Kuva on otettu eräänä aamuna varhain viime vuonna syyskuun lopussa.
Kuten lupasin, kerron mitä minulle viime vuonna tapahtui.
Vuosi alkoi vallan mainiosti, mutta siitä kerron myöhemmin.
Toukokuussa kävin lääkärissä poistattamassa erikoisen näköisen luomen. Se osoittautui vaarattomaksi.
Tulin kysäisseeksi tohtorilta, pitäisiköhän lonkkani, jossa minulla oli jo 11 vuotta ollut proteesi kuvata, koska se kipeytyi pidemmillä lenkkeilyillä.
Kävin röntgenkuvassa kesäkuun alussa. Pian tuli lääkäriltä pikainen puhelinsoitto, kuvista oli ilmennyt, että lonkkaproteesini oli irtoamassa.
Heinäkuussa kävin tietokonetomografiassa, jossa lonkka taas kuvattiin. Melko pikaisesti tuli kutsu ortopedille, jonka kanssa ihmettelimme yhdessä niitä kuvia. Lonkan kuppi oli 11 vuotta sitten kiinnitetty lonkkaluuhun sementillä. Nyt sementti näytti ainakin osittain irronneen luusta.
Ortopedi oli kesäsijainen, eikä pystynyt antamaan leikkausaikaa, joten leikaavan ortopedin vastaanotolle pääsin lokakuun alussa. Hän totesi, jotta leikattavahan se on.
Ei se lonkka kovin kipeä ollut, mutta joogaan en enää uskaltanut mennä.
Nopeaan tahtiin kävin hammaslääkärissä, hammaskiven poistossa, kaiken maailman laboratoriokokeissa ja leikkausvalmennuksessa.
Lokakuun lopussa lonkka leikattiin ja proteesin kuppi korvattiin uudella, nykyaikaisemmalla. Ei enää sementtiä. Leikkausta seuraavana päivänä ortopedi kävi kertomassa proteesin kupin kyllä olleen kokonaan irti lonkkaluusta. Sairaalassa kohdeltiin ystävällisesti, sain pitää kipupumppua tarvittavan ajan, yhtään ei tarvinnut kivusta kärsiä.
Sairaalasta minut siirrettiin kuntoutuspuolelle viikoksi, koska asun yksin. Sielläkin kaikki sujui hienosti ja henkilökunta oli erittäin ystävällistä.
Kohta on vuosi leikkauksesta kulunut. Jalka toimii kuten ennenkin. Ortopedi lupasi proteesin nyt kestävän lopun ikääni. Uskon sen. En aio elää satavuotiaaksi.