Mustavalkoiset mutkat

Mustavalkomaanantain aihe on nyt KURVIT/MUTKAT.
Kultani muruseni otti viime kesänä tämän aiheeseen täydellisesti liittyvän kuvan. Etana siinä pistää mutkat suoriksi riippuvan amppelin ulkopuolella. Tehkääpä temppu perässä. Ylösalaisin.

Lisää vauhdin hurmaa löytyy klikkaamalla allaolevaa.

Lystikästä(kö)

On tuo rouva Tuuli Tuuliainen heittäytynyt viime aikoina lystikkääksi. Ainakin omasta mielestään. On se niin hauskaa, kun meikäläisen ikäinen vanha rouva avaa aamulla ulko-oven ja edessä on suunnilleen tämän näköinen este. Tämä ei ole tarkkaan ottaen juuri siitä kohdasta. Jos siitä haluaisi ottaa kuvan, pitäisi aamutuimiin hypähtää lumihankeen vyötäsiään myöten. On siis tartuttava lumilapioon ja ruvettava lapioimaan. Toisin paikoin pihatiellä ei ole mitään esteitä, toisin paikoin taas metrin korkuinen lumivuori.

Myös autotallin ovien eteen hän on puhaltanut reilusti lunta. Tähän ei ole ihmiskäsi koskenut. Rouva Tuuli Tuuliaisen aikaansaannosta koko kasauma.

Autotallin toiselle puolelle, minne ei ole mitään asiaa, hän on jättänyt ihan vähän lunta.

Hän on myös suunnitellut tämän hienon dyynin pihan koristeeksi. Ensi yönä hän aikoo taas huvitella puhaltamalla 14 m/s. Jos hän silloin siirtää koko taideteoksensa keskelle pihatietä, minua ei naurata. Ei yhtään.

Talvipuutarha

Palatessani tänään toisesta kylästä saarikylään oli näkymä saarikylään vievällä tiellä ylläoleva. Ei varsinaisesti vielä hämärrä, kello on 15.35. Eikä pyrytä lunta. Sen sijaa tuulee tuolta vasemmalta itäkaakosta 15 metriä sekunnissa. Lämpötila on -19 astetta. Tuuli pöllyttää lunta aavalta meren jäältä. Pääsin kotiin olosuhteisiin nähden onnellisesti. Ja onnellisena. Olin toisessa kylässä saanut syödäkseni perinneaterian: sillilaatikkoa, jäkiruoaksi uunissa paistettua ohrapuuroa mustikkakeiton kera, lopuksi kahvia ja mustaherukkapiirasta.

Kotona kasvaa olohuoneen ikkunassa talvipuutarha.

Toisessa ruudussa toisenlainen.

Voi sen nähdä eri kameran asetuksilla myös tällaisena. Yhtään ei ole tarvinnut tuhlata rakkautta, eikä minkäännäköistä lannoitetta. Se kasvaa katselemalla; ei kastelemalla. Hyvää loppuviikkoa!

Neljännen kansion neljäs.

Tuuluska Harmaa lumous-blogista heitti kuvahaasteella.
Haasteen säännöt ovat:
1. Avaa neljäs kansio jossa säilytät valokuviasi.
2. Valitse neljäs kuva kansiostasi ja julkaise se blogissasi.
3. Selitä kuva.
4. Haasta neljä bloggaajaa tekemään sama.

Neljännen kansioni nimi on "astiat". Oikein hävettää. Minusta on aika outoa, että ihmisellä ylipäänsä on koneellaan valokuvakansio, jonka nimi on "astiat". Onneksi säännöissä käskettiin selittää vain kuva, ei kansiota.
Neljäs kuva astia-kansiossa esittää tätä kahvikuppia. Olen saanut sen tuliaisena Madeiralta. Sen on maalannut JH. Enempää en tiedä. Madeiralainen kissa siinä on hämmästynyt saatuaan pyydystettyä noin monta kalaa. Kalojen nimeä en tiedä. Ei ne ainakaan miekkakaloja ole.

Tämä haaste on kiertänyt blogeissa jo niin kauan, etten tiedä kenet haastaisin. Sovitaanko niin, että kaikki ne , jotka eivät vielä ole tällaista haastetta saaneet ottavat sen tästä mukaansa.

