sunnuntai 6. syyskuuta 2009

Vielä riittää iloa.

Puutarhassa riittää vielä yhtä sun toista ilon aihetta.

Hajuherneet tuntuvat suorastaan pitävän kaatosateista. Eivät ne pahastuneet toissapäiväisestä myrskytuulestakaan. Niiden nykynimeä, tuoksuherne, en suostu käyttämään.

Tämä ruusu on tämänvuotinen hankinta. Sen nimi on Black baccara. Ei sitä mustaksi voi sanoa, on aika tumma kuitenkin.

Bella weiss on nimensä mukainen. Tosin se juuri aukeamisvaiheessaan on kainon vaaleanpunainen.

Peittoruusu The fairy on keijumainen. Se kukkii yleensä lumentuloon asti.

Jaloangervo Flash red on myös uusi tämänvuotinen hankinta. Se kuuluu ehdottomiin suosikkeihini. Pidän erityisesti perennoista, joiden lehdet ovat koristeellisia. Tämä ei ole mikään sen lehtien syysväri, vaan ne ovat koko kesän näin kauniinväriset.

Valkoinen punatähkä on vasta puhkeamassa kukkaan. Miten voi olla valkoinen punatähkä.

Ei mikään ihme. Onhan tämäkin valkoinen punahattu.

Punaisten punahattujen ja aprikoosin väristen päivänliljojen värit sointuvat kumma kyllä yhteen.

Päivänliljan nimi on Double dream. Nimi on yhtä kaunis kuin kukkakin.

Rannan rinteessä voi jo havaita syysväritystä.

Ja senhän tietää, että Kanadanpiiskun kukkiessa kesä kallistuu syksyyn päin.

Alppikärhökin on jo kehittänyt kauniit siemenkotansa.

Ruusunkiulukat viittaavat syksyyn, mutta villiviinillä ei vaikuta vielä olevan tietoa siitä.

Amanda Beata Cecilia Dorothea on hankkinut terassilleen krysanteemin. Mielestäni pienempikin olisi riittänyt, mutta Amandalla on aina ollut taipumusta liiotteluun. Tänäänkin olen jo availlut ulko-ovia yksitoista kertaa, jotta hän on saanut tarkistaa ilman lämpötilan ja sateen määrän.

20 kommenttia:

  1. Amanda Beata Cecilia Dorothealle en pienempää kukkaa olisi voinut terassille edes kuvitella!

    Valkoinen punatähkä lisätty ensi kevään hankintalistalle.

    VastaaPoista
  2. Sinulla on tod kaunis puutrha. Reviiriä riittävästi Amandallekin. Niin soma oma talo ja kukkiva kukka kuin puu. Puu se varmaan Amandalle onkin. Istuuko hän tuossa puutarhatuolissa ihaillen maisemia.

    VastaaPoista
  3. Kaunista kukkaloistoa vielä tähän aikaan noin runsaasti.
    Ovimikonhomman luulevat nämä karvakuonot luonnostaan kuuluvan ihmisolennoille. Natisevat vielä, ellei heti ekanaukasulla juosta avaamaan.

    VastaaPoista
  4. Kaanon!
    Amanda on samaa mieltä.
    Uusia kukkia tekee mieli joka vuosi, vaikka kuinka päättää, ettei enempää.

    Arleena!
    Amanda istuu siinä lukemassa Kissojen Sanomia.

    Zilga!
    Niinpä niin, aina pitäisi olla palvelemassa.

    VastaaPoista
  5. Tuo Amandan mökki on aivan ihana! Sellaisessa kun saisi asustaa.. tai ehkä ihan hiukkasen verran suuremmassa, mutta ei paljon!

    Mahtavaa loistoa on puutarhassa. Olisinpa itsekin viherpeukalo, mutta ei meidän pihalla pärjää oikein mikään, paitsi tuijat ja hanhikit. :(

    VastaaPoista
  6. Voi mikä kukkaloisto sinulla on puutarhassasi! On siinä varmaan työtäkin. Amanda vaikuttaa mainiolta tyypiltä.

    VastaaPoista
  7. Ninni!
    Amandalla on vain olohuone ja terassi. Hän käy valmiiseen pöytään keittiössäni;))

    Harmaapantteri.
    Puutarha hoituu, koska siellä on niin hauska puuhailla.

    VastaaPoista
  8. Miten ihana kivikkomaisema! Sellaisen haluaisin vaikkei minulla ole sopivia kiviakaan. Kuivaa on kutenkin riittanyt koko elokuun, ja siksi kaikki kukkapenkit ovat kuin kivikkokasveja varten tehdyt.
    Hajuherneista olen samaa mielta! Eivat ne mitaan tuoksuherneita ole, vaikkei niissa mikaan pahempi lemu ole.

    VastaaPoista
  9. Kovin kesäisen näköistä vielä sinun pihallasi. Ihania kuvia.

    VastaaPoista
  10. Hajuherneistä(samat sanat: hajuherneitä ne ovat) tulee mieleeni vanhempieni hääkimppu, hajuherneineen. Ja kun äiti vuonna 1973 kuoli, isä hankki hajuherneitä vaikka oli syksy ja hennot kukat melkein kuolleet, nekin.Mutta kuin ihmeen kaupalla hän löysi etsimänsä.

    Amanda on viisas kissa. Tutkii tilanteet. Ja kauneutta pitää olla isosti. Kalatkin kasvavat väljissä vesissä. Turha kittuutella, vai mitä Amanda. Terkut hällekin.

    VastaaPoista
  11. Hpy!
    Rannan rinne on suosikkiharrastukseni puutarhassa. Siinä kasvaa mm. 9 lajia maksaruohoja.

    Ankia!
    Täällä meren rannalla on vielä kesäistä. Meri lämmittää.

    Lastu!
    Kaunis, tunteellinen ele isältäsi se hajuhernekimppu.

    Amanda tervehtii ja kiittää!

    VastaaPoista
  12. Minulla loistaa lähinnä enää keltaiset nauhukset. Ne tosin jättäisi muutenkin muut kukat varjoon, mutta kyllä tuollainen laajempi väripaletti vaan on hieno.

    VastaaPoista
  13. Outi!
    Nauhukset ovat kyllä komeita syyskukkijoita.

    VastaaPoista
  14. Olipas mukavaa törmätä valkoisiin punahattuihin ja valkoisiin punataähkiin ja oranssiseen päivänliljaan. En ole koskaan sellaisia nähnyt!Liljat ovat puutarhassa lempikukkiani samoin mehikasvit! Keski-Euroopassa näin joskus aivan ihania kaktuspenkkejä. Amandalla on makua!

    VastaaPoista
  15. Isopeikko!
    Kiitos! Kun aloin tehdä sitä, siinä kasvoi juolavehnää.

    Vilukissi!
    Mehikasvit ovat mielenkiintoisia.

    VastaaPoista
  16. Freesioiden jälkeen ihanin kukka on mun mielestä tuo hajuhernes!
    Siittä tulee jotenkin lapsuus mieleen.
    On sulla kyllä tota plantaasia mitä hoitaa!
    Ei tuo Amandan puska oo oikeestaan yhtään liika iso.
    Se on vähän niiko puu...

    VastaaPoista
  17. Arjaanneli!
    Minullakin taitaa olla taipumusta liiotteluun;))

    VastaaPoista
  18. Hajuherneitä ne minullekin ovat!
    Sinulla on mahtavaa kukkapaljoutta puutarhassasi. Oi, oi!

    VastaaPoista
  19. Aimarii!
    Nimi, Hajuherne, on selvästikin saanut täällä vahvan kannatuksen.

    VastaaPoista