sunnuntai 13. syyskuuta 2009

Haaparannan asemalla. Taas!

Kesäretkellä piipahdettiin Haaparannan asemalla. Minulla on tapana piipahtaa siellä silloin tällöin. Viimeksi kävin siellä vuonna 1944 ensimmäisellä ulkomaanmatkallani. Matkaseurana minulla oli junalastillinen lapsia. Kaikilla oli kaulassa lappu. Lapussa oli nimi ja numero. Minulla ei ole aavistustakaan siitä, kuinka monta vuorokautta matkaa oli tehty Kymin asemalta Haaparantaan. Matkalla olin tutustunut muutamaan matkatoveriin. Ruokaa oli saatu, ja yöt oli nukuttu junankolkkeessa. Olin itse vaatinut päästä naapurimaahan, jossa tietääkseni sai jopa appelsiineja. Pienemmästäkin syystä sitä on matkalle lähdetty. Haaparannan asemarakennuksesta en muista mitään. Sen sijaan lähtemättömästi on mieleeni jäänyt katastrofi, joka minulle sattui aseman jälkeisessä paikassa, jossa mentiin pesulle. Vaatteet riisuttuani laitoin ne pienen matkalaukkuni kanssa minulle osoitettuun paikkaan. Siirtyessämme pesuhuoneen puolelle, huomasin matkalla, että punainen rusettinauha oli unohtunut hiuksiini. Otin sen pois, ja solmin sen pesuhuoneeseen vievän oven kahvaan. Ajattelin ottavani sen takaisin tullessani siitä mukaani. Kävikin niin, että pois tultiin toisen oven kautta. En millään löytänyt ovea, johon olin rusettinauhani ripustanut. Siitä lähtien sanalla "Haaparanta" on ollut korvissani ikävä kaiku. Ihminen matkustaa ulkomaille, eikä päässä olekaan punaista rusettinauhaa, josta äiti kotoa lähtiessä oli muistuttanut huolta pitämään. Onneksi pääsin Ruotsissa mamman, papan ja heidän lastensa Larsin ja Karinin luo. Se oli paikka, jossa ei ollut puutetta rusettinauhoista eikä sievistä vaatteista. Ei myöskään appelsiineista.
Haaparannan asemasta puheen ollen; siellä ei ole enää henkilöliikennettä. Asema toimii nuorisotalona. Siellä oli valokuvanäyttely, jossa oli kuvia mainituista lappu kaulassa matkustavista lapsista, joita vapaaehtoistyötä tekevät tädit ja sotilaat saattelivat. Annoin Haaparannalle anteeksi edellä kertomani tapauksen.

15 kommenttia:

  1. Kyllä Haaparanta on nyt onnellinen, kun sai punaisen rusetin ottamisen anteeksi. Onneksi menit TAAS käymään siellä, niin tuli toikin asia hoidettua.

    VastaaPoista
  2. Herkistyneenä luin kirjoitustasi. Punainen silkkinauha saa uuden merkityksen mielessäni.

    VastaaPoista
  3. Minulla on tapana piipahtaa Haaparannan asemalla silloin tällöin, tämä oli hauskasti kirjoitettu. Surullista, että rusettinauha jäi sinne, mutta onneksi sait uusia.

    VastaaPoista
  4. Amalia!
    Haaparanta päästi varmaan helpotuksen huokauksen. Niin minäkin.

    Kaanon!
    Lapselle punainen silkkinauha oli tärkeä.

    Harmaapantteri!
    Oletkohan nähnyt sen valokuvanäyttelyn?

    VastaaPoista
  5. Kaunis kertomus eletystä lapsuuden matkasta. Onneksi sait uusia silkkirusetteja siellä korvaukseksi.

    VastaaPoista
  6. Hieno muistelu. Koskettava myös. Sota-aika oli raskasta aikaa.
    Onko sinulla säilynyt ystävyyssuhteita ruotsalaisen perheen lapsiin? Muihin lapsiin?

    VastaaPoista
  7. Unelma.
    Uusi rusetti päähän ja lapsi oli iloinen.

    Aimarii!
    Kyllä Lars ja Karin kuuluvat edelleen ystäviini. Muihin ovat yhteydet katkenneet.

    VastaaPoista
  8. Kaihoisa muisto Haaparannasta. Hyvin on asemarakennus säilynyt. Näyttää olevan ehjä peltikatto. Ehyt katto on rakennuksen pelastus. Vesi ei ole päässyt turmelemaan.

    VastaaPoista
  9. Onko sinulla ollut traumaa punaisen nauhan kadottamisesta tahan paivaan asti? (Niinhan kavisi ainkain monelle nykypaivan lapselle, jos viela nauhaa kayttaisivat!)
    Kauniisti kerrottu tarina Haaparannan asemasta ja vahan sen ymparillekin.

    VastaaPoista
  10. Arleena!
    Rakennus on hyvässä kunnossa sisältäkin.

    Hpy!
    Viitaisiko se traumaan, kun se vieläkin muistan;)

    VastaaPoista
  11. Punaisen silkkinauhan saattaa nähdä myös siteenä kotimaahan. Se hävisi hetkeksi.

    Porvoon asemalla kuvasin kesällä muistolaatan sotalapsista, pitääkin laittaa se kuvablogiini joku päivä.

    VastaaPoista
  12. SusuPetal!
    Niinpä, kotimaahan tai kotiin.
    Seurailen kuvablogiasi.

    VastaaPoista
  13. Oletko kirjoittanut sotalapsen tarinasi jälkipolville luettavaksi, elettäväksi. Punainen rusetti voisi olla tarinasi nimi. Myötäelän kertomuksesi täydellä sydämen sykkeellä, minä juuri Ruotsista palannut. Niin, mielellämme luemme myös blogissasi muistojasi, jos haluat ne jakaa.

    Kiitos paljon.

    VastaaPoista
  14. Lastu!
    En ole kirjoittanut yhtenäistä tarinaa, osia kyllä. Ehkäpä joskus innostun kokoamaan ne yhtenäiseksi kokonaisuudeksi.

    VastaaPoista
  15. Oi mikä sykähdyttävä tarina.
    Silkkinauhan menettäminen varmasti harmitti!

    Minäkin käyn Haaparannassa yhtenään...viimeksi vuonna 1986.

    VastaaPoista