Meitä vähän kyllästyttää.

Juotiin famun kanssa päiväkahvit ja oltiin samaa mieltä siitä että alkaa vähän nämä pakkaset kyllästyttää.

Ulos ei juuri viitsisi mennä. Lunta on liikaa. Tassuja palelee.

Aina sama juttu, katsoi asiaa miltä portaalta tahansa. Totta puhuen, kun en tuosta millään viitsinyt lähteä, famu kantoi minut omaan kotiin. Hän väitti ettei muka ollut nähnyt ennen kissoja sylissä ulkoilutettavan.

Yhtenä päivänä illansuussa famu lähti mukamas kuvauslenkille ja tapasi heti tuommoisen pörröturkin, joka ulkoili ihan omin jaloin.

Hän valokuvasi yhden portin odottamassa jotakuta, joka avaisi sen.

Ja yhden talon. Se on istutettu tuohon kauniisti.

Ja kesästä haaveilevan venelaiturin.

Eräänä aamuna hän yritti tehdä elämän meille jännittävämmäksi väittämällä että yöllä tuohon oli laskeutunut ufo.

Ja eilen hän otti kuvan helikopterista, joka lensi tästä yli. Se on tuo pieni piste tuolla taivaalla. Ymmärrättehän, jos minua välillä naurattaa nuo famun kuvaushommat.

Nyt otan pienet päivänokoset. Hyvää alkavaa viikkoa kaikille!

Kirjoittajan helmi.

Hpy haastoi minut. Tämä haaste on saanut alkunsa Satakielen sanoin-blogista. Sen säännöt sanovat:
1. Kerro kuka sinut haastoi.
2. Kirjaa ohjeet ja laita tunnuskuva blogiisi.
3. Valikoi kirjoitustesi joukosta onnistunut teksti, josta olet syystäkin ylpeä. Teksti voi olla esim. runo, novelli tai katkelma romaanista.
4. Luonnehdi valitsemaasi tekstiä yleisluontoisesti (haiku, eläinsatu, dialogi, maisemakuvaus j.n.e.)
5. Listaa ainakin viisi tekijää, jotka tekevät tekstistä onnistuneen.
6. Lähetä haaste kommentin muodossa eteenpäin niin monelle kirjoittajaystävällesi kuin itse haluat.

Pohdin asiaa. Huomasin, etten ollut milloinkaan kirjoittanut mitään mitä voisin helmeksi luonnehtia. Kaivoin kirjoituspöydän kaapin alahyllyltä kansion. Selasin erinäisiä kirjoitelmia. En osannut päättää. Laitoin kansion kiinni. Leväytin sen uudelleen auki satunnaisesta kohdasta. Tuli pakina nimeltä "Iskias". Päätin olla siitä syystäkin ylpeä, kuten säännöissä sanottiin. Olen kirjoittanut sen 25.11.2003 ja esittänyt pakinan kyynärsauvoihin nojaten eräässä pikkujoulussa samana vuonna. Kuten pakinasta ilmenee, olin sitä kirjoittaessani potenut iskiasta jo seitsemän kuukauden ajan. Silloin en vielä tiennyt, että se paranisi itsestään kestettyään yhdeksän kuukautta.

ISKIAS.
Tämä alkoi toukokuussa.
Tilasin ajan ortopediltä. Hän laittoi magneettikuvaukseen. Todettiin välilevyn pullistuma. Oli senverran hintavat kuvat, että aion kehystyttää ne kullanvärisiin kehyksiin ja laittaa olohuoneen seinälle. On se mukavaa jätää ne perinnöksi lapsenlapselle, joka voi esitellä ne isoäitinsä näköiskuvina.

