perjantai 21. elokuuta 2009

Murheen paikkakunta.

Nyt se sitten tapahtui. Tätä oli kauhulla odotettu. Yritetty pitää toivoa yllä. Eipä auttanut mikään, Sunilan sellutehdas lopetetaan.

Alkaa tuntua siltä, että tälle kaupungille alkaisi jo riittää.

Tehdas toisensa jälkeen lopettaa toimintansa.

Synkältä tuntuu.


Vaikeaa on tästä lamasta nousta.

Työttömien luku kaupungissamme lisääntyy lisääntymistään.

Nyt on jo kiire hallituksen

käyttää kaikki tarmonsa

ja punoa

vahvat esteet sille, ettei enempää tällaista murhetta tänne kylvettäisi.

Vaikea meidän on täällä pelkällä turismilla toimeen tulla, joskin tänään ensimmäinen risteilijä M/V Athena saksalaisine turisteineen pistäytyi tutustumassa kaupunkiin.


Pääskysetkin tekivät tänään lähtösuunnitelmiaan.

14 kommenttia:

  1. Uljaita näkymiä kaupungissasi kuitenkin on. Niihin ei lama iske. Ihmisen on jostain haettava jaksamista ja positiivisuutta. Ehkä me bloggarit saamme sitä luonnosta ja maisemista, ja blogiystävistä. Sillä energialla teemme suunnitelmia. Ja lamastahan kyllä selvitään.

    (Hmm, vahvistussanakseni tuli LIDIL, merkitseeköhän se sitä että Lidl'istä löytyy työpaikka jos oma menee?)

    VastaaPoista
  2. Innovaatio koulutusta, mietintämyrskytystä, uusien mahdollisuuksien etsintää,... Mikä lienee ratkaisu ja kuka keksii miten työpaikkoja saadaan lisää. Kyllä ne vastaukset jossakin on! Mutta kun se löytäminen on joka paikassa niin kiven alla.

    Meilläkin on yt:t päällä. Itse olen turvassa, niin turvassa kuin toistaiseksi voi olla, mutta lomautuksia tulossa monelle. Eri paikkakunnilta yritystä myös pistetään ihmisiä pois. Sitä se on tämä aika eri puolilla.

    Kotka kyllä kokee liian kovia aikoja.

    VastaaPoista
  3. Tilanne on tosiaan ihan kauhea. Miten tämä onkin mennyt tällaiseksi? Markkinavoimat jyllää ja mikään ei riitä. Aina vaan pitää tuotannon kasvaa ja kasvaa. Kohta täällä Suomessa ei ole kuin työttömiä ja nekin varmaan siirretään Kiinaan tai Brasiliaan.

    VastaaPoista
  4. Rita!
    Jaksan vielä uskoa, että tästä lamasta selvitään. (Kävin muuten äskettäin ihan ensi kertaa Lidl'issä.)

    Outi!
    Hämmästyttävää kyllä, Summan tehtaille löytyi toimintaa. Ehkäpä Sunilaankin.
    Minullahan ei ole hätää, kun olen jo eläkkeellä.

    Amalia!
    Ihmetys tässä valtaa pienen ihmisen.

    VastaaPoista
  5. Vaaaau .... hienosti tehty tarina!!

    VastaaPoista
  6. Kova paikka se on varmasti jokaiselle teollisuutta harrastavalle kaupungille. Pääskysetkin kaikkoavat lamanalta pois.

    VastaaPoista
  7. Sama juttu täällä. Lähes kaikki tehtaat ja yritykset kohta lopetettu. Yllättävän moni on kuitenkin saanut tilalle jotain muuta työtä. Ihan ei ole siis toivoa menetetty.

    VastaaPoista
  8. Kiitos Vilukissi!

    Zilga!
    Pääskyset lähtevät lämpimämpään paikkaan.

    Hullukaali!
    Kaipa tästäkin selvitään.

    VastaaPoista
  9. Teollisuus pelaa omistajien (amerikkalaisten eläkemummojen rahoja sijoittavien firmojen) ehdoilla. Tavoitteena on voittojen kasvattaminen, hyvinvoinnilla ei ole niin väliä.

    VastaaPoista
  10. Koko tehtaan sulkeminen on kova isku koko kaupungille, sen heijastusvaikutukset vaikuttavat menetettyjen työpaikkojen lisäksi.
    Toivotaan, että tilalle saataisiin korvaavaa teollisuutta.
    Hyviä kuvia.

    VastaaPoista
  11. Arleena!
    Alihankkijat, satama, rautatiet, rekkaliikenne; ne kaikki saavat tästä oman ikävän osansa.

    VastaaPoista
  12. Tämän valokuvakirjeen (hienonhieno, vaikka aihe on kuolemanvakava) voisit lähettää hallitukselle. Kuva yhdistettynä sanaan puhuu niin että koskee. Ikuisena optimistina toivon että kivun jälkeen tulee oikea diagnoosi ja elvytys.

    VastaaPoista
  13. Lastu!
    Täällä sitä elvytystä kovin kaivataan.

    VastaaPoista