lauantai 29. elokuuta 2009

Kävin keskustassa.

Kävin tässä eräänä päivänä kaupungin keskustassa. Matkalla tilaamaan aikaa optikolle ja varaamaan teatterilippuja kuljin tämän vanhan paloaseman ohi. Siinä on kaunis torni.

Kuten kaikki arvaavat, oli minun tietenkin pakko nämä pari tehtävää suoritettuani suunnistaa kohti kahvilaa. Matkalla sinne kuljin tämän patsaan ohi. Sen nimi on Lepäävä pajutyttö. Sen on veistänyt Olavi Lanu vuonna 2003.

Kahvilan ikkunassa on tuoli. Sisällä on kyllä toisenlaiset istuimet. Eihän tuohon raatsisi istua. Pääsin yli kiusauksesta syödä iso ihana kakkupala. Otin homejuustobagelin. Hyvää!
Se oli kyllä aika rasvainen. En ole tarvinnut käsivoidetta pariin päivään.

Tämän patsaan ohi kuljin jatkaessani matkaa Postimerkkikerhon kokoukseen. Aloin epäillä, että minulla oli taas se "vino päivä". Se oli kuitenkin ollut kuvanveistäjä Frederico Asslerilla vuonna 2005. Patsaan nimi on Elinvoimainen läsnäolo.

Postimerkkikerhossa ostin muutamia Kaarina Toivasen tekemiä mainioita kortteja. Ettei tästä vaan löytyisi jonkinsorttista ironiaa bloggareita kohtaan;)

Kotiin matkasin bussilla. Oli hieman modernimpi malli kuin tämä, jonka voi nähdä Sibeliuksenpuistossa lasten leikkipaikalla. Se on aivan samanlainen, jolla koulua käydessäni kuljin keskustaan.
Ai, niin, unohdin mainita, että ostin päivävoidetta. Tarjonnan paljoudessa otin kaupassa sen, mikä oli jäsentarjouksessa. Kotiin tultuani luin pakkauksen reunasta, että se on tarkoitettu 25-40 vuotiaille. Hi, hi, hi................

13 kommenttia:

  1. Samaa Lanun Pajutyttöä kuvasin elokuussa.
    Kerro toimiko päivävoide?
    Minäkin sorruin ostamaan heleyttävän voiteen, kun se oli tarjouksessa ja pienellä präntätystä luin kotona, voiteen ruskettavan dekolteeni samettiseksi.
    Tilasin silmälääkärin!

    VastaaPoista
  2. Tuo Lanun pajutyttö on uskomattoman kaunis.

    VastaaPoista
  3. Todella nätti tuo Lepäävä Pajutyttö -patsas! Pitkään ihastelin sitä. Tuo toinen toinen ei taas tee minuun mitään vaikutusta. En ymmärrä miksi sillä on tuollainen nimi.

    VastaaPoista
  4. Kaanon!
    Pitäisiköhän laittaa aamuisin toiseen poskeen tätä uutta voidetta ja toiseen vanhaa, että huomaisi eron:)

    Unelma!
    On se kaunis, ja erinäköinen eri puolilta.

    Anu!
    Kun tuon jälkimmäisen vieressä seisoo, se tuntuu niin isolta, että läsnäolo-osuuden nimestä ymmärtää.

    VastaaPoista
  5. Luulin ensn paloasemaa kirkoksi, voi kuinka se on kaunis ja hyvä kuvasi tekee siitä vielä kauniimman.

    Min ä seisoisin oikein kauan tuon Elinvoimainen läsnäolo- vesitoksen luona ... ja lähtisin elinvoimaisen nuorekkaana kohti seikkailuja.
    Pajutyttökin on Lanulta hieno veitos, näyttää hieman kumaralta.

    Oliko kahvilan tuolilla jo syksyisiä lehtiä.

    Kyllä jäsentarjoukset tietävät, että jäsenille pitää tarjota aina astetta nuorempaa voidetta. Ei muutakuin kerro kuinka paljon nuoremmalta näytät voiteen jälkeen.
    Taidan mennä maanantaina ostamaan jäsentarjouksia.

    VastaaPoista
  6. Kirkoksi luulin minäkin ensisilmäyksellä paloasemaa, kuten Arleena.

    Famu löytää aina katsomisen arvoista kuvattavaa vaikka menisi minne, luulen. (Älä heittäydy suomalaiseksi ja mitätöi tuota sanomalla jotain suomalaista:)

    Vino päivä oli noista suosikkini vaikka jokaisesta kuvasta tykkäsin.

    VastaaPoista
  7. Arleena!
    Tuolilla oli syksyisiä lehtiä ja hopelanka.
    Jäsentarjoukset nuorentavat:))

    Rita!
    En heittäydy. Olen aika hyvä käyttämään kameraa. Oikeastaan erittäin hyvä!! Onko tämä nyt sanottu amerikkalaisittain?

    VastaaPoista
  8. Kehunapilla nappaisin. Täältä blogistasi saan mukaan aina roppakaupalla hyvää mieltä..:)

    VastaaPoista
  9. Millan!
    Sydänlämpöiset kiitokset! Otan sen vastaan mielihyvällä.

    VastaaPoista
  10. Tuo lehmäpostikortti on hieno! Meille anoppini muuten lähetti sellaisen jokin aika sitten. ;) Osui kyllä kohdalleen aika hyvin.

    Muutenkin hienoja kuvia! Olisit vain sallinut itsellesi kakkupalan, kerrankos sitä eletään. Itse leivoinkin tänä viikonloppuna, on taas ollut herkkuja hyviä monenlaisia. Emme ainakaan nälkään kuole. ;)

    VastaaPoista
  11. Ninni!
    Kortissa on kyllä hieno oivallus.
    Leivoin minäkin yhden omenapiirakan. Laitoin sen melkein kokonaisena pakkaseen.

    VastaaPoista
  12. Paloasema on ihan kirkon nakoinen - ellei sitten katsele tarkkaan isoja punaisia ovia joita ei kirjoissa yleensa ole ainakaan noin monta vierekkain.
    25-40-vuotiaille tarkoitettu paivavoide voisi olla minullekin tarpeen...

    VastaaPoista
  13. Hpy!
    Päivävoiteen testaus on meneillään. Rypyt entisellään.

    VastaaPoista