Tuttavat alkoivat vastaan tullessaan huudahdella: "Mikä jalkaasi vaivaa?" Sanoessani tunnussanan "iskias", ilmeni ainakin joka kolmannella olevan omakohtaisia kokemuksia mainitusta vaivasta. Sain lukemattoman määrän hoito, voide, haude, lääke ym. ohjeita. Kaikki neuvoivat liikkumaan - makaamaan ei saa jäädä. Eipä tietenkään, siitä tämä tauti pitää itsestään huolen. Öisin klo 12, klo 2, klo 4 ja klo 6 on noustava ylös kävelemään, koska ei pysty makaamaan oikealla eikä vasemmalla kyljellä - ei selällään eikä vatsallaan. Reippaasti vaan ylös ja ravaamaan olohuoneeseen ja siitä eteisen kautta keittiöön ja takaisin. Suosittelen samalla laulettavaksi mielialaa kohottavia reippaita lauluja. "Kalle-Kustaan muori makaa hiljaa haudassaan.." ja "Se Oolannin sota oli kauhia..." ovat sopivia.

Kokeilin melkein kaikkia kerrottuja konsteja. Yksi jäi kuitenkin kokeilematta. Siinä piti kostuttaa pyyheliina, ripotella sen päälle karkeaa suolaa, asetella se kankun päälle, laittaa voipaperi päälle ja silittää kuumalla silitysraudalla kunnes kaikki suola olisi liuennut. Mutta yrittäkääpä temppua yksin itse. Ei onnistu. Huomasin tarvitsevani apua. Ratkaisu löytyi sillä tavalla että parille mieshenkilölle, jotka kyselivät tarjoaisinko kahvit, jos he pistäytyisivät kylässä, sanoin tarjoavani. Samalla saisi silittää tapuoltani kuumalla silitysraudalla. Molemmat vetivät ehdotuksensa takaisin alta aikayksikön. Se jäi siis kokeilematta.

Taudin kuva tuntuu olevan jokaisen kohdalla erilainen ja persoonallinen. Kuten minullakin tämä, että se haluaa joka yö klo 2 nauttia mustikkasoppaa ja juustovoileipää. Muuten ei uni tule.
Kenenkään muun en ole kuullut mainitsevan mitään taudin poliittisista vaikutuksista. Ilman mitään ennakkovaroituksia aloin joka yö nähdä unia valtionvarainministeristä. Yritin vaikuttaa uniini tuijottamalla televisiosta ympäristöministeriä. Ei auttanut. Siinä vaiheessa kaivoin esiin sen syömäni kipulääkkeen. Luin sen liian pienellä painetun selostuksen lääkkeen sivuvaikutuksista. Ei sanaakaan valtionvarainministereistä. Kehotettiin kuitenkin kertomaan lääkärille havaituista ylimääräisistä sivuvaikutuksista. Jätin kertomatta.
Siihen hätään oli jotakin keksittävä. Suoritin tarkkoja laskelmia, ja sain tulokseksi että tapaamistani ihmisistä 37,8 prosentilla oli kokemuksia iskiaksesta. Päätin perustaa uuden puolueen, jolla olisi iskevä nimi "Suomen iskiaspuolue". Näin jo itseni uuden suuren puolueen puheenjohtajana ja ties minä, kun putosin korkealta. Muistin median. Ei kuulkaa näytä hyvältä televisiossa puolueen puheenjohtajan mennä könkätessä kyynärsauvoilla puhujapönttöön. Päätin unohtaa koko jutun, mutta paranin kuitenkin siitä valtionvarainministerisyndroomasta.
Tässä nyt sitten vaan odottelen iskiaksesta paranemista.
Nykyisin vastaan tulevat tuttavat huudahtavat: "Vieläkö olet tuossa tilassa?" Siihen vastaan, että olen vasta seitsemännellä kuukaudella.

Haastan Kaanonin kertomaan helmensä.

Sään armoilla.

Mustavalkoisen maanantain aihe on nyt sää. Sää on koetellut tänä talvena pyykkilaituria. Saapa nähdä, josko se kevään tullen tuosta selviää.




Ylläolevaa napsauttamalla voi tutustua monenmoisiin säätiloihin.

Liikenteessä.

Kävin keskustassa. Lumiset ilvekset näkyivät olevan matkalla Seurahuoneelle. Ilmeisesti syömään. Tai mistä minä tiedän, jos ne vaikka halusivat varata huoneen päästäkseen lämpimään suihkuun.

Tultuani takaisin saarikylään näin lapsosten kulkevan iltapimeällä toisiaan taluttaen. Toivottavasti he löysivät kotiin.

