torstai 6. elokuuta 2009

Notkahdus makeisten myynnissä Etelä-Suomessa

Olen tässä joutunut olosuhteiden pakosta taas kioskimyyjäksi. Toissapäivänä menin sinne tuntia ennen kioskin avaamisaikaa. Piti siivoilla siellä. Muistutin itselleni useampaan kertaan, että ulko-ovi pitää muistaa avata, kun kioski aukeaa. Muistinkin asian viisi minuuttia vaille 17. Menin eteiseen ja huomasin siellä yhden pöydän olevan vielä pois paikaltaan. Siirsin pöydän paikoilleen ja menin takaisin myyntipöydän taakse odottamaan asiakkaitani. Kolmen neljännestunnin kuluttua pihahommissa ollut henkilö huomasi pikkutyttösen nykivän ulko-ovea. Hän tuli sisään omilla avaimillaan kertomaan minulle, että ovi oli ollut lukossa. Eipä ollut kauppa käynyt!
Mietin, onko tämä normaalia potemaani aivotoiminnan vajausta vai alkaako minulla muisti pettää pahasti.

Kotiin tullessani Amanda Beata Cecilia Dorothea odotteli minua portailla. Kerroin hänelle tämän kauhistuttavan tapauksen. "Sinun pitäisi ruveta harrastamaan joogaa",sanoi Amanda.

"Esimerkiksi tälläinen käsilläseisonta-asento parantaa huomattavasti aivojen toimintaa", sanoi hän.

Sisään mentyämme hän suositteli minulle lämpimästi tähän kirjaan tutustumista.

12 kommenttia:

  1. Kyllä ehkä kannattaa ottaa Amandan neuvosta vaari. Amanda näyttää sulle varmaan muitakin asentoja miellään, jos kirja ei oikein avaudu sulle :D

    VastaaPoista
  2. Oi, Amanda on varmasti oikeassa. Tuollaista muistamattomuutta on kyllä liikkeellä, valitettavsti. Lainaisikohan Amanda minullekin tuota kirjaa?

    VastaaPoista
  3. Hih miten riemastuttavan kuvan olet saanut kissasta!

    VastaaPoista
  4. Amalia!
    Pitää opetella Amandan opastuksella;)

    Unelma!
    Toivottavasti muistamattomuus ei kuitenkaan tartu blogin kautta.

    Rita! Joskus sitä onnistuu.

    VastaaPoista
  5. No eipä sitten ollut ihme, kun ei kauppa käynyt. Hih! =)
    Hyvältä näyttää tuo Amandan esittelemä asento. Uskaltaisinkohan kokeilla.. Enpä taida. Ehkä pitäisi aloittaa jostakin kesymmästä asennosta. =)

    VastaaPoista
  6. Anu!
    Tuota asentoa en minäkään uskalla kokeilla;)

    VastaaPoista
  7. Auttaiskohan jooga muistamattomuuteen? Perin tuttua ja omakohtaisesti koettua oli tarinassasi!

    VastaaPoista
  8. Täytyy kyllä sanoa, että Amanda on varsin venyvää sorttia :D

    Ja mikäs siinä kiskalla myydessä, kun pitää oven lukossa - jää sitä aikaa itselle!

    VastaaPoista
  9. Elegia!
    Juu, voi vaikka joogata kaikessa rauhassa;)

    VastaaPoista
  10. Kirjoita ensikerralla iso lappi "Muista avata kioski" , mutta laita lappu näkyvään paikkaan, vaikka ikkunaan, että löydät sen.

    Tätä se on joskus täälläkin mennään hakemaan jotain ja palataan aloituspisteeseen miettimään - mitähän minun piti hakea.

    VastaaPoista
  11. Arleena!
    Tai jos laittaisi kännykkään herätyksen.

    VastaaPoista