keskiviikko 9. syyskuuta 2009

Merkillisiä juttuja.



Tänään vietettiin jokavuotista "Postimerkin päivää". Se saa aikaan postimerkkikerhoissa ja filatelisteissa jonkinasteista säpinää. Minulle kävi taas kerran niin, että kun kerhossa mietittiin jo kevätpuolella näyttelyn asettamista keskustan postitoimistoon 9.9.09, avasin suuni. Päästi ulos lauseen: "Minullahan on valmiina se taidemerkki-näyttely."

Näyttelyn nimi on "Aikaisemmin Suomessa julkaistuja suomalaisten taiteilijoiden teoksia esittäviä postimerkkejä." Pitkä nimi, mutta lyhyemmin sitä ei onnistu kuvaamaan. Niinpä niin. Päätettiin siis laittaa se esille. Kotona kaivoin mainitun nimisen kansion esiin. Havaitsin oitis, että sehän kaipaa täydennystä. Näyttelytelineeseen tarvitaan 30 arkkia. Kaiken kesää asia vaivasi minua. Heinäkuun loppupuolella tartuin toimeen ja täydensin kokoelmaa tarvittavalla määrällä. Olisi ollut mieluisampaa istua rannalla kahvikupposen ääressä haaveilemassa.
Onnistuin kuitenkin potkimaan itseäni päähän sen verran, että sain homman valmiiksi.
Kävin tänään postissa nappamassa muutaman kuvan, joista asian idea toivottavasti lukijoilleni valkenee.

Tässä näkyy osa siitä aseteltuna näyttelytelineeseen. Niiden päällä oleva pleksi heijastelee, mutta tulipa tähän jokunen kuva kuitenkin.
Kotkan Postimerkkikerho julkaisi tänään ylläolevan omakuvapostimerkin. Niitä julkaistiin 1000 kappaletta. Kaupaksi menivät sellaista vauhtia, että puolenpäivän paikkeilla taisivat olla jo lopussa.

15 kommenttia:

  1. Kakarana minakin kerasin postimerkkeja, mutten koskaan saanut noin hienoa kokoelmaa tehdyksi. Myos tanaan keraan postimerkkeja, mutta laatikkoon, jos ne jonain paivana kiinnostaisi jotakuta! Silloin talloin loytyykin kiinnostunut kerailija. Onneksi!

    VastaaPoista
  2. Mitenkähän tulee käymään postimerkeille, kun lähes kaikilla on tuo sähköinen postiloota?
    Huonosti, veikkaan ma.

    VastaaPoista
  3. Hpy!
    Kiinnostus saattaa lisääntyä. Kuten Arjaanneli kommentissaan arvelee, voi olla, että loppuu koko postimerkkien tarve.

    Arjaanneli!
    Siksi niitä nykyisin julkaistaankin niin paljon. On ikäänkuin viime tinka.

    VastaaPoista
  4. Hienoa, että vanhaa perinnettä talletetaan.

    VastaaPoista
  5. Kulttuuria postimerkeissä, mikä miniatyyriaarteisto sinulla onkaan! Toimii taidenälän kasvattajana ja herätyshuutona. Pitäisikin mennä Kuopion Haminalahden maisemiin, jonne on rakennettu luontopolku näköalapaikoille, mistä Wrightin veljekset taiteensa inspiraatioita ammensivat.

    VastaaPoista
  6. Kiitos Arleena!

    Lastu!
    Tämä on kiintoisa harrastus. Postimerkkeilyssä riittää aiheita suuntaan jos toiseen.

    VastaaPoista
  7. Hienon kokonaisuuden olet kerännyt ja koonnut näyttelyksi asti. Omakuvapostimerkki - se on siis sinun valokuvastasti tehty. niinkö?

    Olen kerännyt postimerkkejä itsekin (tallella ovat)ja edelleen laitan talteen merkkejä ja ostan ensipäivän kuoria. Ehkä sitten eläkkeellä ennätän niitäkin kaikkia järjestellä.

    VastaaPoista
  8. Vellamo-merkki ei ole minun ottamastani kuvasta teetetty. Olen kyllä kerran teettänyt omakuvapostimerkin. Siinä oli Amandan kuva. Se taisi olla tuo sama mikä on tässä blogissani ylhäällä oikealla. Se "Kissan uni".

    VastaaPoista
  9. Minä olen myös postimerkkifanittaja.Kirjoitan usein etanakirjeitä ja valikoin tarkkaan postimerkin. Olen teettänyt myös useamman kerran omia postimerkkejä. Ovat vaan niin julmetun kalliita, kuten yleensä postimerkit.
    Harmi, etten huomannut Postimerkin päivää, mutta kiva tutustua sinun kokoelmaasi. Se on upea.

    VastaaPoista
  10. Postimerkit ovat oikeaa taidetta :) Vaikka kaikki eivät sitä huomaakaan. Sitäpaitsi nykyään frankkeerataan kirjeet tosi herkästi ja taaskaan ei tarvittu merkkejä :)

    VastaaPoista
  11. Sinullahan on komea kokoelma! Itse en ole postimerkkejä koskaan keräillyt, mutta postikortteja kylläkin. Tosin sekin jäi, vaikka säästän toki kaikki saamani kortit, joita ei juuri enää tule.

    VastaaPoista
  12. Aimarii!
    Hauska nähdä, että täältä löytyy useampiakin filateliasta kiinnostuneita.

    Isopeikko!
    Totta, postimerkit ovat taiteilijoiden suunnittelemia.
    Totta sekin, että kirjeet kulkevat ilman merkkiäkin. Ei kerrota sitä kennellekään. Eihän?;))

    Elegia!
    Oi, keräät postikortteja. Olen kerännyt yli 2000 kissakorttia. Vahingossa;)))

    VastaaPoista
  13. Kauniita. Kivoja. Hauska sana tuo filatelisti. Keräsin aikanaan postimerkkejä muutaman kansiollisen ja irtomerkkejäkin erinäisiä laatikoita. Mitäkö niille tapahtui? Annoin isälleni kun kävi ilmi että hän oli alkanut kerätä :)

    VastaaPoista
  14. Hienoa että suomalainen taide pääsee noinkin esille ja on harrastelijoita, jotka keräävät ne talteen.

    VastaaPoista
  15. Rita!
    Isääsi onnisti.

    Zilga!
    Taide kiinnostaa minua. Kaikissa muodoissaan.

    VastaaPoista