Yksinhuoltajaisä kulki pää huurteessa lapsensa kanssa kylänraitilla. Lapsosen polkupyörä oli unohtunut lumeen.

Kotiin tultuani kerroin nämä järkyttävät kokemukset Amanda Beata Cecilia Dorothea Eufrosynelle. Yhdessä ihailimme ostamaani ruusua ja haaveilimme valoisista kesäilloista.

P.s. Patsaan nimi on Yökulkijat. Sen on veistänyt Markku Hirvelä vuonna 2007.

12-kuvaa, tammikuu

Tammikuun kuvaa ottaessani jouduin seisomaan hieman lähempänä kohdetta. Jos olisin halunnut seisoa aivan samassa kohdassa kuin edellisiä ottaessani, olisi ollut pakko seisoa 80 centtiä syvässä lumessa. Sää on tänään sumuinen. Pakkasta on 7 astetta.

Joulukuu.
Marraskuu.
Lokakuu.
Syyskuu.
Napsauttamalla ylläolevaa löytää monia tammikuun kuvia.

Huurteen hurmio.

Tämän viikon mustaa ja valkoista-haasteen aiheena on vapaavalintainen kuva joka on työstetty värikuvasta.


Myös alkuperäinen värikuva tuli laittaa mukaan. Eipä ole ero kuvissa suuren suuri. Johtunee osittain siitä, että tämä alkuperäinen on otettu vastavaloon.

Ylläolevaa klikkaamalla voi tarkastella upeita mustavalkoisia ja niiden alkuperäisiä malleja.

Pari päivää sitten särähti korvaani radion säätiedotus. Se alkoi sanoilla: "Tiedotus sisältää varoituksia:" Heti perään kerrottin että: "Sää lauhtuu myös maan eteläosassa." Kuulosti erikoisen vaaralliselta. Ymmärsin kuitenkin sillä tarkoitettavan sitä, että innokkaiden valokuvaajien tuli äkkiä laittaa kameroidensa kaikki akut lataukseen, sillä vuosikymmenen huurremaisemat ilmestyivät kuviin. Näinollen niin minä, kuin kaikki muutkin bloginpitäjät ovat kuvanneet huurremaisemia seuraavan kymmenen vuoden tarvetta varten.

Kotiottelu tammikuussa.

Tammikuun viihdykkeeksi järjestin tämän pelakuun ja kultaköynnöksen välisen kotiottelun. Kyse oli siitä, ehtiikö pelakuu kasvaa ikkunan yläreunaan asti, ennenkuin kultaköynnös puolestaan saavuttaa lattiatason.

Kultaköynnös voitti muutamalla lehdenmitalla. Hyvänen aika! Tämän täytyy olla kasvimaailmassa enemmän kuin huonetason kilpailu, koska teksti rupesi alleviivaamaan itseään aivan itsestään.

Amandan oli määrä tarkkailla tilannetta taukoamatta, mutta kilpailun edetessä varsin hitaasti, häntä rupesi silloin tällöin torkuttamaan. Palkinnoksi lupasimme kultaköynnökselle päivien edetessä enemmän valoa päivän mittaan. Pelakuu sai lohdutuspalkinnoksi saman lupauksen.

Näillä säillä.

Maanantaina herätessäni totesin, että lumitöitä on taas tehtävä. Syötyäni aamupuuron painelin ulos ja tartuin lumikolaan. Raivasin tieni kadun varteen. Siellä totesin että kamera on noudettava sisältä. Oli aika erikoisen näköistä, kun merisumu leijaili saarikylän kujalla. Omituinen huuru kuvassa ei johdu siitä että aurinko paistaa taustalla. Ilma oli todellakin täynnä huurua.

Otin sanomalehden postilaatikosta ja matkalla takaisin huomasin asuvani satumaisemassa.

Totesin myös ettei Amanda ole yhtään viitsinyt tehdä lumitöitä. Pian hänen talonsa hukkuu lumeen.

Jos hankkiin puutarhaansa taulun, voi katsella kukkia talvellakin. Taulu roikkuu häiritsevästi vinossa, mutta sen luo kahlaaminen on liian työlästä. Väärä mies sen vierellä näkyy rukoilevan sisäänpääsyä.

