Lähdettiin käymään pääkaupungissa parissa hyvin valitussa paikassa. Ensimmäinen paikka mainosti itseään hienolla kissaeläimen kuvalla.
Paikan päällä luulimme pääsevämme suklaatehtaaseen. Sinne meitä ei kuitenkaan sisälle päästetty hygieniasyistä, mikä ainakin minussa kytevää flunssapommia silmälläpitäen olikin aiheellista. Itse en vielä siinä vaiheessa tiennyt sen kytemisestä mitään. Pääsimme kuitenkin käymään tällaisessa viidakossa.
Viidakossa kasvoi kaakaopensas. Enpä ollut ennen tiennyt, että kaakaopavut kasvavat suoraan pensaan rungossa. Saisinpa tuollaisen puutarhaani. Olisi siinä saarikyläläisillä hämmästelemistä.
Nähtiin myös vanha suklaamassan keittämiseen käytetty pannu. Olisi tuokin aika hauska pihalla grillin päällä. Siitä voisi tarjota vieraille itse valmistamaansa juomaa. Tarkoitan tietysti kaakaota. Mitä te luulitte!
Viidakossa käyskenteli hämmästyttävää kyllä myös supisuomalainen lehmä.
Suklaata siellä olisi saanut syödä vatsansa täyteen, jos olisi halunnut.
En kuitenkaan syönyt, sillä matka jatkui Arabiaan, jossa oli luvassa lounas. Hieman ihmettelin matkalla sinne, kun matkanjohtaja kertoi siellä saatavan syödä kaikkea mitä tarjolla löytyy, paitsi lautasia. En ole kuullutkaan, että Arabiassa voitaisiin syödä myös lautaset. Kyllä sitä ihminen matkaillessa viisastuu.
Arabiassa pääsimme kuin pääsimmekin tehtaaseen sisään katsomaan lautasten, kuppien, kippojen ja kappojen valmistusta. Aika monimutkaista hommaa. En enää yhtään ihmettele astioiden hintaa kaupassa. Tehtaassa kävellessäni aloin tuntea itseni kumman väsyneeksi. Tähän ulkomaanmatkaan sisältyi tietenkin myös museokäynti. Siinä ihailtiin ja ihmeteltiin. Jokainen ilahtui löytäessään vitriinistä samanlaisen kahvikupin kuin äidillä tai isoäidillä oli ollut. Minä mietin, josko vanhuus on pahasti iskenyt, kun tuntui siltä etteivät jalat enää kanna metriäkään. Olin oikein tyytyväinen päästyäni bussiin ja kotimatkalle , paitsi kaikeen näkemääni, myös siihen että sain istua ja aivastella ja pyyhiskellä nenääni, joka alkoi vuotaa ja vuotaa ja vuotaa. Kotona kömmin heti sänkyyn, sillä arabialaisen flunssan kanssa ei ole leikkimistä. Käytettyäni kolmen päivän aikana 289 paperinenäliinaa, voitin taudin, joten voin jo taas oikein hyvin.
P.S. Amanda haluaa ilmoittaa mielipiteensä: "Famu liioittelee taas. Ei hänellä ollut edes kuumetta"
keskiviikko 29. helmikuuta 2012
torstai 16. helmikuuta 2012
Alkukirjaimet # 51:LÄ
En ole kovinkaan usein osallistunut "alkukirjaimet" haasteeseen. Aika haettua on tämä nytkin. Mutta olkoon! Klikkaa ylläolevaa logoa. Löydät parempia alkukirjainkuvia.
En ole LÄheskään tarpeeksi usein käynyt lenkillä tänä talvena. Milloin on ollut liian kylmä, milloin on tuullut liian kovin, milloin taas satanut lunta liikaa. Minulla noita tekosyitä riittää. Toissapäivänä sukulaistyttö sai kuitenkin minut houkuteltua mukaansa. Otin lenkin varrelta kuvan vanhasta koivusta, jossa kasvaa komea pahka.
Tässä pahka LÄhempää tarkastelua varten. Itse koivukin on jo LÄhes laho.
En ole LÄheskään tarpeeksi usein käynyt lenkillä tänä talvena. Milloin on ollut liian kylmä, milloin on tuullut liian kovin, milloin taas satanut lunta liikaa. Minulla noita tekosyitä riittää. Toissapäivänä sukulaistyttö sai kuitenkin minut houkuteltua mukaansa. Otin lenkin varrelta kuvan vanhasta koivusta, jossa kasvaa komea pahka.
Tässä pahka LÄhempää tarkastelua varten. Itse koivukin on jo LÄhes laho.
lauantai 11. helmikuuta 2012
Vuosikampa 004.
