvassa kuohui koski.
Saavuttiin Kautokeinoon.

Murheen paikkakunta.

Nyt se sitten tapahtui. Tätä oli kauhulla odotettu. Yritetty pitää toivoa yllä. Eipä auttanut mikään, Sunilan sellutehdas lopetetaan.

Alkaa tuntua siltä, että tälle kaupungille alkaisi jo riittää.

Tehdas toisensa jälkeen lopettaa toimintansa.

Synkältä tuntuu.


Vaikeaa on tästä lamasta nousta.

Työttömien luku kaupungissamme lisääntyy lisääntymistään.

Nyt on jo kiire hallituksen

käyttää kaikki tarmonsa

ja punoa

vahvat esteet sille, ettei enempää tällaista murhetta tänne kylvettäisi.

Vaikea meidän on täällä pelkällä turismilla toimeen tulla, joskin tänään ensimmäinen risteilijä M/V Athena saksalaisine turisteineen pistäytyi tutustumassa kaupunkiin.


Pääskysetkin tekivät tänään lähtösuunnitelmiaan.