Käväisin saman tien rannalla ottamassa kuvan merimaisemasta. Ihan totta! Oli se tämän näköinen. Epäilen että horisontti on vinossa, mutta ei sitä kukaan pysty todistamaan.

Tiistaina herätessäni totesin, että lumitöitä on taas tehtävä. Syötyäni aamupuuron painelin ulos ja aioin tarttua lumikolaan. Ei onnistunut. Yön aikana oli lunta kertynyt niin paljon etten jaksanut työntää sitä kolaa. Otin käyttöön sen pienemmän, lapionmallisen. Sitä käyttäessäni joudun ensin työntämään viisi askelta pihatien vasenta reunaa ja heittämään lumen tien vasemmalle puolelle. Otan viisi askelta taaksepäin ja työnnän sitten sitä lapionmallista pihatien oikeaa reunaa pitkin ja heitän lumen tien oikealle puolelle. Pihatie on pitkä ja ylämäkeä. Päästyäni vihdoin kadun reunaan otin lehden postilaatikosta. Jaksoin juuri ja juuri kantaan sen sisään. Pakko oli kuitenkin ottaa ylläoleva kuva. Merisavu leijaili vaihteeksi naapurisaaressa kivan näköisesti.

Tänä aamuna herätessäni ilahduin tavattomasti, kun yöllä ei ollutkaan satanut lunta. Iloni oli lyhytaikainen. Syötyäni aamupuuron havaitsin lunta satavan, miten sen nyt sanoisin, aikalailla. Painelin siis ulos ja tartuin siihen lapionmalliseen. Lunta oli tullut vähemmän kuin eilen joten saatoin ottaa kymmenen askelta eteenpäin pihatien vasemmasta reunasta, kymmenen askelta taaksepäin j.n.e. Jos lukijoistani alkaa tuntua siltä, että toistan itseäni ja elämäni vaikuttaa jotenkin yksitoikkoiselta, voin kertoa huomenaamuksi luvatun runsasta lumisadetta tännepäin. Lämpötila on näinä päivinä ollut 10 asteen paikkeilla. Muutin tuon tämänpäiväisen kuvan seepian väriseksi koska tunnen itsekin muuttuneeni seepianväriseksi. Siis vanhanaikaiseksi.

Mustavalkoinen loppu.

Kaipa nyt on uskottava, että jouluaika on- minulla tosin vasta suurinpiirtein- loppu. Tähti kuusen latvasta putosi ja jäi lepäilemään sen oksalle. Näin siis tähdenlennon. Olisi pitänyt toivoa kaikki seuraavan joulun lahjatoiveet, mutta en ehtinyt. Se lensi niin nopeasti.
Tämän viikon mustavalkoisten kuvien aihe on LOPPU/LOPPIAINEN.

Monia muita lopahtamiskuvia löytyy napauttamalla ylläolevaa.

Kaukolämpötilassa.

Jaaha! Siinäpä päivän taidekuvapläjäys. Vasta tänään havaitsin tuon taivaalta uudenvuodenaattoyönä rannalle pudonneen ihmetyksen. Se ei ole rannalle kasvanut korsi.
Aamulla havaitsin ulkolämpötilaa mittaavan mittarin pyörtyneen yön aikana. Se näytti ---.
En siitä hätääntynyt, vaikka onhan se maailmanlopun merkki, jos lämpötilaa ei enää ole olemassa. Menin oitis nettiin ja katsoin lukeman Rankissa. Se oli -22. Haapasaaressa taas näytti olevan -19 astetta. Siitä interpoloimalla sekä ottaen huomioon saarikylän sijainnin, tulin siihen tulokseen että lämpötila täällä oli -21. Pistäydyin ulkona sen verran, että noudin aamulehden ja kannoin pari annosta takkapuita.

Sisältä kuvasin nämä viherpeipot ja varpuset, jotka ruokailivat takaportaiden vieressä kasvavassa ruusupensaassa.

Välillä ne kävivät rannassa maistelemassa meriveden kostuttamaa jäätä. Kylmäverisesti.