Klikkaa aamukampaa, näet uusia vuoden kohteita.
Ehdotin Herra Kivelle nukkumista aamulla pidempään. Ei onnistu, hän sanoi. Tänäkin aamuna aurinko säikäytti minut sydänkohtauksen partaalle. Sehän näytti palavan täydellä roihulla. Huomasin yhden väylänylittäjän painelevan suoraan siihen roihuun. Yritin huutaa hänelle, ettei hän polttaisi itseään pahan kerran.
Siitäpä aurinko innostui lisää ja sytytti vasemmalle puolelleen halovalon roihuamaan.
Ja oikealle puolelleen toisen. Kerroin Herra Kivelle nyt olevan tulossa hieman lauhempaa ja pilvisempää, jotta hän vihdoin saisi unen päästä kiinni.
Tunnisteet:
helmikuu,
Herra Kivi,
merimaisema,
Vuosikampa
tiistai 7. helmikuuta 2012
Vuosikampa 003/2
Herra Kivi vaikutti tänään olevan puheliaalla tuulella. Kyselin siis hänen kuulumisiaan. Hän kertoi meriveden ensimmäinen helmikuuta äkisti laskenee, jolloin etualalla oleva kivi, joka oli ollut kokonaan jään alla tuli esiin. Hieman Herra Kivi ihmetteli sitä, miksi tuota kiveä nimitetää uimakiveksi, ei se hänen tietääkseen osaa uida sen paremmin kuin muutkaan kivet.
Aurinko on aamuisin ruvennut nousemaan yhä varhemmin. 2. päivä helmikuuta se komeili tuon näköisenä klo. 8.58.
Tänä aamuna se kiipesi esiin jo klo. 8.20 ja oli nousuhetkellään siirtynyt huomattavasti pohjoisen suuntaan.
Väylää avoinna pitävät satamajäänmurtajat häiritsevät Herra Kiveä päivin öin. Tämän nimi on Poseidon.
Tämän nimi ei kunnolla näkynyt. Jytisi kuulemma vieläkin kovemmin kuin edellinen.
Erityisesti Herra Kivi kertoi olevansa huolissaan väylän tämän tästä ylittävistä ihmisistä. Noilta, jotka juuri ja juuri erottuvat muurahaisen kokoisina takavasemmalla väylän toisella puolella, sujui sen ylitys kuitenkin mallikkaasti.
Aurinko on aamuisin ruvennut nousemaan yhä varhemmin. 2. päivä helmikuuta se komeili tuon näköisenä klo. 8.58.
Tänä aamuna se kiipesi esiin jo klo. 8.20 ja oli nousuhetkellään siirtynyt huomattavasti pohjoisen suuntaan.
Väylää avoinna pitävät satamajäänmurtajat häiritsevät Herra Kiveä päivin öin. Tämän nimi on Poseidon.
Tämän nimi ei kunnolla näkynyt. Jytisi kuulemma vieläkin kovemmin kuin edellinen.
Erityisesti Herra Kivi kertoi olevansa huolissaan väylän tämän tästä ylittävistä ihmisistä. Noilta, jotka juuri ja juuri erottuvat muurahaisen kokoisina takavasemmalla väylän toisella puolella, sujui sen ylitys kuitenkin mallikkaasti.
keskiviikko 1. helmikuuta 2012
Luonnonilmiöitä.
Luontoäiti on taas heittäytynyt humoristisen taiteelliseksi ja askarrellut naapurin laiturin koristeeksi kahdeksan pikkun patsasta. Mitä ne esittävät? Siitä saa jokainen tässä taidenäyttelyssä muodostaa vapaasti oman käsityksensä.
Tämä luontokappale, jonka aika tuppaa käymään pitkäksi näin kovilla pakkasilla, touhuaa omiaan niin että silmissäni vilisee.
Tai sitten ei touhua. Hän makaa tuntikaupalla näkymättömissä. Onneksi en ole vahingossa vielä istahtanut hänen päälleen. Jos totta puhun, haluaisin itsekin ryömiä tuonne alle ja tulla esiin vasta, kun kevät koittaa.
Tämä luontokappale, jonka aika tuppaa käymään pitkäksi näin kovilla pakkasilla, touhuaa omiaan niin että silmissäni vilisee.
Tai sitten ei touhua. Hän makaa tuntikaupalla näkymättömissä. Onneksi en ole vahingossa vielä istahtanut hänen päälleen. Jos totta puhun, haluaisin itsekin ryömiä tuonne alle ja tulla esiin vasta, kun kevät koittaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)