Voihan kolmetoista!

Eilen illalla kuu kurkisteli kainosti pilven takaa. Käytiin Amandan kanssa yöunille ja nukuttiin oikein ihanasti kello kuuteen asti. Silloin Amanda hyppäsi neljälle jalalle ja ilmoitti minulle, että hänen vatsansa kurnii. Ei auttanut muu, kuin mennä laittamaan ruokaa kuppiin. Älkää kertoko Amandalle, että piilotin ruoan sekaan yhden madotuspillerin.
Kömmimme takaisin sänkyyn. Siinä puoliunessa makaillessani aivoni alkoivat minulle tuntemattomasta syystä yht'äkkiä toimia. Harvinaista kyllä.
Olen järjestänyt maanantaikerholle teatteriretken naapurikaupunkiin. Retkelle on ilmoittautunut 13 lähtijää. Liput näytökseen maksavat 13 euroa. Maanantaina ilmoitin kerhossa, että lähtö teatteriin ensi sunnuntaina on kello 13. Aivotoiminnan seurauksena ymmärsin tämän olevan mahdoton yhtälö. Lähtö ei voi olla kello 13. Nousin ylös, avasin tämän koneen, ja tarkistin liikennöitsijän minulle ilmoittaman lähtöajan. Sehän oli kello 13.30.
Soitin tänään 13 puhelua ja kerroin oikean lähtöajan. Tunnustin 13 henkilölle 13 eri kertaa aivojeni toimivan satunnaisesti.
Luku 13 kyllästyttää minua. En tunnusta olevani taikauskoinen.

Aamuaurinko iski minulle silmää.

Puolen tunnin kuluttua se oli kiivennyt kurkistamaan pilvien yli. Lupasi kaunista päivää.

Meninkin käymään lähikeskustassa torilla missä kaupungin kukka-asetelmat vielä kukkivat näin komeasti.

Nämäkin olivat vielä aivan hyvännäköisiä.

Kotiin tultuani ehdotin Amandalle, että tämä 13-juttu kenties johtui näistä hattivateista, jotka tanssivat pihallamme.

Amanda Beata Cecilia Dorothea sanoi kaiken johtuvan siitä, etten osaa rentoutua syksyn lehtien parissa kuten hän.

"Sitäpaitsi olisi hyvä, jos harrastaisit välillä rauhoittavaa kissa-joogaa", sanoi Amanda.